Uusimmat artikkelit
Harjoitellaan Avan ja Neon kanssa hyvästelemiseen liittyviä tunnetaitoja
Tavoitteena on harjoitella eettisen ajattelun taitoja.
Järjestetään Lunan johdolla asteroidinäyttely
Tavoitteena on tukea taiteellisen ilmaisun kehittymistä.
Kasvatetaan Lunan kanssa herneitä
Toiminnan tavoitteena on tukea lasten ruokakasvatusta.
Askarrellaan Lunan kanssa robottimönkijät
Toiminnan tavoitteena on kiinnostua maailmankaikkeudesta.
Metsäretki ulkona
Tuetaa mielikuvituksen käyttöä ja eläytymistä.
Mielikuvitusmatkaillaan satumetsään ja istutetaan satupuita
Tukea mielikuvituksen käyttöä ja eläytymistä.
Tehdään uniruno ja keksitään unia
Tuetaan mielikuvituksen käyttöä ja eläytymistä.
Opetellaan uimapukusääntö
Toiminnan tavoitteena on vahvistaa lapsen turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata suojelemaan ja kunnioittamaan omaa sekä toisten kehoa.
Ilmeillään ja harjoitellaan tunnetaitoja Nallen kanssa
Toiminnan tavoitteena on harjoitella tunteiden tunnistamista ja sanoittamista musiikin ja leikin avulla, vahvistaa suun motoriikkaa ilmeilemällä sekä harjoitella rauhoittumista.
Harjoitellaan sanoittamaan tuntoaistimuksia
Toiminnan tavoitteena on vahvistaa lapsen turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata lasta kunnioittamaan ja suojelemaan omaa sekä toisten kehoa.
Opetellaan kolmen kohdan sääntö sekä oman tilan käsite
Toiminnan tavoitteena on vahvistaa lapsen turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata lasta kunnioittamaan ja suojelemaan omaa sekä toisten kehoa.
Harjoitellaan tunteiden tunnistamista ja sanoittamista Nallen kanssa
Toiminnan tavoitteena on harjoitella tunteiden tunnistamista ja sanoittamista.
Harjoitellaan rentoutumista
Toiminnan tavoitteena on käsitellä levon merkitystä ja harjoitella rentoutumaan.
Harjoitellaan vahvuuksien tunnistamista Nallen ja Mustikkakujan lasten kanssa
Toiminnan tavoitteena on harjoitella tunnistamaan lapsen vahvuuksia.
Harjoitellaan tunnetaitoja ja rauhoittumista Nallen kanssa
Toiminnan tavoitteena on harjoitella tunteiden tunnistamista ja sanoittamista musiikin ja leikin avulla, vahvistaa suun motoriikkaa ilmeilemällä sekä harjoitella rauhoittumista.
Pikku Kakkosen toimintatuokiot varhaiskasvattajille
Pikku Kakkosen sisällöt toimivat osana varhaiskasvatusta.
Autetaan pörriäisiä rakentamalla hyönteishotelli
Luontosuhteen vahvistaminen, toimia ympäristön puolesta
Tutustutaan kierrättämiseen Tellustajien kanssa
Kierrätyksen harjoittely, kestävään elämäntapaan ohjaaminen.
Kestävää kehitystä Tellustajien tapaan
Kestävään kehitykseen kasvamisen tukeminen
Tutustutaan melodiaan Maisteri Molton kanssa
Kiinnostus musiikkiin, musiikin dynamiikka.
Tutustutaan sanarytmeihin Maisteri Molton kanssa
Herättää kiinnostus musiikkiin, tutustua sanarytmeihin.
Tutustutaan rytmiin Maisteri Molton kanssa
Herättää kiinnostus ja hahmottaa musiikkia.
Tutustutaan musiikin muotoon Maisteri Molton kanssa
Herättää kiinnostus ja hahmottaa musiikin muotoa.
Tutustutaan sointiväriin Maisteri Molton kanssa
Herättää kiinnostus musiikkiin ja tutustua soittimiin.
Tutustutaan harmoniaan Maisteri Molton kanssa
Herättää kiinnostus musiikkiin ja hahmottaa harmoniaa.
Mediataitoviikko: 112-päivä
Mediataidot, turvallisuus, hätätilanteet
Mediataitoviikko: Mitä pelkän äänen perusteella voi päätellä ja mitä toimittaja tekee?
Mediataidot, median tuottaminen
Mediataitoviikko: Mikä on mainos?
Mediataidot, mediakriittisyys, mielikuvitus
Mediataitoviikko: Mitä kaikkea media voi olla?
Mediataidot, vuorovaikutustaidot, mielikuvitus
Mediataitoviikko: Mitä tehdä, jos mediassa näkee jotain pelottavaa?
Mediakriittisyys, pelon tunteen käsittely
Lopuksi: Kaikesta saa puhua
Surullisenakin voi jutella tavallisista asioista.
Sunnuntai: Amia pelottaa kuolema
Kun on surullinen, aikuinen tai ystävä voi lohduttaa.
Perjantai: Ami keksii jotakin tekemistä
Kun on yksinäinen olo, kannattaa keksiä jotakin tekemistä.
Torstai: Amia tönitään eskarissa
Kaveria on tärkeä puolustaa.
Keskiviikko: Ami ikävöi ystäväänsä
Kaverille voi viestittää monin eri tavoin.
Tiistai: Amia ei oteta mukaan leikkeihin
Yksin jättäminen on epäsuoraa kiusaamista.
Maanantai: Amin paras kaveri Lili on sairaalassa, eikä tule eskariin
Kun jonkun oma kaveri ei ole eskarissa, mitä voisi tehdä?
Jouluiset kehukirjeet
Myönteinen yhteishenki
Musiikkileikitään tai arvioidaan musiikkia levyraadissa
Elämyksellinen kuunteleminen
Taiteillaan jouluinen satukirja
Kuvalliset viestit ja tarinoiden keksiminen
Askarrellaan joulukortteja
Jouluperinne ja ystävällisyys muita kohtaan
Haastetaan tontut ilmapallojen pomputteluun
Liikunnan ilo ja motoriset perustaidot
Haastetaan tontut tanssileikkiin
Luova, kehollinen ilmaisu
Kuunnellaan joulusatu, kim-leikitään ja joulukeppostellaan
Kielelliset valmiudet ja myönteinen vuorovaikutus
Tonttujumpataan ja rentoudutaan
Liikunnan ilo ja motoriset perustaidot
Leivotaan pipareita ja leikitään matematiikkaa
Matematiikkaan tutustuminen
Katsotaan talvikonsertti ja laululeikitään
Elämyksellinen hetki
Tonttujumpataan ja rentoudutaan pensseleiden avulla
Liikunnan ilo ja motoriset perustaidot
Kuunnellaan joulusatu ja etsitään toivomusmanteleita
Kuunteleminen ja eläytyminen
Katsotaan joulukonsertti ja laululeikitään
Elämyksellinen hetki