Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Hoitaja pitää lähikuvassa koronarokotetta ja neulaa.

Etelä-Savon koronatilanne on vaihteleva – syksyn tehosterokotukset alkavat marraskuussa

Koronan hoito on jo arkipäivää. Virus kuitenkin pitää hoitohenkilökuntaa varpaillaan, koska tilanteet voivat muuttua nopeasti.

Hoitaja pistää rokotetta olkavarteen.

Koronarokotteita aletaan antaa marraskuun puolivälissä – rokotteita saa myös ilman ajanvarausta

Kymenlaakson hyvinvointialue kertoo tarkemmat tiedot rokoteajanvarauksen avaamisesta, rokotuspaikoista ja muista aikatauluista lokakuussa.

Koronarokotteita.

­Hyvinvointialueella harkitaan uusimman koronarokotteen aikaistamisesta

Rokotuksen aikaistaminen ei koske sairaiden lähipiiriä eikä sote-henkilöstöä.

Hoitaja pitää lähikuvassa koronarokotetta ja neulaa.

Syksyn koronatehosterokotukset aloitetaan influenssarokotusten yhteydessä

Valtaosa rokotteista annetaan paikallisilla terveysasemilla influenssarokotuksen yhteydessä, mutta rokotusten käynnistyminen vaatii yhä odottelua. Hauraimpien ryhmien rokotuksia voidaan aikaistaa.

Koronarokotteita valmiina astioissa.

THL suosittelee iäkkäille ja riskiryhmille syystalven tehosteannosta päivitetyllä koronarokotteella

Hyvinvointialueet vastaavat rokotusten järjestämisestä ja kertovat, mistä ja milloin rokotteen voi saada. Koko väestön rokottamiselle ei ole lääketieteellisiä perusteita.

Hoitaja pistää rokotusta olkavarteen.

Influessarokotteita odottelee jo pakasteessa Itä-Suomessa, mutta vielä ei rokoteta

Hyvinvointialueilla sekä Pohjois-Karjalassa että Pohjois-Savossa valmistaudutaan jo talven influenssakauteen. Kuopioon rokotteita on jo alkanut saapua, Joensuussa THL:n toimitusta vielä odotellaan.

Hoitaja pyyhkii asiakkaan olkavartta.

Lapissa alkaa uusi koronarokotuskierros suurimman riskin ryhmille

Koronarokotusta suositellaan yli 65-vuotialle, aikuisille riskiryhmään kuuluville sekä nuorille erittäin immuunipuutteisille henkilöille.

Pfizerin koronarokotteita Eksoten rokotuspisteessä kauppakeskus IsoKristiinassa Lappeenrannassa.

Koronatilanne Pohjanmaalla rauhallinen – tautia suitsii väestön korkea immuniteetti

THL arvioi, että koronaa esiintyy mahdollisesti jälleen enemmän syksyllä ja talvella. Sen vuoksi suurimmassa vakavan koronataudin riskissä oleville ryhmille suositellaan tehosteannosta.

Astra Zeneca -rokotepullo.18.3.2021.

Koronarokotetta valmistanut lääkeyhtiö Astra Zeneca haastettiin oikeuteen Lontoossa

Koronarokotuksen jälkeen kuolleen naisen puoliso on haastanut Astra Zenecan oikeuteen tuotevastuulain rikkomisesta Lontoossa. Toisessa tapauksessa lääkevalmistajan rokotetta syytetään terveyshaitoista.

Anonyymi tyttö niistää silmät kiinni.

Influenssa ja korona ovat alkaneet kiertää kesälomien jälkeen – tältä tautitilanne näyttää juuri nyt

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Tuula Hannila-Handelbergin mukaan hengitystieinfektioiden tartuntatilanne on tällä hetkellä hyvin rauhallinen.

Oulun koronarokotus paikka

Koronan tehosterokotetta suositellaan Pohjois-Pohjanmaalla iäkkäille sekä tietyille riskiryhmille syksyn influenssarokotuksen yhteydessä

Uuden tehosteannoksen on tarkoitus vähentää vakavia sairastumisia, sairaalahoidon tarvetta ja koronaan liittyviä kuolemia.

Korona- ja influenssarokotuksista kertova kyltti Hatanpään koronarokotusyksikön ovilla.

THL suosittelee koronarokotteen syystalven tehosteannosta iäkkäille ja tietyille riskiryhmille

Rokotteena käytetään uutta XBB.1.5-varianttivalmistetta, joka odottaa vielä myyntilupaa. Rokotteen toivotaan antavan parempaa suojaa uusien XBB-varianttien aiheuttamia tartuntoja vastaan.

Kuvassa kukkia ja koronapikatesti, joka näyttää tartuntaa.

Koronaviruksen uusien varianttien kehittymistä seurataan tarkasti Kaakkois-Suomessa

Koronavirus ei näy tällä hetkellä terveydenhuollon vastaanotoilla Kaakkois-Suomessa. Influenssakausi näyttää osaltaan, miten virus käyttäytyy jatkossa.

Korona- ja influenssarokotuksista kertova kyltti Hatanpään koronarokotusyksikön ovilla.

THL: Koronarokotteen tehosteannos todennäköisesti syksyllä iäkkäille ja tietyille riskiryhmille

Alle 65-vuotiaat ja riskiryhmiin kuulumattomat eivät tämän hetken tiedon perusteella ole lisätehosteen tarpeessa.

Hoitaja pitää lähikuvassa koronarokotetta ja neulaa.

Pohjalaismaakunnissa otetaan enää vähän koronanarokotteita

Riskiryhmäläisille ja ikäihmisille suositellaan edelleen tehosterokotteita. Suuren yleisön rokotusinto hiipui jo kolmannen rokotteen aikana.

Hoitaja pitää lähikuvassa koronarokotetta ja neulaa.

Koronarokotteiden perässä voi nyt joutua matkustamaan – yksityiset lääkäriasemat ovat karsineet tarjontaa kysynnän hiipumisen vuoksi

Mehiläinen, Terveystalo ja Pihlajalinna rokottavat joko harvempina päivinä tai aiempaa harvemmalla paikkakunnalla.

Pysäköintikyltti koronanäytteenottoon tulevia varten.

Etelä-Savossa luovutaan koronanäytteiden ajanvarauksista – tapaukset lisääntyneet mutta tehohoidolle ei ole tarvetta

Koronaa sairastavia hoidetaan tarvittaessa edelleen, mutta ajanvarauksellisista koronanäytteenotoista ja koronaneuvonnan puhelimesta luovutaan. Resursseja siirretään muuhun hoitotyöhön.

Sairaanhoitaja ja asiakas rokotushuoneessa Helsingin Messukeskuksessa.

Monelta puuttuu koronarokoteannoksia, mutta THL pitää rokotuskattavuutta keskimäärin hyvänä

Tuoreen tutkimuksen mukaan koronarokotuksia ottivat vähiten ihmiset, jotka ovat yhteiskunnassa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa, kuten he, joilla ei ole palkkatuloja.

Pfizerin koronarokotteita Eksoten rokotuspisteessä kauppakeskus IsoKristiinassa Lappeenrannassa.

Varastoissa on miljoonia koronarokotteita, joille ei ole ottajia – tulevat suositukset ratkaisevat, paljonko rokotteita menee roskiin

Ihmiset hakevat koronarokotuksia enää harvakseltaan, vaikka esimerkiksi yksityiset työterveysyritykset tarjoavat niitä. Noin kaksi miljoonaa annosta on jo hävitetty.

Forskare Hannu Kiviranta.

Koronaa saatetaan ryhtyä torjumaan kuin influenssaa – tauti leviää edelleen, mutta ei aiheuta vakavia oireita monelle

Tutkimusprofessorin mukaan virusta on edelleen havaittavissa muun muassa jätevesitutkimuksissa, mutta vakava tautimuoto on yhä harvinaisempi.

Iäkästä miestä rokotetaan

Voimakkaasti immuunipuutteiset voivat varata ajan koronarokotuksiin Soiten alueella

Tänä keväänä THL ei suosittele järjestämään koronarokotuskierrosta koko väestölle.

Päijät-Soten koronarokotuspisteen sisäänkäynti Lahdessa. Teksti ohjeistaa jonottamaan. Tyhjä rokotushuone taustalla.

Trion koronarokotuspiste Lahdessa menee kiinni

Huhtikuun alusta alkaen kaikki hyvinvointialueen koronarokotukset hoidetaan Lahden sote-keskuksessa.

Mies saa kolmannen koronavirusrokotuksen.

Työterveyden koronarokotukset etenevät rauhalliseen tahtiin Kaakkois-Suomessa

Työterveydessä annettavan koronatehosterokotteet ovat tehneet kauppansa kaakkoissuomalaisissa työterveysyrityksissä, mutta huomattavasti aiempia rokotuksia hitaammin.

Hoitaja pitää lähikuvassa koronarokotetta ja neulaa.

”Kiurun piikki” ei saa kansaa liikkeelle: Neljännen koronarokotteen on hakenut yksityiseltä 5 000 suomalaista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei ole pitänyt tehosterokotuksia tarpeellisina terveille työikäisille. Rokotteita jaetaan yksityisissä työterveysyrityksissä.

Maskia pitävä lapsi istuu selin kameraan, ja hänen vasempaan käteensä annetaan koronarokote.

Riskiryhmiin kuuluville lapsille järjestetään koronarokotuksia Pirkanmaalla

Rokotussuositus kattaa riskiryhmiin kuuluvat lapset puolivuotiaista 11-vuotiaisiin. Lapsen rokottamiselle tulee olla molempien huoltajien suostumus.

Pfizer-rokotetta Vantaan Energia Areena rokotuskeskuksessa. 26.5.2021.

Riskiryhmään kuuluva pieni lapsi voi saada koronarokotuksen – vaatimuksena terveydenhuollon ammattilaisen ennakkoarviointi

Aiemmin koronarokotus oli mahdollista ottaa lapselle vasta viiden vuoden iästä alkaen.

Pfizerin koronarokotteita Eksoten rokotuspisteessä kauppakeskus IsoKristiinassa Lappeenrannassa.

Kaakon yksityiset terveyspalveluyritykset aloittivat työikäisten koronavirusrokotukset

Valtioneuvosto päätti joulun alla, että koronarokotteita luovutetaan yksityisille terveydenhuollon toimijoille.

Hoitaja pistää koronarokutksen naisen olkavarteen.

Koronarokotteita jaetaan nyt yksityisessä terveydenhuollossa – näistä paikoista rokotteita ainakin saa

Osa yksityisistä sosiaali- ja terveysalan yrityksistä aloittaa tänään koronarokotteiden jakelun monilla eri paikkakunnilla. Alan yritysten edunvalvoja HALI ry:n mukaan osa yrityksistä vielä harkitsee mukaan lähtemistä.

Hoitaja pitää lähikuvassa koronarokotetta ja neulaa.

Koronapiikille voi nyt mennä omalla rahalla Jyväskylässä – Terveystalo ja Mehiläinen aloittavat rokotukset

Yksityisten terveysasemien tehosterokotukset on tarkoitettu täysi-ikäisille, jotka ovat ottaneet rokotteen jo aiemmin.

Sairaanhoitaja Aishwarya Gauli (vas.) antoi ensimmäisen koronavirusrokotteen Vasili Panchuev, 29, Helsingin Messukeskuksen koronarokotuspisteellä 15. lokakuuta 2021.

Yksityiset lääkäriasemat aloittavat koronatehosterokotukset Oulussa torstaina

Ainakin Aava, Mehiläinen ja Terveystalo tarjovat rokotusmahdollisuutta työterveys- ja yksityisasiakkailleen.

Turun kaupungin koronarokotuskyltti. Sininen kyltti on kiinnitetty seinään.

Hoitajan uhkailu rokotuspisteellä toi syytteen pakottamisesta: mies vaati merkintää perättömästä koronarokotuksesta

Mies aiheutti välikohtauksen Turun kaupungin rokotuspisteellä joulukuussa 2021.

Ihmisiä kokoussalissa.

Perjantai 20.1.2023 (radio)

Aseapu Ukrainalle. Suomalainen koronarokote. Kesätyöpaikat. Sää.

Hoitaja pitää lähikuvassa koronarokotetta ja neulaa.

Etelä-Karjalan hyvinvointialue pyytää työikäisille 20 000 koronarokotetta, Kymenlaaksossa työterveysyritykset hankkivat rokotteet itse

Etelä-Karjalan hyvinvointialue ottaa vastaan työikäisille suunnattuja neljänsiä koronavirusrokotteita. Kymenlaaksossa yksityiset yritykset ovat pyytäneet rokotteita muuta kautta.

Seppo Ylä-Herttuala ja työryhmää

Suomalaista nenään annosteltavaa koronarokotetta aletaan testata ihmisillä loppuvuodesta – projekti on viivästynyt

Rokotetta kehittävän yrityksen mukaan nenään annosteltavalle koronarokotteelle on yhä tilausta. Parhaimmillaan se voisi hillitä viruksen leviämistä.

Hoitaja pitää lähikuvassa koronarokotetta ja neulaa.

Kymenlaakson alueella myös 5–11-vuotiaat voivat saada jatkossa kolmannen koronarokotteen tietyin varauksin

THL suosittelee, että jatkossa kaikenikäiset voimakkaasti immuunipuutteiset rokotettaisiin kolmesti.

Viisi naista istuu vierekkäin höyryn keskellä Matinkylän konttisaunassa.

Tiistai 17.1.2023 (tv)

Koronarokotukset. Opettajien jaksaminen. Yleiset saunat. Sää.

Anni Ahtola (vas.) sai neljännen koronavirusrokotteen sairaanhoitaja Sirkku Ahlstedtilta (oik.).

Terve aikuinen ei voi yleensä saada neljättä koronarokotusta julkisesta terveydenhuollosta: katso, mistä sinä voisit saada taas rokotteen

Kysyimme kaikilta hyvinvointialueilta, miten terveet työikäiset voivat saada neljännen koronarokotteen. Yksityiset yritykset valmistautuvat rokottamiseen eri puolilla Suomea.

Nainen menossa Mehiläinen Länsi-Pohjan keskussairaalaan marraskuussa 2021

Mehiläinen Länsi-Pohjan hoitohenkilöstö saa neljännen koronarokotteen

Yksityiset terveysyritykset aloittavat tehosterokotukset tässä kuussa. Samalla Mehiläinen Länsi-Pohjan sairaalahenkilöstö saa rokotteen. Lapin keskussairaala alkoi rokottaa henkilöstöään jo aiemmin.

Lentokentän virkailijat jakavat koronatestejä Kiinasta saapuville. matkustaja vetää laukkua perässään ja hän on pukeutunut suojahaalariin.

Koronaviruksen uutta krakenmuunnosta löytyi ensimmäistä kertaa Suomesta

Terveysviranomaiset ovat odottaneet uutta muunnosta, jonka ei uskota aiheuttavan yleisiä omikronmuunnoksia vakavampia tauteja.

Kainuun keskussairaala lumisena päivänä, ja mustiin pukeutunut mies ylittää tien.

Kainuun hyvinvointialue empii koronan tehosterokotteen antamista riskiryhmiin kuulumattomille – asiantuntijat pitävät koronarokotteiden vaihtelevaa saatavuutta epätasa-arvoisena

Hyvinvointialueista yhdeksän on ilmoittanut haluavansa rokotteita, kolme on kieltäytynyt, loput joko vielä miettivät asiaa tai eivät ole vastanneet kyselyyn.

Juha Paloneva.

Saako työikäinen koronarokotteen? STM:n mielestä kyllä, THL:n mielestä ei – viranomaisten riidan joutuu ratkaisemaan lääkäri

Valtioneuvosto päätti, että rokotuskattavuuden laajentamiseksi koronarokotteita jaetaan terveydenhuoltoyrityksille. Keski-Suomessa yritykset eivät ole olleet niistä kiinnostuneita.

Virusopin professori Ilkka Julkunen A-studiossa.

Virusopin professori: ”En pidä Kiinaa erityisenä koronan riskimaana”

Koronaviruksen uutta varianttia XBB 1.5 esiintyy erityisesti Yhdysvaltain New Yorkin ja Uuden-Englannin alueella.

Anni Ahtola (vas.) sai neljännen koronavirusrokotteen sairaanhoitaja Sirkku Ahlstedtilta (oik.).

Suomalaiset ovat eriarvoisessa asemassa koronarokotteita jaettaessa, sanovat asiantuntijat

Asiantuntijat kummastelevat, miksi influenssarokotteen saa joka vuosi, mutta koronarokotteita pantataan. Lääkäreiden mukaan koronan tehosterokotteet olisivat vielä tärkeämpiä taudin vakavuuden ja jälkiseurausten vuoksi.

Yhdistetyn korona- ja influenssavirus kotitestin testiliuska kädellä.

Korona- ja influenssatestaus hyödyttää perussairaita – jotkut maat vaativat matkailijoilta yhä koronarokotustodistuksen

Koronaviruksen testausmäärät ovat pudonneet noin kolmasosalla. Toisaalta testimäärät pysyvät nyt suhteellisen korkeina, sillä sama testi löytää tällä hetkellä epidemiana liikkuvan influenssan.

Pfizerin koronarokotteita Eksoten rokotuspisteessä kauppakeskus IsoKristiinassa Lappeenrannassa.

Yksityisten terveysfirmojen pitäisi aloittaa rokottaminen pian, mutta moni asia on auki

Mehiläisen mukaan sillä on valmius aloittaa koronarokotukset nopeastikin. Viranomaisten kiistely siitä, keitä rokotetaan, kuitenkin hämmentää.

Aasialaisia turisteja Milanon keskustassa 24. helmikuuta 2020.

Peking uhkasi matkustusrajoituksia asettaneita maita ”vastatoimilla” – Kiina ja EU mittailevat toisiaan pandemian merkeissä

Kiinan höllennettyä koronarajoituksia maan tartuntalukemat nousevat nyt jyrkästi. Muun muassa USA ja muutamat EU-maat asettivat jo Kiinasta saapuville matkustusrajoituksia, ja tästä ei Pekingissä pidetty.

Ihmiset jonottamassa Jätkäsaaren koronarokotuspisteelle.

THL koronarokotteista työikäisille: Päätös on poliittinen, lääketieteelliset perustelut puuttuvat

Koronarokotteiden tehosteannoksia aletaan antaa myös terveille työikäisille yksityisellä puolella. Tarvetta lisärokotteille ei asiantuntijalaitoksen mukaan ole.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle