Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sotkuinen koti

Kun elämänhallinta järkkyy, tulipalon riski kasvaa – 420 ongelmakotia tarkastettiin vuoden aikana Turussa, tänä vuonna määrä on vielä isompi

Syrjäytyneiden, yksinäisten, dementoituneiden ja mielenterveysongelmaisten koteihin kertyy usein palokuormaa. Aina siivousaputarjouksia ei haluta ottaa vastaan.

Satakunnan pelastuslaitoksen rakennus Porissa

Asuntoihin kertyneet rojut lisäävät tulipaloriskiä – pelastuslaitos pyytää ilmoittamaan, jos jonkun koti herättää huolta turvallisuudesta

Ilmoituksen voi tehdä vaivattomasti pelastuslaitoksen nettisivuilla. Satakunnan pelastuslaitos on tarkastanut tänä vuonna jo noin 60 kohdetta, joissa on erityisen suuri palokuorma.

Kuva rappukäytävästä ja ovista, joista yhdessä on kranssi

Sisustusinto vuotaa rappukäytäviin – palotarkastaja moittii kynnysmattoja ja kirppistavaroiden noutopisteitä

Ankeita porraskäytäviä halutaan sisustaa viihtyisämmäksi. Pääosin se on kuitenkin kiellettyä, jotta kulkureitit olisivat vapaita ja jottei kerry palokuormaa eli palavia materiaaleja.

Palovaroitin

Paranna kotisi turvallisuutta ja säästä pelastuslaitoksen aikaa: Palauta paloturvallisuuden itsearviointilomake

Kymmenen prosenttia satakuntalaisista saa joka vuosi pelastuslaitokselta pyynnön täyttää paloturvallisuuden itsearvointilomake. Se korvaa perinteisen palotarkastuksen.

Kaivuri tekee hiekasta tulvaestettä Kittilän vanhainkodin edustalla.

Kittilässä lähestytään tulvahuippua – sateet saattavat nostaa tulvan yli vahinkorajan

Ounasjoen tulva on huipussaan viikonvaihteen tuntumassa. Lapin ely-keskuksen mukaan tulva nousee Kittilän kohdalla ainakin vahinkorajan tuntumaan. Mikäli lähipäivinä sataa vettä, vahinkoraja saattaa kuitenkin ylittyä.

Läheltä

Paloturvallisuuden itsearviointilomakkeista noin 75 prosenttia palautettiin määräaikana

Kovin vaikeita eivät arjen paloturvateot ole. Nuohous, palovaroitin, ikkunoiden helppo avaaminen ja näkyvä osoitemerkintä auttavat jo pitkälle.

Paloauto lähtee hälytystehtävälle Lahden pääpaloasemalta.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos hoitaa jatkossa Iitin hälytykset – Iitin KymiRing tuo lisää töitä

Iitin sopimuspalokunnat siirtyvät Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen alaisuuteen.

Varsinais-suomen pelastuslaitoksen paloauto

Pelastuslaitos varoittaa: Valepalotarkastaja käynyt ovien takana Turussa

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan keskiviikkona palotarkastajaksi esittäytynyt henkilö on käynyt ovien takana Turussa.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Omatoiminen palotarkastus auttaa pelastusviranomaisia

Tänä vuonna toivotaan sähköisiä vastauksia.

Palotarkastaja Anna Eskelinen pitää käsissään virkakorttiaan.

Pohjois-Savon pelastuslaitos varoittaa valepalotarkastajista – Tästä tunnistat oikealla asialla liikkuvan pelastusviranomaisen

Pelastuslaitoksen tietoon on tullut, että ainakin Tervon seudulla on liikkunut palotarkastajaksi esittäytynyt henkilö, joka on tutkinut kaappeja. Pelastuslaitos muistuttaa, että pelastusviranomainen ei toimi näin.

Palotarkastaja tarkastaa palovaroitinta.

Heinolassa liikkuu valepalotarkastaja – oikean tarkastajan tunnistaa virka-asusta ja virka-autosta

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen mukaan palotarkastajat ottavat aina yhteyttä etukäteen ennen tarkastusta.

Varsinais-suomen pelastuslaitoksen paloauto

Tulipalot vaativat viime vuonna kuusi kuolonuhria Varsinais-Suomessa

Pelastus- ja ensihoitotehtävien määrät pysyivät edellisvuoden tasolla.

Erilaisia palovaroittimia pöydällä.

Eteläkarjalaiset kiinteistönomistajat arvioivat kotiensa ja mökkiensä paloturvallisuutta itse

Etelä-Karjalan pelastuslaitos rapsauttaa kiinteistönomistajalle 50 euron maksun, jos tämä ei täytä postitse saapuvia paloturvallisuuden arviointilomakkeita.

Tulipalo Ylisenkadulla Uudessakaupungissa 5.2.2019.

Uudenkaupungin tulipalot saivat palotarkastajat jalkautumaan puutaloalueelle

Johtava palotarkastaja antoi huomautuksia lähinnä palovaroittimista ja talojen numeroinneista.

Pakopelihuoneen mysteerilukko.

Varsinais-Suomen huonepakopeleissä ei vakavia turvallisuuspuutteita

Sisäministeriö pyysi pelastuslaitoksia selvittämään pakohuoneiden poistumisturvallisuutta Puolassa sattuneen tulipalon vuoksi.

Pakopelihuoneen mysteerilukko.

Pakohuoneissa merkittäviä turvallisuuspuutteita Pohjois-Savossa – määrä yllätti palotarkastajan

Yhden pakohuoneen toiminta on määrätty tilapäisesti keskeytettäväksi.

Timo Karjalainen avaa suurta rautaporttia, joka on asennettu pelastustielle.

Lumi tukkii nyt pelastustiet – taloyhtiöt jättävät pihoja härskisti auraamatta

Pahimmillaan piittamattomuus voi johtaa hengenvaaraan, jos pelastajat eivät pääse apuun.

Pakopelihuoneen mysteerilukko.

Keski-Pohjanmaan pakohuoneiden turvallisuus kunnossa

Alueen kahdessa pakohuoneessa tarkastettiin hätäpoistumistiet ja niiden opasteet.

Pakopelihuoneen mysteerilukko.

Pelastuslaitos tarkastaa pakohuoneiden turvallisuuden lähiaikoina

Taustalla on puolalaisessa pakohuoneessa aiemmin tässä kuussa tapahtunut tulipalo, jossa kuoli viisi ihmistä.

Supo

Supo selvittää pelastuslaitosten työntekijöiden rikostaustat – syyniin myös Jokilaaksojen ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitokset

Selvitys tehdään, koska pelastuslaitokset alkavat käyttää ensi vuoden alusta samaa turvaluokiteltua tietoa sisältävää verkkoa, kuin esimerkiksi poliisi.

Paloauto talon pihassa.

Uusia keinoja paloturvallisuuden valvontaan – pelastuslaitos lähettää koteihin itsearviointilomakkeita

Perinteisiä palotarkastuksia kohdennetaan tänäkin vuonna yli 75-vuotiaiden asuntoihin.

palomies taskulampun kanssa

Daily: First responders now subject to security checks

Thousands of emergency services personnel will be subject to security background checks because of access to sensitive data.

palomies taskulampun kanssa

KSML: Pelastuslaitosten työntekijöiden taustat Supon selvitettäviksi

Pelastuslaitosten työntekijät pääsevät pian käsiksi turvallisuusverkkoon, jossa kulkee arkaluonteista tietoa.

Pakopelihuoneen mysteerilukko.

Joensuun pakohuoneiden turvallisuus on kunnossa

Suomen pakohuoneyritysten toimitiloja on tarkastettu Puolassa tapahtuneen turman jälkeen.

Lehtiä sähkölieden päällä.

Asuntojen tulipaloriskeistä ilmoitetaan herkemmin pelastuslaitoksille – viranomaisia siihen ohjaa laki, naapureita terve järki

Tavaralla täyteen ahdettu asunto on suuri turvallisuusriski. Tilanteeseen puuttuminen ei ole aina helppoa.

palomies

Tähän tyssää naisten pääsy pelastuskouluun: minuutissa 25 penkkipunnerrusta 45 kilon painoilla – "Eteneminen jää kiinni parista punnerruksesta"

Helsingin pelastuskoulun rehtori Matti Waitisen mielestä naisten penkkipunnerrusvaatimusta voitaisiin harkita helpotettavaksi 10 prosentilla.

Viskiä lasissa.

Ravintoloiden tehovalvonnan räikein rikkomus Kanta-Hämeessä: Asiakkaalle oli kannettu pöytä täyteen viinaksia

Poliisi, aluehallintoviranomainen ja palotarkastajat tekivät viikonvaihteessa tarkastustuksia kaikkialle maakuntaan.

Sammutuspeite ja käsisammutin.

Veneen käsisammutin on huollettava joka vuosi – "Muuten ulos ei välttämättä tule kuin ilmaa"

Sammuttimen huollon laiminlyönnillä voi olla kohtalokkaat seuraukset.

Asukkaiden evakuointi jatkui myöhään Chalcots Estate -tornirakennuksista Camdenissa, Lontoossa 23. kesäkuuta 2017.

Lontoon Camdenissa evakuoitu 650 kotia – paloturvallisuuspuutteita havaittu 27 tornitalossa

Tulipalotragedian jälkeen useista tornitaloista on löydetty paloturvallisuuspuutteita.

Palotarkastaja Jorma Kallio Haapaveden paloasemalta esittelee palotarkastuksissa käytettävää kämmentietokonetta.

Valepalotarkastajat kolkuttelevat ikäihmisten ovia ja kauppaavat tuotteita

Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa on ollut liikkeellä epämääräisiä palotarkastajia. Pelastuslaitos kehottaa olemaan valppaana.

Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala.

Kasvokkain: Olisitko valmis rikkomaan lakia suojellaksesi turvapaikanhakijoita, kirkkoherra Kari Kanala?

Paavalin seurakunnan kirkkoherra aikoo nukkua ensimmäisen yön yösijaa tarvitsevien paperittomien kanssa seurakuntatalollaan.

Savupiippu.

Huijarit kauppaavat nyt korjausta ehjiin savupiippuihin

Ympäri Suomea kiertää nyt kauppiaita, jotka tarkastavat savuhormit ja uhkailevat käyttökiellolla, ellei hormia korjata. Tarjottu korjausurakka on asiantuntijoiden mielestä yleensä huikeasti markkinahintaa korkeampi.

Klapit palavat takassa.

Pakkaset saapuvat – vinkit tulisijan lämmitykseen

Ensimmäiset yöpakkaset ovat takana ja syksyn lämmityskausi on alkamassa. Kesän jälkeen tulisijan lämmittäminen kannattaa aloittaa maltilla.

Huoneistossa kotieläimä-tarra

”Huoneistossa kotieläimiä" –tarra saattaa pelastaa lemmikkisi

Onnettomuustilanteessa helpottaa, jos pelastaja tietää, että asunnossa on lemmikki. Esimerkiksi tulipalotilanteessa palomies tietää pelastaa lemmikin, ja toisaalta varautua ehkä reviiriään puolustavaan koiraan. Tarra oven ulkopuolella helpottaa myös omistajan elämää sinä aikana, kun lemmikki on kotona yksin.

Palanut pienkerrostalo

Pelastuslaitos: Varsinais-Suomessa useita tulipalovaarallisia rakennuksia

Noin 70 suomalaista kuolee vuosittain asuntopaloissa. Viranomaisten tai asukkaiden on vaikea havaita mahdollisia paloturvallisuuspuutteita ulkoapäin.

Jorma Pitzén esittelee pähkinäpuun mukailumaalauksia, joissa on mukana esimerkkejä oikeasta pähkinäpuulaudasta.

Mukailumaalauksella lastulevystä syntyy aidon puun näköistä

Puu- ja kivenmukailu voidaan luoda perinteisistä huonekaluista arvoesineitä. Maalarimestari Pitzénin realistiset maalaukset huijaavat katsojaa.

Paloautojen valot välkkyvät Sörnäisten metroaseman ulkopuolella metron pelastusharjoituksen aikana.

Tulipalot Helsingissä käymässä harvinaisemmiksi

Pelastuslaitos on tehostanut onnettomuuksien ehkäisyä ja rakennuspalot ovat vähentyneet.

Saana, Kilpisjärven tunnetuin maamerkki.

Kilpisjärven paukkupakkasissa sinniteltiin seitsemän tuntia ilman sähköä

Sähköt palautuivat Iiton ja Kilpisjärven alueelle aamupäivällä yhdeltätoista. Kunnassa alettiin jo kartoittaa avuntarvitsijoita ja lämpimiä tiloja, joihin sähkölämmityksen varassa eläneitä oltaisiin evakuoitu.

Liinaharjan vanhainkoti

Vastaanottokeskuksia valmistellaan jo asukkaita varten

Porin Liinaharjan vastaanottokeskuksessa kalustetaan huoneita ja Raumalla tehdään kerrostalon palotarkastusta. Ensimmäisiä turvapaikanhakijoita odotetaan joulukuun alkupuolella.

Osa omavalvontaomaketta.

Tuhannet omakotitalojen asukkaat saivat tehdä itse kotinsa palotarkastukset – ja se kannatti

Palotarkastukset osittain korvannut omavalvonta otetaan käyttöön kaikissa Suomen pelastuslaitoksissa vuoden 2017 loppuun mennessä. Ensimmäisenä omavalvonnan aloittanut pelastuslaitos on ollut tyytyväinen käytäntöön.

Vastaanottokeskus

Turvapaikanhakijat saapuvat Mikkeliin aikaisintaan torstaina – tiloissa tehtävä vielä pieniä muutostöitä

Suonsaaren entisessä vanhainkodissa suoritetaan vielä pieniä muutostöitä ennen turvapaikanhakijoiden saapumista. Tällä hetkellä Suonsaaressa on tiloja 250:lle turvapaikanhakijalle.

oulu-koillismaan pelastuslaitoksen facebook-sivu

Pelastuslaitos rauhoittelee somessa, mutta ei ota vastaan Facebook-hälytyksiä

Sosiaalinen media on myös pelastuslaitoksen käytössä. Keskustelu Oulun parkkihallin paloturvallisuudesta herätti palomiehetkin somessa.

Jatkojohto

Onko sinulla jatkojohdon jatkojohdon jatkojohdon jatkojohto? Yksikin voi olla vaarallinen

Lattioilla vuosikaudet lojuva jatkojohto on turvallisuusriski. Pölyn peittämä jatkojohto voi aiheuttaa tulipalon, ja vähintäänkin sähköiskuvaara on suuri. Palotarkastaja kohtaa jatkuvasti jatkojohtojen väärinkäyttöä, sillä huoneistoissa ei ole enää riittävästi pistorasioita.

PAlomies sammuttaa huvilapaloa.

Ei aivan ihmemiehiä – kaikkien palomiesten kunto testataan vuosittain

Lauantaina kainuulaiset palomiehet pääsevät ottamaan mittaa toisistaan kun Sotkamossa kisataan Kainuun kovakuntoisimman pelastajan tittelistä.

Ilotulitus ja Sunti

Venetsialaisten ilotulitukseen on haettava aina lupa

Venetsialaiset on elokuun viimeisenä viikonloppuna vietettävä veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla. Venetsialaiset ovat viime vuosina yleistyneet myös eteläisessä Suomessa.

Omakotitaloalue

Yhä useammat kiinteistönomistajat tekevät palotarkastuksen itse

Omatoimisessa palotarkastuksessa tarkastetaan muun muassa palovaroittimet, kattoturvalaitteet ja varapoistumistiet.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle