Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lauri Lepistön parisuhde puhutti enemmän kuin huollon katastrofi – viraalihitin kohteeksi joutunut suomalaishiihtäjä paljasti Iivo Niskasen jekuttaneen aiemminkin

Urheilustudion Instagramin perjantainen livelähetys nimettiin päivän polttavimman hiihtopuheenaiheen mukaan Urheilustudion parisuhdeilta with Lauri Lepistö. 

Nuoret kierrättävät verkossa kauhutarinoita, ja nyt niistä on koottu kirja – tekijän mukaan olisi syytä perehtyä lasten pelkoihin netissä

Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita -kirjassa urbaanilegendat päivitetään nykyaikaan.

"Kyllä se virkamiehen A-studiossa kertoma viesti on aika kaukana nuorten arjesta" – sen sijaan somevaikuttajaa nuoret kuuntelevat koronassakin

Lähes puolet somevaikuttajien seuraajista sanoo muuttaneensa koronakäyttäytymistä heidän esimerkkinsä ansiosta.

Tutkimus: Muotibloggaajat nousivat viime vaaleissa merkittäviin rooleihin – uuden sukupolven kanssa ei jaaritella

Somevaikuttajien teoilla ja mielipiteillä on merkitystä etenkin alle 30-vuotiaiden keskuudessa.

Näin potkunyrkkeilijältä onnistuu Bottle Cap Challenge – kiinnostava some-haaste on kotikutoinen, mutta ilmiöksi nouseminen vaatii paljon muutakin

Some-haasteisiin osallistujat voidaan jakaa kahteen leiriin: nopeisiin innostujiin ja luoviin kokeilijoihin.

Friday's papers: Ministry ups aid for ringed seals, bare-chested flash mob protest, massive rains coming

Ringed seal net deaths prompt new measures, a demonstration to normalise women's bodies and torrents on the way.

Somessa ihastuttanut hapannaamainen Grumpy Cat -kissa on kuollut

Televisio-ohjelmissa ja mainoksissa esiintyneen Grumpy Catin tuotemerkin markkina-arvon on arvioitu olevan miljoonia dollareita.

Suosittu tubettaja Tuure Boelius tunnustaa, että ainakin yksi video hävettää jälkeenpäin rankasti: “Minkä nettiin laittaa, se ei koskaan lähde sieltä pois”

Tuure Boeliuksen vlogilla YouTubessa on lähes 150 000 seuraajaa. Joskus on kuitenkin tullut tehtyä hittivideo, joka hävettää niin paljon, ettei sitä pysty itse katsomaan.

Mikä oli YouTuben ensimmäinen video ja mikä video rikkoi katselulaskurin? Testaa, miten hyvin tunnet YouTuben

Miten tubettaja Roni Back tarkistaa faktat uutisvideoissaan? Jännittikö Arvi Lindiä ikinä uutistenluku? Katso video sekä testaa artikkelissa, millainen YouTube-tietäjä olet.

Papin, timpurin tai lentäjän elämää – Ammattisi voi olla trendikäs aihe tubettamiseen

Aikuisten tubettajien ja katsojien määrä on kasvanut viime aikoina räjähdysmäisesti, sanoo Suomen Tubettajien puheenjohtaja Jussi Koski.

Kulttimaineen saanut tubettaja Markoboy87 nauttii fanien lähettämistä lahjoista: ”Alussa ei ollut yhtään tilaajaa, nyt heitä on yli 30 000”

Porilainen Marko on poksauttanut kirosanasateessa kotisohvalla auki jo yli sata pulloa hiilihappopitoisia juomia. Oikeassa elämässä mies kertoo olevansa rauhallinen kaveri.

A Finnish take on "Y.M.C.A."

NMKY became the world's most popular music video

Kuuletko "yanny" vai "laurel"? Ääniklippi jakoi internetin kahteen leiriin, ja fonetiikan professori sanoo molempien olevan väärässä

Kolme vuotta sitten internetissä ihmeteltiin, miten sama mekko voi näyttää eri ihmisten silmissä eri väriseltä. Nyt viraalihitiksi on noussut ääninäyte, jonka ihmiset kuulevat eri tavalla.

Levy-yhtiöt metsästävät suosikkitubettajia muusikoiksi

Youtube-artistit saavat kritiikkiä "helposta tiestään" laulajiksi.

Keskiviikko 11.4.2018 (tv)

Kivihiilen käyttö loppuu Suomessa vuonna 2029. Tubettajat vaikuttavat nuorten mielipiteisiin. Luksian opiskelijat esittelevät liiketalousalan ammattikoulutusta. Aurinkonen sää jatkuu.

Tutkimus: Valtaosa tubettajista kokee olevansa roolimalleja – joutuvat jopa tahtomattaan terapeutin rooliin: "Sitä on hieman ristitulessa"

Tubettajat voivat vaikuttaa seuraajiensa kulutuspäätöksiin, arjen valintoihin ja jopa arvoihin. A-lehdet ja Aikakausmedia tutkivat, miten tubettajat itse kokevat roolinsa mielipidevaikuttajina.

#munteko-haasteella tekoja ympäristön hyväksi? Tubettaja Joona Puhakan listalla on 15 tekoa muovittomasta elämästä kasvisruokaan

Puhakka sanoo Ylen aamu-tv:ssä, että haluaa tuoda katsojilleen esiin sellaisia asioita, mitä he eivät yleensä näe.

Tuotantoyhtiöt pestaavat parhaita tubettajia samalla kun mediayhtiöt menettävät mainostuloja

Videobloggaajan yleisöluvut saattavat olla suuremmat kuin perinteisellä sanomalehdellä tai tv-kanavalla.

Satukirjamainen Paavolan tammi nousi nettijulkkikseksi

Vanha tammikaunotar pysyi pitkään paikallisten salaisuutena.

Prisma Studio: Suomalainen nettipuhe synkistyi – mitä se kertoo meistä?

Voiko kansakunnan mielialaa mitata nettikeskusteluista?

Ihmeellinen somevillitys leviää Eurooppaan - yli 20 000 ihmistä jähmettyi videolle

Mannequin Challenge villitsee maailmalla. Kentucky Wildcats pakkasi 23 000 katsojaa vetävän stadioninsa täyteen liikkumatonta väkeä.

Torniolaiset nettihuijarit tekivät kauppoja liki 10 000 euron arvosta – myös Kemissä on kaupattu olemattomia traktoreita

Lapin poliisi on tutkinut kahta isoa huijausvyyhtiä, joissa on kaupattu kuvitteellisia esineitä netissä. Netissä tapahtuva petosrikollisuus on Lapin poliisilaitoksen alueella ehdottomasti eniten kasvava rikostyyppi.

Trumpin ja Clintonin meemimittelö

Sosiaalisessa mediassa kiertävät meemit ovat nousseet isoon rooliin Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden kommentoinnissa.

Tukkijätkiä katsottu jo 3 miljoonaa kertaa – somessa hurmureita jopa kosittu

Kansainvälinen huomio on saanut lieksalaiset tukkilaisveljesten suut entistä maireammaksi. Tukkijätkien taitoja on ihastellut somessa yli kolme miljoonaa ihmistä. Postauksen on nähnyt jo reilusti yli seitsemän miljoonaa.

YouTube-tähden viisi vinkkiä: näin tubetat hyvin

Suomen suosituimpiin kuuluva YouTube-tähti, videobloggari Mansikkka eli Maiju Voutilainen, 20, neuvoo, miten kannattaa tubettaa.

"Ei kukaan uskonut näin valtaisaan suosioon" – Norppalive keräsi yli kaksi miljoonaa katselukertaa

WWF ylläpitämä norppalive sulkeutui torstaina. Norppalive keräsi kuukauden aikana yli kaksi miljoonaa katselukertaa.

Menikö Patrik-huuma yli? Laine sotkettiin kuvamuokkauksella jo politiikkaan

Kokoomusnuoret ja Demarinuoret julkaisivat tahoillaan kuvamuokkauksia, jossa Leijonien 18-vuotiaasta huippulupauksesta tehtiin viime aikojen meemiä mukaillen ”kokoomuslaine” ja "nuorisoliittolaine".

Afrikkaan syttyi uusi tähti – "Puskutraktori" Magufulin korruptiotaistelu villitsee Tansaniassa

Tansanian tuore presidentti John Magufuli on noussut koko Afrikan valokeilaan. Hänet riuska korruption vastainen taistelunsa on herättänyt maanosan huomion ja synnyttänyt kokonaisen netti-ilmiön #WhatWouldMagufuliDo. Johdattaako Magufuli Suomelle tutun Tansanian tielle ulos köyhyydestä?

Kansainvälinen nuorisovaihto huipentui tanssiesitykseen

Ensimmäistä kertaa järjestetty kansainvälinen nuorisovaihto Move'n Shoot huipentui keskiviikkona ympäri Rovaniemeä esitettyihin flash mob -tanssiesityksiin. Nuoret tanssivat suunnittelemansa koreografian lentokentällä, pajakylässä sekä keskustassa.

Finnish ‘torpedo owl’ photo still viral, two years later

A photo of a northern hawk owl taken in Kokkola, Finland by amateur photographer Jani Ylikangas has attracted considerable attention since it was taken two years ago. In that short time, ‘torpedo owl’ has been featured by several media companies, has become the source of scores of internet memes, and even has his own social media site and a mobile game in his name.

Dokumenttiprojekti: Netizen Mo

Mitä tapahtui Molle, josta tuli muslimien internet-kuningas.

Sibelius innoitti 600 koululaista flash mobiin – "Tuskinpa hän haudassaan kääntyisi"

Jean Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäiviä on juhlistettu Kajaanin keskuskoululla muun muassa erilaisten työpajojen merkeissä. Teemapäivä huipentui flash mob -tempaukseen Raatihuoneentorilla.

Veteraanin iltahuuto on noussut valtavaksi verkkohitiksi

Video veteraanien koskettavasta laulusta on saavuttanut sosiaalisessa mediassa ennätysyleisön. Suosio on huimaa jopa kansainvälisessä vertailussa.

Suomalaisgraafikko meni hämilleen: "Aivopierusta" lähtenyt sarjakuva nousi netti-ilmiöksi neljässä päivässä

Kuopiolaislähtöisen graafikon Karoliina Korhosen luoma Finnish Nightmares -sarjakuva on kerännyt Facebookissa jo yli 70 000 tykkääjää ympäri maailmaa.

NBA-varaustilaisuus pidetään ensi yönä: kärkilupauksen jättikoura puhuttaa, katso kuvat!

Suomessa jännitetään varataanko Pyrintö-kasvatti Joonas Cavén jollain NBA-varaustilaisuuden kierroksista. Maailmalla viraalihitiksi on puolestaan noussut Jalhil Okaforin jättiläismäinen käsi!

Netti-ilmiöksi noussut hyväntekeväisyystempaus seisoo edelleen byrokratian rattaissa – "Ei huoleta, että ehtisi sulaa"

Vähävaraisten lasten syntymäpäiväjuhlia ja harrastuksia tukeva yhdistys odottaa edelleen rahankeräyslupaa. Yhdistys pystyy silti aloittamaan avustusten myöntämisen jo nyt kannatusjäsenmaksujen turvin.

Flash mob -tempaus kaatoi Vartiosaari-aktiivit rautatieaseman lattialle: "Noin suuri määrä asuntoja alueelle on absurdi ajatus"

Tempauksella haluttiin muistuttaa ihmisiä Vartiosaaren ainutlaatuisuudesta luonnonkohteena. Kaupunki suunnittelee kaavoittavansa alueelle tuhansien asukkaiden lähiötä. Vartiosaari-aktiivit eivät usko, että alueen luontoa voitaisiin kunnioittaa, jos lähiö toteutuu.

Politiikan tutkija yllätysputoajista – "Se on ammatinvalintakysymys"

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, professori Markku Jokisipilä arvioi, että netti-ilmiö nosti jälleen joukon yllätysnimiä eduskuntaan. Samalla moni entinen edustaja sai kokea karvaan pettymyksen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle