Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuvassa Kajaanin oikeus- ja poliisitalo

S-Pankin selvitys: Perintöriidat ovat kasvaneet erityisesti Kainuussa

S-Pankin selvityksen mukaan Suomen käräjäoikeuksissa vireille tulleiden perintöasioihin liittyvien riitojen määrä on kasvussa jo toista vuotta peräkkäin.

Kuvassa on tyhjä perukirjalomake ja kukkia heinäkuussa 2020.

Perintöriitoja puidaan yhä useammin oikeudessa

Riitajuttujen käsittely valituksineen voi vielä oikeudessa useita vuosia.

Harjulan pariskunta keinuu keinussa

Perintö, joka vei yöunet – Harjulat saivat ystävältään asunnon ja rahaa, perinnöttä jäänyt sukulainen raivostui ja aloitti vuosien taistelun

Käräjäoikeuteen päätyvien perintöriitojen määrä kääntyi nousuun toissa vuonna. Nokialainen pariskunta peri ystävänsä ja joutui oikeuteen. Asianajaja kertoo kolme vinkkiä, miten kiistoja voitaisiin välttää.

Kuvitusgrafiiikka Perintöriitojen määrästä. Kasvua vuodesta 2020 vuoteen 2021 on 28 %

Perintöriitojen määrä on kasvanut: "Periaate koituu monesti hyvin kalliiksi", sanoo asianajaja

Viime vuonna perintöriitojen määrä kasvoi selvästi edellisvuoteen verrattuna. Asiantuntijan mukaan perinnöstä kiisteleminen on lisääntynyt eritoten uusperheiden keskuudessa.

Sirkka Kukkonen katselee vanhoja valokuvia ja paperisia asiakirjoja.

Patjan alta löytynyt testamentti vei Sirkka Kukkosen vuosien oikeusriitaan isoja hyväntekeväisyysjärjestöjä vastaan

Sirkka Kukkonen kävi vuosia oikeutta Suomen Punaista Ristiä ja Suomen eläinsuojeluyhdistystä vastaan sukulaisensa testamentista. MOT tutki testamenttilahjoituksiin liittyviä ongelmia.

Janne Saarikivi

Janne Saarikiven kolumni:  Emme ole vapaita, ja mitä pikemmin ymmärrämme sen, sitä parempi

Emme me todellisuudessa ole vapaita. Olemme sidottuja aikaan eri ideologioihin, sosiaaliluokkiin ja mahdolliseen työpaikkaan ja me olemme myös vanhempiemme ja sukumme määrittämiä, kirjoittaa Saarikivi.

mies

Keskustele tässä perintöasioista

Suomalainen perintö: Yhä enemmän yhä harvemmille

Testamentti ja mustekynä.

Vainajan viimeinen tahto voi löytyä patjan alta tai ruokakomerosta – Asianajajaliitto haluaa testamentit julkiseen rekisteriin

Asianajajaliiton mukaan testamenttien rekisteröinti ehkäisisi perintöriitoja ja parantaisi vainajan oikeusturvaa.

Kannabiksen polttaja

"Kunniatonta elämää" viettävä voi jäädä perinnöttä – mitättömät syyt eivät riitä

Kunniattoman elämän viettäminen voi olla syy perinnön eväämiselle. Perinnöttä jättämiselle täytyy kuitenkin löytyä vankat perusteet ja kirjallisia todisteita.

Testamentin allekirjoitus.

Tee se itse -testamentissa voi olla muotovirheitä – Asianajaja: "Siinä on katkera lopputulos"

Asianajajan mukaan testamentin laatimisessa itse säästää parisensataa euroa. Riskit ovat kuitenkin suuret, sillä testamentin voi kumota, jos siihen jää virheitä.

Naisen ja miehen kädet näyttävät toisilleen keskisormea valkoista taustaa vasten.

Poliisi pohtii: "Kauna on energiatehokas polttoaine pitkään jatkuneissa riidoissa"

Poliisin näkökulmasta oikeuksistaan kiinni pitävät suomalaiset osaavat riidellä pitkään ja hartaasti. Harvaan asutussa maassa toista ei tarvitse oppia sietämään. Poliisia pidetäänkin yleisviranomaisena, joka kutsutaan hätiin kun muu ei auta.

Autiotalojen määrä Suomessa on lisääntynyt

Tyhjinä seisovat autiotalot ovat usein entisiä mummoloita – lapset eivät halua luopua

Tyhjäksi jääneiden talojen määrä on lisääntynyt. Esimerkiksi entisen mummolan myynti voi tuntua vaikealta, vaikka jälkikasvu ei taloa käyttäisikään. Rakennushistorioitsija ja varaosapankkiiri Pia Kuurma toivoo, että taloja tarjottaisiin vuokralle nykyistä rohkeammin.

Pirkko Pöntinen

Analyysi: Obaman epäselvä perintö riitaiselle Euroopalle – Ukrainan ja Syyrian kriisit

Yhdysvalloilla oli Obaman kaudella kaksi mahdollisuutta osoittaa johtajuutta, jonka puutteesta eurooppalaiset nyt maksavat, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntinen.

Puukotustapaus käräjäoikeudessa 16.4.2015.

Oikeuden saaminen muuttumassa laajalti maksulliseksi - maksuilla pyritään vähentämään valituksia oikeuteen

Hallitus esittää, että asiointi on oikeudessa pääsääntöisesti maksullista. Hallitus toivoo maksujen vähentävän turhien valitusten määrää. Vähävaraiset vapautetaan maksuista.

Sairaan väärä testamentti: käsikirjoitus

Testamenteista riidellään oikeudessa yhä useammin.

Helsingin hovioikeuden ikkunateippaus Salmisaaressa 2013

Perheillä traagisia perintöriitoja – kerro omasi

Testamenttikiistat voivat rikkoa perheitä ja sukuja.

Yleisin syy testamenttien moitteille on se, että henkilön testamentintekokelpoisuus on alentunut esimerkiksi muistisairauden vuoksi.

Yleistyvät testamenttiriidat rikkovat perheitä

Testamenteista riidellään oikeudessa yhä useammin.

Nainen laputtaa arvoesineitä

Testamentilla vältät perintöriitoja ja veroja

Testamentin teko on ainoa tapa kertoa viimeinen tahtonsa.

Perilliset 2

Unelma Grønnegaardin kartanosta

Perilliset-sarjan toisella tuotantokaudella Signe taistelee toteuttaakseen unelmansa Grønnegaardin kartanosta. Hänellä on sisarustensa tuki, mutta näiden kaoottinen elämä aiheuttaa yhä suurempia ongelmia.

Testamentti voi pelastaa perintöriidoilta – tai aiheuttaa niitä

Kuoleman läheisyys saa pohtimaan perintöasioita mutta yhtä hyvin nuori ja terve ihminen voi tehdä testamentin. Tarkkana kannattaa kuitenkin olla: huonosti laadittu paperi saa vain sotkua aikaiseksi.

Sari Helin: Riita vainajasta johtaa usein lastenhuoneeseen.

Perintökiista on taantuma lastenhuoneeseen

Rakastiko äiti minua yhtä yhtä paljon kuin sinua?

Shiiamuslimit kokoontuvat rukoilemaan Bagdadin Sadr Cityssä.

Islamin suuntaukset kartalla: muslimeja hiertää kaikkien aikojen perintöriita

Islam on levinnyt lähes kaikkialle maailmaan. Vaikka valtaosa muslimeista elää sovussa keskenään, ei ristiriidoilta tai sodilta ole vältytty. Levottomuuksien takana on usein kaksi ryhmää: sunni- ja shiiamuslimit. Ryhmien väliltä on vaikea löytää suuria eroja. Ne ovatkin ne pienet erot, jotka selittävät monia islamilaisen maailman levottomuuksia.

Alppimurhan tutkinta etenee - motiivina ilmeisesti veljesten perintöriita

Maillaud sanoi tiedotustilaisuudessa, että surmattu perheenisä ja hänen veljensä olivat riidelleet katkerasti isänsä perinnöstä, miljoonien arvoisista kiinteistöistä sekä Irakissa että ulkomailla. Veljeä epäillään murhan tilaamisesta.

Hälytysajoneuvo tiellä, joka johtaa surmapaikalle Annecyjärven lähellä 5. syyskuuta 2012.

Alppimurhan tutkijat selvittävät outoja puheluja Romaniaan

Surmatun perheenisän veli on soittanut useita puheluja Romaniaan. Tutkijat haluavat selvittää kenelle.

Pappi sirottaa maata arkuille

Lakimiehet pahimmista perintöriidoista: Pesällä humalassa ja saappaat puoliksi

Suomessa on joka vuosi noin 1 200 pesänjakoa, johon tarvitaan oikeuden määräämä pillinviheltäjä. Asianajajat kertovat pahimmista todistamistaan perintöriidoista.

Kirjailija Marja-Liisa Vartio (1924–1966)

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut

Hänen olivat linnut on kestänyt hyvin aikaa, vaikka se ilmestyi melkein 50 vuotta sitten. Turhaan sitä ei sanota suomalaisen modernismin yhdeksi perusteoksista. Moni saattaa muistaa romaanista tehdyn tv-elokuvan vuodelta 1976, missä Eeva Kaarina Volanen ja Raili Tiensuu näyttelivät Adelea ja Almaa. Tuo versio oli kuitenkin vain romaanin dramatisointi. Itse romaani on mielestäni paljon syvempi ja herkullisempi, arvioi Juha Pikkarainen.

Kuvassa hirsinen huvila kivikkoisella järvenrannalla kesäisessä maisemassa, etualalla laituri.

KOMMENTOI: Oletko riidellyt perinnöstä?

Suomalainen perintö on tyypillisesti asunto, auto, rahaa, arvopapereita ja kesämökki. Osa pystyy jakamaan perinnön sovussa, mutta usein tarvitaan apuun tuomaria.

Perintöriita syntyy hirven sarvista tai kansallispuvusta

Tuomioistuimen määräämää pesänselvittäjää tarvitaan vuosittain yli tuhannessa perinnönjaossa. Valtaosa perinnönjaoista sujuu suhteellisen sopuisasti, mutta riitoja syntyy usein esineistä, joiden rahallinen arvo on vähäinen.

Postipaketti lajittelulinjalla

Perintöriidan huipentuma: Nainen lähetti toiselle ulosteiset housut

Heinolalaisnainen on tuomittu kunnianloukkauksesta sakkoon Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Liki 70-vuotias nainen lähetti ulostetuhruiset miesten alushousut sisältävän paketin hieman nuoremmalle naiselle perinnönjaosta syntyneessä riidassa.

Mies ampui poikansa ja veljenpoikansa rahariidan vuoksi

Virginiassa Yhdysvalloissa mies ampui kaksi lähisukulaistaan hengiltä ja haavoitti neljää perintöriidan vuoksi. Lopulta poliisi tappoi myös ampujan.

Kaksi brittiläistä poliisia rikospaikalla Cumbriassa, Luoteis-Englannissa.

Britannian joukkomurhan syy ei vielä selvillä

Poliisi ei toistaiseksi tiedä, mikä sai 52-vuotiaan taksinkuljettajan tappamaan keskiviikkona 12 ihmistä Cumbriassa Luoteis-Englannissa. Britannian media on sen sijaan löytänyt useita mahdollisia syitä verilöylyyn.

Stieg Larsson

Stieg Larssonin avopuoliso kummastelee käännettä perintöriidassa

Ruotsalaisen dekkaristin Stieg Larssonin avovaimo Eva Gabrielsson kummastelee edesmenneen puolisonsa perheen tapaa hoitaa perintöasioita julkisuudessa. Larssonin isä ja veli tarjosivat lehtihaastattelussa Gabrielssonille kertakorvauksena noin kahta miljoonaa euroa Larssonin Millenium-trilogian tuotoista.

Stieg Larsson

Stieg Larssonin sukulaiset tarjoavat kompromissia perintöriidassa

Kuolemansa jälkeen miljoonaomaisuuden ansainneen ruotsalaisen dekkaristin Stieg Larssonin isä ja veli tarjoutuvat jakamaan osan tuloista Larssonin avopuolison kanssa. Erland ja Joakim Larsson sanovat Svenska Dagbladet -lehden haastattelussa olevansa valmiit antamaan Eva Gabrielssonille kertakorvauksena 20 miljoonaa kruunua eli vajaat kaksi miljoonaa euroa.

Ingmar Bergman

Bergman-huutokaupan tuotto löi myyjät ällikällä

Ruotsalaisen huutokauppakamarin hinta-arvio elokuvaohjaaja Ingmar Bergmanin kuolinpesän irtaimistosta osoittautui maanantain huutokaupassa aivan liian vaatimattomaksi. Bergman oli itse toivonut huutokauppaa, jotta hänen yhdeksän lastaan kuudesta eri suhteesta eivät ajautuisi perintöriitoihin.

Asianajaja Jukka Holopainen tietää, että perintöasioissa tulee helposti riitaa.

Perinnönjako vaatii taitoa ja tarkkuutta

Sopuisimmissakin suvuissa voidaan päätyä isoihin riitoihin perintöä jakaessa. Kiistoja voi kuitenkin yrittää välttää. Testamentti kertoo vainajan tahdon. Asianajaja voi varmistaa, että perunkirjoituksessa pesä jaetaan lain mukaan ja oikeudenmukaisesti.

Menestyskirjailija Stieg Larssonin perintöriidasta kirja

Ruotsalaisen menestyskirjailija Stieg Larssonin kuolemanjälkeisistä perintöriidoista on tekeillä kirja. Teosta kirjoittaa Larssonin pitkäaikainen avopuoliso Eva Gabrielsson. Asiasta kertoi ensimmäisenä Norska Dagbladet.

Riita-asioiden oikeudenkäyntipaikka vapaammin valittavissa

Riita-asioiden oikeudenkäyntipaikan voi jatkossa valita nykyistä vapaammin. Oikeuspaikka eli missä käräjäoikeudessa asia tutkitaan ja ratkaistaan määräytyy jatkossa yhtenäisten periaatteiden mukaisesti.

Pavarottin perinnöstä sopu

Edesmenneen italialaisen oopperatähden Luciano Pavarottin leski ja kolme aikuista tytärtä aiemmasta avioliitosta ovat sopineet perintöriitansa, kertoo tenorin manageri Terri Robson. Syntyneestä sovusta ei vielä kerrota yksityiskohtia julkisuuteen.

Oikeuspaikkasäännöksiä selkeytetään

Riita-asioiden oikeuspaikkasäännöksiä halutaan selkeyttää. Jatkossa oikeuspaikka eli se, missä käräjäoikeudessa asia tutkitaan ja ratkaistaan, määräytyisi yhtenäisten periaatteiden mukaisesti.

Korhonen: Keskustan ja kokoomuksen välille uusi riita perintöverotuksesta

Keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen mukaan keskustan ja kokoomuksen hallitusyhteistyö on sujunut pääosin hyvin.

Urpo ja Maija Lahtisen säätiön konkurssi jäi voimaan

Urpo ja Maija Lahtisen säätiön konkurssi on jäänyt voimaan. Turun hovioikeus antoi asiassa päätöksensä tänään. Konkurssi liittyy lehtikustantaja Urpo Lahtisen omaisuudesta käytyyn vuosikausien riitelyyn.

Oikeusapu kelpaa keskituloisillekin

Keskituloiset ovat hyödyntäneet mahdollisuutta julkiseen oikeusapuuun. Asiakkaiden määrä oikeusaputoimistoissa ei silti ole kasvanut, vaan asioita tulee käsittelyyn yhä reilut 50 000 vuodessa.