Uusimmat artikkelit
Vaaleanpunaisen pantterin luoja kokeili Kauhun lunnailla myös jännitystä
Blake Edwards oli harvoja Hollywoodin kulta-ajan elokuvantekijöitä, jotka eivät vain selviytyneet 1990-luvulle, mutta myös kukoistivat loppuun asti.
Maanisten roolien tulkki Nicolas Cage nousi tähdeksi 35 vuotta sitten romanttisessa komediassa, ja siinäkin hänen roolihahmonsa oli vähintään kuuhullu
Laulajana parhaiten tunnettu Cher nousi hänkin 1980-luvulla elokuvatähdeksi ja sai Kuuhulluista Oscar-palkinnon.
Hauras Mia Farrow aistii silmitöntä kauhua jännärissä, joka enteili suosittuja stalker-elokuvia
Sokea kauhu oli kuin johdanto suosituille kauhuelokuville, joissa psykopaatit alkoivat vielä saman vuosikymmenen lopulla vaania yksinäisiä naisia.
Seksin ja ahneuden vetovoimalla leikittelevä Kuningas ja neljä kuningatarta oli Clark Gablen myöhäisuran parhaita teoksia
”Kuolemattoman hullu länkkäri” kuului Peter von Baghin lempielokuviin mutta ei ole noussut tunnustetuimpien lännenklassikkojen joukkoon.
Seitsemällä Oscarilla palkittu Kwai-joen silta on edelleen elokuvahistorian tunnetuimpia ja suosituimpia sotaelokuvia
Ironisessa tarinassa brittiläiset sotavangit rakentavat Burmassa rautatiesiltaa osoittaakseen ylemmyydentuntonsa, vaikka sillasta on hyötyä vain viholliselle.
Klassikkoelokuva Kruunupäitä ja hyviä sydämiä on brittiläisen mustan huumorin kirkkaimpia jalokiviä
Aatelissuvun etäisempi jälkeläinen päättää murhata hänen ja herttuan arvon välissä olevat kahdeksan ihmistä, joita kaikkia esittää Alec Guinness.
Mississippi palaa on tosipohjainen elokuva kolmen kansalaisoikeusaktivistin katoamisesta 1960-luvun Etelässä
Willem Dafoe ja Gene Hackman loistavat Alan Parkerin rikosjännärissä FBI:n agentteina, jotka yrittävät ratkoa samaa rikosta erilaisin keinoin.
Täältä ikuisuuteen oli 1950-luvun suurimpia yleisöhittejä ja aikakautensa tunnusomaisimpia Hollywood-elokuvia
Kahdeksan Oscaria voittanut elokuva kertoo varuskunnasta Havaijilla Pearl Harborin hyökkäyksen aattona ja johti 1950-luvun sodanvastaisten elokuvien ja kapinallisten roolihahmojen aaltoa.
Painajaismainen kauhuelokuva Inho avasi puolalaiselle Roman Polanskille oven länteen ja on myös Catherine Deneuven uran huipputeoksia
Inho syntyi, kun nuori ohjaajalupaus Roman Polanski palkattiin tekemään Alfred Hitchcockin Psykon jäljitelmää. Kaupan päälle hän teki aivan omanlaisensa mestariteoksen.
Viskilastissa olleen laivan haaksirikko johti yhteen brittielokuvan parhaiten kypsytetyistä komediaklassikoista
Viskiä, viskiä! oli kotikutoisen Ealing-studion ensimmäisiä täysosumia, ja seuraavien vuosien aikana pienestä studiosta kasvoi arkkityyppisen brittihuumorin maailmankuulu edustaja.
John Waynelle Alamo ei ollut vain iso lännenelokuva vaan vieläkin suurempi poliittinen kutsumus
John Wayne kamppaili yli 10 vuoden ajan tuodakseen valkokankaille visionsa Alamon taistelusta. Elokuvan teko ja vastaanotto eivät olleet mitä Wayne odotti ja veivät hänet myös konkurssin partaalle.
Umpikuja on jäänyt Roman Polanskin 60-luvun mestariteosten varjoon mutta näyttäytyy nyt jonkinlaisena esi-Tarantinona
Roman Polanskin mustan huumorin höystämissä jännäreissä puhutaan arkisuuksia ja tavanomainen muuttuu omituiseksi ja pelottavaksi painajaiseksi.
Navaronen tykit oli Alistair MacLeanin jännitysromaanien ensimmäinen ja menestyksekkäin leffaversio
Navaronen tykit loi kaavan 1960-luvun sotaeepoksille Suuresta pakoretkestä Likaiseen tusinaan: isoja tähtiä, suuri budjetti, laveat maisemat, näyttävät tehosteet, tärkeät tehtävät, paljon sankaruutta - ja ripaus kyynisyyttä.
Tom Jones -romaanin alkuperäinen elokuvaversio sai neljä Oscaria ja antoi nimen walesilaiselle laulajatähdelle
Henry Fieldingin 1700-luvun romaani nuoren miehen lemmenseikkailuista tunnetaan nyt myös tv-sarjana mutta sen elokuvaversio sai 1960-luvulla suuren suosion ja rikkoi hittielokuvien sääntöjä.
Ranskan tappio ja miehitys toisessa maailmansodassa yritettiin heti vapautuksen jälkeen kuitata elokuvalla rautatieläisten vastarinnasta
René Clement nousi sodanjälkeisen ranskalaiselokuvan uudeksi toivoksi tarkastelemalla toisen maailmansodan kokeneiden ihmisten moraalisia ratkaisuja.
Francesco Rosin elokuvatulkinta Carmen-oopperasta hehkuu tunteita ja Andalusian aurinkoa ”oikeilla” tapahtumapaikoilla
Julia Migenes, Plácido Domingo ja Ruggero Raimondi loistavat ooopperaelokuvan helmessä, joka sykkii Välimeren kulttuurin levotonta tunnepaloa.
1960-luvun alun Hunajan maku eli A Taste of Honey oli menestyselokuva jopa ilman ikivihreää hittisävelmäänsä
Englantilaisten tiskiallasdraamojen joukosta löytyi vihaisten nuorten miesten lisäksi myös ainakin yksi ”nuori vihainen nainen”, josta tuli Smiths-yhtyeen Morrisseyn palvoma suosikki.
Buster Keatonin mykkä komediaklassikko todisti, että helvetillä ei ole vertaa loukatun naisen raivolle
Seitsemän mahdollisuutta oli Buster Keatonin suurimpia yleisömenestyksiä ja kuuluu mestarikoomikon parhaisiin elokuviin, mutta hän teki sen vain velkojensa maksamiseksi.
Ilmestyskirja. Nyt. on hallusinogeeninen sotaeepos sotilaan matkasta pimeyden sydämeen
Jossain rinnakkaismaailmassa George Lucas ei tehnyt Tähtien sotaa vaan Ilmestyskirja. Nyt. -elokuvan ja säästi Francis Ford Coppolan viiden vuoden pakkomielteiseltä, usein painajaismaiselta urakalta.
Lauantai-illasta sunnuntaiaamuun oli brittien viideltä saunaan ja kuudelta putkaan
Arkirealististen ”tiskiallas-draamojen” huippu kertoi ärhäkästä duunarista, joka ahertaa työpäivät tehtaassa ja purkaa katkeruuttaan viikonlopun ryyppäjäisissä.
Ohjaajaveljekset Vittorio ja Paolo Taviani palasivat mestariteoksessa lapsuuskokemuksiinsa sodanaikaisessa Italiassa
Tähtikirkas yö yhdistää vaivattomasti realismia ja fantasiaa kertoessaan fasistien ja saksalaisten uhkaamien kyläläisten pakomatkasta kohti amerikkalaisten joukkojen turvaa.
Free Cinema vapautti nuoret vihaiset miehet englantilaiseen elokuvaan
1950-luvulla brittiteattereissa alettiin tehdä menestysnäytelmiä katkerista ja kapinallisista työläisnuorista. Elokuva seurasi heti perässä ja Richard Burtonista tuli englantilaisen elokuvan ”nuoren vihaisen miehen” arkkityyppi.
Ainutlaatuisessa kulttielokuvassa kaksi newyorkilaista teatteri-ihmistä ratkoo illallisella elämän arvoitukset
Louis Mallen elokuva vaikuttaa dokumentilta, mutta ei ole sitä. Se vaikuttaa antielokuvalta, jonka ei mitenkään pitäisi toimia mutta se valloitti sekä kriitikot että yleisön.
Brittielokuvan nuorten vihaisten miesten kapina tiivistyi tarinaan pitkänmatkan juoksijan yksinäisyydestä
Työläisnuorison uhmakas kapinahenki sävytti brittielokuvaa 1960-luvun alussa ja loi pohjaa vuosikymmenen aikana seuranneille nuorisokulttuurin eri muodoille ja protestille.
Kuukauden westernissä merikapteeni muuttaa lännen preerioille ja sotkeutuu kiistaan vesioikeuksista
Suuri maa on tunnelmallinen ja eeppinen western, jossa nimen mukaisesti kaikki on suurta: maisemat, tunteet, tähtinäyttelijät, musiikki, jopa lännenelokuvan historian pisimpiin kuuluva nyrkkitappelu.
Pieni teatteriseurue kamppailee omilla keinoillaan natseja vastaan
Francois Truffaut'n myöhäisuran mestariteoksessa taiteen tekijät yrittävät säilyttää riippumattomuutensa ja rehellisyytensä miehitysajan vaikeissa oloissa.
Tapahtui eräänä yönä teki Clark Gablesta supertähden ja iski Oscar-ennätyksen, joka toistettiin vasta 40 vuotta myöhemmin
Frank Capran romanttiseen komediaan ei uskonut aluksi kukaan, mutta yleisö otti sen omakseen ja teki siitä jättihitin, joka nappasi viisi tärkeintä Oscar-palkintoa.
Tunteet kuohuivat ökyrikkaan teksasilaisen öljysuvun elämässä 20 vuotta ennen tv-sarja Dallasia
Saksalainen elokuvantekijä Detlef Sierck ohjasi Hollywoodissa Douglas Sirkin nimellä tarkkanäköisiä melodraamoja amerikkalaisesta elämästä. Niiden huipentuma oli Tuuleen kirjoitettu.
Gringot ja talonpojat yrittävät oppia toisistaan 1960-luvun lopun spagettiwesternissä
Asesankarit, talonpojat, pikkurosvot ja vallankumoukselliset taistelivat yhdessä ja keskenään Meksikon vallankumoukseen sijoittuvissa eurooppalaisissa lännenelokuvissa.
Kuukauden westernissä miehet kantavat aseita mutta ase kuljettaa miestä
James Stewart näytteli neuroottisia ja kostonhimoisia lännenmiehiä 1950-luvun westerneissä, joista ensimmäinen oli Winchester ’73 – kohtalon ase.
Kun gangsterit kävivät kermakakkusotaa
Jodie Foster johti satojen lasten katrasta 1930-luvun gangsterielokuvien maailmassa mutta riehakkaan leikkisällä otteella, joka innoitti lapsiesiintyjiään ja -katsojiaan.
Michelle Pfeiffer ja loistavat Bridgesin pojat romanttisen draaman valokeilassa
Michelle Pfeiffer sai uransa parhaat arvostelut ja tukun palkintoja Loistavista Bakerin pojista, mutta jäi siitäkin vaille Oscaria.
Kun Godard yritti romuttaa porvariston kolaroimalla heidät alkutilaan
Jean-Luc Godardin elokuva Viikonloppu shokeerasi ja hyökkäsi läntisen sivilisaation arvoja kohtaan jo hurjalla liikennekäyttäytymisellään.
Solmiokuristaja vaanii Lontoon West Endissä
Alfred Hitchcock palasi viimeisessä mestariteoksessaan lapsuutensa kotikulmille.
Sigourney Weaver kuuluisan gorillatutkijan ja fanaattisen luonnonsuojelijan roolissa
Dian Fossey nousi kuuluisuuteen vuorigorilloja tutkimalla ja uhrasi lopulta elämänsäkin niiden puolesta
Koskettava kuvaus irlantilaisesta taiteilijasta käynnisti Daniel Day-Lewisin Oscar-uran
Daniel Day-Lewis on ainoa miesnäyttelijä, joka on voittanut kolme kertaa parhaan miespääosan Oscar-palkinnon. Ensimmäisen hän sai uransa alkupuolella elokuvasta Minun elämäni, loput ovat tulleet 2000-luvulla.
Filmitähtiä, antiikin legendoja ja aviokriisejä Godardin tapaan Caprin hehkuvissa maisemissa
Jean-Luc Godard teki yhden mestariteoksistaan kertomalla Odysseuksesta elokuvaa tekevistä ihmisistä ja heidän jumiutuneista ihmissuhteistaan.
Meryl Streep sai toisen kolmesta Oscaristaan elokuvasta Sofien valinta
Keskitysleirien kauhut ja pelot kokenut puolalainen nainen elää, rakastaa ja rankaisee itseään 1940-luvun lopun Brooklynissa.
Viiden Oscarin klassikko on hiipinyt kaikkien aikojen parhaiden romanttisten komedioiden kärkipäähän
Billy Wilderin klassikko siirtyy vaivattomasti farssista tunteikkuuteen ja kertoo, että vaikka rakkaus välillä satuttaa, kaikki on loppupeleissä mahdollista.
Katherine Hepburn ja Henry Fonda saivat elämänsä ehtoopuolella Oscarit Kultalammesta
Tunteikkaasta draamakomediasta tuli iso hitti osin senkin vuoksi, että Henry ja Jane Fondan roolihahmot ja heidän omat rikkinäiset välinsä sekoittuivat siinä toisiinsa.
Toisen maailmansodan riehuessa Alfred Hitchcock etsi pahuutta uneliaan kaupunki-idyllin sydämestä
Jahdattuaan vakoilijoita pitkin maita ja mantereita brittiohjaajan ensimmäinen todella amerikkalainen elokuva vaihtoi tyyliä palauttaen rikokset ja väkivallan ihmisten koteihin.
Godardin Nainen on aina nainen kuvaa viileän miehen ja intohimoisen naisen suhdetta
Godardin uran lämpimin elokuva on elokuvallista ilotulitusta, joka leikkii muun muassa Hollywood-musikaaliviittauksilla, pääosassa Godardin oma puoliso Anna Karina.
Maailmansodan jo riehuessa valmistunut Ulkomaankirjeenvaihtaja on viihteellistä Hitchcockia, jonka propaganda-arvo teki vaikutuksen Goebbelsiinkin
Brittiohjaaja halusi näyttää amerikkalaisyleisölle, millainen vaara demokratiaa uhkasi, ja siihen hän sai vapaat kädet ja rajattoman budjetin. Elokuvan tekeminen olikin seikkailu sinänsä.
Sakeat hatsit nuoruuden huumaa – Kino Klassikossa Richard Linklaterin kuvaus 1970-luvun lukiolaisten unohtumattomasta kesäpäivästä
Indie-ohjaajan harvoihin Hollywood-tuotantoihin kuuluva teinidraama teki tähden Matthew McConaugheysta. Lippukassoilla flopannut leffa on sittemmin noussut kulttiklassikon asemaan.
Hitchcockin varhaisessa mestariteoksessa nainen katoaa eikä kukaan ole nähnytkään häntä – Kino Klassikon elokuva on sotaa edeltävissä tunnelmissa
Vanhaan urbaanilegendaan perustuva jännäri tulvii ideoita, joiden takia elokuva Nainen katoaa kannattaa katsoa yhä uudestaan ja uudestaan.
Kansa vaatii verta jäälle! Kino Klassikossa komedia lätkävalmentajasta, joka päättää satsata likaiseen peliin
Paul Newman tekee elämänsä roolityön alamaissa olevan jääkiekkojoukkueen häpeämättömänä valmentajana George Roy Hillin menestyselokuvassa, joka satirisoi urheilun kaupallistumista.
Seikkailua ja seksuaalisia vihjailuita – Hitchcockin ensimmäinen mestariteos 39 askelta oli uraauurtava useamman eri genren alalla
Ohjaajan Britannian-kauden huippusaavutus esittelee myös klassiset Hitchcock-tyypit: kultivoituneen jokamiehen ja viileän blondin, jotka joutuvat selittämättömien tapahtumien pyöritykseen.
Rakkauden voima vastaan kosminen byrokratia – Kysymys elämästä ja kuolemasta on romanttisen fantasian klassikko
Kino Klassikossa nähdään ohjaajapari Powell & Pressburgerin ehkä suurin saavutus, huikean mielikuvituksellinen draama miehestä, joka jää henkiin taivaassa tapahtuneen virheen takia.
Voiko perheellisellä naisella olla vielä omakin elämä, kysyy Douglas Sirkin melodraama Kino Klassikossa
Jane Wyman ja Rock Hudson ovat pääosissa rakkaustarinassa, joka omana aikanaan kuitattiin ”naisten elokuvaksi” mutta on sittemmin noussut arvoonsa merkkiteoksena.
Jacques Demyn Lola on Ranskan uuden aallon rakastettavin elokuva
Kino Klassikossa satamakaupungin kabareetanssijattaren tarina, josta alkoi oma ”elokuvallinen universuminsa”. Lolan nimiosassa nähdään Anouk Aimée.