Uusimmat artikkelit
Kemissä tehdään taas teatteria – uusissa tiloissa yleisölle esittäytyy myös uusia tekijöitä
Teatteritoiminta Kemissä on ollut viime vuodet kovassa paikassa. Yhdistyspohjaisena aloittanut uusi teatteri pääsee nyt kunnolla alkuun, kun pankkisali on saanut uuden elämän teatteritalona.
Uusi Päivä -sarjaa kritisoitiin sen kalleudesta, mutta 2010-luvun kotimainen tv-ilmiö on säilyttänyt suosionsa
Ylen vuosina 2010-2018 tuottamaa päivittäisdraamaa tehtiin yhdeksän tuotantokautta.
Juuri nyt on hyvä aika olla tyttö, toteaa Amelie Blauberg – hän ja kaksi muuta Uuden päivän näyttelijää perustivat suositun podcastin
Suosittu podcast kertoo tyttöydestä.
Korona vei rakastetun näyttelijän Aimo Räsäsen sairaalaan viikoksi: "Kun Italian kuolinluvut selvisivät ja keuhkot rahisivat, pelkäsin oikeasti"
Kun Aimo Räsänen sairastui maaliskuussa melkein ensimmäisten joukossa, pandemiasta tiedettiin vain vähän.
Näyttelijä Aimo "Ami" Räsänen kertoo lapsuudestaan – "suvun tragedia teki minusta perheen hauskuuttajan"
Hauska ja vakava näyttelijä Aimo "Ami" Räsänen.
Kuukuppeja, deittimokia ja jyystöjuoruja – Miten faijat selviytyivät Yhden yön jutuista?
Neljä rohkeaa faijaa tutustui Yhden yön juttuja -podcastiin.
"Jimin lähtö tuli yllätyksenä ja vielä miten se tapahtui!" – Fanit kertovat, mitkä ovat Uuden Päivän yllättävimmät käänteet
Uuden Päivän kaikki kaudet ovat nyt Areenassa.
Valtteri Lehtinen jännittävän paikan edessä: "Pahempaa kuin esiintymisjännitys!"
VTV – Villien toiveiden Valtteri
Katso Veden vangit, jouluiset musikaalit, jäähyväiset sekä muut Uuden Päivän spesiaalijaksot
Uuden Päivän seitsemäs kausi julkaistaan 18. joulukuuta.
Fanit kertovat, mikä kosketti Uuden Päivän vitoskaudella – Elinan onnettomuus, Ronin sydäntäsärkevä rakkaus ja Kristan vaikea valinta
Uuden Päivän kuudes kausi on nyt katsottavissa.
Yle Areenan ennakkokatselussa Pirjo ja Uusi päivä
Kaksi suosikkisarjaa tarjolla nyt kirjautuneille käyttäjille
Eija Moisala ja Lauri Mikola: Aktiiviset Yle Tunnuksen käyttäjät auttavat Yleä kehittämään ohjelmiaan
Tunnuksen avulla on saatu uudenlaista asiakasymmärrystä.
Testaa tietosi UP:n 1. tuotantokaudesta
Uuden Päivän ensimmäinen kausi nähtiin vuosina 2010-2011.

Uusi päivä -sarja julkaistaan uudestaan – Kaksi ensimmäistä kautta Areenassa ensi viikolla
Sarjan tosifaneja varten myös kaikkien 802 jakson käsikirjoitukset löytyvät nyt netistä.
Koe Uusi Päivä uudelleen alusta
Fanien toive toteutuu vihdoin!
Näin Uuden Päivän käsikirjoitukset syntyivät
Yle avaa sarjan arkistot kaikille luettavaksi.
Täältä löydät Uuden Päivän kaikki käsikirjoitukset
Uusi Päivä julkaisi kaikkien 802:n jakson käsikirjoitukset.
Uusi Päivä: Joutsen -musiikkivideo
Stella esittää suositun Joutsen -kappaleensa.
Menneet tuotantokaudet: kausi 9
Uuden Päivän viimeisen kauden jaksokuvaukset.
Uuden Päivän netti kiittää ja kuittaa
UPn nettisisällöt loppuvat sarjan myötä.
Isällinen vastuunkantaja
Pentti Ruuskanen huolehtii aina Virtauksesta.
Kuvagalleria: Melkein kolmet häät
Jaksoa oli mukana tekemässä noin 200 henkeä.
Kuvagalleria: Melkein kolmet jäähyväiset
UP:n toiseksi viimeinen jakso poikkesi sarjan perinteistä.
Hyvää ja kaunista 2018
Musavideossa palataan keskelle viimeisiä kuvauspäiviä.
10 vuoden päästä: "Olis tosi kiva palata Ruotsiin"
Tomi kiersi haastattelemassa Virtauksen väkeä.
10 vuoden päästä: "Pääasia, että olis onnellinen"
Tomi kiersi haastattelemassa Virtauksen väkeä ja läheisiään.
10 vuoden päästä: "Mulla on ura Amerikassa"
Tomi kiersi haastattelemassa Virtauksen väkeä.
UPplus: Bäkkäri tien päällä - Jäähyväiset
Bäkkäri nousee backstagelta lavalle viimeisen kerran!
Uusi Päivä päättyy kahteen erikoisjaksoon
Sitä ennen nähdään vielä yhdet perjantaiennakot ja UP-show.
Uutta Päivää tuli hyvästelemään 2300 fania
Uuden Päivän jäähyväisshow't myytiin loppuun.
UP-dokkari: Kaikki vain faneja varten 6/6
Nyt fanit saavat puheenvuoron!
UPplus: Viimeiset pilalle menneet kohtaukset!
Bloopersit ovat olleet aina suosituimpia UPplussia.
Katso Iiron kisatanssi kokonaan
Iiro pääsi tanssikilpailuun Berliiniin.
Laura Allonen näyttelee Silja Ollilaa: "Hain ensin Sonjan rooliin"
Silja iskee kiilaa Sakarin ja Sonjan väliin.
UP-dokkari: Kenen ääni kuuluu studiossa, kun Mari Posti laulaa?
Kuvaustilanteessa musiikki kuullaan usein playbackina.
UP-dokkari: Television musiikkipioneeri 5/6
Uusi Päivä on ollut musikaalinen uranuurtaja.
Hanna Kaila näyttelee Stellan äitiä: "Hanna-Riikka buukkasi minut"
Stella-hahmolle löydettiin samannäköinen äiti.
UP-dokkari: Kuvausten jälkeen kasataan palapeli
Kuvaukset ovat päättyneet, mutta jakso ei ole vielä valmis!
UP-dokkari: Kamera käy! 4/6
UP:n viimeistä jaksoa kuvattiin keskellä heinäkuun helteitä.
UPplus: Bäkkäri tien päällä - Meidän bisnesnaisemme Rosa
Thelma ja Valtteri kertovat, mitä UP-näyttelijöille kuuluu.
Uusi Päivä esittää - Molsk! ja Kesäkissat
Uuden Päivän uusimmassa musiikkivideossa esiintyy Molsk!
Näin tehtiin Kesäkissa -musiikkivideo
Kasvojen ja vartaloiden lisäksi myös hiukset maalattiin!
Juhani Laitala näyttelee Pentti Ruuskasta: "Ruuskanen tekee sankarin paluun"
Ruuskasen paluuseen on voinut luottaa aina
UP-dokkari: Päivä ennen kuvauksia 3/6
Näyttelijä Eeva Rajakankaan unelma on leikkiä työkseen.
UPplus: Bäkkäri tien päällä - Meidän musikaalitähtemme Matti
Bäkkärin road trip on tällä kertaa Turussa!
Uuden Päivän syksy huipentuu jäähyväiskonserttiin
Uusi Päivä nousee Tampere-Talon lavalle marraskuussa!
Räväkkä Mirkku sai suunniteltua suuremman roolin
Sonja Halla-ahon piti vierailla vain parissa jaksossa.
Hoitaja-Marjua näyttelee hoitaja-Sirpa
Juoruilevaa Marjua näyttelee tamperelainen Sirpa Helin.
UP:n unelmapari: Lauri viettää aikaa eksänsä kanssa – hiipuvatko tunteet Elinaa kohtaan?
Juonenkäänne Uudenpäivän uudesta jaksosta 756.