Uusimmat artikkelit
Koskelan murhan tuomiot pysyvät voimassa, tuomitut eivät valittaneet määräaikaan mennessä – asianajaja: "Katsottiin, että tämä on paras vaihtoehto"
Valitusaika Helsingin hovioikeuteen päättyi eilen, maanantaina.
Kaikki kolme Koskelan henkirikoksesta murhatuomion saanutta ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä tuomiosta – syyttäjä ja omaiset eivät
Tuomituilla on aikaa valittaa tuomiosta lokakuun 4. päivään saakka.
Kaksi Koskelan murhasta tuomittua alaikäistä poikaa tyytymättömiä tuomioon – kuukauden sisällä selviää, jatkuuko henkirikoksen käsittely hovioikeudessa
Kolme teon aikaan 16-vuotiasta poikaa tuomittiin viime perjantaina ikätoverinsa murhasta pitkiin vankeusrangaistuksiin. Tuomion annosta on viikko aikaa ilmoittaa siihen tyytymättömyys, jonka jälkeen tuomiosta on kuukausi aikaa valittaa hovioikeuteen.
Koskelan murhasta tuomitut päätyivät Vantaan vankilaan, mutta asiantuntijan mukaan aikuisten vankien seura on haitaksi tuomituille teineille
Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on pitää alaikäiset vangit erillään täysi-ikäisistä vangeista, jotta he eivät joutuisi vääriin piireihin. Asiantuntijoiden mukaan alaikäisille vangeille pitäisi tulevaisuudessa järjestää vankilasta erillinen laitos, jossa olisi riittävästi eri alojen erityisosaamista.
Vaikuttiko mediahuomio Koskelan surman tuomioon, miksi julmista yksityiskohdista kerrottiin ja opimmeko tragediasta mitään? Asiantuntijat vastaavat
Asiantuntijat arvioivat, onko Koskelan surman käsittely julkisuudessa ollut perusteltua ja onko siitä koitunut asianomaisille kohtuutonta haittaa.
Perjantai 3.9.2021 (radio)
Koskelan murhatuomio. Lentäminen elpyy. Kansallispuistoissa on ollut vilkasta. Hytti nro 6. Paralympialaiset. Sää.
Koskelassa surmatun pojan isä ja äiti toivovat rauhaa – syyttäjä harkitsee vielä tuomiosta valittamista
Aluesyyttäjän mukaan oikeus perusteli tuomionsa Koskelan joulukuisesta murhasta hyvin, mutta vankeusrangaistukset olisivat voineet olla kestoltaan pidemmät.
Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen Koskelan surmasta: "Tulisi tutkia, onko kulttuurissa tapahtumassa jotain, joka ruokkii tällaista"
Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen muistuttaa, että viime vuosien kulttuurisesti käsittämättömissä rikoksissa ei ole ollut kyse syrjäytyneen alaluokan teoista, vaan tekijöillä on keskiluokkainen tausta.
Koskelan surman tuomio lieveni vaaditusta: Murhasta 10, 9 ja 8 vuoden tuomiot tekijöille
Vastaajat olivat syyntakeisia teon hetkellä ja he ovat oikeuden mukaan ymmärtäneet tekonsa luonteen. He olivat tekoaikaan kaikki 16-vuotiaita, mikä lievensi rangaistusta.
Poliisi selvitti: Koulu ja lastensuojelu toimivat lain mukaan ennen 16-vuotiaan surmaa Koskelassa, lastensuojelulaitoksen olosuhteet jännitteiset
Helsingin poliisi ei aloita esitutkintaa viranomaisten toiminnasta ennen 16-vuotiaan pojan surmaa Helsingin Koskelassa viime joulukuussa.
Koskelan surmasta syytetyt olivat syyntakeisia, syytetyt toivovat laajan julkisuuden alentavan tuomiota – vankilaan lähetetty uhkaavia kirjeitä
Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen arvion mukaan kolme 16-vuotiaan pojan murhasta syytettyä alaikäistä poikaa olivat syyntakeisia surmailtana. Tuomio annetaan perjantaina 3. syyskuuta kello 14.
Ymmärsivätkö 16-vuotiaan pojan Koskelassa surmanneet alaikäiset toimintansa seuraukset? Mielentilatutkimusten lopputulokset julki perjantaina
Niin sanotun Koskelan surman käsittely jatkuu ensi perjantaina Helsingin käräjäoikeudessa. Tuolloin käydään läpi kolmen murhasta syytetyn alaikäisen pojan mielentilatutkimusten lausunnot.

16-vuotiaan murhasta Koskelassa syytetyt pojat määrättiin mielentilatutkimukseen – oikeus antaa tuomion tulokset saatuaan
Kolmea teon aikaan 16-vuotiasta poikaa syytetään samanikäisen pojan murhasta Helsingin Koskelassa 4. joulukuuta 2020.
Koskelan surmasta annetaan tänään ratkaisu: alaikäiset syytetyt saatetaan määrätä mielentilatutkimukseen – kerromme, mitä se tarkoittaa
Oikeuden määrämien mielentilatutkimusten kokonaismäärä on vähentynyt viime vuosina.

Emilia Saloranta järkyttyi Koskelan surmasta ja jakoi itsestään itkuisen kuvan Instagramissa – se johti 10 000 euron keräämiseen uhrin vanhemmille
Alkuperäinen kymmenentuhannen euron keräystavoite tuli täyteen seitsemässä tunnissa.
Kansalaisaloite kouluväkivallan kirjaamisesta rikoslakiin etenee eduskuntaan
Aloite on kerännyt eduskuntakäsittelyä varten vaadittavat 50 000 allekirjoitusta.
Etelä-Savossa sytytetään kynttilöitä Koskelan henkirikoksen uhrin muistolle perjantaina
Kynttilätempauksella halutaan nostaa kiusaamisen ja kouluväkivallan ongelmaa esiin.
Koskelan henkirikoksen 16-vuotiasta uhria muistetaan tänään eri puolilla Suomea – kynttilöitä sytytetään myös Kymenlaaksossa
Eri puolilla Suomea viedään perjantaina kynttilöitä henkirikoksen uhrina joulukuussa kuolleen pojan muistolle.
Koskelan murhasta syytettyjen puolustus selitti väkivaltaa vapaaottelun katsomisella – "Lajin seuraamisessa voisi olla 16 vuoden ikäraja", ehdottaa vapaaottelun ammattilainen
Koskelan murhasta syytettyjen käsitys ihmisen väkivallan kestokyvystä perustui vapaaotteluvideoihin, väittää puolustus.

Syyttäjä vaatii Koskelan murhasta syytetyille alaikäisille pojille 12, 11 ja yli 9 vuoden vankeusrangaistuksia – tuomio kolmen viikon päästä
Syytetyt saatetaan vielä määrätä mielentilatutkimuksiin. Tällä voi olla vaikutusta tapauksessa annettaviin tuomioihin.
Rikosoikeuden professori: Koskelan murhasta syytetyille luvassa jopa 15 vuotta vankeutta, mutta alaikäisinä he istuvat vain kolmanneksen
Nuoria rikollisia kohdellaan liian hellästi rangaistusten täytäntöönpanossa, arvioi rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen.

Opetusministeri: Pelko kovemmista rangaistuksista ei olisi estänyt Koskelan tapausta – kansalaisaloite vaatii koulukiusaamisen kirjaamista rikoslakiin
Kansalaisaloite on tähän mennessä kerännyt yli 35 000 nimeä.
Koskelan henkirikoksen syyttäjät: Illan kuluessa syytettyjen on täytynyt ymmärtää, mihin teko johtaa – teossa kysymys tahallisuuden alimmasta asteesta
16-vuotiaan uhrin kuolemaan johtaneen rikoksen oikeudenkäynnin ytimessä on teon tahallisuuden arvioiminen, kertovat syyttäjät.