Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Veteli.

Veteli ja Ylivieska saivat valtiolta ylimääräistä tukea

Harkinnanvaraisten valtionosuuksien jaossa Kaustinen ja Lestijärvi jäivät ilman tukea.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Neljästä hakijasta kaksi Kainuun kunnista saa korotusta harkinnanvaraiseen valtionavustukseen

Kainuun kunnista Kuhmo ja Paltamo saavat harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta. Sotkamo ja Hyrynsalmi hakivat, mutta jäivät ilman avustusta.

Imatran kaupungintalo

Neljäs kerta toden sanoi – Imatran kaupunginhallitus hyväksyi ensi vuoden talousarvioesityksen

Talousarvioesityksen toimintakate on 171,1 miljoonaa euroa ja tulos 13 300 euroa.

Betoniporras ja kivitalon sisäänkäynti. Sivuilla teatterin logo ja mainosjulisteita esityksistä.

Teatteri Vanha Juko pääsi valtionosuusjärjestelmän piiriin

Aiemmin Lahdessa esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmässä ovat olleet vain kaupunginteatteri ja -orkesteri.

Marc Gassot, Helsinki, 03.01.2019

Kulttuurin rahoitusuudistus saatiin päätökseen – ovet aukenivat yli kymmenelle uudelle ryhmälle

Valtionrahoitusta myönnettiin yhteensä sadalle esittävän taiteen toimijalle. Ensimmäistä kertaa myös sirkuksen alan toimijoita pääsi mukaan.

Vaasan tori ja kävelykatu sateisena lokakuun päivänä. Taustalla vapaudenpatsas.

Vaasan kaupungin ensi vuoden talousarviossa ylijäämää ja investointeja

Vaasan kaupunki pitää veroprosentin ennallaan 21 prosentissa. Kaupungin torstaina julkaiseman talousarvioehdotuksen mukaan velka per asukas kasvaa ensi vuonna 548 euroa.

Seinäjoen Y-talon sisäänkäynti

Seinäjoen kaupunki harkitsee Y-talon myyntiä – kuluvan vuoden tilinpäätös jäämässä alijäämäiseksi

Seinäjoen kaupungin talous on ennusteen mukaan jäämässä kuluvana vuonna noin 200 000 euroa alijäämäiseksi. Kaupungin torstaina julkaisemassa tuoressa talousarvioehdotuksessa pyritään 4,6 miljooaa plussalle ensi vuoden loppuun mennessä.

Riskiryhmäläisiä ja iäkkäitä rokotettiin 14. huhtikuuta Helsingissä Jätkäsaaren rokotuspisteellä.

Valtio korvaa koronakuluja kunnille yli miljardilla eurolla, Kiuru: Kulut korvataan täysimääräisesti, mutta liikaa rahaa ei käytetä

Korvauksiin käytettävä summa nousi kuntien arvosteltua aiempia kaavailuja riittämättömiksi. Kunnille korvataan nyt esimerkiksi koronatestin tekemisestä sama summa koko maassa.

Kaksi vanhusta kävelee ulkona.

Tulevalta hyvinvointialueelta tullut jättilasku huolestutti kuntapäättäjät “sote-menoille ei ole asetettu mitään jarrua”

Sote-uudistuksessa on eturistiriita kuntien ja tulevien hyvinvointialueiden välillä. Kuntien kannattaa minimoida sote-kustannukset ensi vuonna. Hyvinvointialueiden puolestaan kannattaa nostaa kulut tappiin.

Otavan Opiston sisäänkäynti.

Mikkeli ei aio taipua Otavan Opistoon liittyvässä jupakassa – on mahdollista, että tulkintaero opetuksen järjestämisluvasta päätyy Korkeimman hallinto-oikeuden ratkottavaksi

Mikkelin kaupunki ei hyväksy opetus- ja kulttuuriministeriön vaatimusta valtiontukien takaisinperinnästä. Näkemysero kiteytyy Otavan Opiston opetuksen järjestämislupaan.

Lapsi ja äiti. Helsinki. 24.5.2021.

Oulainen houkuttelee uusia asukkaita veloituksettomalla vuokra-asumisella, edullisilla tonteilla ja rahallisilla korvauksilla

Oulainen uusii tänä syksynä viimevuotisen Koe Oulainen -kampanjan, jossa uudelle asukkaalle tarjotaan veloituksetonta asumista kaupungin vuokra-asunnossa. Viime vuonna kaupungin väkiluku kasvoi kampanjan ansiosta muutamalla kymmenellä.

En läderbörs med olika eurosedlar.

Pohjalaiskunnat kaipaavat valtiolta apua taloustuskaansa

Etelä-Pohjanmaalta hakijoiden joukossa on viisi kuntaa, Keski-Pohjanmaalta kolme ja Pohjanmaalta neljä. Suurinta potti itselleen haki Vaasa, joka toivoo saavansa 2,5 miljoonaa euroa.

Kyyjärven kunnan vaakuna pöytästandaarissa.

Kyyjärven kunta hakee valtiolta miljoonatukea

Kaikkiaan kuntien harkinnanvaraista valtionosuuden koronotusta anoo kymmenen keskisuomalaiskuntaa.

Savonlinnan kapungintalo.

Savonlinnan talous on kireällä – kaupunki hakee harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta

Korotuksen tarvetta perustellaan yhä opettajakoulutusyksikön poissiirrosta kaupungille koituneilla vaikutuksilla sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen ostomenojen kasvulla.

Kokkolan remontoitu kaupungintalo

Kokkolan talous kulkee hyvään suuntaan, mutta monta uhkaa leijuu vielä ilmassa

Soitelta on ennakkotietojen mukaan tulossa kaupungille miljoonaluokan lisälasku.

Rovaniemen kaupungintalon edusta, seinässä on kiinni vaakuna ja kaupungin nimikyltti.

Rovaniemi aikoo hakea harkinnanvaraista korotusta valtionosuuksiin

Kaupunginhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan hakea korotusta vuodelle 2021 kaupungin vaikean taloustilanteen vuoksi. 

Parkanon yhtenäiskoulu.

Koronatuet loppuvat, moni kunta joutuu hakemaan taas harkinnanvaraista ja etsimään säästöjä

Ensimmäisten joukossa hakemusta suunnittelee Parkano. Summaksi on arvioitu 750 000 euroa.

Carita Vuorenpää ja Lotta Lantto leikkausalihoitajat Jorvin sairaalan Anestesia- ja leikkausosasto K:n leikkaussalissa.

Katso, kuinka velkainen sinun kuntasi on nyt ja sote-uudistuksen jälkeen – uudistus puolittaa kuntien tulot ja menot, mutta velat jäävät

Sote-uudistus puolittaa kuntien menot ja myös tulot, kun kuntaveroprosenttia lasketaan reippaasti. Kuntien velat jäävät niiden itsensä hartioille uudistuksen jälkeenkin. Katso jutun pohjalta oman kuntasi ja minkä tahansa kunnan velkaisuustilanne sote-uudistuksen jälkeen.

Kaksi hattupäistä miestä katulyhdyn alla lähes pimeässä.

Teatteri Imatra saa kuuden vuoden valtionavustuksen

Päätöksen taustalla on ensi vuoden alussa voimaan tuleva uusi teatteri- ja orkesterilaki.

Kunnanvirastoon ohjaava tienviitta.

Uusilla Itä-Suomen valtuutetuilla edessään kiireinen syksy ja kovia talouspäätöksiä

Kauan eivät vasta valitut kuntien luottamushenkilöt ehdi nauttia vaalituloksesta, kun koittaa päättäjän arki. Ensi vuoden talousarvioon on tavallista vähemmän aikaa perehtyä. Lisäksi päätöksentekoa hankaloittaa kiristyvä kuntatalous.

Seinäjoen keskustassa rakennetaan uusia kerrostaloja. Etummaisena tuleva uusi elokuvateatteri.

Kunnat muuttuvat tulevalla vaalikaudella paljon – valtuutetut saavat kontolleen nykyistä vähemmän tehtäviä, mutta silti edessä saattavat olla madonluvut

Kuntavaaleissa valittavien uusien valtuutettujen pitää valmistautua muuttuviin kuntiin. Sote-uudistus vie kunnilta tehtäviä, mutta myös rahaa. Minkälaisessa kunnossa on kunnan talous nyt ja minkälaisia ovat valtionosuudet uudistuksen jälkeen, ratkaisee paljon.

Jyväskylän kaupungintalo.

Korona piti Jyväskylän tilinpäätöksen plussalla – ensi vuoden talousarviossa suuret säästöpaineet

Jyväskylän talous vahvistui viime vuonna pääsääntöisesti valtion koronatukien ja avustusten ansiosta. Ensi vuodelle kaupunki on tekemässä jälleen alijäämäistä budjettia, jossa on 10 miljoonan euron säästöpaineet.

Uudenmaan maakuntaraja.

Hyvinvointiyhtymälle ennakoidaan synkkää vuotta – kulut kasvavat ja tulot vähenevät

Ensi vuodeksi povataan noin 30 miljoonan euron menolisäyksiä. Laskelmiin ei ole vielä huomioitu koronan aiheuttamia lisäkustannuksia.

Tyhjä maantie kesällä, tien vieressä kyltti, jossa lukee 'Kainuu' ja 'Puolanka'.

Puolanka rakennutti miljoonalla uuden paloaseman – silti talous jäi plussan puolelle, pormestari uskoo soten ulkoistuksen tasapainottavan taloutta

Pessimismistään tunnetun Puolangan kunnan lähivuosienkin talousnäkymät ovat valoisat. Tarkoitus on investoida uuteen liikuntahalliin. Myös Ylen tänään julkaisemassa kuntatutkassa Puolanka sai taloudestaan neljä tähteä viidestä.

Tampereen kaupungintalo

Korona-avut menossa, lastensuojelukulut tulossa: kuntien rahatilanne voi tänä vuonna kellahtaa heikkoon suuntaan

Viime vuonna kunnat päätyivät laajasti plusmerkkiseen tulokseen, mutta se perustui valtion tukeen. Tampereelle ovat päälle kaatumassa lastensuojelu- ja vammaispalvelumenot.

kesämökki Asikkalassa

Ylen kysely: Kansanedustajilta tukea kaksoiskuntalaisuudelle – lisääntyneen asumisen mökkikunnissa halutaan näkyvän myös veroissa

Vahvasta tuesta huolimatta monet kyselyyn vastanneet korostavat kaksoiskuntalaisuuteen liittyviä perustuslaillisia vaikeuksia ja vaativat niiden selvittämistä. Näet kaikki kansanedustajien vastaukset jutun loppupuolelta.

Kate & Pasi, Katerina Repponen, sirkus akrobatia

Hallitus päätti kehysriihessä uusista leikkauksista kulttuurialalla – kentältä kova tuomio: “Suuri pettymys koko toimialallemme”

Leikkauksien kohdentumisia tarkennetaan myöhemmin, mutta jo nyt kultturitoimijat arvelevat niiden kurittavan eniten vapaata kenttää.

Miten kesätapahtumat voidaan järjestää, ministeri Saarikko?

Saarikko: Kesää katsotaan kuukausi kerrallaan – kulttuurialan freelancereille tulossa iso tukipaketti

Lähiviikot ovat koko kesän kannalta ratkaisevat. Ministeri Saarikko lupaa myös suurta tukea kulttuurialalle.

Kunnantalon tiiliseinä ja Janakkalan vaakuna

Janakkalaan positiivinen tilinpäätös, josta riittää myös pahan päivän varalle

Janakkala sai valtionosuuksia huomattavasti enemmän kuin edellisvuonna. Myös veroja kertyi ennakoitua enemmän.

Simon tuulivoimapuisto

Simon tilinpäätös puolitoista miljoonaa ylijäämäinen: valtionosuuksissa iso nousu ja erikoissairaanhoidon menoissa hurja pudotus

Alkaneen vuoden näkymät Simossa ovat valoisat esimerkiksi Metsä Groupin uuden tehtaan ansiosta.

Ilmaista polttoainetta jonotetaan Tuurin kylässä Alavudella.

Alavuskin kirjasi reilun miljoonan euron voitot viime vuodelta

Vaikka työllisyys romahti tilapäisesti Alavudella viime keväänä, yritykset selvisivät koronavuodesta kaupungin arvion mukaan hyvin. Sen vuoksi verotuloja kertyi kaupungin kassaan jopa edellisvuotta enemmän.

Sodankylä hyvinvointikeskus Sopukka.

Sodankylässä talous koheni reippaasti viime vuonna

Korona-avustukset, verotulojen kasvu sekä talouden tasapainottamistoimet vahvistivat kunnan taloutta tuntuvasti.

Rahakukkaro, josta valuu ulos kolikkoja.

Jämsän talous pysyi jaloillaan kahden tyrmäysiskun vuodesta huolimatta

Valtion koronatuilla oli iso merkitys, kun Jämsä punnersi tilinpäätöksensä plussalle.

Kuvassa Suntin patptyömaa

Kokkola teki koronavuonna reilusti ylijäämäisen tilinpäätöksen – valtion koronatuista iso apu

Hyvää tulosta olivat vauhdittamassa valtion koronatuet kaupungille ja Soitelle.

Kansallispuiston parkkipaikalla on monta autoa sekä kyltti "Liesjärven kansallispuisto".

Tammela ja Humppila tekivät ylijäämäiset tilinpäätökset

Tammelassa ylijäämää syntyi yli 1,2 miljoonaa, Humppilassa 600 000 euroa. Iloa toivat valtion korona-avustukset.

Lasinpuhaltaja-patsas Riihimäellä.

Riihimäen reilua ylijäämää avittivat valtiontuki ja verotulojen kasvu

Koronatukia kertyi noin neljä miljoonaa euroa enemmän kuin mitä Riihimäellä oli kirjattuja koronakuluja.

Kirkko Kurikan keskustassa.

Myös Kurikan kaupungin tilinpäätös reippaasti ylijäämäinen

Kaupungin velkamäärä pieneni miltei viisi miljoonaa euroa edellisvuodesta. 

Kajaanin kaupungintalon pääoven julkisivu

Kajaanin talous painui viime vuonna 12 miljoonaa euroa pakkaselle – koronavuodesta selvittiin pelättyä paremmin

Alijäämäisestä tuloksesta huolimatta talouden yleisnäkymät ovat Kajaanissa varovaisen positiiviset.

Oulun kaupungintalon pääsisäänkäynnin edsutalla oulun vaakunan liput

Oulun kaupungin tilinpäätös lähes 13 miljoonaa euroa ylijäämäinen – vielä syksyllä povattiin kymmenien miljoonien alijäämää

Koronavuosi söi kaupungin tuottoja ja lisäsi kuluja, mutta valtionosuudet korjasivat tilannetta.

Koronarokotetta pistetään olkapäähän.

Soite selvisi ensimmäisestä koronavuodesta taloudellisesti hyvin: Yllätyskuluista huolimatta budjetti alittui miljoonalla eurolla

Hyvä tulos kertoo alueen rauhallisesta koronatilanteesta, mutta myös siitä, etteivät kaikki ole koronasta johtuen saaneet tarvitsemiaan palveluita.

Jyväskylän kaupungintalon edustalla liehuu Jyväskylä-lippuja.

Jyväskylä julkaisee talousohjelmansa maanantaina – edessä häämöttää kymmenien miljoonien eurojen säästökuuri

Koronatuet helpottavat Jyväskylänkin rahatilannetta, mutta lähivuosina tiedossa on silti tarkkaa taloudenpitoa.

Viidenkymmenen euron seteleitä

Pieksämäen talous kipusi lähes kuusi miljoonaa plussalle

Tulos on arviolta lähes seitsemän miljoonaa odotettua parempi.

Terveyspalveluyritys Mehiläisen koronaviruksen drive-in-testausasema Espoossa 18. maaliskuuta 2020.

Kuntaliitto: Kunnat saivat koronatukia jopa puolitoista miljardia yli viime vuoden kulujen – tänä vuonna helppoa rahaa ei ole luvassa

Vain 27 Manner-Suomen kuntaa oli viime vuonna tappiollisia. Edeltävänä vuonna miinuksella oli 223 kuntaa.

Turun lippu

Turun talous ponnisti plussan puolelle valtion koronatukien siivittämänä

Turku sai valtiolta lisärahoitusta 75 miljoonaa euroa. 

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle