Uusimmat artikkelit
Koronan jäljiltä monella on vanhoja kasvomaskeja kotona, mutta voiko niitä käyttää? Asiantuntija vastaa
Pandemia-ajalta jääneet maskit olisi nyt hyvä käyttää pois vanhenemasta, sanoo Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Erja Mäkelä.
Ihmiset kertovat koronan vaikutuksesta elämäänsä: hissin nappuloita painetaan rystysillä, ostoskärryn kahvat desinfioidaan
Koronapandemia on muuttanut monen käytöksen. Ihmiset kertovat muun muassa välttelevänsä ihmisiä ja matkoja.
Maskisuositus päättyi Keski-Suomen hyvinvointialueella
Maskisuosituksesta hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluissa luovutaan tästä päivästä alkaen. Päätös koskee myös pitkäaikaishoidon ja kotihoidon työntekijöitä.
Kolme tarinaa maskin takaa: miksi jotkut yhä käyttävät suusuojaimia
Korona-aikana totuimme siihen, että julkisilla paikoilla suojauduttiin kasvomaskilla. Vaikka maskisuosituksesta on luovuttu, käyttää moni yhä suojaimia joko itseään tai muita suojatakseen.
Keskussairaalassa kevennetään kasvomaskisuositusta – riskiryhmiin kuuluville suositellaan tehokasta maskia edelleen
Soiten uusi suositus astuu voimaan perjantaina 10.2.
Nuoret palasivat arkoina kouluun 2,5 etävuoden jälkeen Filippiineillä – “Olen vähän hukassa“
Filippiineillä oli yksi maailman pisimmistä koulusuluista koronan takia.
Koronapotilaiden määrä kasvaa edelleen, osastovierailuja rajoitetaan Keski-Pohjanmaalla – Soite kehottaa maskin käyttöön
Viruksen leviämistä olisi syytä torpata maskeilla, muistuttavat terveysviranomaiset.
Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon uusia maskisuosituksia
Kasvomaskien käytöstä voidaan alueellisen koronayhteistyöryhmä Nyrkin suosituksen mukaan luopua osassa sote-yksiköitä.
Jätevedet paljastivat koronatartuntojen kasvun Jyväskylässä – kaupunginsairaalan osastoilla vieraileville annettiin maskisuositus
Maskien ja käsidesin käyttö on suositeltavaa myös vanhusten palveluasumisyksiköissä vieraileville. Viitasaaren sairaalan akuuttiosastolla otettiin puolestaan eilen käyttöön vierailukielto.
Maskisuositus kevenee Pohjanmaan hyvinvointialueella sosiaali- ja terveydenhuollossa – uudet rokotteet myös käyttöön
Maskin käyttö lähikontaktissa jatkuu. Muuten käyttö on harkinnanvaraista. Oireisena tulee edelleen jäädä kotiin ja osastoilla vieraillaan ainoastaan terveenä.
Maskikauppias Onni Sarmaste vaatii oikeutta hylkäämään HVK:n miljoonavaateet – väittää epäonnisen maskikaupan olevan brittiyhtiön vastuulla
Onni Sarmaste katsoo, että hän ja hänen suomalainen yhtiönsä eivät ole vastuussa kevään 2020 maskikaupoista. Huoltovarmuuskeskus vaatii 5 miljoonaa euroa kauppahinnan palautusta ja korvauksia.
Korona ei enää huoleta suomalaisia samaan malliin kuin ennen – maskit on nakattu roskiin, mutta turvaväleistä Suomessa ei hevillä luovuta
Tilastokeskuksen kyselyn mukaan suomalaisten kasvomaskin käyttö lopahti kesän aikana. THL korostaa omaa harkintaa koronan varotoimissa.
Uusi omikronmuunnos on pahentanut Pohjanmaan koronatilannetta – aikoja neljänsiin koronarokotuksiin on varattavissa
Positiivisten tulosten kokonaismäärää ei voida varmasti tietää, sillä moni lomalainen on tehnyt kotitestin. Positiivisten testitulosten määrä on kuitenkin selkeässä kasvussa.
KYSissä käytettävä taas maskia potilastyössä: syynä muun muassa sairaalan koronapotilaiden määrän kasvu
Maskiohjeistusta kiristettiin jälleen viime viikon lopulla.
Savonlinnan Oopperajuhlat otti käyttöön maskisuosituksen – markkinointipäällikkö: “Mitään pelkoa tai paniikkia tähän ei liity”
Oopperajuhlien henkilökunta on käyttänyt maskeja jo ennen maskisuosituksen asettamista.
Hilda juhli kuudetta syntymäpäiväänsä, vaikka elinaikaa annettiin aikanaan vain muutama päivä – "Maskin käyttö on ollut meille siunaus"
Korona-ajan eristys ja muut varotoimet katkaisivat jokakuisen sairaalakierteen. Se vaati uhrauksia koko kahdeksan lapsen uusperheeltä, mutta Hildasta kasvoi ennusteiden vastaisesti eskarilainen.
Tartuntatautien vastuulääkärikään ei enää käytä maskia yhtä poikkeusta lukuunottamatta – näin Ilkka Käsmä arvioi, mitkä koronatoimet ovat purreet parhaiten
Koronaepidemia ei asiantuntijoiden mukaan ole vielä ohi, vaikka monista siihen liittyvistä käytännöistä on luovuttu. Erityisesti riskiryhmäläisiä tulisi edelleen suojata ja oireisena käyttää maskia, sanoo Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.
Tulevaisuuden maski on asuste, johon voi liittää älylaitteita – tavoitteena on erityisesti käyttömukavuus ja ekologisuus
Uuden aallon hengityssuojaimet ovat helppokäyttöisiä ja muokkautuvat omille kasvoille sopiviksi. Ainoastaan suodatinosa vaihdetaan tietyin väliajoin, joten ympäristökuormitus jää vähäisemmäksi.
Maskisuositus kevenee Kymenlaaksossa – koronatilanne on rauhoittumassa
Kymenlaakson koronaryhmä päätti tänään vahvan maskisuosituksen poistamisesta. Uusi suositus on voimassa heti.
Etätyö- ja maskisuositus poistuvat Kanta-Hämeestä
Kanta-Hämeen pandemiaryhmä ei enää jatka etätyösuositusta, joka päättyy maakunnassa 30. huhtikuuta. Kattavan maskisuosituksen jatkamisellekaan ei ole perusteita muuten kuin sote-yksiköiden henkilökunnan ja vierailijoiden osalta.
Kainuun sote luopuu maskisuosituksesta
Koronaa ei testata enää aiempaan tahtiin Kainuussa, mutta tietyssä tilanteessa suositellaan terveydenhuollon koronatestiä.
Kymenlaaksossa koronatilanne kääntynyt parempaan suuntaan – maskisuositus jatkuu
Koronatartuntoja todettiin viime viikolla vähemmän kuin edeltävinä viikkoina. Maskisuositus jatkuu, mutta etätyösuositusta lievennetään.
Nysse-liikenteen maskisuositus päättyy Pirkanmaalla – maskia voi käyttää nyt oman harkinnan mukaan
Myös Pirkanmaan seudullisessa joukkoliikenteessa luovutaan laajasta maskisuosituksesta. Maskin käyttöä suositellaan yhä ruuhkaisissa tilanteissa ja sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktin välttäminen on vaikeaa.
Keski-Pohjanmaalla luovutaan alueellisesta maskisuosituksesta – Marko Rahkonen: "Katson ehkä vielä kaupan ovella, onko ruuhkaa."
Hybridimallin etätyösuositus jatkuu Keski-Pohjanmaalla.
Maskisuositus jää historiaan Etelä-Karjalassa – koronaviruksen määrä vähenee hitaasti, sairaalahoidossa silti 50 potilasta
Hoivakodeissa on yhä koronatartuntoja. Myös sote-henkilökuntaa sairastuu tautiin yhä melko paljon.
Etelä-Savossa luovutaan alueellisesta kasvomaskisuosituksesta – sairaalahoidossa on seitsemän koronapotilasta
Essoten koronanyrkki kertoo, että koronatilanteen helpottamisen merkit jatkuvat. Osastohoidossa on seitsemän koronapotilasta, joista yksi on tehohoidossa.
Yleinen maskisuositus päättyy myös Pirkanmaalla – influenssatapauksien määrä kuitenkin kasvussa
Maskia kannattaa käyttää edelleen ruuhkissa ja riskitilanteissa.
Koronanyrkki: Keski-Suomessa koronatilanne vakaa, yleinen maskisuositus päättyy
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri seuraa omassa maskisuosituksessaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjauksia.
Yleinen kasvomaskisuositus poistuu Etelä-Pohjanmaalta – käyttöön oman harkinnan mukaan
THL:n yleinen maskisuositus poistui jo ennen pääsiäistä 14. huhtikuuta.
Torstai 21.4.2022 (radio)
Koronatartunnat vähenevät. Matkustajien maskipakko loppuu. Vanhusten ihosyöpä. Kevättulvien aika.. Sää.
Inarin kunta päivitti maskisuosituksen ja suosittelee neljättä rokoteannosta ikäihmisille
Kunnan terveyskeskusosastolla on jatkuvasti muutama sairaalahoitoa vaativa koronaviruspotilas. Useita ikäihmisiä on menehtynyt kunnassa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.
HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen hämmästelee maskisuosituksesta luopumista: "Väärä viesti pandemiatilanteesta"
Maskin käyttö olisi tärkeää etenkin riskiryhmille ja ikääntyneille, sillä taudin ilmaantuvuus ja sairaanhoidon kuormitus ovat yhä korkealla tasolla. Lisäksi koronakuolemia on tapahtunut viime kuukausina ennätysmäärä.
Kaupassa työskentelevä Enni Toivonen teki ensimmäisen maskittoman työpäivänsä puoleentoista vuoteen: "Oli tosi outoa nähdä työkavereita ilman maskia"
Kaupan liitto ja Päivittäistavarakauppa ry muuttivat maskisuosituksiaan tällä viikolla. Se näkyi jo esimerkiksi Jyväskylän Savelan S-marketin henkilöstön ja asiakkaiden päivässä.
Julkisessa liikenteessä saa taas matkustaa ilman maskia: VR luopui suosituksesta tänään, Finnairin maskipakko päättyy ensi viikon alussa
THL luopui yleisestä maskisuosituksesta viikko sitten. Tällä viikolla muun muassa pääkaupunkiseutu ja tänään eduskunta tekivät samoin.
Kasvomaskisuositus päivittyi Lapin sairaanhoitopiirissä – maskia voi pitää pääosin oman harkinnan mukaan
Rokottamattomien 12 vuotta täyttäneiden sekä riskiryhmiin kuuluvien tulee edelleen harkita maskin käyttöä.
Kasvomaskin käyttöä suositellaan edelleen Loviisan ja Lapinjärven alueella, vaikka pääkaupunkiseudulla yleisestä maskisuosituksesta jo luovuttiin
Suositus käyttää kasvomaskia koskee kaikkia 12 vuotta täyttäneitä rokotussuojan tasosta riippumatta.
Koronatilanne junnaa paikallaan Etelä-Pohjanmaalla – hankalin tilanne on tällä hetkellä Kauhavalla
Epidemia jyllää edelleen Etelä-Pohjanmaalla. Sairaalahoitoa tarvitsee moni, eikä kuolemantapauksiltakaan ole viime viikkoina vältytty.
Kymenlaaksolaisia kannustetaan jatkamaan kasvomaskin käyttöä – alueellinen maskisuositus pysyy voimassa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on poistanut yleisen maskisuosituksen. Alueilla, kuten Kymenlaaksossa voi kuitenkin olla voimassa paikallisia maskisuosituksia.
Pohjanmaalla luovutaan maskisuosituksesta
THL:n yleinen kasvomaskisuositus poistui viime viikolla. Pohjanmaalla maskin käyttöä suositellaan vielä muutamissa tilanteissa.
Yleinen maskisuositus päättyi pääkaupunkiseudulla – vastaisuudessa maskia on käytettävä oman harkinnan mukaan
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätti, että se muuttaa alueen maskisuosituksen THL:n linjan mukaiseksi.
Essote pitää oman linjansa maskien käytössä, terveyspalvelujohtaja Seppälä kummastelee THL:n maskilinjauksia: "Ollaan vähän pihalla"
Terveyspalvelujohtaja Santeri Seppälän mukaan nyt on tarpeen vetää jarrusta ja välttää hätiköimistä uusissa päätöksissä. Sosterissa maskisuositusta on muutettu THL:n uuden linjan mukaiseksi.
Pääkaupunkiseudun maskisuosituksista päätetään huomenna – THL kehottaa noudattamaan alueellisia suosituksia
THL poisti valtakunnallisen maskisuosituksen, mutta suosituksia on edelleen voimassa useissa kaupungeissa. Kaupan ala poisti työntekijöidensä maskisuosituksen, mutta VR ja HSL suosittelevat maskia edelleen.
Alueellinen maskisuositus jatkuu Soiten ja Pohjanmaan hyvinvointialueilla – etenkin osastoilla tilanne on edelleen haastava
THL:n suosituksissa sekä alueellisissa ei johtajaylilääkärin mukaan ole ristiriitaa. Soiten alueella maskisuositus jatkuu todennäköisesti myös vappuna.
Vieläkö maskia kannattaa käyttää? Millainen Pirkanmaan sairaalakuormitus on? Kysyimme infektiolääkäriltä vastaukset polttaviin koronakysymyksiin
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos poisti viime viikolla yleisen maskisuosituksen. Pirkanmaalla maskisuositus pysyy voimassa vielä ainakin viikon.
Retail sector drops face mask recommendation
The Institute for Health and Welfare has recently noted that face masks are still required in some areas and that people can still decide for themselves about using them.
Maskisuositus päättyy Jyväskylässä – suositusta tarkastellaan uudelleen, jos korona jälleen ryöpsähtää
Jyväskylän kaupunki on linjannut, että yleinen maskisuositus Jyväskylässä päättyy. Kaupungin mukaan jokainen voi yhä oman harkintansa mukaan käyttää maskia esimerkiksi sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.
Kaupan ala luopuu maskisuosituksesta
Kaupan liitto ja Päivittäistavarakauppa ry suosittavat, että maskien käytöstä kaupoissa voidaan luopua. Maskisuositus voi kuitenkin edelleen vaihdella alueittain yleisestä suosituksesta huolimatta.
Torstai 14.4.2022 (radio)
THL luopuu maskisuosituksesta. Kunta-alaa uhkaa suurlakko vapun jälkeen. Ulkomaalaisten opiskelijoiden Suomeen tuloa helpotetaan. Maanteitä kunnostetaan aiottua vähemmän. Jari Kurri ostaa Jokerit. Sää.
THL luopuu yleisestä maskisuosituksesta – Laura Suikkari: "Minä aion kyllä käyttää maskia"
Yle Mikkelin Juvalta tavoittamat ihmiset eivät ainakaan heti aio luopua kasvomaskin käytöstä.
Finland ends general face mask recommendation
Despite the new recommendation, the country's health agency suggested continuing the use of face masks in a number of situations.