Uusimmat artikkelit
Tampereen työväen teatterin tuore johto perui tilatun näytelmän – viikossa taloutta on perattu tarkasti
Teatteri perui kirjailija Okko Leolta tilatun näytelmän talousahdinkoon ja riskianalyysin vedoten. Kirjailijasta kohtelu on mielivaltaista.
Suomalainen haaveilija perusti maailman toiselle puolelle kylän, johon muutti satoja suomalaisia
Sointula oli suomalaisten siirtolaisten ihanneyhteisö, jossa ihannoitiin esimerkiksi henkistä kasvua. Nyt kanadalaiseen kylään pääsee tutustumaan teatterin katsomossa.
Nyt puhuu irtisanottu teatterinjohtaja Otso Kautto – ”TTT:n hallitus tiesi millaisen taiteilijan pyysi johtajaksi”
Tampereen työväen teatterin penkeistä täyttyi Otso Kauton aikana pahimmillaan vain murto-osa. Teatterin hallitus ei uskonut, että yleisön paluuta voidaan enää odotella.
Mihin katoavat nykytanssin koreografit ja rahat? Ammattilaiset ehdottavat kaupunginteattereille velvoitetta esittää tanssiteoksia
Harvasta nykytanssikoreografista nousee tähti.
Rauman kesäteatterissa soivat Yön kappaleet
Musiikkikomedia Ihmisen poika saa ensi-iltansa Raumalla kesäkuun puolivälissä.
Tampereen työväen teatteri vaihtaa johtajaa – päätöksen takana taloudelliset syyt
TTT:n väliaikaiseksi taiteelliseksi johtajaksi siirtyy välittömästi teatterin dramaturgi Hanna Suutela.
Pekka Strang korvaa Aku Hirviniemen Helsingin kaupunginteatterin Ilmasta rahaa -farssin pääroolissa
Aku Hirviniemi jäi pois roolista sen jälkeen, kun hänen epäasiallisista viesteistä uutisoitiin.
Kuusankosken teatteri lopettaa toimintansa nykymuodossa ja irtisanoo henkilöstönsä ensi vuonna
Kouvolan kaupunginvaltuusto päätti viime viikolla lopettaa teatterin toiminta-avustuksen.
Turussa on kuiskittu vuosikaudet ”jokituuppari”-sarjamurhaajasta – nyt kylmäävä urbaanilegenda nähdään teatterilavalla
Kauhua tuodaan harvoin teatterinäyttämöille. Turussa ja Kemissä on marraskuussa saanut ensi-iltansa näytelmät, jotka pohjaavat todellisiin rikoksiin. Miten suosittu true crime taipuu teatteriksi?
Aku Hirviniemi jää pois Helsingin kaupunginteatterin näytelmästä
Aku Hirviniemi juontaa ohjelmia TV5:llä, mutta kanavan omistajan Warner Bros. Discoveryn mukaan yhtiöllä ei ole ollut tietoa Hirviniemen epäasiallisesta käytöksestä.
Siilinjärven teatterissa nähdään ensi kesänä modernisoitu versio näytelmästä Laulu tulipunaisesta kukasta
Teemoina ovat muun muassa rakastuminen ja hyväksytyksi tuleminen. Päärooliin etsitään parhaillaan noin 19–25-vuotiasta miestä.
Kansallisoopperan uusi brittipomo koki yllätyksen Suomeen muutettuaan: suomalaiset ovatkin hauskoja ja lämpimiä
Thomas de Mallet Burgess aloitti Kansallisoopperan taiteellisena johtajana. Edellisessä paikassa hän pisti tuulemaan. Mitä uudistuksia Suomessa nähdään? Ainakin uusia teoksia ajankohtaisista aiheista.
”Mä oon vetänyt kaiken, mitä maa päällään kantaa” – entinen ammattirikollinen löysi kovimmat kicksit estradeilta
Porttiteatteri on vapautumisvaiheessa olevien ja jo vapautuneiden vankien yhteisöteatteri. Pitkäaikaisjäsen Olli Miettunen kertoo taiteen vaikutuksen vankeihin olevan häkellyttävä.
Vääräpyörä on valittu Työväen Näyttämöpäiville Mikkeliin
Kulttuuriyhdistys Vääräpyörä esittää Mikkelissä tammikuussa näytelmän Äiti Punalippu. Festivaaleille on valittu 10 teatteriryhmää.
Kajaanin kaupunginteatterin luovutuspäivä siirtyi kuukaudella, lisätyöt ja niiden hinta osattiin huomioida aikataulussa
Kuukauden muutos aikataulussa johtuu muun muassa lisäpurkutöistä, rakenteiden korjaamisesta ja vahvistamisista sekä kantavuuksien ja palosuojauksien parantamisesta.
Uusi esittävän taiteen festivaali Räntä kutsuu Kajaanissa ihmisiä taiteen äärelle vuoden pimeimpään aikaan
Esittävän taiteen festivaali käynnistyy huomenna torstaina. Ohjelmassa on viikonlopun aikana 15 esitystä sekä työpajoja ja keskustelutilaisuuksia.
Kouvola ajaa alas perinteikkään teatterin: ”Meille jää hienot seinät”
Kuusankosken teatterin johtaja Karolina Eklund-Vuorela toteaa, että kulttuuria koskevan valtuustokeskustelun puute kertoo paljon kulttuurin arvostuksesta Kouvolassa.
Syyskuussa Suomen ensi-iltansa saavan suurmusikaalin lapsitähdet julkistettiin Tampereella
School of Rock -suurmusikaaliin valittiin 31 lapsinäyttelijää 440 hakijan joukosta.
Näyttelijä Markku Maasillan henkilötarina ”Nahoissaan” saa ensi-iltansa Joensuun kaupunginteatterissa lauantaina
Esityksessä nähdään tulkintoja Markku Maasillan haaverooleista ja kuullaan tarinoita hänen lähes 50-vuotisen uransa varrelta.
Jyväskylän kaupunginhallitus esittää 400 000 euron lisäsopeutusta kulttuuriin – kasvuun ja oppimiseen se antaisi kolme miljoonaa lisää
Jyväskylän kaupunginhallitus esittää omassa talousarviossaan lisämäärärahaa muun muassa koulutukseen ja kirjastojen säilyttämiseksi. Sen sijaan kulttuurista olisi etsittävä merkittävät lisäsäästöt.
”Evakkotarinoiden aika on viimeistään nyt” – jännitteiden takia moni on entistä kiinnostuneempi menneisyydestä
Menneisyys ja siirtokarjalaisten kokemukset ovat tulleet lähemmäksi Ukrainan sodan myötä, arvelee Ennen lintuja -romaanin julkaissut Merja Mäki. Huomenna hänen esikoisteoksensa nähdään teatterin lavalla.
Kouvola on saamassa uuden teatterin – katso tästä, miltä rakennus voisi näyttää
Kouvolan kaupunki järjestää teatterista arkkitehtuurikilpailun. Kilpailun voittaja on tarkoitus julkistaa tammikuussa.
Kajaanin kaupunginteatterissa etsitään Nälkämaan Jussille morsianta – osa näytöksistä on jo loppuunmyyty, vaikka ensi-ilta on vasta edessä
Lauantaina ensi-iltansa saava tragikomedia on kirjoitettu kainuulaisista ihmisistä kainuulaiselle näyttämölle. Muualle sitä olisi ollut vaikea tehdä, kertoo käsikirjoittaja-ohjaaja Laura Mattila.
Joensuun kaupunginteatterin johtajaksi valittiin Sarianne Tursas
Sarianne Tursas työskenteli Kemin kaupunginteatterin johtajana vuosina 2013–2021. Vuodesta 2021 alkaen hän on toiminut Teatteri Telakan talous- ja hallintopäällikkönä.
Näyttelijä Aino Sirje toivoo, että nuoret löytäisivät teatteriin: ”Jos olisin nähnyt tämän esityksen, en olisi jäänyt niin yksin”
Lappeenrannan kaupunginteatterin Kemiaa-esitys kertoo kahdesta mielenterveytensä kanssa kamppailevasta ihmisestä, jotka rakastuvat toisiinsa. Esitys käsittelee muun muassa itsetuhoisuutta.
Työikäisistä suomalaista liki 2 miljoonaa on pitkäaikaissairaita – Hormonit!-sarjan Minea Lång kysyy, miksei taide peilaa tätä todellisuutta
Kulttuurivieras, näyttelijä Minea Lång, 28, haluaa ravistella kulttuuria, jossa työ menee terveyden edelle. Iso osa suomalaisista työikäisistä kun on näkyvästi tai näkymättömästi rampoja. Lång myös.
Spektaakkelimainen Pähkinänsärkijä tuo lavalle yhtä aikaa lähes 200 esiintyjää Rovaniemellä
Musiikin ja tanssin harrastajat esiintyvät kuusi kertaa Rovaniemen teatterissa. Ensi-ilta on sunnuntaina.
Vaasan kaupunginteatteri tavoittelee unelmaa ”kaikkien ihmisten tarinoista” näyttämöllä
Vaasan kaupunginteatteri etsii yleisötyöntekijää sillaksi teatterin ja eri ryhmien välille. Teatterinjohtajan haave on saada näyttämöllä näyttämään samalta kuin katukuvassa.
Näytelmäkirjailijat pelkäävät, että uudet teokset jäävät dramatisointien jalkoihin – Kuopiossa ensi-iltaan tuli jälleen uutuusnäytelmä
Koronan jälkimainingeissa teattereissa on nähty runsaasti kotimaisia kantaesityksiä. Näytelmäkirjailijoita kuitenkin huolestuttaa, että tulevaisuudessa uusien näytelmätekstien tilaaminen vähenee.
Valkeakosken kaupunginteatterin katto on johtajan mukaan kuin ”peikkoäidin tilkkutäkki” – remontin hinta yli kolme miljoonaa
Valkeakosken kaupunginteatteri on kipeästi peruskorjauksen tarpeessa.
Honkasen veljekset ovat näytelleet läpi Etelä-Suomen – välillä poikien hoitopaikka oli orkesterimonttu, joskus hoitajana oli Jorma Uotinen
Mika, Marko ja Miro Honkanen ovat näyttelijöitä ja veljeksiä. He ovat tuttuja teatterinystäville ympäri maan. Koska vanhemmatkin olivat näyttelijöitä: oliko edes olemassa uravaihtoehtoa? Ehkä ei.
Huippumuusikko ryhtyi näyttelijäksi – Elina Mustonen taitaa cembalomusiikin ja Shakespearen
Rakkaasta harrastuksesta tuli ammatti.
Rumaksi moitittu Lahden 40-vuotias kaupunginteatteri on suomalaisen betonirakentamisen merkkiteos, jonka arvostus on kasvanut ajan myötä
Lahden 40-vuotias kaupunginteatteri on osoittautunut taloksi, jota käyttäjät kehuvat ja asiantuntijat arvostavat. Jopa rakennukseen nuivasti suhtautuneet lahtelaiset ovat alkaneet siihen tykästyä.
Katso, miltä Diktaattori-elokuvan kuuluisa kohtaus näyttää teatterin lavalla – ”Teatterissa kuvaa ei voi leikellä”
Mikkelin teatteri esittää ensimmäistä kertaa Suomessa elokuvahistorian järkäleen, Charlie Chaplinin Diktaattorin näytelmänä. Teos irvailee hirmuhallitsijoille.
Joensuun kaupunginteatteri on löytänyt yrittäjän väliaikatarjoilun järjestäjäksi
Väliaikatarjoilujen järjestäjää etsittiin kesäkuusta lähtien, kun Teatteriravintolan yrittäjä lopetti toimintansa. Myös ensi vuoden tarjoilutilanne on ratkennut.
Oulun kaupunginteatterissa eletään vilkkainta sesonkia, kun ulkoilma-aktiviteetit vaihtuvat taiteeseen ja viihteeseen
Teatterilippujen myynti on siirtynyt lähemmäs esityksen alkua ja varauksia saatetaan tehdä saman päivän tai saman viikon aikana. Välillä ajoissakin on syytä olla, jos ei halua jäädä ilman lippua.
Fanit olivat tatuoineet laulun käsivarsiinsa – Priscilla-musikaalin asusteet vaihtoivat omistajaa kuin pyörremyrsky
Fanit ryntäsivät Helsingin kapunginteatterin kirpputorille. Röyhelöt, huiskat ja glitterkengät vaihtoivat puolessa tunnissa omistajaa. Musikaalissa käytettyjen vaatteiden kirppis oli kuin pyörremyrsky.
Tampereella tehdään poikkeuksellinen esitys Taru sormusten herrasta – odotetaan kymmeniä tuhansia katsojia
Tampere-talon näyttämöllä nähdään parinkymmenen näyttelijän lisäksi myös sirkustaiteilijoita. Tuomas Kantelinen säveltää kantaesitystä varten uutta musiikkia, jota soittaa Tampere Filharmonia.
Kaupunki aikoo jälleen leikata Hämeenlinnan teatterin avustusta – Verkatehtaan toimitusjohtaja: ”On tosi ikävää, että palkinnoksi tulee keppiä.”
Kaupungin juustohöylällä siivutettaneen teatterin avustuksesta 50 000 euron siivu.
Ziggy Stardustin hehkuva meikki lumosi erikoisnaamioitsija Guy Hellströmin jo varhain
Nuorena harrastajateatterilaisena Guy Hellström ei osannut aavistaa, että naamiointityö olisi joku päivä hänen ammattinsa. Erityisesti mieleen on jäänyt näyttelijä Leif Wagerin naamiointi.
Syksyn kiinnostavimmat teatteriesitykset käsittelevät tabuja, mutta tarjoavat myös mahdollisuuden hersyvään nauruun
Esittelemme vinkit syksyn 2023 mehukkaaseen teatteritarjontaan Helsingistä, Tampereelta, Kajaanista ja Rovaniemeltä.
Mika Myllyahon klassikkonäytelmä Kaaos nähdään ensi kertaa Vaasan kaupunginteatterissa
Kolmen naisen ystävyyttä ja heidän elämänsä murtumispisteitä kuvaava näytelmä on säilyttänyt suosionsa ja ajankohtaisuutensa.
Kajaanissa kaupunginteatteri myy jo eioota osaan esityksistä: esimerkiksi Nälkämaan Jussille morsiamen näytöksiä on myyty loppuun
Minna Canthin näytelmän uusi tulkinta on herättänyt keskustelua katsojien ja näytelmän ohjaajan välillä. Kajaanin esittävän taiteen toimijoiden vuorovaikutus on ollut tänä syksynä runsasta.
Syyskauden teatteriesitysten lippukauppa käy jälleen vilkkaana – inflaation toivotaan jopa hyödyttävän teattereita
Yhä useampi ostaa teatterilippunsa lähempänä esitysajankohtaa. Vaihtelu katsomojen täyttöasteessa on suurta, mutta hitiksi nouseva näytelmä voi nopeasti muuttaa tilanteen.
Teattereiden ja orkestereiden valtionosuuksiin indeksitarkistus – Kemin teatterin toiminnanjohtaja: ”Jokainen euro tulee tarpeeseen”
Lapissa esittävän taiteen valtionosuuksia saavat orkesteri ja kaksi teatteria Rovaniemellä sekä orkesteri ja teatteri Kemissä.
Lapin ammattiteattereiden liput käyvät hyvin kaupaksi – paikoin ollaan jopa viime syksyä edellä
Ihmisten ostokäyttäytyminen on muuttunut korona-ajan seurauksena. Teatteriliput ostetaan nykyisin lähempänä esitysajankohtaa. Ryhmävaraukset ovat myös vähentyneet.
Juho Mantere kirjoitti Tuntemattomasta sotilaasta version, josta nuorisoteatteri haltioitui: ”Elokuvat antavat melko silotellun kuvan”
Tuore dramatisointi Tuntemattomasta sotilaasta korostaa Väinö Linnan kirjaa. Nyt sen esittää Riihimäen nuorisoteatteri. Näytelmä sai ensi-iltansa vuosi sitten.
Oppilaat uupuvat, ja opettajan mieli järkkyy – tämä näytelmä pohjaa koulumaailman todellisuuteen
Kansallisteatterin uudella Maalaamo-näyttämöllä seurataan oppituntia, jossa kaikki on vähän sekaisin.
Maailman ensimmäinen pyörivä teatterikatsomo koki remontin – tältä se näyttää nyt
360 astetta pyörivän Pyynikin kesäteatterin katsomon remontti on suunniteltu perinteitä kunnioittaen. Uudistuksessa parannettiin katsojien turvallisuutta ja istumamukavuutta.
Riihimäen Nuorisoteatterilla on edessä tiukat säästötoimet – avuksi etsitään teatterikummeja
Nuorisoteatteri tarvitsee lisää rahaa, jotta lasten- ja nuorten harrastustoiminnan laatu voidaan säilyttää vähintään nykyisellä tasolla.