Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Osmo Ikonen oli vauhdikas lapsi, ja meno vain kiihtyi aikuisena: koko kansan tv-muusikko hallitsee kuusi soitinta, eivätkä taidot jää siihen

Korona pysäytti kulttuurivieras Osmo Ikosen. Muiden biisien sovittajana ja esittäjänä tunnettu muusikko keskittyy nyt omaan uraansa.

Perjantai 8.5.2020 (tv)

Suomen vienti vähenee. Maastopyöräilyn suosio kasvaa. Varusmiessoittokunta soittaa netissä. Sääennuste.

Varusmiessoittokunta esiintyy syyskuussa Kuopion Musiikkikeskuksessa

Kiertueella esitetään yleisöäänestyksen perusteella valittuja hittikappaleita.

Sotilasvalatilaisuudet kiinnostivat tuhansia Jalasjärvellä ja Kurikassa

Vajaan 1000 alokkaan läheisiä ja muita kiinnostuneita oli seuraamassa tilaisuuksia arviota 3500-4000 henkilöä.

Panssariprikaati saa 1400 uutta alokasta – joukossa on lähes 50 naista

Alokkaita vastaanottamassa oleva alikersantti neuvoo ottamaan armeijaan mukaan rennon asenteen.

Uudet alokkaat saapuivat Panssariprikaatiin

Palvelus alkaa kahdeksan viikkoa kestävällä peruskoulutuskaudella.  

Verkatehtaan klassisen musiikin tarjonta on "saatu kuntoon"

Hämeenlinnan Verkatehtaan syyskausi käynnistyi Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan konserteilla ja jatkuu Taiteiden Yöllä.

Katso varusmiesten onnittelut 100-vuotiaalle Suomelle – Finlandia-hymni kaikuu komeasti Oulangan kallioilla

Puolustusvoimien varusmiessoittokunta on julkaissut musiikkivideon, jossa neljä varusmiestä tulkitsee Sibeliuksen Finlandia-hymnin.

Panssariprikaatin Panssarinyrkki-orkesterin lakkautuspäätös sai puolustajat liikkeelle

Parolannummelta operoiva Panssarinyrkki-orkesteri lakkautetaan, mutta musiikki ei Hämeestä lopu, lupaa Panssariprikaatin komentaja. Lakkautusuutinen sai Panssarinyrkin puolustajat liikkeelle.

Puolustusvoimissa Ysäri on erilainen loppusota: siellä soi Freestyler

Kyllä pauhaa! 90-luvun dance- ja popklassikot saavat 70-jäsenisen varusmiessoittokunnan käsittelyssä uuden ilmeen. Jättiorkesteri tekee kuuden kaupungin kiertueen, jossa on pakko näyttää mitä armeijassa on opittu.

Marssishow rytmitti Haminan perjantaita – Katso kuvakavalkadi tapahtumasta

Hamina Bastionissa raikasi perjantaina iltapäivällä rytmikäs sotilasmusiikki, kun soittokunnat aina Kiinasta Euroopan maihin esittelivät taitojaan.

Soittokunnat ovat valtioiden "soft power" – Hamina Tattoo esittelee maiden musiikilliset käyntikortit

Sotilasmusiikkifestivaalit toimivat leppoisana keskustelupaikkana diplomaateille ja sotilaille. Hamina Tattoo houkuttelee ympyräkaupunkiin tällä viikolla yli satatuhatta vierailijaa.

Varusmiessoittokunnassa aloittaa ensi vuonna ennätysmäärä naisia

Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa palvelee vapaaehtoisena kaksi naista. Ensi vuonna heitä on rivissä peräti viisitoista. Samaan aikaan soittokunta saa ensimmäistä kertaa kokoon myös täysimittaisen jousiorkesterin.

Sami Saari, Mikael Konttinen ja Antti Sarpila houkuttelivat Joensuun jazz-konserttiin noin 3 000 kuulijaa

Puolustusvoimien järjestämä konsertti sai väen virtaamaan aurinkoiseen Ilosaareen keskelle kaupunkia. Ja mikäs siinä, kun ei ihmisten tarvinnut kuvettaan kaivella.

Sibeliuksen tyttärentyttärenpoika veivaa bassosooloja varusmiesten säestämänä

Mitäköhän säveltäjä Jean Sibelius mahtaisi tuumia power metallia soittavan Stratovariuksen musiikista? Tai sähköbassosoolosta varusmiessoittokunnan orkesterin säestyksellä? Hänen tyttärentyttärenpoikansa Lauri Porra esittää molempia.

Hämeenlinna juhlii lauantaina isosti Sibeliusta ja tapahtumapuistonsa avajaisia

Hämeenlinnassa juhlitaan lauantaina Jean Sibeliusta, vihdoinkin saapunutta hellepäivää sekä Kantolan tapahtumapuiston valmistumista. Kaupunkilaisten juhlapäivä alkaa varusmiessoittokunnan sävelin torilta ja päättyy yhteisiin juhlakarkeloihin Kantolassa, joka korkataan rokkibändien voimalla.

Sami Saari hurmasi varusmiehet – Miljazzeilla luvassa suomisoulia

Varusmiessoittokunnan nuoret olivat alkukesästä vielä hieman kohmeessa, mutta nyt tekemiseen on löytynyt tekemisen meininkiä. Solisti Sami Saari puolestaan on tehnyt muihin muusikoihin suuren vaikutuksen.

Varusmiespalvelukseen viulu olalla – Anni Kivekäs lähtee soitellen Parolaan

Varusmiessoittokuntaan pääsi 99 tulevassa saapumiserässä. Heistä naisia on 14. Pääsykokeisiin osallistui lähes 400 nuorta soittajaa.

Alikessujen musiikkivideosta tuli netti-ilmiö – "Yksi elämäni hienoimpia vuosia"

Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan aliupseerikurssilla on ollut perinteenä musiikkivideon tekeminen. Tällä kertaa videon kanssa meinasi tulla kiire, kun kaikki piti tehdä viimeisellä viikolla.

Lakkautettavan varuskunnan viimeiset varusmiehet kotiutetaan

Hämeen rykmentin 25 varusmiestä kotiutuvat ensi viikolla. Rykmentin myötä lakkautetaan myös Hämeen ratsujääkäripataljoona.

Ohi on - Hämeen Rykmentti tyhjenee ja varusmiehet lähetetään kotiin

Hämeen Rykmentti Lahden Hennalassa hiljenee pikku hiljaa. Urheilukoulusta alkoi kotiuttamisten sarja, joka päättyy joulukuussa. Viimeisinä Hämeen rykmentin jättävät ratsumiehet joulukuussa.

Varusmiessoittokunta sai supersolistin kiertueelleen - Puolustusvoimat ja Stratovariuksen Timo Kotipelto tekevät historiaa

Lahden Hennalasta Parolannummelle Hattulaan siirtyvä Puolustusvoimien varusmiessoittokunta lähtee historialliselle kiertueelle yhdessä laulaja Timo Kotipellon kanssa. Brothers in Arms -kiertuella kuullaan Stratovariuksen tuotannon ohella Deep Purplen, Procol Harumin, Gary Mooren ja Rainbown tuotantoa isolle kokoonpanolle sovitettuna.

Sotkun munkkia ja salsaa Kajaanin rantapuistossa

Puolustusvoimien MILjazz soi lauantai-iltana Kajaanin rantapuistossa linnanraunioiden kupeessa. Kainuulaisille MILjazz paikkaa oman sotilassoittokunnan puutetta.

Katso video: Paraatihevosella pitää olla hyvät jalat ja pää

Hyvä paraatihevonen on kylmähermoinen eikä turhia hötkyile. Joukko ratsukoita on mukana varusmiessoittokunnan paraatissa torstaina Lahdessa. Kurkistimme kulissien taakse, kun hevoset viettivät lepohetkeään.

Tangokuninkaallisia haettiin Tampereella – osa saapui karsintaan salaa

Tangokisassa ei ole kyse hämärähommista, mutta pieni salailu etukäteen vähentää paineita, karsijat väittävät. Tänä vuonna karsintapaikoilla on ollut tangokuninkaallisiksi haluavia jonkin verran enemmän kuin parina viime vuonna.

Varusmiessoittokunta saa oman musiikkitalon Parolannummelle

Ensimmäistä kertaa Suomen itsenäisyyden aikana Puolustusvoimien soittokunnalle rakennetaan omaa toimintaa varten tarkoitettu tila. Musiikkitalo nousee Hattulaan Parolannummelle, minne Varusmiessoittokunta siirtyy Lahdesta ensi vuoden alussa.

Hämeen rykmentin viimeiset varusmiehet astuivat palvelukseen

Ratsujääkäripataljoonassa ja varusmiessoittokunnassa aloitti yhteensä 260 varusmiestä. Heistä kolme on naisia.

Uutta levyään työstävä Diandra kipuaa konserttilavoille varusmiesten kanssa

Idolsista julkisuuteen ponkaisseen laulajan tulevalla albumilla on luvassa yllätyksiä, sillä täydellisyyteen pyrkivä muusikko on päässyt säveltämisen ja sanoittamisen makuun. Myös yhteistyö maailman huippuartisteja valmentaneen David Lee Brewerin kanssa jatkuu.

Iskelmätähti intissä

Takavuosien tangomarkkinoiden kestomenestyjä Maria Tyyster palvelee varusmiessoittokunnassa. Luvassa on mm. rynnäkkökiväärijongleerausta.

Ennätysyleisö Satasoiton konserteissa

Järjestäjät ovat tyytyväisiä Kokemäellä ja Harjavallassa soineen Satasoitto-festivaalin kävijämääriin. Kaksiviikkoisen kamari- ja puhallinmusiikkifestivaalin konsertit keräsivät tänä vuonna yhteensä 3000 kävijää, mikä on festivaalin ennätys.

Mini-tattoo toi marssimusiikin Senaatintorille

Juhlava marssimusiikki keräsi tuhansia ihmisiä ihailemaan sotilaiden säntillisiä askelkuvioita. Tapahtuman teemana on vuosi 1812, jolloin sotatantereet kumisivat rumpujakin kovempaa.

Suomalainen sotilasmusiikki kiinnostaa ulkomaillakin

Puolustusvoimien varusmiessoittokunta soitti Baselissa maailman suurimmassa tattoossa yli 300 000 kuulijalle. Suomalaiset ovat edelläkävijöitä puhallinsoitinmusiikissa, sanoo musiikkikapteeni Sami Hannula.

Viimeinen niitti viestirykmentille ja panssarisoittokunnalle

Puolustusministeri Steffan Wallin on tehnyt lopullisen päätöksen varuskuntien karsinnasta perjantaina. Panssarisoittokunnan ja Riihimäen Viestirykmentin lakkautukset ovat varmistuneet.

Miljazz soi perjantaina Rakuunamäellä

Luvassa on musiikkia 50-luvun jazzista ja suomipopin klassikoista Queeniin ja heavyyn.

Pekka Mikkola puolustaa Pohjois-Pohjanmaan tangomainetta

Oululainen Pekka Mikkola selvisi ainoana pohjoispohjalaisena tangomarkkinoilla 18 parhaan joukkoon. Semifinaalit kisataan kesäkuun puolessa välissä Turussa.

Sotilasmuusikoita värvätään opiskeluhelpotuksilla

Puolustusvoimat kannustaa sotilasmusiikkiopintoihin Lahden konservatorion kanssa tehdyllä sopimuksella.

Lahden Urheilukoulu lakkautetaan

Lahden Hennalassa oleva Hämeen rykmentti lakkautetaan vuoden 2014 loppuun mennessä. Samalla puolustusvoimien Urheilukoulun toiminta siirtyy Lahdesta pois, ja myös muut varuskuntatoiminnot siirretään toisaalle.

Pohjanmaan sotilassoittokunta lakkautetaan

Puolustusvoimain organisaatiouudistuksessa myös sotilassoittokuntien määrää karsitaan. Muutokset toteutetaan vuoden 2013 loppuun mennessä. Sotilassoittokuntia ollaan säilyttämässä kuusi kappaletta, Pohjanmaa ei ole mukana listalla.

Puolustusvoimien säästöt julkistetaan - Hennala odottaa tietoa

Upseeriliiton Lahden osaston luottamusmies, majuri Petri Soppi pitää Hennalan varuskunnan mahdollista lakkauttamista merkittävänä asiana. Myös Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta puolustaa Hennalaa. Tietoja puolustusvoimien säästöistä odotetaan keskiviikkona, kun hallitus antaa esityksensä.

Aamulehti on lopettamassa Hennalan varuskuntaa

Puolustusvoimien säästöpaineet saattavat johtaa Hennalan varuskunnan sulkemiseen. Tampereella ilmestyvän Aamulehden mukaan tähän saakka esillä olleet varuskuntalopetukset eivät riitä.

Kotkan Meripäivien avajaisparaati sujui rauhallisesti

Perinteinen Meripäiväparaati kulki torstai-iltana Kotkan Keskuskadun läpi. Paraatia katsomaan saapui poliisin mukaan yli 20 000 ihmistä.

Varusmiessoittokuntaan haluttaisiin lisää naisia

Puolustusvoimien teettämän tutkimuksen mukaan nuorison maanpuolustustahto on korkealla tasolla. Armeijaan menijöitä ja maanpuolustajia siis riittää, mutta niin riittää myös armeijan maanpuolustustahdon nostattajia, eli varusmiessoittokuntalaisia. Tosin naisia vapaaehtoisiin erikoisjoukkoihin toivottaisiin lisää.

Jazzhumussa soi monenmoinen musiikki

Porin kävelykadulla saa läpileikkauksen siitä millaista vaihtoehtoista livemusiikkia on illan jazzsankareiden ohella tarjolla.

Soittajapojat luovat kuvaa armeijasta

Puolustusvoimien varusmiessoittokunta juhlii kesän aikana 20-vuotistaivaltaan. Näyttäviä esiintymistapahtumia pidetään viidellä eri paikkakunnalla. Varusmiessoittokunnan kotikaupungissa, Lahdessa sotilasmusiikista ja kuviomarssista voi nauttia 20-vuotisjuhlien merkeissä elokuun kolmantena päivänä kauppatorilla.

Presidentti Tarja Halonen teki lämminhenkisen vierailun Lahdessa

Tasavallan presidentti Tarja Halonen vieraili keskiviikkona Lahdessa. Presidentti tutustui Lahden varuskunnassa toimivan Hämeen rykmentin ja Sotilaslääketieteen keskuksen sekä varuskunnan koulutustoimintaan.

Sotilaat svengaavat Kouvolassa

Sotilaat konsertoivat Kouvolan Kasarminmäen Rykmentinpuistossa perjantaina.

Suomi haluaa olla paras veteraaniurheilumaa

Suomen Veteraaniurheiluliitolla on kotikisoissaan kovat tavoitteet. Ennätysisolla joukkueella tavoitellaan roppakaupalla mitaleja. MM-kisat käynnistyivät tiistaina seitsen- ja kymmenotteluilla sekä maastojuoksulla. Toistaiseksi suuri yleisö puuttuu kentiltä kannustamasta.

Suomen sotilassoittokunnat esittäytyvät Helsingissä

Kaikki Suomen sotilassoittokunnat esittäytyvät kesän aikana Helsingissä. Vartioparaatit kulkevat kaupungin keskustassa vuorotellen kesäperjantaisin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle