Uusimmat artikkelit
UPM suunnittelee lomautuksia Kaukaan tehtaalla Lappeenrannassa
Muutosneuvottelut koskevat noin 370:tä työntekijää, jotka työskentelevät UPM Fibres -liiketoiminnoissa.
Vähemmän tehtävänimikkeitä ja virkasuhteita työsuhteiksi – hyvinvointialueen muutosneuvottelut päättyivät Keski-Suomessa
Neuvottelujen tuloksena esimerkiksi samaa työtä tekevien nimikkeitä yhtenäistetään, jotta hyvinvointialueella käytössä olevien nimikkeiden määrä vähenee.
Metsä Board aloittaa muutosneuvottelut lomautuksista – koskevat noin 1 100 henkilöä
Metsä Boardin mukaan muutosneuvotteluilla varaudutaan mahdolliseen tuotannon sopeuttamiseen tilapäisesti alhaisia toimitusmääriä vastaavaksi.
Duell aloittaa muutosneuvottelut – yhtiö tavoittelee konsernissa noin miljoonan euron vuotuisia lisäkustannussäästöjä
Duell-konserni arvioi henkilöstövähennystarpeeksi yhteensä enintään 20 henkilöä. Henkilöstövähennysten lisäksi yhtiöllä saattaa toteuttaa toteuttaa myös lomautuksia.
Valkeakosken kaupunki aloittaa noin tuhatta työntekijää koskevat muutosneuvottelut – tahtotila on, ettei ketään irtisanota
Kaupunki aikoo katsoa laajalla skaalalla, kuinka toimintoja ja tehtäviä voitaisiin järjestellä uudelleen. Kaikkiaan muutosneuvotteluiden piirissä on noin tuhat työntekijää.
Nokian Raskaat Renkaat voi lomauttaa kaikki työntekijänsä tämän vuoden aikana
Muutosneuvottelut koskivat kaikkia raskaiden renkaiden 160 työntekijää.
Elämä ei lopu potkuihin, sanoo tänä vuonna irtisanottu Janika Kivikko
Irtisanottua voi auttaa lakisääteinen muutosturva. Kyse on esimerkiksi palkallisista vapaapäivistä, joiden aikana voi valmentautua muutokseen ennen kuin työpaikka jää lopullisesti taakse.
Neste vähentää neljä työntekijää Haminan terminaalista – syynä Venäjän raideliikenteen päättyminen
Yhtiö tarjoaa työntekijöille korvaavia töitä Porvoon terminaalista.
Piippo säästää lomautuksilla – irtisanomisten määrä jäi ennakoitua pienemmäksi
Maataloudessa käytettäviä verkkoja ja köysiä valmistava outokumpulaisyhtiö on kärsinyt Venäjän-kaupan vähenemisestä.
UPM Plywood aloittaa muutosneuvottelut – vähennystarpeeksi yhtiö arvio 35 tehtävää
Yhtiön mukaan taustalla on vanerin ja viilun kysynnän alentuminen rakentamisen heikennettyä.
Pohde aloittaa taas uudet muutosneuvottelut – tavoitteena 40 miljoonan säästöt
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on jälleen käynnistämässä muutosneuvotteluja. Nyt ne liittyvät sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman toimeenpanemiseen.
Punamusta aloittaa muutosneuvottelut – koskevat myös Forssan Kirjapainon työntekijöitä
Muutosneuvotteluiden piirissä on noin 500 henkilöä kaikista henkilöstöryhmistä.
Punamusta Media aloittaa muutosneuvottelut, voivat johtaa jopa 45 henkilön irtisanomiseen
Muutosneuvotteluiden taustalla ovat muun muassa tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Toimilla tavoitellaan noin 1,8 miljoonan euron säästöjä vuosittain.
HK-Scan vähentää reilut 30 työntekijää Rauman siipikarjayksiköstä
HKScan on myös päättänyt toteuttaa Rauman siipikarjaleikkaamon noin 4,6 miljoonan euron kehittämisinvestoinnin, jolla parannetaan yksikön kannattavuutta ja kilpailukykyä.
Kaleva: Oulun yliopisto aloittaa muutosneuvottelut – yli 30 työsuhdetta voidaan irtisanoa
Muutosneuvottelut johtuvat yliopiston mukaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Fiskars lomauttaa Iittalan lasitehtaan väkeä Hämeenlinnassa
Tuotantokapasiteetin tilapäinen sopeuttamistarve johtuu tehtaan korkeista varastotasoista, perustelee yhtiö lomautuksia.
Kouvolan ammattiopisto irtisanoo 43 työntekijää
Henkilöstövähennyksillä ammattiopisto tavoittelee yli kolmen miljoonan euron vuotuisia säästöjä.
Stora Enso aikoo sulkea paperikoneen Anjalan tehtaalla
Yhtiö aloittaa muutosneuvottelut, jotka koskevat Anjalankosken tehdaskokonaisuuden koko henkilöstöä.
Hyvinvointialue aloittaa muutosneuvottelut töitä vaille jääneiden kanssa
Aluehallitus antoi luvan aloittaa hyvinvointialueen muutosneuvottelut. Neuvottelujen avulla pyritään löytämään kaikille tehtävät.
SOE Busproduction lopettaa toimintansa Lahdessa – työt loppuvat kymmeniltä
Työt loppuvat 48 ihmiseltä, ulkoistamissopimuksella 29 työntekijää siirtyy Etteplanille.
Pohjois-Suomen Journalistit: Säästöt eivät saa johtaa toimittajien määrän vähenemiseen ja sisältöjen leikkauksiin
Pohjois-Suomessa ilmestyvien lehtien omistus on keskittynyt Kaleva 365:een ja Hilla Groupiin, joissa on irtisanottu henkilöstöä ja vähennetty paperilehden ilmestymispäiviä.
Hilla Groupin muutosneuvottelut päätökseen – Inarilainen, Sompio ja muut lappilaiset paikallislehdet ilmestyvät jatkossakin
Muutosneuvottelut koskevat etupäässä monipäiväisiä maakuntalehtiä kuten Keskipohjanmaata ja Kainuun Sanomia, kertoo toimitusjohtaja Mikko Luoma.
Atria aloittaa muutosneuvottelut Nurmon sikaleikkaamossa, 50 voi menettää työpaikkansa
Tavoitteena on sopeuttaa sikaleikkaamon ja -teurastamon toimintaa vallitsevan markkinatilanteen mukaiseksi. Sianlihan kysyntä on laskenut Suomessa ja ulkomailla.
Mediakonserni Hilla Group irtisanoo 15, Kainuun Sanomien ja Keskipohjanmaan printtilehdet muuttuvat viisipäiväisiksi
Yhtiö arvioi leikkausten tuovan noin kahden miljoonan euron säästöt vuositasolla. Ratkaisu vähentää ilmestymispäiviä voi herättää myös muut maakuntalehdet arvioimaan julkaisupäiviään.
Tasan 44 vuotta töissä autotehtaalla – Jouni Varjonen on nähnyt automallit Talbotista lähtien sekä alan nousut ja laskut
Sunnuntaina 26.3.2023 tulee kuluneeksi päivälleen 44 vuotta siitä, kun Jouni Varjonen aloitti työt Uudenkaupungin autotehtaalla.
Satamaoperaattori Rauanheimo irtisanoo Kokkolassa 15 työntekijää ja ottaa käyttöön kiertävät lomautukset
Venäjän liikenteen päättymistä ei ole voitu täysin korvata uusilla tavaravirroilla.
Keski-Suomen hyvinvointialue aloittaa noin tuhatta työntekijää koskevat muutosneuvottelut
Muutosneuvottelut kohdistuvat suurimmilta osin konsernipalveluiden henkilöstöön. Neuvotteluissa on kyse enimmäkseen tehtäväkuvien muutoksista.
Outokumpulainen Piippo aloittaa muutosneuvottelut – vähennystarve 22 henkilötyövuotta
Venäjän liiketoimintojen väheneminen leikkaa köysivalmistajan tulosta rajusti.
Valmet Automotive irtisanoo noin 500 työntekijää Uudenkaupungin autotehtaalta
Valmet Automotive on saanut päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut, jotka koskivat koko Uudenkaupungin autotehtaan henkilöstöä.
Keski-Suomen hyvinvointialue käynnistää muutosneuvottelut – tavoitteena ei ole vähentää henkilöstöä, sanoo henkilöstöjohtaja
Muutosneuvotteluiden tavoitteena on yhtenäistää henkilöstön toimenkuvia. Muutamia työntekijöitä uhkaa irtisanominen, jos sopivaa työtehtävää ei löydy.
Cimcorp irtisanoo 15 henkilöä muutosneuvotteluiden tuloksena
Lisäksi 20 työtehtävää päättyy eläke- ja muiden järjestelyjen kautta. Irtisanomistarpeen arvioitiin olevan neuvottelujen alussa 40 henkilöä Suomessa.
Fazer aikoo rakentaa Lahteen uuden ruisleipälinjan – aloittaa muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa 54 työsuhteen päättymiseen
Fazer haluaa tuoda markkinoille uusia, houkuttelevia ruistuotteita. Muutosneuvottelut koskevat 218 työntekijää Lahden-leipomossa.
Stark yhdistää Lahden myymälänsä – kuluttajia palvellaan jatkossa vain Launeella
Yhtiöllä on tällä hetkellä 42 työntekijää. Muutosneuvotteluissa vähennystarve on seitsemän henkilöä.
Kaleva Media irtisanoo 49 työntekijää ja lakkauttaa sunnuntain paperilehden
Toukokokuusta lähtien Kaleva ei jaa myöskään sunnuntain Helsingin Sanomia. Myös Raahen Seudun ilmestyminen muuttuu.
Verkkokauppa.com irtisanoo 75 työntekijää ja lomauttaa johdon
Yhtiö sai päätökseen historiansa ensimmäiset muutosneuvottelut.
Kontiotuotteen muutosneuvotteluiden tulos: neljä irtisanotaan ja 30 lomautetaan toistaiseksi
Pudasjärvinen hirsirakentamiseen erikoistunut Kontiotuote irtisanoo ja lomauttaa henkilöstöään ja varautuu lomauttamaan lisää henkilöstöä.
HK-Scan käynnistää muutosneuvottelut Rauman siipikarjayksikössä – pääluottamusmiestä huolettaa työntekijöiden jaksaminen
Muutosneuvottelut koskevat 225 henkilöä, joista 45:n työsuhde voi mahdollisesti päättyä. Edelliset muutosneuvottelut Raumalla käytiin viime vuonna, tuolloin 55 irtisanottiin.
Pihlajalinna lopettaa Pirkanmaalla pienempiä työterveyshuollon yksiköitään
Lakkautuslistalla ovat Kihniön ja Ikaalisten toimipisteet. Lisäksi Hermian työterveys Tampereella lopetetaan.
Lapin hyvinvointialueella käynnistetään muutosneuvottelut – irtisanomiset ovat mahdollisia liikkeenluovutuksen yhteydessä
Muutosneuvottelut koskevat arviolta 30 henkilön palvelussuhdetta.
Raute karsii edelleen kustannuksia – aloittaa neuvottelut enintään 90 päivän lomautuksista
Yhtiö arvioi, ettei sen tarvitse turvautua nyt irtisanomisiin.
Seinäjoella Kivipuron kotihoidon muutosneuvotteluissa 24 työpaikkaa liipasimella – hyvinvointialueella ongelmat on tiedostettu
Seinäjoella yleishyödyllinen Kivipuro-yhdistys aloitti kotihoidon henkilöstön muutosneuvottelut. Taustalla on uuden hyvinvointialueen muuttunut palvelusetelin arvonmäärittely.
Kaurajuoma vei voiton: maitomeijeri lopettaa ja liki sata irtisanotaan
Fazer aikoo keskittyä Korian tehtaallaan tulevaisuudessa vain kaurajuomien ja kaurapohjaisten tuotteiden valmistukseen.
Kouvolan ammattiopisto aloittaa muutosneuvottelut – aikoo vähentää 60 työpaikkaa
Rehtorin mukaan taustalla vaikuttavat yleinen maailmantalouden tila ja kustannusten nousu.
Turun yliopisto sulkee Brahea-keskuksen, Seilin kohtaloa tarkastellaan vielä
Turun yliopiston muutosneuvotteluissa on haettu tälle vuodelle kahden miljoonan euron säästöjä. Säästötavoite on 15 miljoonaa euroa vuoteen 2028 mennessä.
Wärtsilä aloittaa muutosneuvottelut – koskee Suomessa arviolta 50 henkilöä
Samaan aikaan kun Wärtsilä vähentää 300 positiota, Voyage-liiketoiminnan siirtyessä osaksi Wärtsilä Marine Power -liiketoimintaa, yhtiö ilmoittaa 150 uuden position avaamisesta.
Keslan Ilomantsin tehtaan työtekijöillä on edessään korkeintaan kolmen kuukauden lomautukset
Kesla aloitti tammikuussa koko Ilomantsin tehtaan henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut. Taustalla on yrityksen alihankkijoiden toimitusvaikeudet, joiden myötä Ilomantsin tehtaan työsarka on pienentynyt.
Sastamalan Touhula-päiväkoti saattaa sulkea ovensa, tarvittaessa kaupunki järjestää varhaiskasvatuksen
Vammalan taajamassa toimivan päiväkodin kiinteistössä olisi lähivuosina edessä remonttia. Yhtiö on käynnistänyt muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa yksikön sulkemiseen.
Turun yliopiston muutosneuvottelut päättyivät erimielisinä – henkilöstö ei ymmärrä perusteluja laajoille irtisanomisille
Henkilöstön edustajat eivät näe irtisanomisille taloudellisia tai varsinkaan toiminnallisia perusteita. Tarkempia tietoja irtisanomisten määrästä ei ole vielä julkaistu.
Yle seuraa tulospäivää: Korona kuritti Sampoa, koronan loppuminen Terveystaloa
Rakennusyhtiö YIT aloittaa muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa 150 työpaikan katoamiseen.
Kainuun metsänhoitoyhdistys on käynnistänyt muutosneuvottelut
Yhdistyksessä on 22 toimihenkilöä, joita muutosneuvottelut koskevat. Neuvottelut koskevat enintään kolmen henkilön työsuhteiden vähentämistä.