Uusimmat artikkelit
Vesiputki Mannerheimintiellä kätki sisäänsä yllätyksen – täällä helsinkiläisten juomavesi on virrannut 150 vuoden ajan
1800-luvun lopulla asennettu vesiputki paljastui yllättävän hyväkuntoiseksi. Putken sisäpinnassa on ruskeaa ”kattilakiveä”, mutta seinämissa rautaa on vielä paksusti.
Asemakadulla Vaasassa korjataan runkovesijohto, korjaustyöt vaikuttavat liikenteen sujumiseen
Runkovesijohto on katuosuudella heikkokuntoinen ja se korjataan välillä Rautatieasema - Maasilta - Rauhankatu.
Kahdelle vankeutta Espoon tilauspalvelujen lahjusjutussa, lahjusten kokonaissumma yli miljoona euroa
Oikeudessa langetettiin kolmen ja puolen vuoden sekä kahden vuoden tuomiot.
Tietyöt aiheuttavat poikkeusjärjestelyjä liikenteeseen ensi kesänä Lappeenrannassa ja Imatralla
Lappeenrannan kaupunki ilmoittaa myöhemmin, miten esimerkiksi Koulukadun saneeraus vaikuttaa liikennejärjestelyihin.
Omakotitaloasujien halu päästä eroon öljykattiloista toi tuplaruuhkat: nyt jonotetaan niin lämpöpumppuja kuin valtion avustuksiakin
Pientaloasuja voi hakea tukea ely-keskukselta vaihtaessaan öljylämmityksen toiseen lämmitysmuotoon. Hakemusjono on kuitenkin pitkä. Samoin lämpöpumppuja joutuu nyt odottamaan yhä pidempään.
Uusia työnantajia ei synny ja yksinyrittäjyys lisääntyy – LVI-yrittäjä luopui kannattavan firmansa työntekijöistä ja jatkaa yksin
Työnantajayrityksistä etenkin alle kymmenen ihmistä työllistävien mikroyritysten määrä on laskenut. Monelle yrittäjälle työntekijöiden palkkaaminen on liian raskasta.
Oriveden putkirikot saatiin korjatuksi myöhään keskiviikkoiltana
Katkot alkoivat lauantaina asemanseudulla. Uusia ilmaantui pitkin keskiviikkoa. Hapertunut vesijohto oli määrä vaihtaa Asemantien ensi kesän remontissa, mutta aivan sinne asti putki ei kestänyt.
Vesijohto petti jälleen Oriveden Asematiellä
Saarentien varren asukkaat ovat jääneet keskiviikkoaamuna ilman vettä. Jo viikonloppuna korjattiin lähistöllä kaksi vuotokohtaa.
Kiinteistöliitto kyseli asumisen laadusta: Valituksia tuli kuumuudesta, tunkkaisuudesta ja vetoisuudesta
Taloyhtiössä ei välttämättä tarvitse ryhtyä kalliisiin remontteihin, viihtyvyys paranee myös huollolla, säädöllä ja puhdistuksella.

Maanantai 14.11.2022 (tv)
Ruuan hinta. Uniongelmat. Helsingin putkirikot. Sää.
Sunnuntai 13.11.2022 (radio)
USA:n senaatti. EU:n budjetti. Putkirikot. Matkapuhelinliittymät. Isänpäivä. Sääennuste.
Kuopion keskustassa vedenlaatuhäiriöitä tällä viikolla: syynä venttiilien sulkeminen Tulliportinkadulla
Laatuhäiriöt johtuvat siitä, että Kuopion vesi sulkee venttiileitä Tulliportinkadulla rakennustyön ponttaustyön vuoksi.

Runkoputki hajosi: Tampereen Peltolamminkadun varrella vesikatko ainakin iltapäivään saakka
Putkirikko havaittiin perjantaina ennen aamukuutta Peltolamminkatu 12:n kohdalla. Katkosalue ulottuu siitä Multisillan suuntaan pari sataa metriä.
Vesijohtoveden pii syövyttää yllättäen kupariputkia – isännöitsijä: Ikäviä uutisia 2000-luvun taloille
Vesijohtoihin kertyneet silikaattikerrostumat syövyttävät jo muutamassa vuodessa kupariputkia vaihtokuntoon. Pahiten ongelmat koettelevat 2000-luvulla rakennettuja taloja. Ongelmia on havaittu eri puolilla Suomea.

Putkirikko toi jääkelin Tampereen Epilänkadulle torstai-iltana
Tampereen Vesi tukki vuodon, mutta kadun toinen kaista ehti kastua kunnolla. Tampereen Infra on hiekoittanut jäätyneen pinnan.
Suomussalmella aloitetaan vesimittareiden vaihto etäluettaviin
Vesilaitos vaihtaa kolmen vuoden kuluessa kaikki vesimittarit etäluettaviksi.
Amisopiskelijat korjaavat yli 50-vuotiaan kerrostalon kellarista kattoon: "Ei voisi parempaa paikkaa oppimiseen pyytää"
Hanke on Suomessa poikkeuksellinen, sillä remontti tehdään kokonaan opiskelijavoimin. Opiskelijat saavat hyvää kokemusta tulevaa työelämää varten.

Tampereen Kaupinojan uusittu vedenottamo on vuosien työn jälkeen täydessä käyttökunnossa
Viimeiset urakkaan kuuluvat automaatiot ovat valmistuneet tammikuun aikana.
Pula putkiasentajista hidastaa jo rakennusalan kasvua – nuoria houkutellaan LVI-alalle markkinoimalla työtä ilmastotekona
Jesse-Petteri Raunio on kolmannen polven putkiasentaja. Hän oppi ammatin kotonaan. Muita nuoria houkutellaan kampanjalla.
Rovaniemellä runkovesijohtovuoto Rovakadun ja Ukkoherrantien risteyksessä
Korjaustyöstä voi aiheutua 28.–29.10. välisenä yönä melu- ja tärinähaittaa.
Muuramen Jaakkolassa talousveden käyttökielto jatkuu ainakin sunnuntaihin – asukkaita kehotetaan lasketaan vettä kloorauksen jäljiltä
Jaakkolan alueella vesijohtovettä ei pidä toistaiseksi juoda eikä käyttää talousvetenä. Lauantaisen tiedon mukaan kielto jatkuu ainakin sunnuntaihin puoleen päivään saakka. Verkoston tehoklooraus lopetettiin lauantaina.
Vesijohtovuoto Vaasan Gerbyssä – korjaustöistä voi aiheutua värjäytymiä veteen sekä vesikatkoksia
Vesijohtovuodon vuoksi alueella on kiinteistöjä ilman vetta. Vesijohtovuodon korjaustyöt ovat käynnissä.
Sepänkyläntie suljetaan osaksi ensi yönä Vaasassa, syynä kaukolämpöputken rakennustyöt
Vaasassa Sepänkyläntie suljetaan torstain ja perjantain väliseksi eli ensi yöksi Olympiakadun ja Myllykadun välisellä osuudella.

Tampereen Veden jakeluhäiriöiden määrä kolminkertaistui tammi-elokuun aikana
Tapauksista huomattava osa näyttää sattuneen työmailla. Putkiston uusiminen on kuitenkin pysynyt tavoitteessa.
Suomussalmella korjataan vanhaa runkovesiputkea – vettä lasketaan voimalaitoskanavassa lähes metrillä
Vedenpintaa lasketaan Aittokosken ja Ämmän voimalaitosten sekä Niippaan padon väliseltä alueelta. Suomussalmen kunnasta arvioidaan, että urakasta on lähinnä visuaalista haittaa ihmisille.
Yleistyvät putkirikot voivat lisätä vesiepidemioita – Tammelassa katosi tuhansia kuutioita vettä, kun suurta vuotoa etsittiin viikkoja
Putkirikot yleistyvät, kun vesijohtoverkoston korjausvelka kasvaa. Suuri vesijohtovuoto piinasi Tammelan kuntaa syyskuun puolivälistä lähtien. Vuotopaikka löytyi vasta, kun vedenjakelu keskeytettiin.

Nilsiässä vesijohtovuoto Mäntyrinteen alueella
Kuopion Vesi on havainnut vesijohtovuodon Nilsiässä Mäntyrinteen alueella.
Rovaniemen Rantavitikalla viikon mittainen tiekatkos vesijohtoverkoston huoltotöiden vuoksi
Huoltotyöt aiheuttavat muutoksia myös paikallisliikenteeseen.
Vesijohtoverkoston huoltotyöt katkaisevat liikenteen Rovaniemen keskustassa
Huoltotyöt kestävät arviolta noin kymmenen päivää.
Vesijohtolinjojen uusiminen Vaasassa jatkuu – nyt vuorossa Vöyrinkaupunki
Vöyrinkaupungilla aloitetaan vesihuollon saneeraustyöt maanantaina 6.9.2021. Tarkoituksena on uusia ja siirtää vesijohto-, jätevesi- ja hulevesilinjoja.

Savonlinnassa suunniteltu vesikatko keskiviikkona
Savonlinnan Vesi suorittaa vesijohdon runkolinjojen liitostyön. Katkon jälkeen hanasta saattaa tulla ruskeahkoa vettä, mutta sitä ei tarvitse säikähtää.
Juvan vesikriisi on ohi – tekninen johtaja kaipaa vesihuoltoverkon kunnostamiseen satoja tuhansia
Juvalla talousvesi jouduttiin keittämään lähes kahden viikon ajan. Kun viat saatiin paikallistettua, saatiin korjaustoimet toteutettua nopeasti. Teknisen johtajan mukaan tilannetta ei voitu ennakoida, mutta tulevaisuudessa vesihuoltoon tulee panostaa reilusti.

Vesijohdon korjaustyö aiheuttaa vesikatkon Kuopion Leväsellä ja Kolmisopessa tänään illalla
Korjaustyön vuoksi päävesijohto joudutaan sulkemaan, mikä voi aiheuttaa verkostossa virtaussuunnan ja paineen vaihteluita Leväsen ja Kolmisopen alueilla.

Kuopion Leväsentien ja Pilpantien risteyksessä suurehko vesijohtovuoto – korjaustyöt vaikuttavat myös liikenteen kulkuun
Leväsentien ja Pilpantien risteyksessä on tapahtunut vesijohtovuoto, jonka tarkka syy ei ole vielä selvillä. Korjaustyöt jatkunevat ainakin huomiseen. Liikkumista vuotokorjausalueella tulee välttää korjaustöiden ajan.
Iin Micropolis evakuoitiin maanantaina aamulla – rikkivetyä vapautui laboratoriosta rikkoutuneen ilmastoinnin vuoksi
Yksi ihminen altistui kemikaalille ja hänet on toimitetty jatkotutkimuksiin. Kohteeseen hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Pelastuslaitos suoritti kohteessa kemikaalisukelluksen ja poisti vaaraa aiheuttaneen materiaalin.
Pyhäjärven vedenalainen siirtoviemäri päästään viimeistelemään – avi myönsi luvan asennussyvyyden muutokselle
Työ jatkuu Pirkkalan vesillä Haikan rannassa heinäkuun lopulla ja valmistuu syyskuussa.
Vaasan Vesi: Isolahdessa, Västervikissä ja Gerbyssä vesijohtovuoto – korjaustyöt ovat meneillään
Vesijohtovuoto löytyi Pallokadulta. Vesi on ollut poikki Gerbyssä, Västervikissä sekä Isolahdessa. Vaasan Vesi korjaa vuotoa parhaillaan.

Juankosken taajaman vesijohtovuoto paikallistettu ja korjaus aloitetaan
Vuoto havaittiin tiistaiaamuna. Kuopion Vesi paikallisti vuotokohtaa sulkemalla venttiileitä, mistä aiheutui lyhyitä vesikatkoksia. Vuotokohta löytyi iltapäivällä.
Duunari voi tienata selvästi yliopistosta valmistunutta enemmän: putkimiehen palkka jopa 4 500 euroa – katso ammatillisen tutkinnon suorittaneiden nimet Ylen amiskoneesta
Ammatillisen tutkinnon suorittaneet voivat lyödä liksoillaan korkeasti koulutetut. Paperimiehen ansiot saattavat olla yli tuhat euroa korkeammat kuin varhaiskasvatuksen opettajan. Ylen amiskone kertoo valmistuneet ja tilastotietoa ammatillisesta opetuksesta.

Kurikassa kärähti lämpökattila
Kurikan Mietaantillä syttyi lämpökattila. Palossa oli ainekset suurempaankin vahinkoon, mutta tuli saatiin nopeasti hallintaan ja rajattua. Rakennuksen rakenteet eivät vaurioituneet.
Oulun Hietasaaren katuja saneerataan tänä kesänä
Töitä tehdään Mustasaaren puolella Vellamontien alueella ja Hietasaaressa Vaaskiventien läheisyydessä sivureiteillä. Urakassa tehdään myös pieni osuus Nallibaanaa kokonaan valmiiksi tämän kesän aikana.
Painovoimainen ilmanvaihto tukahdutettiin 50 vuotta sitten Suomesta – Nyt sitä opetellaan uudelleen helpon ja terveen talon toivossa
Koneellisen ilmanvaihdon yksinvalta näivetti insinööritietämyksen. Vanhaa oppia ei osata käyttää kunnolla myöskään vanhoissa taloissa. Siksi Museovirasto julkaisee oppaan. Asukkaan on ymmärrettävä järjestelmän toiminta ja osattava säätää sitä vuodenajan mukaan.

Kiikelinlahteen juoksutettiin käsittelemätöntä viemärivettä putkirikon vuoksi
Vuoto on nyt korjattu ja jätevesien ohijuoksutus lopetettu.
Putkiremonttien hinnoissa nousupainetta, kun taloyhtiöt innostuvat purkamaan koronan aiheuttamaa sumaa
Isännöintiliiton selvityksessä korona voi myös vielä lykätä remonttien aloittamista.
Vesi voi värjäytyä tänään Kuopiossa, värjäytynyttä vettä ei kannata käyttää
Kuopion Vesi ottaa käyttöön runkovesijohtoja Savilahden alueella.
Joroisissa yli viikon ajan etsitty vesijohtovuoto löytyi mökin pihasta
Vuoto löytyi Valvatus -järven rannalla olevasta, talven tyhjänä olleesta mökistä.
Karhulan kanjoniin valui yöllä vettä rikkoutuneesta putkesta – korjaustyöt jatkuvat aamulla
Vettä ehti valua moottoritielle, ja tien pinta jäätyi.
Juomavesi keitettävä Espoon Perusmäen kaupunginosassa putkirikon vuoksi
Perusmäen kaupunginosassa keittokehotus on voimassa toistaiseksi.
Ristinkirkon peruskorjaus käynnistyy
Ristinkirkon peruskorjaukset tehdään kolmessa eri vaiheessa.