Uusimmat artikkelit
Lieksan seurakunta vastaa pride-kohuun – järjestää kaupungin historian ensimmäisen sateenkaarimessun
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu vertasi viime maanantaina pride-aatetta muun muassa pedofiliaan ja eläimiin sekaantumiseen. Seurakunta haluaa osoittaa tukensa sateenkaariväkeä kohtaan.
Maailman laajin Andy Warhol -näyttely avattiin Oulussa – syksyllä julisteet menevät ainakin 15 vuodeksi piiloon
Esillä on töitä, joiden painoprosessia Warhol on henkilökohtaisesti valvonut. Julistenäyttely on vuosien ajan kiertänyt maailmaa.
Helsinkiläiskoulu antoi lasten valita, menevätkö kevätkirkkoon – suurin osa jätti menemättä
Herttoniemen yhteiskoulun “lomapuhe” niittää suosiota. Helsingin Sanomien toimittaja Marko Junkkari keräsi juhlasaliin sankoin joukoin kuulijoita.
Tekoälyn kolme uhkaa ja kolme mahdollisuutta – asiantuntijat ja tekoäly itse vastaavat Ylelle
Järisyttäviä muutoksia työelämään, ratkaisuja ihmiskunnan ongelmiin. Tekoäly on jo muuttanut arkeamme, osaa vaikutuksista vasta arvaillaan.
Alaikäisten on yhä vaikeampi saada itse juomia Alkosta, ja silloin avuksi tulevat kaverit ja sosiaalinen media
Nuoret kertovat saavansa juomaa tarvitessaan helpostikin. Alkon kontrollia on vaikea ohittaa, mutta täysi-ikäisiä apureita tuntuu löytyvän.
Äidin hääkengät ja isän kravatti uuteen käyttöön kevään juhlissa – näin pukeutuvat ylioppilaat
Kolme tuoretta ylioppilasta kertoo, mikä kaikki juhla-asun valinnassa on heille tärkeää.
Metsäteollisuus kyykkäsi, ja nyt tuhansia työntekijöitä uhkaa pakkoloma
Samaan aikaan kun metsäyhtiöt varautuvat lomautuksiin, ne valmistelevat miljardiluokan investointeja uusiin tehtaisiin.
Voinapin roiskaisu koulutoverin repulle johti pahoinpitelyyn alakoulussa Seinäjoella – alaikäisten väkivallan laukaisee usein mitätön syy
Pohjanmaan poliisi on erittäin huolissaan pahoinpitelytapausten lisääntymisestä alueella. Tuorein tapaus on seinäjokelaiselta alakoululta.
Alle 15-vuotiaiden tekemiksi epäiltyjen ryöstöjen määrä kasvoi lähes 140 prosenttia – poliisi perää kattavaa tutkimusta juurisyistä
Useimmiten alle 15-vuotias poika ryöstää toisen alaikäisen. Alle 15-vuotiaiden osuus ryöstöihin epäillyistä on ollut tällä tasolla viimeksi vuonna 2001.
Lehdet: Lapsi joutui hukkumisvaaraan kouluretkellä Tampereen maauimalassa
Lapsi oli koululuokan mukana uimassa. Hengenpelastajan nopea toiminta pelasti tilanteen.
Poliisi rauhoittaa juhlivaa nuorisoa klassisella musiikilla, koska he eivät pidä siitä – rikokset vähentyneet selvästi
Koulujen päättäjäisviikonlopun juhlinnoissa kuullaan tänäkin vuonna klassista musiikkia, koska monet nuoret eivät siedä sitä. Poliisi on ällistynyt, kuinka tehokas metodi on kyseessä.
Lappeenranta sees 'first snow' of Finnish summer
The recent cold snap is likely to continue into next week, with average temperatures set to be about 3-4 degrees Celsius cooler than normal for this time of year.
Kristiinankaupungin vetylaitoksen kylkeen suunnitellaan vihreää terästä valmistavaa tehdasta
Uusi 300 hehtaarin teollisuusalue tulee lähelle valtatie 8:aa. Sijainti on valikoitunut jo valmiiksi rakennetun infran perusteella. Koko hankkeesta tehdään lopullinen päätös muutaman vuoden päästä.
Katso, miltä ammattiin valmistuminen ja ylioppilaslakin saaminen on näyttänyt eri vuosikymmeninä
Toimittaja Sara Salmi kokosi Ylen arkistoista nostalgisia juhlatunnelmia seitsemältä eri vuosikymmeneltä.
Poliisihallitus Helsingin poliisin romanioperaatiosta: Kohteeksi joutui yli 1 500 ihmistä, merkinnät olleet järjestelmässä näkyvillä edelleen
Pohan mukaan kirjausten puutteet ovat tehneet operaation jälkikäteisestä selvittämisestä "hyvin haastavaa".
Poliisi pidätti neljännen Porin lapsikaappauksesta epäillyn
Satakunnan käräjäoikeus on vanginnut kolme henkilöä epäiltyinä Porissa sunnuntaina tapahtuneesta lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta. Neljäs henkilö on pidätetty.
Record number of Saimaa seal pups born this year, wildlife agency says
A headcount by Finland's state-owned wildlife agency Metsähallitus found about 100 ringed seal pups in the Saimaa lake region this spring.
Lappeenrannassa satoi viisi senttiä lunta – mustikat voivat olla muisto vain
Kylmä sää hidastaa monien kasvien kasvua, ja pakkanen tuhoaa mustikan kukat.
Tuulivoimaloita suunnitellaan nyt merelle monen Olkiluoto kolmosen verran – ympäristövaikutukset mietityttävät tutkijoita
Aavalle merelle on nousemassa satoja tuulivoimaloita Suomen merialueille, mikäli nyt vireillä olevat hankkeet toteutuvat. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä.
Finland's newest nuclear plant is warming the sea, harming wildlife
The Olkiluoto 3 reactor became fully operational in April after a decade-long delay.
Poliisi: Naiselta vietiin yli 150 000 euroa Facebook-huijauksessa
Itä-Suomen poliisi varoittaa Facebookissa leviävistä huijauksista, joissa on huijattu ihmisiltä rahaa tekaistuun rahapalkintoon vedoten.
Ähtäristä lähtee visenttinuorukainen vapaaksi Romanian vuoristoon – intendentti: ”Luontoon palauttaminen ei ole ihan jokapäiväistä”
Eläinten palauttamiset luontoon ovat harvinaisia. Nyt Ähtärin eläinpuisto palauttaa yhden visentin Romaniaan luontoon palautusprojektin osana ensi vuonna.
Parikymppinen mies houkutteli lapsia Snapchatissa – oikeudelta yli kuuden vuoden tuomio lähes 50 lapseen kohdistuneista rikoksista
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi kangasalalaisen miehen lähes sadasta lapsiin kohdistuneesta seksuaalirikoksesta.
Selvitimme, onko parvekkeita käyttökiellossa muualla kuin pääkaupunkiseudulla – katso oman kaupunkisi tilanne
Tällä hetkellä parvekkeiden käyttökieltoja ei ole määrätty juurikaan muualla kuin pääkaupunkiseudulla, mutta kaupunkien rakennusvalvonnasta kerrotaan, että tilannetta seurataan tarkasti.
Saimaan vesissä uiskentelee nyt ennätysmäärä kuutteja – tänä vuonna on syntynyt 100 saimaannorpan jälkeläistä
Tänä vuonna saimaannorppien pesälaskennoissa ja pesäpaikkasukelluksissa havaittiin laskentahistorian suurin kuuttimäärä. Saimaalla on tänä vuonna sata kuuttia.
Poliisi keskeytti tutkinnan, joka koski uhkaavaa huutelua nuorten futispelissä Lappeenrannassa
Poliisi tutki epäiltyä laitonta uhkausta nuorten itsensä järjestämässä, epävirallisessa jalkapallo-ottelussa Lappeenrannassa.
Murhasta ja viidestä murhanyrityksestä syytetty raahelaismies todettiin oikeudessa syyntakeettomaksi
Oulun käräjäoikeus katsoi, että mies on syyllistynyt tehtyihin tekoihin. Hänet määrättiin tahdonvastaiseen hoitoon.
Kanaloissa leviävä koronamuunnos uhkaa viedä jopa puolet munantuotannosta – kaikki kanat rokotetaan
Kyseinen IB-virus ei ole ihmiselle vaarallinen, eikä lisää kanojen kuolleisuutta. Virusta vastaan aloitetaan rokoteohjelma, jossa kanat saavat rokotteen juomaveden kautta.
Puolustusvoimien ajoneuvohankinta tuo lisää töitä Patrian Hämeenlinnan tehtaalle
Suomen Puolustusvoimien hankinnan kokonaisarvo on noin 208 miljoonaa euroa.
Sotaa paennut Romanenkon perhe tuntee olevansa tuuliajolla Suomessa – ”Olen kuin lapsi, jota on autettava kädestä pitäen”, sanoo perheen isä
Uuden elämän aloittamisen vaikeus Suomessa yllätti viisilapsisen ukrainalaisperheen. Perheen isä pohtii, ovatko vastaanottokeskuksen työntekijät jo väsyneet tulijoihin.
Vanha kirkko haluaa tarjota jotain mitä muut kirkot eivät tarjoa Tampereella – eli sateenkaariväestölle parhaiten räätälöidyt palvelut
Kirkkohallitus suhtautuu Vanhan kirkon toimintaan myönteisesti, sillä kirkon idea on palvella kaikkia sen jäseniä ja alueella asuvia yhdenvertaisesti.
Potkut saaneet poliisit valittivat KHO:lle – saako poliisin irtisanoa yksityisten äärioikeistolaisten ja rasististen viestien vuoksi?
Kaksi asiattoman Whatsapp-viestittelyn vuoksi irtisanottua poliisia on valittanut potkuistaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Rikosoikeuden professori toivoo KHO:lta linjausta potkujen laillisuudesta.
Väylävirasto: Rata-alueilla villin lännen meininki, Vuokatissa turistit kulkevat radan yli ja paikalliset vievät lapsia hoitoon pihan kautta
Läheltä piti -tilanteita rata-alueilla sattuu usein. Liikkuminen rata-alueella on laitonta.
Saksan yleisradio: Rammsteinin laulajasta Till Lindemannista uusia syytöksiä
Saksalaismedioissa yli kymmenkunta naista on kertonut tapahtumista konserttien jatkoilla.
Eurooppalaisen ruusun tulevaisuus pelottaa suomalaisia kukkakauppiaita
Energiakriisi koettelee hollantilaisia ruusutarhoja. Kilpailijat lämpimistä maista ovat kirineet Suomen markkinoilla eurooppalaisen ruusun rinnalle.
Vantaalla vakava väkivallanteko keskellä päivää, toinen epäillyistä alaikäinen
Epäillyt tekijät kiristivät käyttämänsä väkivallan lisäksi tappamisella uhkaamalla uhrin omaisen maksamaan heille rahaa.
Tonttien vuokrat kohosivat ja nyt moni harkitsee ostamista – laskelmia tontin ostohinnasta tehdään Turun seudulla nyt aiempaa enemmän
Kiinteistöliitto kehottaa tutustumaan tontinvuokrasopimukseen. Lunastusmahdollisuutta ei välttämättä ole kirjattu sopimukseen, eikä laki anna siihen automaattisesti mahdollisuutta.
Porin lapsikaappauksessa vangittiin jo kolmas epäilty – kaikkia epäillään myös törkeästä vapaudenriistosta
Porin lapsikaappauksesta on nyt vangittu epäiltyinä kolme ihmistä. Poliisi epäilee, että lapsi kaapattiin viime sunnuntaina, minkä jälkeen hänet on viety ulkomaille.
Kyberturvallisuuskeskus varoittaa uudenlaisesta pankkitietojen kalasteluyrityksestä
Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on viimeisen viikon aikana saanut kymmenittäin ilmoituksia erilaisista huijausviesteistä, jotka vaikuttavat tulevan pankista.
Viljami Turve, 19, on niin hyvä putkiasentaja, että hän lähti valmistujaisjuhlista palkinto-Volvolla ja aloittaa maanantaina vakitöissä
Tuhannet nuoret juhlivat tänään ammattiin valmistumistaan. Kangasalla asuva Viljami Turve on jo valmistuessaan huippuammattilainen. Hän otti tuplavoiton ammattitaidon SM-kisoissa.
Maahanmuuttovirasto tiukentaa vastaanottokeskusten majoitusohjeistusta, sillä nykyistä ohjetta tulkitaan liian väljästi
Turvapaikanhakijoiden ja tilapäisen suojelun kautta Suomeen tulleiden majoituksessa on ollut paikoin ongelmia. Kaikki vastaanottokeskukset eivät ole noudattaneet Migrin antamia ohjeita.
Finnish Defence Forces procuring 91 troop carriers from Patria
The deal is valued at around 208 million euros and includes user and maintenance training, along with a provision for the procurement of up to 70 additional vehicles.
Tiia-Elina Halttuselta tilattu mekko meni täysin mönkään, ja se oli parasta mitä saattoi tapahtua
Koronan jyllätessä Tiia-Elina Halttunen ei voinut järjestää ylioppilasjuhlia syksyllä 2020. Nyt on aika pitää tuplajuhlat, sillä hän valmistuu mittatilausompelijaksi.
Tampereen keskustan kerrostaloasunnon palo saattoi lähteä saunasta – poliisi jatkaa syttymissyyn selvittämistä
Voimakas tulipalo tuhosi kerrostaloasunnon Tampereen keskustassa torstaina aamupäivällä. Tulipalo syttyi Tampellan Esplanadilla sijaitsevan kerrostalon toisen kerroksen huoneistossa.
Opiskelijat tyrmäävät valtiovarainministeriön keinot opintojen nopeuttamiseen: ”Systemaattinen keino polttaa opiskelijat loppuun”
Opiskelijoiden mukaan VM:n ehdottamat keinot vaikeuttaisivat opiskelijoiden taloudellista tilannetta ja hidastaisivat valmistumista entisestään.
Hämeen linnassa asukkaat joivat 3–4 litraa olutta päivittäin – tätä et ehkä tiennyt keskiaikaisesta aarteestamme
Osassa linnaa oli jo 1300-luvulla keskuslämmitys ja puolustustornissa toimi vesivessa, joka kauhistuttaisi nykyajan ihmistä. Linna on myös valittu kummituslinnojen ykköseksi.
Osa vanhemmista ostaa alaikäiselle lapselleen alkoholia päättäjäisiin: ”Jos en ostaisi muutamaa, hän ostaisi kalliilla mitä ikinä saisi”
Mannerheimin lastensuojeluliiton asiantuntija Minna Haapanen ymmärtää, miksi osa vanhemmista antaa alaikäiselle alkoholia. Noin sata kertoi Ylelle, miten he suhtautuvat oman lapsen juomiseen.
Uutisvisa: Mitä ruususta jää käteen poimijalle? Tämä ja neljä muuta pisteliästä kysymystä odottavat viikon visassa
Testaa tietosi viikon uutisista Suomesta ja maailmalta. Visan aiheet poimitaan Yle Uutisten viikon julkaisuista.
Puolustusvoimat hankkii Patrialta 91 uutta panssariajoneuvoa
Hankintaan sisältyy varaus, jolla Puolustusvoimat voi myöhemmin tilata vielä 70 panssariajoneuvoa lisää.