Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Leijonat kaatoi Yhdysvallat hurjassa trillerissä – Suomelle arvokas avausvoitto MM-kisoissa

Suomi ja Yhdysvallat kamppailivat hurjasti jääkiekon MM-kisojen avausottelussaan. Leijonien kova taistelu päättyi onnellisesti, kun se nappasi turnauksen avausvoittonsa lukemin 2–1.

Perjantaina alkavan MM-jääkiekon yleisötilanne edelleen epäselvä – Latvian pääministeri kieltäytyi ottamasta kysymystä asialistalle

Latvian opetus- ja kulttuuriministeriö ehdotti katsojien päästämistä halliin turvajärjestelyin, mutta pääministeri kieltäytyi ottamasta tätä asialistalle. Kisajärjestäjät ovat edelleen valmiita aloittamaan lipunmyynnin muutaman päivän varoitusajalla tai jopa kisojen aikana.

"Kuin olutta ilman alkoholia" – latvialaisfani tiivistää tunnelmat, kun 15 vuotta odotetut jääkiekon MM-kisat pelataan todennäköisesti ilman yleisöä

Kisajärjestäjät yrittävät viimeiseen asti saada yleisöä peleihin ja selvittävät jopa kisaturistien kuljetusta ulkomailta. Järjestäjät ovat ehdottaneet myös sisäänpääsymenetelmäksi koronatestausjärjestelmää, jossa testi otetaan paikan päällä.

Rene Fasel: Kevään MM-jääkiekko pyritään pelaamaan yhdessä maassa

Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n hallitus ei tehnyt vielä päätöstä, missä pelataan vuoden 2021 miesten MM-kisat. 

Ulkoministeri Haavisto otti voimakkaasti kantaa Valko-Venäjän MM-kisoihin: "Presidentti käyttää sitä oman kilpensä kiillottamiseen" – kehuu Kalervo Kummolan toimintaa

Ulkoministeri Pekka Haaviston mielestä MM-kisoja ei pitäisi järjestää Valko-Venäjällä. Haavisto on keskustellut asiasta Kalervo Kummolan kanssa.

Kovaa kritiikkiä kohdannut Rene Fasel puolustaa Ylelle haluaan pitää jääkiekon MM-kisat Valko-Venäjällä – "Luuletteko Lukashenkon muuttuvan, jos kisoja ei järjestetä?"

Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Rene Fasel toivoo, että kisojen järjestäminen Valko-Venäjällä voisi muuttaa maan ihmisoikeustilannetta parempaan suuntaan.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto perui tukun juniorien MM-turnauksia – alle 20-vuotiaiden miesten MM-kisat pyritään järjestämään normaalisti

IIHF:n tiedotteen mukaan jääkiekkoliitolla ei ole tarvittavia resursseja, jotta turnaukset voitaisiin järjestää turvallisesti.

Valko-Venäjä on järjestämässä MM-jääkiekon yhä normaalisti yhdessä Latvian kanssa

IIHF käsittelee Valko-Venäjän mahdollisuutta pysyä miesten MM-kisojen isäntänä kokouksessaan torstaina.

Jääkiekon MM-kisalippujen ostajille rahat takaisin

Jääkiekon tämän kevään MM-kisat peruuntuivat koronaviruspandemian takia.

Kalervo Kummola antoi mielipiteensä Tokion olympialaisista: "Tilanne menee pikku hiljaa mahdottomaksi kuten meilläkin"

Jääkiekon MM-kisojen peruminen oli yksimielinen päätös. Kokenut urheilujohtaja sanoo myös Tokion olympiajärjestäjien joutuvan yhä ahtaammalle.

Vahvistus: Miesten jääkiekon MM-kisat peruuntuivat – Sveitsissä pelaaminen uudestaan epävarmaa

Miesten jääkiekon MM-kisoja ei voida järjestää toukokuussa Sveitsissä.

Kultaleijona Harri Pesonen jännittää Sveitsin palkkansa kohtaloa – hämmästyi lentokentällä: "Protokolla ei ollut järin tiukka"

Viime keväänä MM-kultaa Leijonien kanssa voittanut hyökkääjä Harri Pesonen pelasi jo kuudennen peräkkäisen sarjakautensa Sveitsissä.

Leijonien MM-kultajahdin peruuntuminen tuntui Jukka Jalosesta aluksi epärealistiselta – hetki NHL-kiertueella avasi lopullisesti silmät: “Nyt ollaan aika tiukassa paikassa”

Jukka Jalosen mielestä Leijonissa oli nähtävissä kaikki askelmerkit sille, että Suomi olisi taas voinut juhlia jääkiekon maailmanmestaruutta.

Jääkiekon MM-kisat perutaan, koko jääkiekkomaailma jäissä – katso Yle Urheilun erikoislähetys

Suora lähetys alkaa Yle Uutisten koronaerikoislähetyksen jälkeen Yle Areenassa noin kello 16.30. Lähetystä voit katsoa kuvan videota klikkaamalla.

Leijonien loputkin Euro Hockey Challenge -ottelut peruttiin – MM-kisojen kohtalosta lisätietoa tiistaina?

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen huhtikuun Pohjoismaiden maaottelut on peruttu.

Leijonien valmistavat maaottelut Suomessa peruttiin – miten käy MM-turnauksen?

Suomen miesten A-maajoukkueen huhtikuun harjoitusottelut Suomessa on peruttu.

Kiekkopomo Fasel vihjailee: alle 18-vuotiaiden MM-turnaus vaarassa

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF seuraa lähipäivät koronaviruksen leviämistä ja kertoo mahdollisista peruuntumisista maaliskuun 15. päivään mennessä.

Jesse Puljujärvi kadotti isossa NHL-maailmassa ilon ja itsensä – nyt hän etsii omaa polkuaan tutussa ympäristössä: "Olen päässyt näkemään millainen ihminen olen"

Raskaiden NHL-vuosien jälkeen Jesse Puljujärvi takoo jälleen kovia tehoja kotimaan kaukaloissa. Mutta mitä hänelle tapahtui Edmontonissa? Ylen Sportliv-sarjassa Puljujärvi kertoo MM-huumasta, NHL-siirrosta ja paluusta kotiin.