Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

-

Antti Röngän kolumni: Kerron itsestäni tarinaa, johon en jaksa enää uskoa

Kirjoitan itsestäni tarinaa, johon uskon liian sokeasti. Voisiko opitusta roolistaan joskus vapautua, pohtii Rönkä.

Ylen kolumnisti Antti Rönkä studiokuvassa.

Antti Röngän kolumni: Lukeminen ei kannata aina, ja juuri siksi kannattaa lukea

Yläasteella ja vielä lukiossakin olin poika, joka ei lukenut. Lukemalla ei näet saanut kesätöitä eikä sosiaalista arvostusta, kirjoittaa Rönkä.

-

Antti Röngän kolumni: Lamaannun pelkojen edessä, vaikka olisi myös toinen mahdollisuus

Kun tulevaisuus tuntuu epävarmalta ja uhkakuvia sinkoilee joka suunnalta, pienet hyvät teot voivat tuntua merkityksettömiltä. Juuri silloin niillä kuitenkin on merkitystä, pohtii Rönkä.

Antti Rönkä

Antti Röngän kolumni: Miksi katselen tuntikaupalla kuvia syrjäisistä mökeistä?

Kautta aikojen ihmiset ovat halunneet ”jättää kaiken ja lähteä.” Minäkin haluan, nykyään yhä useammin. Mutta mihin me silloin haluamme, pohtii Rönkä

Antti Rönkä

Antti Röngän kolumni: Hetki hetkeltä -todellisuus sai tajuamaan, ettei maailman rajaaminen ole vastuutonta

Informaatiovirran rajaaminen ja kohtuullinen välinpitämättömyys ei ole vastuutonta, vaan vastuullista, kirjoittaa Rönkä.

Antti Rönkä

Antti Röngän kolumni: En pysty jättämään Instagramia, vaikka todella yritin

Somen jättäminen osoittautui mahdottomaksi, mutta myös viikon tauko voi riittää, kirjoittaa Rönkä.

Antti Rönkä

Antti Röngän kolumni: Olen pelännyt yli kaksikymmentä vuotta, että epäonnistun elämässä 

Vuodet kuluvat, mutta epäonnistumisen pelko pysyy. Sen hyväksyminen voi kuitenkin rauhoittaa, kirjoittaa Rönkä.

Antti Rönkä

Antti Röngän kolumni: Nyt jos koskaan olisi syytä pysyä sovussa 

On kerta toisensa jälkeen yhtä hämmästyttävää nähdä riitelyä uutissivustojen kommenttipalstoilla. Näinä aikoina viha on erityisen tuhoisaa ja tarpeetonta, kirjoittaa Rönkä. 

Antti Rönkä

Antti Röngän kolumni: Hyvää ystävänpäivää, vihdoinkin ja ilman ironiaa 

Ystävänpäivä on mennyt minulta joka vuosi ohi, mutta tänä vuonna se on kohdattava rohkeasti, kirjoittaa Rönkä.

Antti Rönkä

Antti Röngän kolumni: Tämän piti olla ”parempi vuosi”, mutta…

Päättyvä vuosi muistuttaa, että tulevaisuuden muuttaminen on nykyisyyden muuttamista, kirjoittaa Rönkä.

Antti Rönkä

Antti Röngän kolumni: Luovuin unelmistani, ja tulin onnelliseksi

Kun seuraa unelmien sijaan kutsumusta, elämä on onnellisempaa ja työn tulokset parempia, kirjoittaa Rönkä.

Antti Rönkä

Antti Röngän kolumni: Halusin elää 90-luvulla, mutta tulin järkiini 

Nostalgiaan hukkuminen on millenniaalien kirous, jonka voi myös kääntää voimavaraksi, kirjoittaa Rönkä.

Antti Rönkä

Kirjailija Antti Rönkä häpeää lähes kaikissa tilanteissa – masturbointi laukaisi tunteen murrosiässä

Yksi kesäilta muutti kulttuurivieras Antti Röngän elämän. Hän uskoi menneensä lopullisesti pilalle. Teinivuosien kokemus on vaivannut kirjailijaa aikuiseksi asti.