Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sami Välimäki kuvassa.

Sami Välimäki lähellä jättipottia, toisesta sijasta jäi kitkerä maku – ”Tänään olisi pitänyt pystyä voittamaan”

Sami Välimäki nappasi toisen sijan Singaporen golfkilpailussa, mutta oli pettynyt, koska menetti päätöskierroksella selvän johtonsa.

Sami Välimäki lyö golfpalloa bunkkerissa.

Sami Välimäki avasi golfkautensa kakkossijalla Etelä-Afrikassa – palasi kärkikahinoihin kahden vuoden jälkeen

Suomalaisgolfari Sami Välimäki pelasi Johannesburgissa tasaisen vahvasti ja kamppaili jopa voitosta englantilaista Dan Bradburya vastaan.

Tapio Pulkkanen lyö palloa Portugalissa.

Tapio Pulkkanen kolmas golfin Euroopan-kiertueella Portugalissa – havittelee paikkaa kiertuefinaaliin: ”Kaikki on omissa käsissä”

Tapio Pulkkanen jatkaa avausvoiton metsästystä kahden viikon kuluttua Etelä-Afrikassa.

Mikko Korhonen kuvassa.

Kuningattaren kuolema pysäytti Ison-Britannian urheilun – suomalaispelaajat odottavat tietoa, miten pelit jatkuvat: "Ymmärrän täysin, että kaikki pysähtyy"

Keskeytetyn golfturnauksen jatkosta päätetään todennäköisesti perjantain aikana. Sydänlihastulehduksesta kärsinyt Sami Välimäki aloitti paluukilpailunsa pirteästi.

Tapio Pulkkanen i Tshwane Open 2018.

Pulkkanen pelasi lauantaina yhden elämänsä golfkierroksista Euroopan-kiertueella

Tapio Pulkkanen on kokonaiskilpailussa kolmantena. Sami Välimäki on jaetulla 65. sijalla.

Sami Välimäki oli tyytyväinen, että sai Abu Dhabissa alle neljä pelikierrosta.

Golflahjakkuus Sami Välimäki avaa epäonnekasta valmistautumiskauttaan – "Korona sotki, pari kuukautta pelkkää hallissa pelaamista"

Toissakauden Euroopan kiertueen Vuoden tulokkaaksi valitun Sami Välimäen golfkausi 2021 meni koko lailla penkin alle. Epäonni on jatkunut myös vuodenvaihteessa, tärkeän harjoittelujakson aikana.

Kalle Samooja Dubaissa golfaamassa 14.11.2021.

Samooja taipui Dubaissa kahdeksanneksi, vaikka "veto tuntui jopa viikon parhaalta" – vain Pulkkanen mukaan Euroopan kiertueen huipennukseen

Kalle Samoojan kausi päättyi jaettuun kahdeksanteen tilaan. Euroopan-kiertue huipentuu ensi viikolla pelattavaan finaaliturnaukseen.

Kalle Samooja katselee lyöntinsä perään.

Kalle Samooja nousi huippukierroksella kahden lyönnin päähän kärjestä

Kilpailun kaikki neljä suomalaispelaajaa jatkavat viikonlopun kierroksille. Samoojan lisäksi mukana ovat Tapio Pulkkanen (–7), Mikko Korhonen (–6) ja Sami Välimäki (–5).

Golfari Kalle Samooja Italian Openissa 4. syyskuuta.

Samooja seikkaili golfin Euroopan-kiertueella asfalttitietä pitkin, putosi päivän edetessä kärkikymmeniköstä

Iltapäivän kierroksilla Samoojan edelle kiilasivat suomalaisista Tapio Pulkkanen ja Mikko Korhonen. Sami Välimäki karsiutui viikonlopun kierroksilta.

Mikko Korhonen murtautui taas kymppisakkiin.

Mikko Korhoselle uran 25. top 10-sija Euroopan kiertueella

Mikko Korhonen kirjasi yhteistuloksen -9 golfin Italia Openissa. Se riitti tasokkaassa kisassa komeaan kahdeksanteen sijaan.

Golffari Mikko Korhonen lyö Walesin Newportissa Cazoo Openissa.

Kärkitaistoon harpannut Mikko Korhonen pääsee rennon pelikaverin kanssa voittotaisteluun Italiassa

Korhonen pääsee päätöspäivään kaksi lyöntiä kisaa johtavan Tanskan Nicolai Höjgaardin takana.

Mikko Korhonen lyömässä

Mikko Korhonen harppasi Euroopan kiertueen kärkitaistoon, Kalle Samooja putosi kärjestä

Korhonen nousi Italian Openissa Euroopan-kiertueen jaetulle toiselle sijalle. Kärkipaikkaa aiemmin jakanut Kalle Samooja putosi jaetulle 18. sijalle.

Golfari Kalle Samooja (oik.) ja caddie Nick Mumford

Kalle Samooja kiilasi kärkeen Italiassa – "Se oli varsin mallikas aamukävely"

Kalle Samooja pyyhki viime viikon pettymykset harteiltaan ja kiilasi kärkeen golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa Italiassa.

Kalle Samooja oli hienosti kahdeksas Lontoossa

Lauantaina "etanoiden" kanssa madellut Samooja kahdeksas Lontoon golfkilpailussa

Kalle Samooja pelasi sunnuntaina bogittoman kierroksen golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa Lontoossa ja nousi hyvän päätöskierroksen ansiosta kahdeksannelle sijalle.

Sami Välimäki olympiagolfissa.

Suomalaisgolfaajat paransivat loppua kohden Tokiossa – Samooja pettyi, Välimäelle olympialaiset merkittävä käänne

Yhdysvaltain Xander Schauffele hallitsi kisaa avauskierroksesta lähtien ja pelasi kultamitalistiksi. Slovakian Rory Sabbatini nousi huimalla kierroksella hopealle.

Elias Kuosmanen kärsi 0–9 tappion ensimmäisessä ottelussaan.

Kuosmanen sai tylyn käsittelyn painimatolla, Kososen 70-metrinen ei riittänyt moukarikarsinnassa – ota haltuun yön kohokohdat Tokiosta

Elias Kuosmanen jännittää pääsyä keräilyeriin. Silja Kososen 70,49 metrinen ei aivan riittänyt moukarin loppukilpailuun. Tekniikkaongelmista kärsinyt Krista Tervo latasi kerta toisensa jälkeen moukarihäkin verkkoon.

Mäkelä-Nummelalla vaikea alku trap-ammunnan toiseen päivään

Mattssonille olympiapronssia, Mäkelä-Nummela karsiutui, Välimäki ja Samooja avasivat golfviheriöllä – katso tästä olympiayön kohokohdat

Suomalaisittain Tokion kuudes kisapäivä tarjosi heti aamusta niin ilon kuin surun tunteita. Mattssonin olympiapronssi sai niin porilaiset kuin Ylen selostajatkin villiintymään. Pekingin olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela jäi Tokiossa kauas mitalisijoista.

Kalle Samooja lyö bunkkerista Keniassa maaliskuussa 2021.

Suomen golftähdet valmistautuvat olympiaturnaukseen, mutta mailat ovat vielä hukassa: "Toivotaan, että saadaan pelivälineet paikalle pikimmiten"

Suomen miesgolfareiden mailabägit jäivät mitä ilmeisimmin Lontooseen. Myös Tokion seudulle odotettu taifuuni saattaa häiritä turnaukseen valmistautumista.

Tapio Pulkkanen

"Vihreä monsteri" pisti suomalaisgolffarit pinteeseen

Tapio Pulkkanen pelasi par-tuloksen Euroopan-kiertueen ensimmäisenä päivänä. Par-tuloksen alitti ainoastaan 20 pelaajaa.

Phil Mickelson golf.

Mikko Ilonen hieraisi silmiään Phil Mickelsonin historiallisesta voitosta – "En todellakaan odottanut"

Suomen menestynein miesgolfaaja Mikko Ilonen näkee turnauksesta kahden kierroksen jälkeen pudonneen Kalle Samoojan saaneen tärkeää oppia kilpailusta.

 Phil Mickelson lähikuvassa.

Phil Mickelson varmisti historiallisen voiton – 50-vuotiaasta tuli kaikkien aikojen vanhin major-voittaja

Mickelson vei PGA-mestaruuskilpailun yhteistuloksella -6. Hän kukisti toisen sijan jakaneet Etelä-Afrikan Louis Oosthuizenin ja USA:n Brooks Koepkan kahdella lyönnillä. Mickelson on voittanut urallaan nyt kuusi major-turnausta.

Kalle Samooja golfasi PGA-mestaruusturnauksessa kahdella kierroksella yhteistuloksen +10.

Samoojan ja Välimäen pelit ohi golfin PGA-mestaruusturnauksessa – "Ei ollut mies terävimmillään"

Kalle Samooja ja Sami Välimäki putosivat kahden kierroksen jälkeen kauden toisessa arvoturnauksessa. Jatkopaikka olisi vaatinut molemmilta viisi lyöntiä paremman tuloksen.

Kalle Samooja uransa ensimmäisessä major-turnauksessa

Samooja golfasi uransa ensimmäisen major-kisan avauskierroksen tulokseen +2 – "En nyt kauhean pettynyt ole"

Corey Conners johtaa kilpailua, suomalaiset ovat ovat sijoilla 62 ja 127.

Mikko Korhonen lyömässä

Mikko Korhonen kolmanneksi British Mastersissa – jäi vain lyönnin päähän uusinnasta: "Löin rautoja todella hyvin koko viikon"

Korhonen pelasi päätöspäivänä 18 reikää tuloksella viisi alle parin. Hän jakoi tunnustusta kisan voittaneelle Richard Blandille.

Kalle Samooja

Suomalaishistoriaa! Kalle Samooja ja Sami Välimäki golfin major-viheriöille – Castren karsintaturnausvoitolla US Openiin

Golfin major-turnauksessa tehdään suomalaista golfhistoriaa, kun mukana on kaksi suomalaista miespelaajaa. Kalle Samooja ja Sami Välimäki osallistuvat PGA Championshipiin.

Tapio Pulkkanen Teneriffalla 9.5. 2021

Pulkkanen golfasi uran toisen kolmostilan Euroopan-kiertueella – "Jonkinlainen lukko saattoi nyt aueta"

Tapio Pulkkanen palasi lähes kolmen ja puolen vuoden tauon jälkeen kärkikolmikkoon golfin Euroopan-kiertueella, kun hän ylsi kolmanneksi Teneriffalla kisatussa 1,5 miljoonan palkintoeuron Canary Islands Championship -kisassa.

Tapio Pulkkanen lyö palloa

Pulkkanen paukutteli birdieä birdien perään – suomalaismiehet hyvissä asemissa golfin Euroopan-kiertueella

Tapio Pulkkanen vertyi lauantaina hurjaan vireeseen golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa Espanjan Teneriffalla. Hän pelasi kierroksen 10 alle parin ja nousi kolmen kierroksen jälkeen tuloslistalla jakamaan neljättä sijaa.

Kalle Samooja

Kalle Samooja golfaa kärkikamppailussa Teneriffalla

Kalle Samooja jakaa kolmatta sijaa golfin Euroopan-kiertueen Teneriffalla pelattavassa kilpailussa, kun kilpailu on puolivälissä.

Kalle Samooja kuvassa

Samooja sai golfin eurokiertueella Espanjan kentillä mainion alun – "Oli parasta draivaamista hetkeen"

Kalle Samooja pelasi Teneriffalla ensimmäisen golfkierroksen 7 alle parin ja jakaa kuudetta sijaa.

Sami Välimäki

Pelivireensä kadottanut Sami Välimäki on oppinut kärsivällisyyttä – henkistä valmennusta hän karttaa: "En koe tarvitsevani sitä"

Viime kaudella golfin Euroopan-kiertueen vuoden tulokkaaksi valittu Välimäki haki uutta virettä kahden kuukauden harjoitusrupeamalta. Hän palaa kisoihin torstaina Teneriffalla.

Matilda Castren vann en LPGA-tävling i golf.

Kommentti: Onko tässä Suomen mitalilaji olympialaisissa? Mahdollisuudet paranevat, kun vain osa maailman valioista pääsee mukaan

Varmoja mitaleita ei kesällä jaeta, mutta olympiagolfin karsintajärjestelmä ja lajin luonne luovat puitteet yllätykselle, kirjoittaa Yle Urheilun Micke Suopuro.

Kalle Samooja lyö bunkkerista Keniassa maaliskuussa 2021.

Kalle Samooja päätyi Euroopan-kiertueen kisassa sijalle 12 – "Tänään oli mies vähän paremmalla jalalla liikkeellä"

Samooja hävisi kisan voittaneelle Etelä-Afrikan Justin Hardingille kahdeksan lyöntiä.

Kalle Samooja kuvassa

Hurja avaus! Kalle Samooja jaetulla toisella sijalla Qatarissa

Kalle Samooja aloitti räväkästi Euroopan kiertueen golftaiston Qatarissa.

Sami Välimäki

Huippuvireensä hukannut Sami Välimäki vetäytyy kilpailutauolle: "Nyt on todettava, ettei mies ole kunnossa"

Välimäki keskittyy vajaan kahden kuukauden harjoittelujaksolla fyysisyyteen, jotta jaksaisi paremmin kilpailuissa.

Sami Välimäki Abu Dhabi

Sami Välimäki jäi häntäpäähän WGC-kilpailussa Floridassa

WGC-kilpailuja pidetään golfissa yleisesti major-turnausten jälkeen merkittävimpinä.

Sami Välimäki

Sami Välimäki romahti tuloslistalla WGC-kisassa

Sami Välimäki putosi tuloslistalla 29 sijaa.

Sami Välimäki Abu Dhabi

Välimäki par-vauhdissa WGC-avauksessaan

Välimäki löi kuusi birdietä, neljä bogia ja yhden tuplabogin.

Mikko Korhonen Abu Dhabissa.

Mikko Korhonen toipui surkeasta avauksesta huippuiskuun Saudi-Arabiassa

Mikko Korhonen aloitti suomalaisista vahvimmin golfin Euroopan-kiertueen kilpailun Saudi-Arabiassa.

Kalle Samooja kuvassa

Kalle Samooja neljänneksi Dubaissa – "Olen enemmän kuin tyytyväinen"

Kalle Samoojan golfurakka päättyi hyvissä tunnelmissa.

Kalle Samooja Dubaissa Euroopan-kiertueella tammikuussa 2021.

Samooja ja Korhonen jatkoivat nousuaan golfin Euroopan-kiertueella Dubaissa – "Peli on kaiken kaikkiaan hyvässä iskussa"

Kalle Samooja on kisan puolivälissä jaetulla kolmannella paikalla kaksi lyöntiä kärjestä. Mikko Korhonen teki seitsemän birdietä ja nousi kuudenneksi.

Mikko Korhonen Abu Dhabissa.

Mikko Korhonen viidestoista Abu Dhabin golfissa – triplabogi pilasi loppukirin

Korhosen tuloskorttia tahrasi sunnuntaina seitsemännen väylän triplabogi, kun hän käytti par 3 -väylällä kuusi lyöntiä.

Mikko Korhonen

Mikko Korhonen kiinni jatkopaikassa, Sami Välimäen golfkausi alkoi synkästi

Viime vuonna loistanut Sami Välimäki avasi kautensa nihkeästi Abu Dhabissa.

Mikko Korhonen

Mikko Korhosella hyvä ensimmäinen kierros, kun Euroopan kiertue käynnistyi Abu Dhabissa – Sami Välimäellä puolestaan kehno päivä

Golfin Euroopan kiertue käynnistyi torstaina Abu Dhabissa. Osalla pelaajista avauskierros jäi kesken, koska päivä keskeytettiin pimeyden takia.

Sami Välimäki

Sami Välimäki huomaa eron aiempaan – "Itseään muita parempina pitävät pelaajat ovat huomanneet, että minäkin kuulun tänne"

Golfin Euroopan kiertueella pelataan heti kärkeen isoja, rahakkaita turnauksia. Suomen ykkösmies Sami Välimäki lähtee Abu Dhabin kisaan itseluottamusta uhkuen.