Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Minna Canthin patsas suojarakenteen sisällä Jyväskylässä 13.3.23.

"Meillä ei ole paikkaa, johon kukat veisimme" – Minna Canthin patsas Jyväskylässä jää tänä vuonna kukittamatta ja lakittamatta

Nuori Minna Canth-patsas paljastettiin 61 vuotta sitten Jyväskylän Kirkkopuistossa. Tänä vuonna katkeavat vuosikymmeniä jatkuneet patsaan kukitus- ja lakitusperinteet.

Valoporo kyljelään Jyväskylän Kirkkopuistossa marraskuussa.

Jyväskylässä jouluvaloja ei sammuteta öiksi – Kirkkopuiston valoporot ja -pallot loistavat tulevasta lauantaista alkaen loppiaiseen asti

Kaupungin jouluvalaistuksessa on jo vuosia ollut käytössä led-tekniikka. Valaistuksen energiankulutus pysyy aisoissa silläkin, että Kirkkopuiston muuta valaistusta sammutetaan Jouluvalomaan ajaksi.

Vapaudenkadulla työmaa-aitoja ja kyltti, joka kertoo, että kyse on P-paraati parkkihallin työmaasta.

Jyväskylässä Kirkkopuiston tienoo muuttuu nyt nopeasti – liikennejärjestelyjä rukataan taas parkkihallin rakentamista valmistelevan työmaan takia

Varsinainen parkkihallin, P-Paraatin rakentaminen käynnistyy ensi vuoden alussa, mutta rakentamiseen liittyvät johtosiirrot alkoivat jo elokuussa.

Jyväskylän Kilpisenkatu Kirkkopuiston laidassa, yksi auto ajaa katu pitkin.

Jyväskylässä Kirkkopuiston viereisiä katuosuuksia suljetaan – syynä on läheisen Paraatiaukion pysäköintitalon rakentamisen valmistelu

Lisäksi Vapaudenkatu suljetaan kaupungintalon edustalta Forumin kauppakeskukselle saakka kahdeksi vuodeksi. Forumin edessä sijainnut bussiterminaali siirrettiin Asemakadulle aiemmin tällä viikolla.

Nainen nousee pysäkiltä linja-autoon Jyväskylän keskustassa.

Jyväskylän keskustan bussipysäkit siirtyvät yli vuodeksi uusille paikoille – Paraatiaukion pysäköintitalon rakentamisen valmistelu alkaa

Evakossa Asemakadulla bussipysäkkejä on normaalia vähemmän, joten matkustajan kannattaa tarkistaa oman bussilinjansa pysäkin uusi sijainti. Muutos tulee voimaan varhain keskiviikkoaamuna, 10. elokuuta.

Minna Canthin patsas Jyväskylän kirkkopuiston laidassa.

Jyväskylä siirtää Kirkkopuiston patsaat varastoon syksyllä pysäköintihallin rakennustöiden takia

Muun muassa Minna Canthin patsas joutuu Jyväskylän Kirkkopuistosta evakkoon pariksi vuodeksi rakennustöiden takia. Taideteokset palaavat kunnostettuna takaisin, kun työt valmistuvat.

Jyväskylän teatteri ja näkymä kirkkopuistoon

Ksml: Kiistellyn P-paraatin rakentaminen käynnistymässä elokuussa

P-paraatin on määrä valmistua vuonna 2024.

Jyväskylä on Valon kaupunki jo 15. kerran. Tänä vuonna teemana ovat värit.

Valon kaupunki keräsi ennätysmäärän kävijöitä – valotaiteesta pääsee nauttimaan jälleen marraskuussa

Jyväskylän kaupungin järjestämä Valon kaupunki -tapahtuma tavoitti tänä vuonna arviolta 150 000 ihmistä. Kirkkopuisto valaistaan jouluvalomaan myötä yleisölle taas marraskuussa.

Jyväskylä on Valon kaupunki jo 15. kerran. Tänä vuonna teemana ovat värit.

Valo vetää Jyväskylässä keskustan täyteen kansaa, ravintoloille se tietää hyvää bisnestä – yrittäjä: "Harmillista, että voimme myydä paikat vain kertaalleen"

Jyväskylän Valon kaupunki -tapahtumaan odotetaan viikonlopulla sataatuhatta kävijää. Tapahtuma vetää väkeä myös muualta maasta, ja ulkopaikkakuntalaisia onkin aiempina vuosina ollut kymmeniä tuhansia.

Valoteos Jyväskylän Lutakossa.

Valon kaupunki -tapahtuma tulee taas – valorakentajat liikkeellä Jyväskylässä jo alkuviikosta

Suursuosion saavuttanut valotapahtuma näkyy ja kuuluu Jyväskylässä tällä viikolla.

Kirkkopuiston kioskiin liitetty uudisrakennus Jyväskylän kirkkopuistossa.

Pitkä odotus päättyy – Jyväskylän Kirkkopuiston kahvila-ravintola avaa ovensa ensi viikolla

Kirkkopuiston kioski sijaitsee keskeisellä paikalla Jyväskylän keskustassa. Vanha, asemakaavalla suojeltu rakennus on saanut kylkeensä mittavan uudisosan.

Kirkkopuiston Rosso-ravintola Jyväskylässä.

Jyväskylässä perinteikkään ravintolan tarina päättyy – Kirkkopuiston Rosso suljetaan syksyllä

Uusi Rosso-ravintola avattiin Jyväskylän keskustassa toukokuun alussa.

Hylätyt pyörät siivotaan pois pyöräparkeista

Hylkypyörät siivotaan pois Jyväskylän pyöräparkeista: muista noutaa parkkiin unohtunut pyöräsi ajoissa pois

Tänään keskiviikkona hylätyiksi epäiltyihin pyöriin kiinnitetään uhkaavista poistotoimista kertovat laput. Tämän jälkeen pyörän omistajalla on viikko aikaa siirtää pyörä parkista kotivarastoon.  Kaupunki muistuttaa, että julkiset polkupyöräparkit on tarkoitettu vain pyörien lyhytaikaiseen pysäköintiin, ei säilytykseen. 

Asiakkaita ravintola Revolutionin terassilla Jyväskylässä.

Jyväskylän Väinönkadulle tulee kesäksi uusi anniskeluterassi

Käyttösuunnitelma ohjaa tarkasti kävelykeskustan terassi- ja kahvila-alueiden sekä tilapäisten myyntipaikkojen sijoittelua.

Yrittäjäpariskunta Katriina Pilppula ja Ari Pärnänen.

Yöpuu Yhtiön Katriina Pilppula ja Ari Pärnänen ovat Jyväskylän Vuoden Yrittäjät 2020

Yrittäjäpariskunta on toiminut yli 20 vuotta ravintola-alalla ja runsaat 15 vuotta hotellialalla.

Havainnekuvia Jyväskylän Kirkkopuiston laitaan suunnitellusta parkkihallista.

Ahti Vielma kanteli Jyväskylän elinkeinojohtajasta oikeusasiamiehelle – ratkaisun aikataulu auki

Ahti Vielma vastustaa Jyväskylän Kirkkopuiston laitaan suunniteltua maanalaista pysäköintihallia.

Jyväskylän Taulumäen kirkko Valon kaupunki -valaistuksessa sinisävyisenä

Jyväskylä tuo pimeimpään vuodenaikaan Valoiloa uusilla ja vanhoilla valaistuskohteilla

Jyväskylän Valon kaupunki -teema näkyy näin vuodenvaihteen tienoilla eri puolilla kaupunkia.

Valotaideteoksia Kirkkopuistossa.

Jyväskylä peruu Valon Kaupunki -tapahtuman koronaviruksen vuoksi

Valon Kaupungissa on käynyt vuosittain yli sata tuhatta vierailijaa.

Kirkkopuistoon remontoivan kioskin rakentaminen on vielä kesken.

Jyväskylän Kirkkopuiston uuden kioskin avaaminen lykkääntyy ensi vuoteen

Rakentamisen aikataulua hidastettiin ravintola-alaan kohdistuneiden koronarajoitusten vuoksi.

Polkupyörän ilmoitus

Jyväskylässä kaupunki raivaa taas hylkypyörät pois keskustasta

Kaupungin keskustan julkisia pyöräparkkeja ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen pyörien säilytykseen.

Kirkkopuiston kukka-asetelmia

Keskustan asuntokauppa kärsii, jos P-paraatin rakentaminen lykkääntyy, sanovat kiinteistönvälittäjät

Kirkkopuiston yrittäjät toivovat myös jo moneen kertaan siirtyneen pysäköintihallin rakentamisen aloittamista.

Valotaideteoksia Kirkkopuistossa.

Valon kaupunki 2020 siirtyy marraskuulle Jyväskylässä – kerännyt viime vuosina yli 100 000 kävijää

Samana viikonloppuna 26. - 28.11. Jyväskylässä järjestetään myös muita tapahtumia.

Ahti Vielma Jyväskylän Kirkkopuistossa.

Kaupungin johdosta piikiksi päättäjien lihassa – Ahti Vielma halveksii sarjavalittajia, mutta tehtailee itse valituksia periaatteen vuoksi

Jyväskylän entinen apulaiskaupunginjohtaja on jarruttanut kiisteltyä parkkihallihanketta jo yli vuosikymmenen. Moni kaupunkilainen kannustaa häntä jatkamaan taistelua.

P-Paraatin pohjakaavio Vapaudenkadin varrella Jyväskylässä.

Oikeusasiamies ei ota Kirkkopuiston pysäköintirakentamisen kantelua käsittelyyn: "Valituksia on jo vireillä, eikä tutkintakynnys ylity"

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan kantelu koskee osin vanhentuneita ja osin oikeusasiamiehelle kuulumattomia asioita.

Muuntamosta kertova kyltti Jyväskylän Kirkkopuistossa.

Jyväskylän Kirkkopuistossa uusitaan sähkömuuntamo

Käyttöikänsä päähän tullut maanalainen muuntamo korvataan niin sanotulla puistomuuntamolla.

Rakennustyömaa.

Jyväskylän keskustan K-supermarketin avaaminen lykkääntyy ehkä vuosilla – ensin on saatava pysäköinti kuntoon

Jyväskylän Kirkkopuiston alle rakennettavat pysäköintitilat valmistuvat aikaisintaan parin vuoden päästä.

Havainnekuva P-Paraatin sisäänkäynnistä.

Jyväskylän keskustaa myllätään uuteen uskoon – Kirkkopuistosta kaadetaan 40 puuta, parkkiluolan louhiminen alkanee kesällä

Kirkkopuiston vanhojen puiden tilalle istutetaan uusia noin viisimetrisiä puita. Puistoon rakennetaan myös lasten leikkipuisto.

Havainnekuva Jyväskylän Kirkkopuiston uudistamisesta.

Paraatiaukion pysäköintihallille haetaan rakennuslupaa – samalla kunnostetaan Jyväskylän Kirkkopuistoa

Toistakymmentä vuotta junnannut pysäköintihallihanke kaupungintalon ja teatterin edustalle etenee sittenkin.

Havainnekuva Jyväskylän Kirkkopuiston kahvila-ravintolasta.

Kirkkopuiston kioskin laajennusremontti on alkanut – ovet asiakkaille avataan mahdollisesti kesäkuun aikana

Kioski laajenee remontissa sivulle ja alaspäin yhteensä 300 neliöllä.

Tullin ruokakoira Aino.

Lemmikit ovat tärkeä osa perhettä, ja siksi myös niitä halutaan siunata: "Toivotaan hyvää ja turvaa"

Lemmikkien siunaustilaisuuksia on järjestetty jo monta vuotta esimerkiksi Helsingissä.

Valtiontalo ulkoa.

Suojeltu Valtiontalo Kirkkopuiston laidalla Jyväskylässä herää eloon joulukuussa – uudisrakennus Reimari valmistuu viereen elokuussa

Alvar Aallon suunnittelema 90-vuotias Valtiontalo on nyt vuokrattu täyteen Kirkkopuiston laidalla.

Valtiontalo Reimari

Jyväskylän seurakunta saattaa sittenkin saada tilat Kirkkopuiston laidalta

Jyväskylän keskustassa uudiskohde Reimarin rakennuttajat ovat jatkaneet neuvotteluja seurakunnan kanssa tilakysymyksestä.

Suomalainen valotaidekollektiivi Flowers Of Life toteutti Valon kaupunki 2019 -tapahtumaan Enchanted Park (Taikapuisto) teoskokonaisuuden Jyväskylän Kirkkopuistoon.

Valon kaupunki -tapahtuma keräsi jälleen ennätysyleisön

Kolmipäiväiseen valoon ja valaistukseen keskittyvään tapahtumaan osallistui yli 130 000 kävijää.

Polkupyörä ja valo.

Tuhat ledilamppua jaetaan valottomille pyöräilijöille Jyväskylässä tällä viikolla

Jyväskylä osallistuu tällä viikolla Pyöräliiton organisoimaan valtakunnalliseen Pyöräilytalvi-kampanjaan.

Valtiontalo ja Reimari

Tuhon partaalla ollut Alvar Aallon luomus herää henkiin – Yle Jyväskylä muuttaa Valtiontaloon

Yle Jyväskylä muuttaa Tawastinkulmasta Alvar Aallon suunnittelemaan Valtiontaloon, Kirkkopuiston laidalle. Talon yläkerroksiin rakentuu Forenomin majoituskohde.

Havainnekuva uudesta Reimarin kiinteistöstä Valtiontalon vieressä.

Reimarin kiinteistön omistaja: Jyväskylän seurakunnan uudelle toimitilalle toinenkin ottaja

Jyväskylän Valtiontalon ja viereisen Reimarin omistajat sanovat, että Jyväskylän seurakunnalle alun perin varattu tila saattaa mennä toiselle.

Reimarin havainnekuva.

Jyväskylän seurakunnan tilapäätöksestä tehty valitus kaatui

Jyväskylän seurakunnan toive saada uudet tilat keskustaan Kirkkopuiston laitaan etenee.

Nälkäpäivä-keräyslipas.

Minna Canhin patsaalle puettiin punainen liivi Jyväskylässä – Nälkäpäiväkeräys alkoi

Liki 30 vuotta järjestetty SPR:n Nälkäpäivä keräys toteutetaan jälleen loppuviikon aikana. Ensimmäinen keräys järjestettiin vuonna 1980.

Jyväskylän joukkoliikenteen linja-auto

Talvikausi toi linjauutuuksia ja pysäkkimuutoksia joukkoliikenteeseen Jyväskylässä

Jyväskylän paikallisliikenteeseen tuli poikkeuksellisen paljon muutoksia, kun talviaikataulu astui voimaan hellepäivänä 9. elokuuta.

Alvar Aallon Valtiontalo Jyväskylässä.

Kilpisenkatu Jyväskylässä suljetaan liikenteeltä vuodeksi Valtiontalon kohdalta

Kilpisenkadun liikennesulun syynä ovat rakennustyöt Valtiontalon ja Reimarin kiinteistöissä.

Ihmisiä maalaamassa ulkona.

Näin syntyy taideteos: taiteilijat ja yleisö maalasivat livenä Jyväskylässä

Tänään on ympäri Suomea vietetty kuvataiteen päivää. Jyväskylässä taiteilijat pystyttivät maalaustelineensä Kirkkopuistoon keskelle kaupunkia.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle