Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Milla Madetoja ankkurina uutisissa.

Yle Uutiset Pohjois-Suomeen näkyvät nyt teräväpiirtona Kajaanin kaapeliverkossa

HD-laatuisia oman alueen uutisia saa antenniverkkoon odotella vielä hetken aikaa, koska kilpailutus ja siirtymäkausi ovat kesken.

Nainen kaukosäädin kädessä television edessä.

Ylen televisiokanavat pimeinä pääkaupunkiseudulla

Noin miljoonan suomalaisen TV-kanavat ovat pimeinä. Vika koskee Ylen kanavia, samoin kuin Foxia ja Avaa. Ylen HD-kanavat näkyvät normaalisti ja Ylen kanavia voi katsoa myös Yle Areenasta.

HD – parempi televisio?

HD – parempi televisio?

UMK:n lavasteessa on liikkeessä mustavalkoisia raitoja.

Suomen euroviisuedustaja selviää

UMK-kilpailun finaalin suora lähetys alkaa TV2:ssa, Yle HD:ssa, Yle Radio Suomessa, Yle Radio Vegalla ja Yle X3M:llä lauantaina klo 21.00.

Televisioruutuja.

HD distribution of Yle TV1 and TV2 begins end of January

Yle has agreed on the High Definition distribution of its flagship channels TV1 and TV2 with DNA and Canal Digital. HD distribution is also on offer to other operators. The plug will be pulled on Yle HD, the current HD channel broadcasting an assortment of Yle’s programming.

Televisionostaja: Muista T2 tai kohta pimenee

"Laitekauppiaat haluavat tyhjentää varastonsa, jotka eivät ole T2-yhteensopivia. Koska ne ovat vanhenevaa, mätänevää laitekantaa, niin niistä näkyy kaikkein halvimmat tarjoukset kodinkonekaupassa."

Petteri Koponen.

Huovinen vs Poikola: Espanja on paha - katsojavinkeissä Gasolia

Suomi kohtaa Espanjan koripallon EM-jatkosarjassa lauantaina kello 18.45. Ottelu lähetetään suorana TV2:ssa, Yle HD:llä, Yle Areenassa ja Yle Puheessa.

Vasilis Spanoulis ja Ricky Rubio

Kreikan Euroliigatähti heräsi - Espanja kaatui

Kreikka vei jännittävän ottelun puolustavaa Euroopan mestaria vastaan ja otti tärkeän voiton taistelussa puolivälieräpaikasta.

Teemu Rannikko

"Lauantaina tulee samanlaisia hyökkäyksiä, mutta kovempia jätkiä vastaan"

Kreikka-ottelun jälkeen kentälle palannut Teemu Rannikko totesi Kroatian nöyryyttäneen Suomen joukkuepuolustusta, joka oli aiemmin turnauksessa toiminut hienosti.

Maria Räsänen

Suomalaissprintterit jäivät rannalle satasen finaalista

Maria Räsäsen ja Eetu Rantalan paukut 100 m:llä riittivät välieriin.

Toni Sirviö

Koko suomalaiskolmikko keihään loppukilpailuun

Toni Sirviö oli paras suomalainen tuloksella 73,66.

Senni Ronkainen

Ronkainen korkeushypyn finaaliin

Kaikki loppukilpailuun yltäneet saivat saman tuloksen 1,84.

Naisten 100 metriä

Räsänen naisten 100 metrin välieriin

Maria Räsänen juoksi alkuerissä 11,76.

Arttu Kangas

Kangas kuulan loppukilpailuun, Rantala 100 metrin välieriin

Suomalaiset mukavassa vireessä Tampereen nuorten EM-kisoissa.

Startti

Tampereen EM-kisat täyteen vauhtiin - katso päivän suomalaiset

Yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisat käydään Tampereella 10.-14. heinäkuuta. Torstaina kisastadionilla nähdään runsaasti suomalaisväriä.

Suomen pelaajat halaavat maalin jälkeen naisten jalkapallon EM-kisoissa.

Finland kicks off women's EURO 2013

Finland begins the UEFA Euro 2013 women's football championships tonight with a game against Italy.

Sanni Utriainen vasemmalla, naisten jalkapallomaajoukkue oikealla.

Naisten EM-jalkapallo ja nuorten EM-yleisurheilu alkavat - katso ohjelmatiedot

Ruotsissa pelattavat naisten jalkapallon EM-kisat ja Tampereella taisteltavat nuorten EM-yleisurheilukisat alkavat keskiviikkona. Yle näyttää kisoja kattavasti kanavillaan.

Tour de France Pariisissa

Tour de Francen mielenkiintoista historiaa TV2:ssa

Sadatta kertaa ajettava pyöräilyn Ranskan ympäriajon historia pursuaa mielenkiintoisia tarinoita. Yle näyttää viikonloppuna tästä kaksiosaisen dokumentin.

Voitonvarmat Bayern-fanit esittelevät "mestaruuspokaalia".

Dortmundin ja Bayernin fanit voitonvarmoina kohti Wembleyä

Jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa kohtaa ensimmäistä kertaa kaksi saksalaisjoukkuetta. Kello 21.45 käynnistyvä kamppailu Dortmund-Bayern München lähetetään suorana TV2:ssa, Yle HD:llä, Yle Areenassa ja Yle Puheessa.

Dortmundin Kevin Grosskreutz tuulettaa 1-0-johtomaalinsa jälkeen.

Myös Yle HD näyttää Mestarien liigan finaalin

Lähetys Dortmundin ja Bayern Münchenin välisestä loppuottelusta alkaa lauantaina kello 21.30.

Krista Siegfrids esiintymässä semifinaalissa.

Viisufinaalin järjestys ratkesi - Krista Siegfrids neljäntenä

Euroviisujen finaalin esiintymisjärjestys on päätetty.

Suomen pääsy viisufinaaliin ratkeaa tänään

Kansallisten raatien äänestyksen sekä puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella kymmenen parasta etenee Euroviisujen finaaliin.

Arttu Kiramo

Kumparelaskijoilta nappisuoritus parikumpareiden MM-karsinnassa – kolme suomalaista finaaleihin

Arttu Kiramo, Jimi Salonen ja Ville Miettunen kilpailevat perjantaina parikumpareiden MM-finaaleissa.

Antti-Jussi Kemppainen.

Kemppainen laski ski-halfpipen MM-finaaliin

Freestylehiihdon MM-kisojen ensimmäiset kilpailut laskettiin maanantaina Oslon Vinterparkissa

Nooralotta Neziri

Neziri aitoi komeasti EM-finaaliin Göteborgissa

Suomen Nooralotta Neziri juoksee vuoden 2013 EM-hallimestaruuskilpailujen 60 metrin aitojen finaalissa.

Ella Räsänen.

Räsänen avasi EM-kisat loistavasti Suomen ennätyksellä

Tampereen Pyrinnön juoksija paranteli samalla myös 400 metrin sisäratojen juniorien Euroopan ennätystä. Aiemmat lukemat paranivat yli puoli sekuntia.

Jonathan Åstrand heittäytyy maaliin

Åstrand hirmuiskussa - Hartosen Suomen ennätys murskaksi

Jonathan Åstrand oli mahtavassa vauhdissa Växjön hallimaaottelussa. 200 metrin Suomen ennätys parani huimasti.

Ylen eri kanavia taulu-tv-laitteissa

Yle HD now with full schedule

Yle's high definition HD television channel has started a full-day service, carrying programming from the company's TV1 and TV2.

Yle HD on nyt aina avoinna

Puolitoista vuotta sitten aloittanut kanava välittää sekä Yle TV1:n että TV2:n ohjelmia.

Televisioruutuja.

Yle HD:n siirtyminen kokopäiväiseksi viivästyy

Uusi lähetysjärjestelmä saadaan käyttöön viikolla 44, minkä jälkeen kanavalla nähdään arkisin kaikki TV2:n ja viikonloppuisin TV1:n ohjelmat.

Roman Eremenko

Huuhkajilla edessä hikinen perjantai-ilta - "Tulee kova vääntö"

Suomen seuraava vastustaja Georgia on aloittanut MM-karsinnat mallikkaasti.

Antti Ruuskanen

Keihässankari Ruuskanen kantaa Suomen lippua päättäjäisissä

Keihäänheiton olympiapronssia lauantai-iltana heittänyt Antti Ruuskanen pitää olympialaisten päättäjäisiin saamaansa roolia kunniatehtävänä.

Maraton reitti The Mallilla.

Jussi Utriainen päätöspäivän ainoa suomalainen

Kisojen päätöspäivänä sunnuntaina kilpailee vain yksi suomalainen. Jussi Utriainen lähtee olympiamaratonille klo 13.00. Kisojen päätöspäivää hallitsevat palloiluiden finaalit.

Anne Rikala

Torstain suomalaiset - Rikala meloo mitalista

Torstaina Lontoossa kilpailee kaksi suomalaista. Suvi Mikkonen kamppailee taekwondossa. Anne Rikala meloo olympiamitalista klo 12.15.

Lauri Lehtinen ja Kalle Bask 49er-luokan olympiapurjehduksessa Lontoossa.

Keskiviikon suomalaiset - purjehduksessa mitalitaisto, keihäsmiehet aloittavat

Keskiviikkona Lontoossa kilpailee yhdeksän suomalaista. Purjehduksessa Lauri Lehtinen ja Kalle Bask taistelevat 49er-luokassa mitalista. Keihäsmiehet käyvät illalla karsintarajan 82 metriä kimppuun.

USAn olympiajoukkue

Muotipoliisien unelma - urheilijoiden edustusasuissa kaikenlaisia kauheuksia

Urheilijat pitävät olympialaisissa urheiluvaatteiden lisäksi myös edustusasuja. Ainakin avajais- ja päättäjäisseremoniassa urheilijat kantavat pukuja, toiset kenties suuremmalla, toiset pienemmällä ylpeydellä.

Ryan Giggs

Jalkapallo avaa Ylen kisalähetykset Lontoosta

Lontoon olympiakisat alkavat virallisilla avajaisilla perjantaina, mutta jo keskiviikkona ja torstaina on tiedossa olympiaurheilua, kun jalkapallo avaa kisasuoritukset.

Italialaisfani seurasi maansa kamppailua Englantia vastaan EM-kisojen puolivälierässä Kiovassa.

Kuusela ja Muurinen odottavat herkullisia EM-välieriä

Yle Urheilun asiantuntijat ennakoivat erittäin viihdyttäviä EM-välieriä. Portugali ja Espanja pelaavat keskiviikkona, Saksa ja Italia torstaina.

Tshekin EM-joukkueen valmentaja Michal Bilek ja kapteeni Tomas Rosicky.

Rosicky ei pelaa Tshekin avauksessa

Joukkueen kapteenilla on yhä ongelmia akillesjänteensä kanssa, mutta hän saattaa päästä kentälle puolivälierän lopulla.

Ranskan kapteeni nostaa EM-pokaalin.

EM-katsojakisan voittaja löytyi Oulusta

Yle Urheilun EM-jalkapallon finaalilippuja koskenut kisa on ratkennut. Onnellinen voittaja löytyi Oulusta.

Minister of Culture and Sport Paavo Arhinmäki.

Arhinmäki joins Ukraine boycott

Sports and Culture Minister Paavo Arhinmäki has confirmed that he will not attend the finals of this years UEFA European football championship in Ukraine.

Venäjän Buranovskiye Babushki -ryhmä esiintyi harjoituksissa Bakussa 21. toukokuuta 2012.

Euroviisuhuuma huipentumassa Bakussa

Euroviisujen ensimmäinen semifinaali järjestetään illalla Azerbaidzhanin pääkaupungissa Bakussa. Yle lähettää kisan suorana Yle TV2:ssa, Yle HD -kanavalla, Radio Suomessa, Yle Vegassa ja Yle Areenassa klo 22 alkaen.

Pernilla Karlsson Suomen Euroviisuedustaja 2012

Suomi esiintyy Euroviisujen ensimmäisenä päivänä Bakussa

Euroviisujen ensimmäinen semifinaali käydään tiistai-iltana Azerbaidzhanissa. Suomen edustaja Pernilla esiintyy yhdeksäntenä.

Ylen tv-kanavien tekstitysfontti vaihtuu

Yle vaihtaa tv-kanavien tekstitysfonttia paremmin nykyaikaisten televisioiden käyttöön sopivaksi. Ensimmäisenä uusi fontti otetaan käyttöön YLE Teemalla ja YLE FST5:llä helmikuun 7. päivästä lähtien. Ylen HD-kanavalla uusi fontti on jo käytössä.

DNA toi antennilähetyksensä Kuopioon

Tietoliikennepalveluja tuottava DNA tuo television antenniverkkopalvelunsa Kuopion alueelle. Keskiviikosta alkaen antenniverkon kotitalouksilla on mahdollisuus katsoa kaapeli-tv-verkoista tuttuja kanavapaketteja ja teräväpiirtolähetyksiä.

Daegu Stadion yleisurheilu MM-2011

Daegun MM-kisat YLE HD -kanavalla

YLE HD -kanavan lähetysaika pitenee Daegun yleisurheilun MM-kisojen ajaksi. Ohjelmaa nähdään Daegusta 27. elokuuta - 4. syyskuuta, eli koko kisojen ajan.

Teräväpiirtokanava YLE HD myös DNA:n antenniverkkoon

Teräväpiirtokanava YLE HD alkaa näkyä DNA:n antenniverkossa ensi perjantaista alkaen. Ylen HD-kanava on katsojille ilmainen palvelu. Kanavalla lähetetään arkisin Ylen TV2:n ja viikonloppuisin YLE TV1:n ohjelmistoa.

Barcelona juhlii Mestarien liigan voittoa keväällä 2009.

Mestarien liigan finaali Ylen HD-kanavalla

Jalkapallokausi huipentuu lauantai-iltana, kun Barcelona ja Manchester United kohtaavat Mestarien liigan finaalissa Lontoossa. Yle näyttää loppuottelun suorana teräväpiirtolähetyksenä YLE HD -kanavalla.

Kaukosäädin kädessä.

YLEn teräväpiirtokanava näkyy kaapelissa

YLE HD näkyy keskiviikosta lähtien Anvian kaapeli-tv-verkossa. Kanavan ohjelmisto koostuu YLE TV1:n ja TV2:n lähetyksistä.

Euroviisut näkyvät teräväpiirtona kaapelissa

Euroviisut ja Jääkiekon MM-kisat näkyvät ilmaiseksi teräväpiirtona Oulun kaapeliverkossa. Lähetyksen vastaanottaminen edellyttää oikeanlaista vastaanotinta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle