Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sennu Keith opettaa lapsiaan kesäasunnolla, Päivi Watsonin tytär piiloutuu sotilailta takapenkillä – tässä jutussa 5 suomalaisnaista kertoo arjestaan ulkomailla

Pyysimme maailmalla asuvia suomalaisia kertomaan, millaista korona-arki on Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Australiassa, Skotlannissa ja Meksikossa.

Kuusi kiinnostavaa juttua sunnuntai-iltaan: Maapallon luonto tuhon tiellä, koulusta kinutaan rahaa ja jätealalla uhkaillaan

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Uudellamaalla 4 000 korona-altistusta kolmessa viikossa – HUSin apulaisylilääkäri suosittelee alle 10, korkeintaan 20 hengen tilaisuuksia

"Koronatapausten kasvu ja altistumismäärät kertovat siitä, että ihmiset ovat palanneet rajoituksia edeltäneeseen aikaan."

Veikkauksen avustusten leikkaaminen näkyisi heti esimerkiksi lapsiperheiden arjessa – Järjestöjohtaja: "Hätä on nyt suuri"

Valtiovarainministeriön budjettiesitys uhkaa leikata järjestöjen Veikkaus-voitoista saamia avustuksia sadoilla miljoonilla euroilla.

Yleltä kaksi ehdokasta tutkivan journalismin Lumilapio-kisaan

Lumilapio-palkinnon saaja julkistetaan lokakuussa.

Meeri Elfvingin kotiin kasvoi viidakko – kun luontoon ei pääse, on luonto tuotava kotiin

Ihmisten lisääntynyt vapaa-aika ja kotikeskeinen elämänpiiri näkyvät puutarhaliikkeissä ja kukkakaupoissa myynnin kasvuna. Hoiva ja puuhastelu auttavat vaikeiden aikojen yli.

Finland sees uptick in reading during coronavirus crisis

One in four people in Finland said they read more than usual this spring.

Kajaanilainen Kaisa Marin on Vuoden Kouluttaja – "Hyvä kouluttaja ensisijaisesti kuuntelee"

Kaisa Marinin mukaan hyvä kouluttaja ensisijaisesti kuuntelee ja käy vuoropuhelua.

Birdcam live: Osprey couple welcomes first egg this spring

The birds flew into Finland from West Africa about two weeks ago and laid their first egg on Tuesday.

Poikkeusaikaa kuvataan Instagramiin maailmanlaajuisesti, myös suomalaiset innostuivat – nyt toivotaan kuvia hoitajien, pelastusalan ja siivoojien arjesta

Jokainen elää koronan muuttamaa elämäänsä eri tavalla. Muiden ihmisten arkeen pääsee kuitenkin kurkistamaan Instagramin #massisolation-kampanjan kautta.

Luuletko, että korona-arki on tylsää? On sitä pärjätty ennenkin – 1800-luvulla suurta kotihupia olivat käpylehmät ja avainleikit

Leikittelemme tässä jutussa, miltä tämän hetken tuskastumiset voisivat näyttää entisajan ihmisen silmissä.

Kahdeksan lapsen äiti tallentaa perhearkea kirjeiksi joka kuukausi: "Vie viisi minuuttia, kun sanelen tekstin kännykkään ja sitten vain korjaan kirjoitusvirheet"

Yhtäkkisen ajan lisääntymisen kotona voi hyödyntää monella tavalla, vaikkapa muistojen tallentamisella. Anita Välimaa on kirjoittanut perheenjäsenilleen kirjeitä jo 25 vuotta.

Tarttuuko korona ulkoillessa? Onko virusannoksen suuruudella väliä? 8 kysymystä koronaviruksen tarttumisesta arjen tilanteissa

Vaikka monia avoimia kysymyksiä on edelleen, tietoa koronaviruksen tarttumisesta on kertynyt jo paljon.

Lue tästä käytännön vinkkejä korona-arkeen

Saanko käydä kaupassa, jos olen karanteenissa? Mistä ideoita sisätiloissa viihtymiseen?

Jämsän kaupunki avaa poikkeusolojen neuvontapuhelimen –Jämsek kehottaa kaupunkilaisia käyttämään oman kunnan yritysten palveluja

Jämsä suunnittelee myös kaupungin ja vapaaehtoisten yhteistyötä ikäihmisten arkielämän auttamiseksi.

Ruokahuoltoa, liikunnan ja muiden aktiviteettien miettimistä – etäopetukseen siirtyminen muuttaa perheiden arkielämää

Vanhemmat joutuvat miettimään, miten lasten perustarpeista huolehditaan aikuisten ollessa töissä.

Tuesday's papers: Finland shuts down

News that much of Finland will soon shut down to fight coronavirus dominated local newspapers on Tuesday.

Tällainen on Hämeenlinnaan pian valmistuva "tulevaisuuden" naisvankila – jokaiseen selliin tulee verkkoyhteys

"Älyvankilan" rakennustyöt ovat aikataulussa, ja sen ensimmäinen vaihe avataan lokakuussa.

Mies, koetko arkesi raskaaksi ja kiireiseksi? Niin kokee entistä isompi joukko suomalaismiehistä

Valtaosa suomalaisista pitää arkeaan mielenkiintoisena. 15–24-vuotiaat ajattelevat muita useammin, että heidän oma arkensa on ikävystyttävää.

Yle Uutisten uusi blogistikaarti aloittaa

Kirjoittajien aihealueet kattavat maailmaa hyvinvoinnista oikeusasioihin ja politiikasta Kiinaan.

"EU vaikuttaa meidän jokapäiväiseen elämäämme"

Euroopan unioni näyttäytyy nuorille vapaana liikkumisena maasta toiseen. Toisaalta EU koetaan hyvinkin kaukaisena asiana. Joensuun Euroopppanuorista kannustetaan äänestämään ja muistutetaan, että EU vaikuttaa arkielämään.