Uusimmat artikkelit
Lieksan Vaskiviikon runsas ohjelmisto on valmistunut
Vuoden teemasoittimena törähtelee tuuba. Yleisön toivekonsertteja ohjelmassa on kaksi.
Tavallista mausteisempi Jouko Harjanne -levy
Suomen tunnetuin trumpetisti Jouko Harjanne on uransa mittaan tehnyt koko liudan potrettilevyjä, joilla hän eri duokumppanien kanssa soittaa riemukkaita, näyttäviä tai tunnettuja pikkukappaleita.

Vasket soivat Lieksassa kahden vuoden tauon jälkeen
Vaskiviikon kansainvälinen käyrätorvikilpailu Holger Fransman in memoriam järjestetään jo viidettä kertaa. Kilpailun finaali kuullaan suorana lähetyksenä Ylellä.
Sieluni kaunis trumpetti?!
Levyarvostelu
Juhlava vaskiseitsikkojoulu
Levyarvostelu
Jouko Harjanne soittaa musiikkia, ei trumpettia
Jouko Harjanne sai RSO:n soolotrumpetistin paikan kolmekymmentä vuotta sitten. ”Orkesteri on kehittynyt vuosien varrella valtavasti, ja myös kansainvälistynyt – aloittaessani 1984, kaikki vaskisoittajat olivat suomalaisia.
Jouko Harjanne soittaa Haydnin trumpettikonserton RSO:n solistina
Jouko Harjanne valittiin RSO:n soolotrumpetistiksi kolmekymmentä vuotta sitten. Juhlan kunniaksi hän soittaa Haydnin tunnetun trumpettikonsertin RSO:n solistina 29.10.
Wednesday series 5
The FRSO’s Jouko Harjanne plays Haydn’s trumpet concerto.
Keskiviikkosarja 5
Haydnin trumpettikonsertto ja Brucknerin toinen sinfonia. Solistina soittaa RSO:n oma soolotrumpetisti Jouko Harjanne ja konsertin johtaa Okko Kamu.

Nyt ei haluta totista, vaan tasokasta torvensoittoa
Kun maan kärkeen kuuluva trumpetisti ja vastaavanlainen tuubisti kohtaavat lavalla, moni ei odottaisi taistelukohtausta. Sellainen on kuitenkin edessä. Jouko Harjanne Darth Vader -asussaan käyttelee trumpetin sijasta valomiekkaa. Harri Lidsle torjuu hyökkäyksiä oranssinvärisellä muovitrumpetilla. Yleisöä viihdyttävän kohtauksen pontimena on vakava huoli maan vaskisoiton tasosta.
Jouko Harjanne
Principal
Jouko Harjanne
Äänenjohtaja