Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Asiakas avaa kylmäkaapin Alkossa.

Helle ei patistanut janoisia Alkoon edelliskesän malliin – kesäkuun myynti kääntyi pakkaselle

Alkon kesäkuun litramyynti pieneni vajaat viisi prosenttia viime vuoden kesäkuusta. Kaikissa maakunnissa mitattiin laskua. Koronaa edeltäneestä ajasta ollaan kuitenkin selvästi plussalla.

Tyhjiä pulloja.

Koronavirus pompautti Alkon litramyynnin huimaan nousuun – takana 12 miinusvuotta

Matkustajatuonnin loppuminen ja ravintolakäyntien romahdus siirsi alkoholiostokset pitkälti Alkoihin.

Pulloja hyllyllä Tesoman Alkossa

Alkon myynnin alamäki loiveni – Portugali ryminällä punaviinikärkeen Chilen kustannuksella

Alkon myynti laski viime vuonna 3,8 prosenttia. Miinusta kirjattiin kaikissa paitsi roseeviineissä ja alkoholittomissa.

Tony Feri ja Inkeri Alatalo

Joko aloitit glögikauden – mitä jos tekisitkin sen itse Puoli seiskan ohjeella? Nappaa tästä resepti

Itse tehty glögi valmistuu nopeasti ja yksinkertaisista raaka-aineista.

Koskenkorva, Leijona ja Suomi viina pulloja Alkossa

Viinat syrjäyttivät lonkeron myyntikärjestä – katso listat myydyimmistä alkoholijuomista

Eduskunnan hyväksymä alkoholiuudistus tuli voimaan vuoden 2018 alusta. Lakimuutos salli muun muassa vahvan lonkeron myynnin myös muille kuin Alkolle.

Säveltäjä Ilkka Kuusisto, pianisti Meri Louhos ja elokuvaaja Mauno Kuusla.

Klemetti-Opistossa viulu vaikeni ja punaviini loppui – pianisti Meri Louhos muistelee

Piano-opettajana Oriveden kesässä Sohvi Korhosen kanssa.

valkoviinipullo ja viinilasi pöydällä

Alkon myynti hiipuu – vain kesäviinien ja alkoholittomien juomien myynti kasvoi

Lonkeroiden myynti Alkossa romahti heinäkuussa 50 prosenttia verrattuna edellisvuoden heinäkuuhun.

Pakila 600 vuotta nimikkoviini

Pakilan kaupunginosa teetti nimikkoviinin – ensimmäinen erä myytiin Alkossa välittömästi loppuun

Juhlavuottaan viettävään helsinkiläiskaupunginosaan tilattiin Etelä-Afrikasta 4000 pulloa viiniä. Kysyntä käy niin kovana, että lisätilaus on jo tehty.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Kysymyksiä lääkärille vuoden alkupuoleksi, tai vain insinöörille (vuoden alkupuoleksi)

Lehmien satakerta-huijaus & muuta tuubaa koulusta "opittuna"

Alko

Kyykkyviinit eivät enää myy entiseen tahtiin – Alkon mies: Nyt ostetaan laatua ja luomua

Epävarma maailma ja kokeilunhalu vievät kohti arvokkaampia viinejä. Varmuutta haetaan huippuraaka-aineista ja käsityöläisyydestä.

Lignell & Piispasen toimitusjohtaja Harri Nylund

Savolainen viina lyö läpi Aasiassa – seuraavaksi kiinalaisille esitellään glögi

Kuopiolaisen alkoholiyritys Lignell & Piispasen vienti kasvoi viime vuonna peräti 40 prosenttia.

Punaviiniä viinilasissa.

Lasillinenkin punaviiniä voi laukaista päänsäryn – selitys löytyy viinin valmistusprosessista

Joulukuussa suomalaisille maistuu punaviini. Jos kärsii punaviinipäänsärystä, mutta haluaa kuitenkin juomaa nauttia, suosittelee viiniasiantuntija valitsemaan vähätanniinisia viinejä.

Värikästä pyykkiä kuivumassa ulkona narulla.

Pilasiko mustikka lempipaidan? Jäikö punaviinistä tahra juhlamekkoon? Marttojen konsteilla kesytät kesätahrat

Ruohoa. Mustikkaa. Hikeä. Oksennusta. Kesä jättää jälkensä vaatteisiin. Martat neuvoo, miten pääset parhaiten eroon yleisimmistä kesätahroista.

Kuvassa vadelmaa syövä ampiainen.

Viiniansa houkuttelee ampiaiset pois kesäherkkujen luota

Ampiaiset ovat tänä kesänä joutuneet työttömiksi poikkeuksellisen aikaisin. Ärhäkät hyönteiset pörräävätkin nyt monen pihalla oleskelevan riesana ja me selvitimme, miten ampiaisista pääsee eroon.

Grafiikka

Punkin nousu ja uho – kolmen soinnun ihme syntyi 40 vuotta sitten

Punk on rockilmiö, jolla ei ole synnyin- tai kuolinhetkeä. 1976 ei ole kuitenkaan mikään tuulesta temmattu vuosiluku. Moni punkkulttuuriin vaikuttanut bändi teki tuolloin ensilevynsä. Sex Pistolsin rääväsuinen esiintyminen televisiossa räväytti nuorisokapinan kaikkien silmille. Suomessakin elettiin ajan hermoilla.

Prinssi Oscar

Ruotsin pikkuprinssin kastemekkoa käytti jo hänen isoisoisänsä – Miten vaatteen saa säilymään jopa sukupolvelta toiselle?

Ruotsin kuninkaallista kastemekkoa käytettiin ensimmäisen kerran yli sata vuotta sitten. Yle Uutiset kysyi asiantuntijalta, miten tavallinen ihminen saisi tärkeän vaatteen säilymään sukupolvelta toiselle.

Kuplivaa laseissa

Suomi kuohuu ja kuplii vappuna – Ruotsi sytyttää kokon, Norja korkkaa punkun

Suomessa kuohuviinin myynti yli viisinkertaistuu vappuna normaalista. Norjassa ja Ruotsissa kuohari ei lukeudu vappusuosikeihin.

Mies pitelee viinilasia

Suomen viinikulttuuri ei ole aina ollut junttia – 1900-luvun alkuun asti syrjäseuduillakin juotiin hienoja viinejä

Jo 1900-luvun alussa jopa syrjäisessä Kainuussa juotiin hienoja viinejä. Sen jälkeen viinikulttuuri romahti, mutta vielä 1980-luvulla viineistä ei oikein uskallettu julkisesti puhua. Sitten tuli viinibuumi, joka alkoi valkoviineillä.

Uutisvideot: Huippukokki neuvoo: Näin valmistat mehevää pääsiäiskaritsaa

Huippukokki neuvoo: Näin valmistat mehevää pääsiäiskaritsaa

Michelin-tähdellä palkitun ravintolan keittiömestarin reseptillä saa helpolla hyvää syötävää. Tarvitaan vain aikaa, hyviä raaka-aineita ja rentoa asennetta.

Ihmisiä Alkossa punaviinihyllyllä.

Viinivalinnassa ei kannata vältellä sokeria, metallikorkkia eikä muovipulloa – tai kaukaista epäekologisuuden takia

Viinin valinnassa hyvä perussääntö on, että mausteisten ruokien kanssa sopivat täyteläiset ja makeahkot viinit. On turha jäädä jumiin ajatukseen, että liharuokien kanssa pitää juoda punaviiniä ja kalan kanssa valkoviiniä, sillä periaatteessa minkä tahansa ruuan kanssa löytyy sopiva valko- ja punaviini.

Punaviiniä viinilasissa.

Suomessa ja Norjassa yhtenevä juomamaku pääsiäisenä – Ruotsi on oma juttunsa

Punaviini maistuu pääsiäisenä Suomessa ja Norjassa. Ruotsissa uppoaa muukin. Alkoholimyynti nousee Pohjoismaissa jyrkästi pääsiäisenä.

Pirkko Ruohonen-Lerner, Perussuomalaiset

Ruohonen-Lerner: Miksi ravintolassa on valomerkki?

Sinä päivänä, kun suomalainen työmies juo ruokatunnilla lasin punaviiniä ja palaa takaisin töihin, alkoholin myyntirajoitukset voi minun puolestani unohtaa. Tätä päivää odotellessani vastustan tiukasti alkoholipolitiikan vapauttamista, kirjoittaa europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner Yle Rovaniemen radiokolumnissa.

Chileläisiä viinejä Alkon hyllyillä.

Chileläiset jyräävät viinimyynnin kärjessä – muutama uusi viinimaakin nousi listoille

Uudet juomamerkit Saksasta, Australiasta ja Portugalista kampesivat Alkon viime vuoden myydyimpien kärkikymmenikköön.

Punaviiniä viinilasissa.

Alkoholitutkija: Jos lasillisesta tulee krapula, ei kannata ottaa edes sitä

Krapula on merkki siitä, että on juonut itselleen liikaa, sanoo dosentti Peter Eriksson. Toisille se tulee rankan juomisen jälkeen, joillekin jo yhdestä tai kahdesta lasillisesta. Punaviinistä tuleva päänsärky ei kuitenkaan ole ihan sama asia kuin krapula.

Punaviinipullo

Jos terästetty glögi kestää kiehauttamisen, onko punaviinikastikkeessakin prosentteja?

Turun yliopiston Tiedepaukku-tiimin testi selvitti hiljattain, ettei glögin kiehauttaminen vaikuta sen alkoholipitoisuuteen. Jos alkoholi ei haihdu glögistä keittäessä, niin miten se haihtuu ruuasta valmistusprosessin aikana?

glögi

Glöginteossa kannattaa seurata omia lempimausteitaan

Glöginkeitto on vaativa taiteenlaji. Jokaisella on oma tapansa onnistua. Jotkut uskovat mehuihin, toiset rakentavat monimutkaisen yhdistelmän punaviinistä ja mausteista. Toiset lähtevät liikkeelle perinteisestä glögitiivisteestä.

Antti Rinta-Huumo

Viiniasiantuntija: Täyteläinen punaviini ei kuulu joulupöytään

Viinilehden Antti Rinta-Huumo suosittelee joulun pääruokien kanssa nautittavaksi valkoviiniä, sillä se sopii paremmin yhteen vaalean lihan kanssa.

Jean Sibelius

Lasien puute ei estänyt Sibeliuksen punaviinipiknikiä – viinilasit askaroitiin muistivihon sivuista

Kesällä 1928 Jean Sibelius vieraili Imatralla tutustumassa kahdeksannen sinfoniansa esittämispaikkaan. Paluumatkalla seurue jäi punaviinipiknikille Luumäelle

Sari Pokelan askartelemia joulukortteja pöydällä, aiheina muun muassa enkeleitä, tonttuja ja  pupuja.

Tuhansien joulukorttien Sari: "Se on viikonloppufiilistelyä"

Sari Pokela on jo pian 40 vuotta tehnyt joka joulu satakunta korttia ystäville ja sukulaisille. Perhe tietää, että työhuoneeseen ei kannata muutamaan viikkoon mennä, kun äiti päästää intohimonsa valloilleen.

Neljä miestä tarkastelemassa viiniköynnösrivistöjä.

Ilmastonmuutos siirtää viinin kasvualuetta pohjoiseen – Britanniasta uusi Espanja?

Viininviljelyksen perinteet Britanniassa ulottuvat roomalaisaikaan. Ilmastonmuutoksen lämmittämä sää ja vähentämät sateet lupaavat alalle uutta kukoistusta, sanovat alan tutkijat.

Nainen puhdistaa tahraa puserosta.

Tahranpoistoyritys väärillä aineilla voi pilata vaatteesi

Likatahrat ja hajut saattavat jäädä vaatteisiin pysyviksi, mikäli niitä yritetään poistaa väärillä aineilla. Sopivimpia aineita ei myydä kuluttajakaupassa, sanoo pesula-ammattilainen.

Ranskalainen baarimikko tarjoilee viiniä Pariisissa.

Lasillinen viiniä päivässä voi parantaa diabeetikon rasva- ja glukoosiaineenvaihduntaa

Tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä niiden perusteella osa diabeetikoista voisi saada vähäisiä hyötyjä päivittäisestä viinilasillisesta, vaikka he eivät normaalisti käyttäisi alkoholia.

Viinilasi, jossa punaviiniä.

Ei vain hienostelua – ote lasista vaikuttaa maistelukokemukseen

Viinilasin jalka ja olutpullon kaula eivät ole vain ulkonäköseikkoja. Tavoitteena on säilyttää juoma oikeanlämpöisenä mahdollisimman kauan. Lasin valinta vaikuttaa siihen, kuinka viinin vivahteet tulevat esiin.

Hanaviinipakkauksia Alkossa

Viinipänikässä juoma pysyy hyvänä viikkoja jos sitä säilyttää oikein

Viinipänikkänä tai -pönikkänä tunnetun laatikkoviinipakkauksen suosio kasvaa kesäkuukausina. Sitä pidetään kätevänä varsinkin jos juhlijoita on iso porukka. Hanaviinipakkauksessa juoma säilyy useita viikkoja, jos sitä säilyttää oikein.

Pullossa typpiletku.

Kone huijaa viinipulloa – pullo luulee olevansa kiinni

Viini säilyy avatussa pullossa jääkaapissa yleensä muutaman päivän, mutta esimerkiksi ravintoloissa on laitteita, joilla korkatun pullon juomakelpoisuusaikaa voi venyttää viikoiksi.

Nainen seisoo keltaisen auton edessä Poriferia-paita päällään.

Punk nosteessa: "Energisyys ja itse tekeminen kiehtovat"

Kiinnostus vaihtoehtoiseen tekemiseen on kasvanut ja tämä näkyy myös punkin suosion nousuna, sanoo Poriin punk-festivaalia järjestävä Minna Wallenius.

Mies juo punaviiniä lasista.

More feast than fast: 835,000 litres of red wine consumed at Easter

Alongside Christmas, Easter provides a reason to feast for many Finns. What’s more, the popularity of wine as an accompaniment to the Easter banquet has skyrocketed in recent years.

Mies juo punaviiniä lasista.

Viini maistuu juhla-aterialla – pääsiäisenä punaviiniä kuluu 835 000 litraa

Pääsiäinen on joulun ohella suomalaisille toinen suuri ruokajuhla. Viinin suosio palanpainikkeena on ollut viime vuosina kovassa nousussa.

Sommelier Heidi Mäkinen seisoo ravintolan tiskin takana ja pitää viinipulloa käsissään.

Sommelière Heidi Mäkinen rohkaisee suomalaisia: "Viini sopii myös lounaalle"

Suomessa harva lounasruokailija ottaa palan painikkeeksi viiniä. Nuori sommelier 2015 -tittelin haltija Heidi Mäkinen sanoo, että viini raikastaa ruuan ja sopii myös keskelle työpäivää.

Taina Vilkuna

Viiniasiantuntija: "Voihan se olla, että Finnish riesling vielä valloittaa maailman"

Viinimaailmaa myllertää moni asia: ilmastonmuutos, uudet viinimaat ja Kiinan keskiluokka. Alkon tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna kertoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa viinimaailman muutoksista ja trendeistä.

Asa: Räppärin työssä yksi antoisimmista hetkistä on juoda punaviiniä ja kuunnella musiikkia

Asa vieraili Uuden Musiikin Iltavuorossa Mä haluun olla hippi -kappaleensa kanssa.

Hanaviinit hintavertailu -grafiikka.

Hintamyytti syytä romuttaa – suosikkiviinit Ruotsissa selvästi halvempia kuin Suomessa

Puna- ja valkoviinien hanapakkaussuosikit Ruotsissa jopa yli 40 prosenttia edullisempia kuin Suomen myyntikärjet. Pullomyynnissä ero tasottuu.

Kuohuviinipulloja Alkossa.

Erikoisia nuo ruotsalaiset – Suomessa ihan toiset viini- ja viinasuosikit

Ruotsalaiset suosivat aivan eri alkoholimerkkejä kuin suomalaiset. Vertaa  myyntilistoja.

Punaviinejä

Venäläisturistien kato näkyy Alkon myynnissä

Imatran ja Lappeenrannan myymälät ovat Alkon tärkeimmät tax free -myymälät. Etelä-Karjalassa Alkon myynti laski viime vuonna enemmän kuin muualla maassa.

Hanaviinipakkauksia Alkossa

Laatikkoviinien myynti kipusi uuteen ennätykseen

Suomi jäljessä Ruotsia ja Norjaa hanapakkausten suosiossa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle