Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Loimijoessa havaitut tummat möykyt eivät aiheuta toimenpiteitä

Jokiveden pintaan noussut mönjä on todennäköisesti kasviperäistä.

Ympäristöviranomainen: Sulkavuoren puhdistamokaasut on käsiteltävä hajuttomaksi

Tampereen kaupungin ympäristö- ja rakennusjaosto on sitä mieltä, että hajuhaittojen poistaminen on varmistettava.

Stora Enso selvisi Imatran tehtaiden tulipalosta ilman merkittäviä vahinkoja – palo ei vaikuta tehtaan tuotantoon eikä toimintaan

Stora Enson tehtaalla Tainionkoskella maanantai-iltana syttynyt tulipalo sai alkunsa ilmanvaihtokonehuoneesta, mutta tarkemmasta syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

Turun jätevesissä pieni määrä koronavirusta

THL:n Jätevesitutkimuksen odotetaan antavan lisätietoa koronavirusepidemian laajuudesta ja etenemisestä.

"Ei purkuvesiä Saimaaseen!" – Noin 1 500 kansalaista allekirjoittanut adressin

Monissa kaavaluonnoksesta jätetyissä mielipiteissä ehdotetaan jätevedenpuhdistamon paikaksi Kukkuroinmäkeä Hyväristönmäen sijaan.

Lappeenrannan jätevedenpuhdistamon paikka herättänyt niukasti mielenkiintoa

Mielipiteitä kaavaluonnoksesta voi jättää toukokuun 10. päivään asti.

Porin Vesi ottaa koronanäytteitä jätevedenpuhdistamolta

Näytteet analysoidaan valtakunnallisesessa tutkimuksessa.

Koronavirusta testataan nyt jätevesistä – toiveena pystyä ennustamaan taudin mahdolliset uudet aallot

THL toivoo selvittävänsä, kuinka moni puhdistamoiden alueilla on sairastunut koronavirukseen.

Porilaiset osaavat pitää roskat pois vessanpytystä

Pumppaamoiden tukkeutuminen on noussut pääkaupunkiseudulla ongelmaksi poikkeustilan aikana. Porissa vastaavasta ei ole havaintoja.

Lappeenrannan jätevedenpuhdistamon maakuntakaava avautui nähtäville ja kommentoitavaksi – todellisia vaihtoehtoja paikaksi ei ole kovin monta

Lappeenrannan Energian toimitusjohtaja Reijo Kolehmainen sanoo, että Lappeenrannan jätevedenpuhdistamon paikka on helpompi päättää, jos purkupaikasta saadaan ensin sopu.

Henkilöstön sairastuminen on uhka vesihuollolle – Savonlinnan Vesi haalii jätevedenpuhdistamon työntekijöitä vesilaitoksen oppiin ja toisin päin

Henkilökunnan laajamittaista sairastumista pidetään suurimpana uhkana vesihuollon toimintavarmuudelle.

Jätevedenpuhdistus toimii Joensuun seudulla, viime vuonna sattui harvinaisen paha viemäririkko

Poikkeuksellisen suuri jätevesivahinko väritti Joensuun Veden viime vuotta puhdistamotoiminnan osalta.

Vesihuoltoyhtiöt eivät innostu yhteisestä jätevedenpuhdistamosta – siirtolinjat nostaisivat kustannukset pilviin

Lappeenrannan Energia ja Imatran Vesi eivät pidä realistisena suunnitelmia rakentaa yhteinen jätevedenpuhdistamo Imatralle.

Keskuspuhdistamon remontti ja laajennus käynnistynyt Jämsässä

Rakennushankkeen pääurakoitsija vetäytyi hankkeesta yllättäen marraskuussa, mikä viivästytti töiden aloittamista.

Lapissa uudistetaan useita jätevesipuhdistamoja lähiaikoina

Useat kunnat investoivat puhdistamoihin lähes yhtä aikaa. Pellossa pelätään sen vuoksi hintojen nousua.

Etelä-Karjalaan saattaakin tulla maakunnallinen jätevedenpuhdistamo

Uuden jätevedenpuhdistamon rakentaminen on ajankohtaista Lappeenrannan lisäksi myös Imatralla.

Vaasassa varoitetaan heikoista jäistä

Jäät ovat hauraita Påttin jätevedenpuhdistamon ja Pilvilammen alueilla.

Mikkeliin valmistuu Euroopan modernein jätevedenpuhdistamo – hintalappu on vuosien saatossa kivunnut 60 miljoonaan euroon

Laina maksetaan aikanaan takaisin mikkeliläisiltä kerättävillä vesimaksuilla.

Liika proteiinin syönti kuormittaa puhdistamoita ja rehevöittää Itämerta – Typen määrä pääkaupunkiseudun jätevesissä noussut "radikaalisti" vuodesta 1999

HSY:n kysely proteiinin syönnistä osoitti, ettei moni tiedä kuinka paljon proteiinia pitäisi saada. Moni ei myöskään tiedä ympäristövaikutuksista.

Joensuun Kuhasalon jätevedenpuhdistamon piipusta tulleet hajuhaitat jäivät historiaan

Jätevedenpuhdistamolla lopetettiin hajuhaittaa aiheuttanut lietteen terminen kuivaus marraskuussa.

Vesi

Helsingissä juodaan ehkä maailman parasta vettä – "possuttamisesta" laatuongelmia

Päätös Päijännetunnelin rakentamisesta 1970-luvulla pelasti pääkaupunkiseudun merivedeltä. Päijänteeltä tulevan hyvän talousveden laatua parannetaan edelleen vedenpuhdistamoja saneeraamalla. Kävimme seuraamassa elintärkeän veden matkaa.