Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

hoitaja istuu tietokoneen ääressä käsi tietokoneen hiirellä.

Kaakon uusien hyvinvointialueiden luottamusmiehet jännittävät lähinnä ensimmäisen palkanmaksun onnistumista

Kaakkois-Suomen hyvinvointialueiden luottamusmiehet jännittävät palkanmaksun onnistumista 13. tammikuuta, mutta toistaiseksi merkittäviä ongelmia siirtymisestä ole aiheutunut.

Puhelinpalvelija katsoo tietokoneen ruutua Lappeenrannan Kaiku 24 puhelinkeskuksessa.

Kymenlaaksossa terveysasemien puhelinajanvaraus on auki aiempaa pitempään iltaisin – tavoitteena tasoittaa ruuhkia

Terveysasemien puhelinajanvaraus palvelee 28. joulukuuta alkaen arkisin kello 20 asti. Laajennetuilla aukioloajoilla pyritään tasoittamaan ruuhkahuippuja.

Lapsi vuoteessa

Influenssa on jo vienyt ihmisiä sairaalahoitoon Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa – influenssakausi on alkanut tavallista aikaisemmin

Etelä-Karjalan keskussairaalan infektioylilääkäri Pekka Suomalainen on huolissaan eteläkarjalaisten alhaisesta influenssarokotekattavuudesta.

Hoitaja täyttämässä lääkeruiskuun koronarokotetta.

Kymsote jää arviolta 86 miljoonaa euroa miinukselle tänä vuonna – kunnille tulee odotettua isompi lasku

Tänä vuonna alijäämä on kasvanut muun muassa koronakulujen, inflaation, henkilöstöpulan ja palkkaharmonisaation takia.

Entinen Pohjois-Kymen sairaala Kouvolan Kuusankoskella.

17 rakennusta vaihtoi omistajaa yhdellä eurolla Kouvolassa

Pohjois-Kymen sairaalan ostaja on haminalainen majoitusalan yritys. Kauppaan kuuluu runsaasti myös muita rakennuksia Kouvolan Sairaalanmäellä sekä muualla Kuusankoskella.

Lauri Lehto studiossa

Kymenlaakson hyvinvointialue valmistautuu tammikuun ensimmäiseen palkanmaksuun – testit käynnissä virheiden välttämiseksi

Vuodenvaihteestä lähtien hyvinvointialue vastaa palkoista kun aiemmin maksajana on ollut sotekuntayhtymä, pelastuslaitos ja kuntia. Kymenlaaksossa palkat maksaa Sarastia.

Eksoten rokotuspiste kauppakeskus IsoKristiinassa Lappeenrannassa.

Eksote ja Kymsote jatkavat koronarokotuksia THL:n ohjeen mukaan – ”Terveitä, alle 60-vuotiaita joutuu koronan takia sairaalahoitoon erittäin harvoin”

Kymsote ja Eksote seuraavat toistaiseksi THL:n linjaa koronatehosterokotteiden osalta. Neljänsiä annoksia ei pistetä perusterveisiin aikuisiin.

Kouvolan psykiatrinen sairaala.

Kymenlaaksosta puuttuu kaksi kolmasosaa psykiatrian virkalääkäreistä – hyvinvointialue jatkaa Kymsoten linjalla ja ostaa vuokratyövoimaa

Psykiatriasta vastaava johtava ylilääkäri sanoo, että lääkäreitä ei ole saatu rekrytoitua virkatöihin yrityksistä huolimatta.

Sänky lepohuoneessa.

Asunnottomien yötä vietetään myös Kymenlaaksossa: ”Monet sanovat, että meillä päin ei ole asunnottomuutta”

17. lokakuuta vietetään Asunnottomien yötä. Kymenlaaksossa on ainakin kymmeniä ihmisiä, joilla ei ole asuntoa. Tarkkaa määrää on vaikea laskea.

Kymenlaakson keskussairaalan päivystys- ja pääsisäänkäynti kyltti Kotkassa.

Varattomat paperittomat saavat jatkossa maksutonta kiireellistä hoitoa Kymenlaaksossa – Kymsote haluaa välttää tappiolliset perintäkulut

Jos paperiton todetaan jo hoidon aikana varattomaksi, turhia laskutus- ja perintäkuluja ei tulisi. Kymenlaaksossa on arviolta 10–20 paperitonta henkilöä.

koronarokotuspiste Kouvolan Hansassa

Koronarokotteiden tehosteannoksia annetaan Kymenlaaksossa loppuvuodesta portaittain – tällä viikolla 80-vuotiaat ja sitä vanhemmat

Ikäperusteisia tehosteannoksia jaetaan 65-vuotiaisiin asti. Sitä nuoremmat riskiryhmäläiset saavat myös tehosteannoksen.

Henkilö peittää kädellä kasvot.

Seksuaaliväkivallan uhreille avattiin tukikeskus Kymenlaaksossa – palvelu on maksutonta

Seri -tukikeskuksen palvelut on avattu kokonaisuudessaan. Tukikeskukseen voi ottaa yhteyttä sukupuolesta riippumatta.

Sairaalan päivystykseen ohjaava tienviitta sairaalan edustalla

Kymsotelta tulossa kunnille lähes 77 miljoonan euron lisälasku – Kouvolan osuus yli 37 miljoonaa, Kotkan 25 miljoonaa euroa

Kaikki Kymsotelle kertyneet tappiot tulee maksaa viimeistään vuoden vaihteessa pois, kun Kymsoten toiminta lakkaa. Loppulasku veloitetaan kunnilta.

Kymenlaakson keskussairaalan päivystys- ja pääsisäänkäynti kyltti Kotkassa.

Moni hyppää autoon ja ajaa päivystykseen, vaikka apua voisi saada puhelimitse: "Lapsen korvakivun takia ei kannata lähteä heti matkaan"

Päivystysapuun soittaminen helpottaa asian hoitamista ja vähentää ruuhkautumista päivystyspoliklinikalla. Linjan toisessa päässä sairaanhoitaja voi yhdistää hätäkeskukseen, pyytää etälääkärin arviota tai vaikka itse kirjoittaa reseptin.

Kaksi miestä polkupyörien äärellä ja ambulanssi taustalla.

Ensihoitajat hyppäävät pyörän selkään Meripäivillä– polkupyörällä pääsee nopeasti perille tapahtumahumun keskellä: "Ei korvaa ambulanssia"

Ensihoidon polkupyöräyksikkö pääsee tositoimiin tänään keskiviikkona alkavilla Kotkan Meripäivillä. Jatkossa apu voi saapua paikalle pyörällä esimerkiksi koulujen päättäjäisjuhlinnassa.

Hoitaja katsoo kameraan.

Helppo kesä jäi haaveeksi – korona kaataa terveydenhuollon henkilöstöä ja pahentaa työvoimapulaa entisestään

Tämä kesä on ollut useissa sairaanhoitopiireissä aiempia koronakesiä selvästi vaikeampi. Tuhansien sairauspoissaolojen ja henkilöstöpulan keskellä petipaikkoja on jouduttu sulkemaan jopa ennätysmäärä ja hoitoja ajamaan alas.

sairaalan käytävällä ovi, jossa lukee "Päivystys", ovesta näkyy läpi hoitohuoneiden ovia

Kymsoten päivystyksessä on ruuhkaa sekä helteen että koronan takia – odotusaika jopa 7 tuntia

Korona ei ole irrottanut otettaan Kymenlaaksossa. Päivystyksessä on ollut ruuhkaista jo pidemmän aikaa, ja pula osaavista hoitajista on kova. Nyt tukalan helteen odotetaan lisäävän potilaiden määrää entisestään.

Tyttö seisoo kalliolla.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut toimivat kesällä kaakossa lähes normaalisti – Eksote ja Kymsote haluavat vastata maailmantilanteen aiheuttamaan hätään

Vaikka sovittuja käyntikertoja olisi kaakon mielenterveys- ja päihdepalveluissa kesällä harvemmin kuin muulloin, asiakas tietää mihin ottaa yhteyttä tarpeen vaatiessa.

Kymsoten logo teippauksessa

Kouvola ei ole lähdössä Kymsoten lisäkustannusten maksajaksi – Kymsoten mukaan kustannukset voivat kasvaa entisestään, jos niitä ei makseta tänä vuonna

Palkkaharmonisoinnin loppuunsaattaminen tämän vuoden aikana tietää Kymsotelle 13,8 miljoonan euron lisälaskua, josta Kouvolan osuus olisi noin puolet. Kouvola ei suostu lisäkustannuksiin. Kymsoten mukaan lasku pitää joka tapauksessa maksaa jossain vaiheessa.

Plastiikkakirurgi Patrik Lassus korjaa potilaan nenän leikkauksella.

“Elämälle kiitos”

Viides jakso kertoo terveydenhuollon perjantaipäivästä.

Tervaskannon hoivakodin asukkaita.

Haminalainen hoivakoti sai avilta huomautuksen hoitajamitoituksen alittamisesta – sijaisia ei löytynyt

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut huomautuksen Haminassa sijaitsevalle Esperi Hoivakoti Vehkahoville henkilöstövajeesta viime vuonna. Kymsoten selvityksen mukaan hoivakodissa on saatu asia järjestykseen.

Hoitaja täyttämässä lääkeruiskuun koronarokotetta.

Myös Kymenlaaksossa suositellaan neljättä rokoteannosta 80 vuotta täyttäneille ja hoivakodissa asuville iäkkäille

Kymsote laajentaa koronarokotteen neljännet annokset 80 vuotta täyttäneille ja hoivakodissa asuville iäkkäille.

Hoitaja ja vanhus palvelukeskuksessa.

Hoitoalan ylityökielto vaikeuttaa hoitajapulaa myös Kaakkois-Suomessa – toistaiseksi vaikutukset vähäisiä

Tiistaina voimaan tullut hoitoalan ylityö- ja vuoronvaihtokielto vaikeuttaa poissaolojen ja ruuhkatilanteiden järjestelyä Kaakkois-Suomessa. Kymsote ja Eksote seuraavat tilannetta tarkasti.

Punainen moottorikelkan perässä vedettävä pelastusreki hangella kelkkareitillä. Taustalla kirkkaankeltainen pelastushelikopteri.

Ministerinvaihdos hidastaa Kaakon lääkärihelikopterikysymystä entisestään – valmiit selvitykset odottavat Lindénin pöydällä

Kaakon lääkärihelikopteri on tulossa Kouvolan Uttiin. Kaikki asiasta pyydetyt selvitykset on toimitettu ministeriöön, mutta ministerinvaihdos hidastaa koukeroista prosessia entisestään.

Näytteenottaja ottaa koronatestiä drive-in pisteellä.

Koronatestien tuloksia lähetettiin virheellisesti Kymenlaaksossa – tuhansia tekstiviestejä lähti vahingossa uudelleen matkaan

1500 koronavastausta lähetetiin torstaina uudelleen tekstiviestillä ihmisille, jotka olivat saaneet koronatestin vastauksen jo viikkoja sitten.

Perushoitaja Minna Kumpumäki kotihoitokäynnillä asiakkaan luona Kotkassa.

Hoitajien pakkorokotepykälästä aukesi villi länsi – työnantaja voi päättää vapaasti rokotteiden määrän, korvaavaa työtä ei välttämättä etsitä

Niin sanottu pakkorokotepykälä ei esimerkiksi määrittele, mitä rokotussuoja tarkoittaa. Superin mukaan joillakin alueilla on jo jouduttu pyytämään rokottamattomia hoitajia töihin.

Haminan sairaalan kiirevastaanotto

Haminan kiirevastaanotto on lauantaista lähtien viikonloput kiinni – myös arkipäivien aukioloajat lyhenevät

Aiemmin aukioloaikoja oli supistettu koronavirustilanteen vuoksi. Nyt aukioloaikojen muutos on osa Kymsoten säästötoimia.

Kaiku 24 työntekijöitä vastaamassa puheluihin

Sote-piiri perusti uuden puhelinpalvelun parantamaan asiakaspalvelua, mutta toisin kävi – vastausta soittopyyntöön on odotettu jopa useita päiviä

Uusi terveydenhuollon puhelinkeskus ei alkuvaiheessa pystynyt vastaamaan asiakkaiden puheluihin lain vaatimassa ajassa. Pian sama palveluyhtiö ottaa hoitaakseen toisenkin kaakkoissuomalaisen sote-piirin asiakaspuhelut.

Koronan jäljitys keskus Helsinki

HUS avaa ensi viikolla uuden palvelun tartunnanjäljityksen nopeuttamiseksi – onko palvelu tietoturvallinen ja miten käy Koronavilkun?

Koronatietoni.fi-sivulla koronavirukseen sairastunut henkilö voi itse kirjata mahdolliset altistuneet henkilöt ja nopeuttaa näin tartunnanjäljittäjien työtä. Palvelu annetaan myös kolmen muun sairaanhoitopiirin käyttöön.

Koronarokotuksesta kertova opastekyltti Jyväskylän Killerillä.

Kaakkois-Suomessa on tänään tarjolla ilta-aikoja walk in -rokotuspisteisiin – rokotukset on tarkoitettu kaikille 12 vuotta täyttäneille

Kotkassa, Kouvolassa, Pyhtäällä ja Lappeenrannassa voi tänään saada koronavirusrokotuksen ilman ajanvarausta illalla.

Koronantestausasema Marjoniemen terveysasemalla Kouvolassa.

Kymenlaakson koronatilanne kääntyi huonompaan suuntaan – uusia tartuntoja eniten Kotkassa

Kymenlaaksossa astui tänään voimaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös 20 hengen kokoontumisrajoituksesta. Joitakin aiempia suosituksia ja rajoituksia puretaan 17.5.

Neurokirurgi Melissa Rahi leikkasi Kirsin aivoista kasvaimen TYKSissä.

Syvänmeren sukellus aivoihin

Kirsin, 47, aivoista poistetaan näköhermoja paivava kasvain.

Elossa 24h -kuvausryhmä Tampereella.

Elossa 24h -kuvausten toteutuminen ei ollut itsestään selvää

Suomalainen terveydenhuolto toimii hyvin poikkeusoloissakin.

Koronavilkkusovelluksen ilmoitus mahdollisesta altistumisesta puhelimen näytöllä.

Koronavilkku aiheuttaa tartunnanjäljittäjille jopa enemmän haittaa kuin hyötyä – ylilääkäri: "Olen poistanut sovelluksen kotipuhelimestani"

Yle kysyi kuudesta sairaanhoitopiiristä, mitä hyötyä Koronavilkku-sovellus on tuonut. Kaikkien mukaan saatu hyöty on jäänyt vähäiseksi tai olemattomaksi.

Eksoten rokotuspaikka kauppakeskus IsoKristiinassa.

Sairaanhoitopiiri keksi koronarokotuksille vetävän paikan – pistospaikka rakentui isoon kauppakeskukseen: "Täällä liikkuu normaalistikin suuria ihmismassoja"

Etelä-Karjalassa koronarokotukset alkavat Lappeenrannassa kauppakeskuksessa, jossa on valmiiksi isot parkkitilat ja sen sijainti on monille tuttu.

Provrör med coronavaccin i Ryssland.

Kaakossa hyvä valmius koronarokotusten aloittamiseen – kävimme kysymässä ihmisten ajatuksia rokotuksista

Kymsote ja Eksote ovat valmiita aloittamaan koronarokotukset heti, kun rokotteita saadaan Suomeen.

Kolme terveydenhuollon ammattilaista suorittaa leikkausta.

Elossa 24h viides kausi kuvataan 18.11.2020

Tosielämän sairaalatarinoita kuvataan jälleen.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Kymenlaaksossa ei uusia koronatartuntoja lähes kahteen viikkoon

Viimeisin varmistunut tartunta todettiin Kymsotessa heinäkuun 4. päivänä.

Ikääntynyt nainen istuu sängyllä kuvan vasemmassa laidassa, häntä ei näy kokonaan.

Kymsote kokeilee uusia digitaalisia välineitä kotihoidossa – uudenlainen turvapuhelin hälyttää apua asiakkaan kaatuessa

Asiakkaan kotiin voidaan asentaa sensoreita, jotka havainnoivat hänen toimintaansa ja liikkeitään. Järjestelmä raportoi poikkeavuuksista hoitajille tai omaisille.

Kymsote-logo ambulanssin kyljessä

Koronavirus siirtää aikataulua – 30 työntekijää siirtyy Kymsotesta HUS:iin vasta syksyllä

Kymsote lykkää hankinta- ja logistiikkatoimintojensa liikkeenluovutusta HUS:lle koronaviruksen aiheuttaman kuormituksen vuoksi.

Päivystyksen sisäänkäynti

HUS alkaa hoitaa lääkäreiden ja tarvikkeiden hankkimisen Kymsoten alueelle – koronavirus lykkää aikataulua

Liikkeenluovutuksen myötä Kymsotesta siirtyy HUS:in palvelukseen vajaa 30 hankinnan ja logistiikan työntekijää.

Plastiikkakirurgi Tiia Pihlamaa tekee Jamille uuden korvan.

Maailman siistein ammatti

Plastiikkakirurgi rakentaa Jamille uuden korvan.

Juuso-isä katselee vastasyntynyttä tytärtään Helsingin Naistenklinikalla

Mitä suomalaisissa sairaaloissa tapahtui 2.10.2019?

Elossa 24h-kuvauspäivä sisälsi paljon erilaisia tapahtumia.

Kipsimestari Taina Ahlgren tekee Eliaksen murtuneeseen jalkaan saapaskipsin.

Syntymästä kuolemaan - uusia tosielämän sairaalatarinoita

Elossa 24h palaa jälleen ruutuun uusin jaksoin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle