Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lumitykki puhaltaa lunta hiihtokeskuksessa.

Liperi saa ottaa vettä läheisestä Leinosen järvestä Pärnävaaran ensilumenlatua varten

Lupa mahdollistaa vedenottoputken sijoittamisen yhteiselle vesialueelle.

Mikkelin Tornimäen hiihtohississä nousee laskijoita ja vieressä laskettelurinne.

Pienetkin laskettelukeskukset ovat avanneet kautensa – lumitykit laulavat sähkön hintaa uhmaten

Korkeat kustannukset ovat vaikeuttaneet hiihtokeskusten toimintaa. Pienemmille keskuksille riittää kuitenkin nyt kysyntää, kun monet jäävät viettämään lomia lähiseudulle pohjoisen sijaan.

Lumitykki tekee lunta Tampereen Kaupissa.

Vaikka lunta on tullut taivaan täydeltä, lumitykit laulavat Tampereella – kysyimme, miksi

Tampereen Kaupissa valmistaudutaan jo tammikuun lopulla järjestettäviin SM-hiihtoihin. Se on yksi syy, miksi Tampereella on lumetettu kilpaa lumimyräkän kanssa.

Mikkelin Tornimäen laskettelukeskus, jonka rinteellä kulkee lumikissa. Rinteen keskellä näkyy puita.

Mikkelin Tornimäki avasi kauden lauantaina – Lumetus aloitettiin jo pikkupakkasilla

Tornimäellä lumetetaan nyt arkipäivinä kaikkien lumitykkien eli viiden tykin voimalla

Laskettelumaisemaa Uuperinrinteillä.

Kymenlaaksossa pääsee jo viikonloppuna laskettelemaan – lumitykit tykittävät nyt yötä päivää

Mielakan rinnekeskuksessa Kouvolassa pienet rinteet ja pulkkamäki avataan lauantaina. Uuperinrinteillä Haminassa lumetus on käynnissä ja siellä tullaan pian perässä.

Pekingin olympialaisten alppihiihto lasketaan Yanqingin alppihiihtokeskuksessa.

Olympialaisten alppihiihtoa uhkaa pula luonnonlumesta – "Nämä kisat saattavat olla kestämättömimmät talviolympialaiset koskaan"

Yanqingin alppihiihtokeskus nielee jopa 185 miljoonaa litraa vettä, jos rinteet pitää rakentaa lumitykeillä keinolumesta.

Ukkohallan rinteiltä näkyy järvi ja vaaramaisemaa.

Laskettelukausi päässee alkamaan Kainuussa ensi kuussa – Ukkohallassa lunta puskee parhaillaan 20 lumitykkiä

Kainuun laskettelurinteillä odotetaan yhtäjaksoisia, kunnon pakkasia. Esimerkiksi Ukkohallassa rinteitä lumetetaan parhaillaan, mutta lumetusjakso jäänee tässä vaiheessa vielä lyhyeksi.

Nina Mandelin lasketteli Rukalla kaudenavauksessa 8.10.2021.

"Upea päivä!", laskettelija kiitteli rinnekauden varhaisessa avauksessa – Rukalla ja Levillä säilöttiin yli 2 000 junavaunullista lunta

Laskukausi avattiin Rukalla ja Levillä yhtä aikaa. Edellistalvena tykitetyn lumen säilöminen varmistaa hiihtokeskuksille sen, että ruskasesonkia seuraa laskettelukausi, eikä hiljaisuus ehdi vallata tuntureita.

Hiihtokeskus Iso-Syötteellä rinteen lumetusta torstaina 25. marraskuuta.

Iso-Syöte haluaa pidentää laskettelukauttaan ja investoi lumitykkeihin ja rinnekoneisiin

Iso-Syöte kehittää rinteitään lähes miljoonalla eurolla. Hiihtotykkien lisäksi parannetaan rinteiden valaistusta ja kunnostusta. Tavoitteena on jatkaa laskettelukautta, joka yleensä alkaa Pudasjärvellä marraskuun puolivälissä ja jatkuu vappuun.

Latu.

Porvooseen on tulossa ensilumenlatu Kokonniemeen

Kokonniemen liikuntakeskuksen yhteyteen on tarkoitus rakentaa lähes kilometrin pituinen latu nykyistä kuntoratapohjaa hyödyntäen.

Hiihtäjiä Lahden ensilumen ladulla.

Lahden ensilumenladulla heti ruuhkaa – ensimmäiset hiihtäjät antoivat arvosanaksi kympin

Kaupunki joutui käyttämään lähes kaiken säilössä olleen lumen saadakseen valmiiksi 1,5 kilometrin ladun.

Latukone Keuruun hiihtostadionilla.

Nuorten SM-hiihdot sivakoidaan ensi talvena Jyväskylässä ja Keuruulla

Tapahtumaa markkinoidaan myös koronan takia rentona ulkoilmatapahtumana, jossa turvaväleistä pidetään huolta.

Utförsåkare åker med en ankarlift upp för Hirvensalo skidbacke i Åbo. Högst upp i backen kommer en skidare åkande ner.

Pakkasyö sai lumitykit laulamaan lounaassa – Turussa ja Salossa pyritään saamaan rinteitä auki viikonlopuksi

Avoimena lainehtiva Airisto lisää lumen laatua huonontavaa ilmankosteutta Turun Hirvensalossa.

Meri-Teijon laskettelurinne

Oulun Virpiniemen latuja yritetään nyt saada kuntoon lumitykillä

Meren läheisyydessä sijaitsevassa Virpiniemessä ei juurikaan ole voitu hiihtää tänä talvena.

Yleiskuvaa hiihdosta

Falunin hiihdot saattavat olla vaakalaudalla – "Ikävä ajatella tätä mahdollisuutta"

Keinot alkavat loppua, jos lämmin ja tuulinen sää sekä vesisateet jatkuvat.

Kalle Palander ja Mikko Martikainen seisovat ulkona lumikasan edessä.

Leppävirralla on kehitelty uusi tapa säilöä lunta kesän yli

Uudelle menetelmälle on haussa useita patentteja.

Lahden mäkimontun lumetus

Vihdoinkin pari päivää pakkasta – Lahden kaupunki laittaa lumitykit laulamaan

Lenkkeilijöitä pyydetään kulkemaan varovasti Urheilukeskuksen latualueilla perjantaihin asti.

Lumitalkoot Vöyrillä tammikuussa 2020.

Kaikki keinot on otettu käyttöön Vöyrin SM-hiihtojen onnistumisen takaamiseksi

Vöyrillä on kokeiltu lumen tykittämistä rehutehtaan jäähdyttämössä ja kolattu talkoilla luonnonlunta talteen.

Lumitykit laulaa Hakunilan urheilupuistossa.

Vantaan Hakunilassa mustaa maata halkoo nyt valkoinen latu – Katso videolta, kuinka Suomen Cupin hiihtomaastot syntyvät plussakeleissä

Heikon lumitilanteen vuoksi Hakunilan urheilupuiston ladut jouduttiin sulkemaan harrastajilta jo perjantaina.

Lahden mäkimontun lumetus

Hiihtokaupungissakin joudutaan turvautumaan lumitykkeihin – Salpausselän kisat onnistunevat, mutta Finlandia-hiihto ei pärjää pelkällä tekolumella

Viikonlopun SM-kisojen osalta Lahdella kävi tuuri, sillä perjantaiksi tullut pakkanen mahdollistaa lumettamisen ja kilpailuolosuhteiden luomisen.

Laskettelijoita Himoksen rinteessä.

Uudenvuoden sesonki vetää laskettelijoita Himokselle – vaihtelevat säät vaikeuttavat lumettamista

Venäjältä, Virosta ja Liettuasta saapuu laskettelijoita joulun ja vuodenvaihteen sesonkiin, mutta eniten rinteissä on suomalaisia.

Lumitykki tekee lunta Ounasvaaran hyppyrimäelle.

Lumitykit pöhisevät Rovaniemellä: Ounasvaaralla lumetetaan hyppyrimäkiä ja laskettelurinteitä

Iso hyppyrimäki aiotaan saada valmiiksi ensi viikolla. Ensimmäinen laskettelurinne aukeaisi 15. marraskuuta.

Lappeenran lentokentätän kiertävä kuntolatu.

Lappeenrannan Huhtiniemeen varastoidaan lunta ensi talvea varten

Lappeenrannan Huhtiniemen lumivarastoa tehdään lumitykeillä.

Lumetettu ja lumettamaton laskettelurinne Kaustisella

Laskettelukausi lähestyy – sää vaikuttaa lumetukseen

Lumitykit tarvitsevat vähintään muutamaa miinusastetta.

Keskeneräinen ensilumenlatu Lappeenrannan Kisapuistossa 29.11.2018.

Lappeenrannan ensilumenladut vielä mustina

Huhtiniemeen tykitetään reilun kilometrin mittainen latu.

Lunta sahanpuruihin säilöttynä

Orimattilaan yritetään saada tykkilumilatu

Orimattilan Jymy suunnittelee ensilumenlatua, jota varten tarvittaisiin lumitykki. Latua voisivat käyttää myös ampumahiihtäjät.

Mustavaaran laskettelukeskus.

Lumitykit puhkuvat Kolilla ja Mustavaaralla

Kontiolahden Mustavaarassa tavoitteena on avata laskettelukausi itsenäisyyspäivänä.

Lumitykit Rukalla.

Rukan maailmancupin kisat kärsivät harvinaisesta lumenpuutteesta – "Tuskaisa viikko on ollut, mutta nyt näyttää jo hyvältä"

Rukan maailmancupin kisajärjestäjät ovat olleet kovilla viime vuorokaudet. Pohjoisen lumettomuus on ollut yllätys kisajärjestäjille, sillä vastaavaa ei ole nähty vuosikymmeniin. Järjestäjät lupaavat, että kisat viedään läpi suunnitellun aikataulun mukaan.

Meri-Teijon laskettelurinne

Lumitykit laulavat Rukalla maailmancupin alla – ensimmäinen kerta kisan historiassa, kun luonnon lunta ei ole lainkaan

Tämä on ensimmäinen kerta Ruka Nordic -kisojen 16-vuotisessa historiassa, kun luonnon lunta ei ole lainkaan. Kisat käydään näillä näkymin siis täysin säilölumen ja tykkilumen turvin.

Ensilumenlatu Imatralla.

Hiihtolatujen tekijät odottavat pakkasta ja lunta Lappeenrannassa

Latuja aletaan tehdä Huhtiniemeen ja Kisapuistoon, kun sääolosuhteet ovat kohdillaan.

hiihtolatu

Uusi paikka lumien varastointiin Rovaniemelle?

Nykyinen paikka mäkikeskuksen ja pujottelurinteiden välissä on jyrkässä rinteessä, mikä vaikeuttaa työkoneiden toimintaa ja lumitykeistä lähtevä jääkidepilvi haittaa mäkihyppääjiä.

Hiihtäjiä Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa

Ahveniston lumettajille Hämeenlinnan liikuntapalkinto: "Talkootyönä siellä öisin valvotaan ja tehdään lunta"

Hämeenlinnan Ahveniston moottoriradan latujen lumitilanteen varmistamisessa on vapaaehtoisilla tärkeä rooli.

Ensilumenlatu Imatralla.

Lappeenranta ostaa tykkilunta – Huhtiniemeen yli kolmen kilometrin ensilumenlatu

Latu avataan ensi syksynä. Vettä lumetukseen saadaan Saimaasta.

Nuoret miehet lumilaudoilla.

Winter hope: Southern Finland ski resorts yearn for colder weather

The recent cold snap in southern Finland has raised the hopes of ski resort operators and skiers alike, but it may not be cold enough.

Lumitykki Hakunilassa.

Leuto talvi ei armahda 24 tuntia vuorokaudessa uurastavia SM-kisajärjestäjiä: “Onhan tämä sellaista harakiri-hommaa”

Maastohiihdon SM-kilpailut hiihdetään ensi viikonloppuna Vantaalla. Kisajärjestäjien onneksi keli on pakkasella kisojen alusviikolla.

Lumilautoja telineessä.

Rinnekeskuksissa testattiin vanhaa lumetuskonstia ja yllätyttiin: "Huomattava säästö"

Aitojen käyttäminen tuo hiihtokeskuksille merkittäviä energiasäästöjä ja tarjoaa vaihtoehdon lumitykkien käytölle. Se ei kuitenkaan toimi kaikkialla, esimerkiksi Vuokatissa.

saimaannorppa

Saimaannorppa kaipaa pesätarpeita, muutama senttikin lunta riittäisi – Jopa lumitykit harkinnassa

Pesintäolosuhteet heikoilla ja lumettomilla jäillä näyttävät kehnoilta. Norppa kaipaisi kiireesti lunta ja tuulta tuiskan tueksi.

Lumilinnan lunta tehdään lumitykeillä joulukuussa 2016. Aurinko paistaa pöllyävän tykkilumen läpi.

Pakkanen kiristyi, tykitys alkoi – Kemin lumilinnan tekotarpeet syntyvät viikossa

Lumen teko lumitykeillä Kemin tulevaa linnaa varten on aloitettu. Pakkasen kiristyttyä merivettä alettiin muuttaa rakennusaineeksi.

Lumitykki laskettelurinteessä.

Himos avaa rinteitä jo viikonvaihteessa

Viikonloppuun ja ensi viikolle ennustettu lauha jakso ei rinteitä sulata, uskotaan Jämsän Himoksella.

Mies hiihtää säilölumiladulla.

Keuruun SM-hiihdot varautuvat talven takapakkiin tykkilumella

Keurusselän liikuntapuistossa lumitykit päräytettiin käyntiin heti, kun lämpömittari näytti pakkaslukemia. Tykkilumella valmistellaan jo ensi helmikuun SM-hiihtoja, mutta myös harrastajat pääsevät siitä iloitsemaan.

Lumitykki Levin rinteessä Kittilässä 27. lokakuuta

Uuperinrinteitä lumetetaan kellon ympäri – "Rukouksiin on vastattu säiden puolesta"

Aikainen talvi on saanut rinnekeskukset Kymenlaaksossa töihin täydellä höyryllä. Ensimmäiset rinteet olisi tarkoitus saada yleisön käyttöön jo viikonloppuna.

Oloksen ensilumenlatu

Oloksellakin on avattu ensilumen latu

Muonion Oloksella avattiin hiihtäjille ensilumenlatu maanantaiaamuna. Olostunturin rinteessä on hiihdettävänä lumitykkien tekemää latua 4,6 kilometriä sekä ampumahiihtäjille ampumapaikka.

Kuva Levin gondolihissin ala-asemalta maanantai-aamuna.

Lumitykit laulavat Levillä - maailmancupin avaukseen neljä viikkoa

Levin hissiyhtiön toimitusjohtaja Jouni Palosaari uskoo vankasti, että pujottelun maailmancupin kilpailu voidaan järjestää suunnitellusti. Lumetus aloitettiin sunnuntaina.

Lumimiilun sisäänkäynti.

Räjäytetty linna rakennetaan uudestaan lumesta – Kajaani vastustaa jälleen venäläismiehitystä

Ruotsin valtakunnan aikana oli hetki, jolloin piskuisen Kajaanin linna oli Ruotsin viimeinen tukikohta Suomessa. Salossa liehui Ruotsin lippu, vaikka maa oli lähes kokonaan vihollisen miehityksen alla. Tänä vuonna tuo aika eletään Kajaanissa uudestaan.

Matkailijoita Vesileppiksessä Leppävirralla

"Jonkinasteinen torjuntavoitto kuitenkin" – venäläisturisteja saapuu ennakoitua enemmän

Uusia varauksia tullut runsaasti muun muassa Tahkovuorelle, myös tammikuun alun charterlento Kuopioon on varmistunut.

Lumitykki puhaltaa lunta Messilän laskettelukeskuksessa.

Lumitykit pääsivät viimein töihin Messilässä

Viikonloppuna pakastunut sää oli hiihtokeskuksille helpotus. Laskettelurinteiden lumetus saatiin käyntiin noin kuukautta tavanomaista myöhemmin. Myös hiihtolatujen teko on saatu käyntiin tykkilumen avulla.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle