Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lääkäri hävitti yhdeltä klinikalta C-hepatiitin ja ihmettelee nyt muun Suomen saamattomuutta: "Minkään sairauden hoito ei ole näin helppoa"

C-hepatiitti saatiin hävitettyä kokonaan korvaushoitoklinikan potilailta systemaattisella lääkehoidolla. THL julkaisi tänä vuonna uuden hoitosuosituksen maksasairauksia aiheuttavan viruksen nujertamiseksi.

Kuurojen liiton hallitukseen kaksi uutta jäsentä

Liittokokous järjestettiin yksipäiväisenä. Paikalla oli liki 40 edustajaa 27 kuurojenyhdistyksestä.

Koulun pihalla perustettu bändi sai muistolaatan Raisiossa

Raision lukiossa nimettiin myös luokka SIG-yhtyeen kunniaksi.

Oulun Stockmannin vuokrasopimuksesta väännettiin loppuun saakka – pääsiäisenä toivo hiipui

Stockmannin Oulun luottamusmies: Puolentoista vuoden tunnelin päässä ei näy valoa vaan seinä. Stockmannin liikepaikkatoimintojen johtaja: Toivottavasti pystytään jatkamaan loppuun asti reippain mielin ja ammattitaitoisesti.

Pudotuspeli käynnissä ravintola-alalla – "Normaali yrittäminen estetty"

Jyväskylässä parikymmentä ravintolaa on lopettanut tai vaihtanut liikeideaa tai omistajaa tämän vuoden aikana. Ravintolat pyristelevät Viron viinarallin ja alkoholilainsäädännön puristuksessa. Kokenut yrittäjä vaatii muun muassa verotukseen pikaisia korjauksia, sillä alkoholista enää 13 prosenttia nautitaan ravintolassa.

Stora Enson tehtaalta valui öljyä Saimaaseen

Hydrauliikkaöljyä pääsi vesistöön vähäinen määrä yhtiön Kaukopään tehtaalta Imatralla. Vuotokohta on tukittu ja öljyn kerääminen aloitettu.

Korjaajat altistuivat klooridioksidille Storan Enson tehtaalla

Kaksi henkilöä on altistunut klooridioksidille Imatralla Stora Enson tehtaalla Kaukopäässä. Heidät on toimitettu lääkärin hoitoon.

Stora Enso merkittävä vesistön kuormittaja

Stora Enson Imatran tehtaat ovat Suomen neljänneksi suurin vesistön pistekuormittaja fosforipäästöillä mitattuna. Fosfori on levien tärkeintä ravintoa.

Huhtiniemen leirintäalue sai vuoden jatkoajan

Kehittämistyötä leirintäalueella ei pysty tekemään, kun jatkoa saa vuodeksi kerrallaan. Myös alueen markkinointi jää vähäiseksi.

Stockmann saa aloittaa laajentamisen Tampereella - valitus hylättiin

Valmistelevia töitä on tehty ja työmaa käynnistyy todenteolla jo elo-syyskuussa.

Saimaan tulvavahinkojen torjuntaan varaudutaan

Saimaan pinta voi pahimmassa tapauksessa nousta vielä kymmeniä senttimetrejä - jos syksystäkin tulee runsassateinen. Pelastuslaitos pyytää kunnilta varautumissuunnitelmia ja kehottaa kiinteistönomistajia tekemään itse voitavansa.

Venäläiset pyörämatkailijat ovat löytäneet Etelä-Karjalan

Lappeenrannan Huhtiniemen leirintäalueella venäläiset pyöräilyturistit ovat jo yleisiä.

Uimahallin hajua Imatran tehtailta

Stora Enson Imatran tehtailta on päässyt klooridioksiidipitoista kaasua ilmaan prosessihäiriön takia. Kaasua pääsi tehtaalta noin puolen tunnin ajan tiistaina iltapäivällä.

Nykytelttailija kaipaa lähelle keskustaa

Siinä missä aikuiset matkailevat asuntoautoilla ja majoittuvat mökkeihin, ovat nuorisoporukat valmiita yöpymään teltassa. Nuoret telttailevat etenkin kaveriporukalla vaikkapa festareilla ja liikkuvat usein junalla tai linja-autolla. Siksipä nykyleirintäalueen sopivin paikka olisikin lähellä kaupungin keskustaa.

Leirintäalue Huhtiniemessä vielä yhden kesän

Lappeenrannan leirintäalue jatkaa vielä ensi kesän Huhtiniemessä. Kaupunki ja Loma Oksa Oy ovat sopineet toiminnan jatkosta elokuun loppuun asti.

Leirintäalue pysynee Huhtiniemessä vielä ensi kesän

Leirintäaluetoiminta voi jatkua vielä ensi kesän Lappeenrannan Huhtiniemessä. Kylpylähotellihanketta eteenpäin vievä Buildia-yhtiö ilmoitti maanantaina kaupungille, etteivät suunnitelmat ehdi toteutusasteelle vielä ensi kesänä. Syynä on vahvistamatta oleva maakuntakaava ja sen mukana asemakaava sekä rakennuslupa-asiat.

Leirintäaluetoiminta vielä täysin auki Lappeenrannassa

Lappeenrannan leirintäalueen sijainti ja toiminta on vielä täysin auki ensi kesän osalta. Kaupunki on vuokrannut Hyötiönsaaresta alueen uutta leirintäaluetta varten, mutta koska Huhtiniemen kaavoitus on vielä auki, pidetään leirintäaluetoiminnan jatkumista Huhtiniemessä vielä yhden kesän ajan myöskin mahdollisena.

Ruuhkat aiheuttanut maksukorttivika oli Stockmannin ja Luottokunnan välillä

Kovat ruuhkat Stockmannin hulluilla päivillä aiheuttanut maksukorttihäiriö johtui Luottokunnan ja Stockmannin välisestä tietoliikennehäiriöstä. Vian luultiin ensin olevan valtakunnallinen ja koskevan vain Nordean maksukortteja.

Nordean kortti petti, kaaos Stockmannin Hulluilla päivillä

Nordean korttien valtakunnallinen häiriö aiheutti ongelmia maksuliikenteeseen runsaan tunnin ajan aamupäivällä. Häiriö sai aikaan maksukaaoksen Stockmannin Hulluilla päivillä.

Klaukkalan siltasumppu häipyy

Nurmijärvi parantaa Kirkkotien liikenneturvallisuutta. Tieoikaisun ja uuden sillan rakentamisen kustannusarvio on 3,5 miljoonaa euroa.

Matkailualan yrittäjät tyytyväisiä kesän tuloksiin

Lämmin kesä ja suorat lennot toivat turistit kaakkoiseen Suomeen. Matkailualan yrittäjät ovat tyytyväisiä kesän tulokseen ja alan näkymiin. Ulkomaalaisten osuus matkailuneuvonnassa kasvoi yli viisikymmentä prosenttia, suurin osa heistä oli venäläisiä. Myös eurooppalaiset matkailijat löysivät alueelle Lappeenrannan lentokentän kautta suorilla lennoilla.

Turistit löysivät tiensä leirintäalueille

Aurinkoinen kesä on houkutellut Etelä-Karjalan leirintäalueet täyteen telttailijoita, karavaanareita ja mökkeilijöitä. Leireilijöiden joukossa on ollut tavallista enemmän ulkomaalaisia. Etenkin venäläisten leireilijöiden osuus on kasvanut.

Ympäristöpäällikkö valitsee lentokoneen sijasta junan

Stora Enson Imatran tehtaiden ympäristöpäällikkö Juha Oksanen miettii hiilijalanjälkeä niin siviili- kuin työelämässäkin. Oksanen kertoo metsäteollisuudella olevan edelleen vanhentunut imago, nykyään alalla katsotaan vahvasti tulevaisuuteen ja ympäristöystävällisyys on yksi kilpailuvalteista.

Leirintäalueen tulevaisuus huolestuttaa

Yrittäjäyhdistyksen mielestä kaupungin pitäisi ratkaista leirintäalueen tulevaisuus pian. Joutsenon Hinkanrannasta on katsottu paikka uudelle leirintäalueelle.

Huhtiniemen leirintäalue saanee vuoden jatkoajan

Lappeenrannan Huhtiniemen leirintäalueelle on luvassa vuoden jatkoaika. Kaupunki ja kylpylähotellia Huhtiniemeen kaavaileva yritys ovatalustavasti sopineet, että leirintäalue voisi jatkaa vielä kesän 2011.

Kymen Sanomien päätoimittaja vaihtuu

Kymen Sanomien päätoimittaja Juha Oksanen jättää tehtävänsä. Oksanen siirtyy kesäkuun alussa Sanoma Lehtimedian yhteistoimituksen toimittajaksi.

Vaasasta valmistunut ekonomi tienaa vähemmän

Ekonomien palkka kasvoi viime vuonna 2,5 prosenttia edellisvuodesta. Tuoreen selvityksen mukaan ekonomin keskiarvopalkka oli viime vuoden lokakuussa 5 228 euroa ilman tulospalkkiota.

Alennusmyynneissä tavallista vähemmän ostettavaa

Joulunjälkeiset alennusmyynnit ovat jäämässä aiempaa vaisummiksi. Kaupat ovat hillinneet sisäänostoja varastoihin taloustaantuman takia. Suurin osa kauppiaista uskoo kuitenkin myynnin kasvavan viime vuodesta.

SIG-Inkisen muistonäyttely Mynämäellä

Tosi fanius kestää läpi elämän. Näin voisi todeta astuessaan sisään Mynämäen kirjaston kabinettiin. Mynämäkeläisen Jaana Syldin SIG-fanius on jatkunut jo 29 vuotta.

Leirintäalueet jäämässä kylpylöiden jalkoihin

Lappeenrannan Huhtiniemessä ja Imatran Ukonniemessä nykyiset leirintäalueet uhkaavat jäädä hotelli- ja kylpylätoiminnan jalkoihin. Karavaanarit ihmettelevät, miksi kunnat haluavat eroon kasvavasta leirintämatkailijoiden joukosta.

Leirintäalueet katoamassa Etelä-Karjalasta

Huhtiniemen leirintäalueen kävijämäärä kasvoi 10 prosenttia viime vuoteen varrattuna. Leirintäalueen yrittäjä kuitenkin pelkää, että maakunnasta ei pian löydy yhtään leirintäaluetta.

Matti Inkiselle puuhataan muistopaikkaa Raisioon

Edesmenneen SIG-laulajan bändikaverit peräävät yhä oikeutta Inkiselle. Lehdistön osuus Matti Inkisen kuolemaan ja poliisin mahdollinen tietovuoto halutaan selvittää.

Camping Makes A Big Comeback

With the economy down and finances for many tight, more and more holidaymakers are trading hotel rooms for tents.

Telttailu nostaa päätään laman keskeltä

Matkailijat valitsevat nyt hotellien sijaan yhä useammin telttamatkailun. Esimerkiksi Lappeenrannan Huhtiniemessä telttailijoita on ollut tänä kesänä 40 prosenttia tavanomaista enemmän.

Salaatinviljelijä Juha Oksanen on Vuoden puutarhuri

Vuoden puutarhuriksi on valittu paattislainen kauppapuutarhuri Juha Oksanen Oksasen puutarhasta. Oksasen puutarhaa kiitellään kustannustehokkaasta kasvihuoneviljelystä ja kauppakestävästä salaatista.

Lappeenrannan yrittäjä- ja liikemiesyhdistys 140 vuotta

Suomen vanhimpiin yrittäjäyhdistyksiin kuuluva Lappeenrannan Yrittäjä- ja Liikemiesyhdistys täyttää 140 vuotta perjantaina. Pääjuhla on lauantaina.

Juha Oksanen siirtyy Kouvolasta Kymen Sanomiin

Kaakkois-Suomen maakuntalehdet järjestelevät päätoimittajia ja uusivat organisaatiotaan. Toimintoja yhdistetään, mutta päätoimittajat vakuuttavat paikallisuutisten vain paranevan.

Maakuntalehdet yhdistävät voimiaan

Kymen Sanomien päätoimittajaksi siirtyvä Juha Oksanen uskoo Sanoma Lehtimedian uudistusten vahvistavan maakuntalehtien paikallisuutta.

Oksasen Puutarhalle tunnustusta

Turun Yrittäjät ja Nordea Pankki ovat valinneet Oksasen perheen vuoden 2009 yrittäjäperheeksi. Perusteluissa kiitetään Oksasen Puutarhan nousujohteista liiketoimintaa ja tinkimätöntä perustyötä

Pekka Lakasta Lehtimedian vastaava päätoimittaja

Etelä-Saimaan ohella Lakka toimii Kymen Sanomien ja Kouvolan Sanomien vastaavana päätoimittajana. Kymen Sanomien päätoimittaja Markku Espo siirtyy kolmen maakuntalehden artikkelipäätoimittajaksi.

Matti Inkisen etsinnät tuloksettomia

SIG-yhtyeen laulajan Matti Inkisen suuretsinnät tiistaina eivät tuottaneet tulosta. Etsintöjen jatkamisesta tehdään päätös keskiviikkoaamuna.

SIG-laulaja Inkistä ei löydetty laajassa etsinnässä

Laajoissa etsinnöissä ei löydetty maanantai-iltana merkkejä Raisiossa kadonnesta SIG-yhtyeen laulajasta Matti Inkisestä.

Imatran tehtaille mittava meluseinä

Kesällä valmistuva melueste vähentää ympäristöpäällikön mukaan kuorimolta syntyvää melua selkeästi. Melu häiritsee läheisen Salosaaren asukkaita.

Elofin lopettaa pakkaustuotantonsa Lahdessa

Nestepakkauksia valmistava Elofin lopettaa tuotannon Lahdessa ensi kesään mennessä. Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut ensi maanantaina. Lahden tehtaalla on 81 vakituista ja kuusi määräaikaista työntekijää.