Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Poliisi epäilee 16-vuotiasta poikaa tapon yrityksestä – epäillään puukottaneen toista nuorta keskuskirjasto Oodin edessä

Puukotuksesta epäilty pakeni paikalta, mutta poliisi sai hänet kiinni. Hän on myöntänyt kuulusteluissa, että löi 17-vuotiasta poikaa puukolla lauantaina 26. kesäkuuta.

Ulkoministeri Blinken vaatii Venäjää lopettamaan vihamielisen toimintansa Ukrainaa kohtaan

Blinkenin Kiovassa tavanneen presidentti Zelenskyin mukaan Venäjä on yhä sotilaallinen uhka.

Tutkimus: Vanhempien rakkaus suojaa lasta rikollisuudelta ja psykopaattisilta piirteiltä vielä 14–19-vuotiaanakin

Vanhempien lämmin käytös voi muuttaa nuoren piirteitä ja käytöstä, vaikka kehitys olisi aiemmin mennyt huonoon suuntaan.

Katri Saarikiven kolumni: Kummipoikaani nimiteltiin päiväkodissa pieruksi 

Miten kokemaansa vihaa voisi vähentää, pohtii aivotutkija Katri Saarikivi. Kolumnin voi myös kuunnella.

Prisma: Väkivallan anatomia – Minkälaisessa maailmassa oikein elämme?

Elämmekö ihmiskunnan rauhanomaisinta aikaa?

Puolan vaaleja leimasivat vaalitarkkailijoiden mukaan vihamielinen kampanjointi ja valtiollisen median puolueellisuus

Tarkkailijat kritisoivat Puolaa jo kesäkuussa siitä, että valtion tv-kanava oli näkyvästi istuvan presidentin puolella.

Saksalaismies veti Ruotsi-paidan päälle ja kääri lippiksensä folioon – Yle tutustui koronatoimia vastustavaan mielenosoitusliikkeeseen Stuttgartissa

Saksan kotimaantiedustelu epäilee, että ääriryhmät hyödyntävät koronakrisiin aiheuttamaa tyytymättömyyttä.

Vihamielinen yritysvaltaus uhkaa Nokiaa: Mikä se sellainen on, kuka sen tekisi ja onko Nokialla mahdollisuutta puolustautua?

Avokätinen tarjous voisi houkutella, sillä Nokia on ollut jo vuosien ajan pettymys sijoittajilleen, analysoi Nokian tilannetta ja valtaushuhuja taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.

Roope Lipastin kolumni: Kun muut pelottavat

Toisenlaisuus ole mikään syy suhtautua kehenkään vihamielisesti, kirjoittaa Roope Lipasti.  

Katso, mistä löytyvät vaarallisimmat tiet ja kuumapäisimmät kuskit – "Kaikilla on raja, jonka jälkeen kiehahtaa yli"

Selvitimme tilastojen avulla, millainen liikennekulttuuri eri puolilla Suomea vallitsee.

USA:n ja Pohjois-Korean ydinaseneuvottelut jumissa – Yhdysvaltojen erityislähettiläs: "Meidän on aika tehdä työmme"

Pohjois-Korea on uhkaillut Yhdysvaltoja "joululahjalla", jos sen vaatimuksiin ei suostuta.

Kiista saunankiukaasta johti pahoinpitelyyn ja tappouhkaukseen

Sisaruksilla oli tullut erimielisyyttä siitä, kumman tuoma kiuas asennetaan heidän äitinsä saunaan.

Ulkoisesti poikkeavien ihmisten pilkkaaminen on yleistynyt – vihamielisyys Suomessa näyttää lisääntyvän, ja tässä jutussa asiantuntijat pohtivat miksi

Asiantuntijoiden mukaan huonon käytöksen yleistyminen on syytä ottaa vakavasti, sillä se lisää turvattomuutta.

Tuijottaisitko sinäkin näitä ihmisiä? Moni tuijottaa, sillä huono käytös on yleistynyt – neljä ihmistä kertoo nyt, miltä se tuntuu

Esimerkiksi moni vammainen rajoittaa liikkumistaan julkisilla paikoilla, koska ihmisten loukkaukset ahdistavat heitä.

Raportti: Uskonnonvapautta rajoitetaan entistä voimakkaammin – myös Euroopassa suositaan tiettyjä uskontoja

Viranomaiset puuttuvat muun muassa pukeutumiseen ja suuntaavat rahoitusta tietyille uskonnollisille ryhmille.

Trumpin mukaan kaikki ovat jo tutkineet sauditoimittajan murhaa – "Otetaan heidän rahansa", presidentti sanoo Saudi-Arabiasta

"Lähi-itä on säälimätön ja vihamielinen paikka", presidentti sanoi ja muistutti Saudi-Arabian ja Yhdysvaltain kauppakumppanuudesta.

EU aikoo vahvistaa ulkorajojaan tulevalla viisivuotiskaudella – Nimityspaketti jumittui täysin huippukokouksessa

EU-valtionjohtajat päättivät kokoontua uuteen huippukokoukseen viikon kuluttua neuvottelemaan EU-komission, Eurooppa-neuvoston ja parlamentin puheenjohtajan sekä ulkopoliittinen edustajan valinnoista.

Äänestätkö eurovaaleissa ensimmäistä kertaa? Katso tästä, mitä asiantuntijat kertoivat valeuutisista ja muista vaikutuskeinoista

Toukokuun lopussa pidettävistä EU-vaaleista on ennakoitu mahdollista kohdetta vaalivaikuttamiselle.

Joona-Hermanni Mäkisen kolumni: Suomella ei ole varaa hukata yhtään lasta – nyt köyhiä lapsia on yli satatuhatta

Lapsiköyhyys on lähes kaksinkertaistunut. Erityisesti pienet lapset ovat vaarassa. Nyt tarvitaan toimenpiteitä jokaiselta, kirjoittaa opettaja Joona-Hermanni Mäkinen.

Humppilan valtuusto erotti teknisen lautakunnan ja nimitti tilalle uuden: "Kaikilla oli paha olla"

Tulehtunut ilmapiiri ajoi teknisen lautakunnan eroon Humppilassa. Humppilan kunnanvaltuusto erotti teknisen lautakunnan sen omasta pyynnöstä.

Joensuussa etsitään sateenkaariystävällistä seurakuntaa

Sateenkaariystävällisessä seurakunnassa kaikilla on turvallinen olo.

Trumpit vierailivat Pittsburghissa synagogaiskun tapahtumapaikalla – vastassa tuhansia mielenosoittajia

Presidentti Trump tapasi myös sairaalahoidossa olevia iskussa loukkaantuneita.

Trump: Amerikka suree Pittsburghin juutalaisten joukkomurhaa

Yhdysvaltain presidentti vetoaa kaikkiin juutalaisvastaisuuden ja vihamielisyyden torjumiseksi.

Kyyninen epäluottamus – Someen jatkuvasti negatiivisia päivityksiä lateleva ei välttämättä tunnista olevansa negatiivinen

Rasittavia kommentteja toistuvasti kirjoittava rasittaa ennen kaikkea itseään. Pitkäkestoinen kyynisyys ottaa pumpusta.

Kaksinumeroinen määrä hakijoita Suomen yleisurheilun valmennusjohtoon – Kemppaisen korvaaja tahdotaan valita kuukauden sisällä

Suomen Urheiluliiton toiveissa on, että uusi valmennusjohtaja on valittu marraskuun puoliväliin mennessä.

Euroopan parlamentti haluaa kansainvälisen kiellon tappajaroboteille

Euroopan parlamentti hyväksyi keskiviikkona päätöslauselman, jossa vaaditaan itsenäisesti toimivien autonomisten aseiden kieltämistä.

Suomen sijoitus lehdistönvapausindeksissä putosi toisena vuotena peräkkäin

Järjestön mukaan lähdesuoja vaarantui Viestikoekeskus-uutisoinnin myötä tehdyssä takavarikossa.

Iranin presidentti: Emme ole uhka naapureillemme

Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat vaatineet Irania rajoittamaan ohjusohjelmaansa.

Venäjän ulkoministeriö lupailee pikaista vastausta Britannian toimiin: Räikeä provokaatio Britannialta

Britannia rikkoo perusperiaatteita valitsemalla valtioiden välisten keskustelujen sijaan yhteenoton Venäjän kanssa, tulkitaan Venäjän ulkoministeriössä.

Putin pitää Trumpin hallinnon listaa "vihamielisenä eleenä"

Venäjän presidentin mielestä Yhdysvaltojen julkaisema lista vahingoittaa Venäjän ja Yhdysvaltojen välisiä suhteita, mutta kostoa ei ole luvassa.

Flinkkilä & Tastula – Kun vihapuhe muuttui väkivallaksi 1918

Kirjailija Sirpa Kähkönen vieraana aiheesta sisällissota.

Heli Vaarasen kolumni: Suomalaisissa parisuhteissa vallitsee epätasa-arvo rahan suhteen

Suomalaisperheissä miehillä on usein talousvastaavan rooli, vaikka käytettävä raha olisikin yhteistä. Siinä on este tasa-arvolle, kirjoittaa Heli Vaaranen.

TS:n toimittajaan kohdistuneita kirjoituksia tutkitaan kunnianloukkauksina ja laittomina uhkauksina

Poliisin mukaan tutkittavaa materiaalia on paljon ja kokonaisuus on hankala. Tutkinta valmistunee kuukauden sisällä.

Suomessa asuvat muslimit kokevat häirintää EU-keskiarvoa useammin, kertoo EU-tutkimus

EU:n perusoikeusviraston tutkimus selvittää maahanmuuttajataustaisten muslimien kokemaa syrjintää eri EU-maissa.

Venäjän ulkoministeri: Yhdysvallat tanssii Venäjä-suhteissaan omaa breakdanceaan tangon sijaan

Venäjä lupaa vastata Yhdysvaltain määräykseen sulkea San Franciscon pääkonsulaatti sekä kaksi edustustojen lisärakennusta New Yorkissa ja Washingtonissa.

Itä-Suomen poliisi kaipaa kipeästi uutta tiedustelulakia: "Hiljaisen tiedon saaminen on todella tärkeää"

Itä-Suomen poliisipäällikkö on harmissaan tiedoista, joiden mukaan maahanmuuttajat ovat Turun puukkoiskun jälkeen joutuneet silmätikuiksi.

Kaupan liitto: Itsepalvelukassat aiheuttaneet vihapurskahduksia – kohteina myyjät

Kauppa kasvaa kuluvana vuonna mutta kasvu ei näy työpaikoissa.

Keski-Afrikan taistelijat allekirjoittivat rauhansopimuksen

Keski-Afrikan tasavaltaa ovat repineet hajalle uskonnolliset ja yhteiskunnalliset ristiriidat, jotka ovat kestänet nelisen vuotta.

Pohjois-Korea uhoaa jatkavansa ydinohjelmaansa

YK:n turvallisuusneuvosto laajensi perjantaina Pohjois-Korean vastaisia pakotteita.

Tutkija arvioi laavulla asuneesta saksalaisnaisesta noussutta nettikeskustelua: "Kertoo yhteiskunnan tilasta"

Mediatutkija Pentti Raittila arvioi, että tapaus kuvastaa netin keskustelukulttuuria.

Puolustuskiista olikin hallituksen ja eduskunnan välillä

Kaksi puolustusselonteon lausetta voi näyttää pilkunviilaukselta, mutta niistä käydään kulisseissa kovaa kisaa.

Valtuustokausi ei ole vielä edes alkanut, mutta Oulussa kinastellaan jo – "Ennakoi haastavia aikoja"

Kaupungissa on tullut eripuraa luottamustehtävien jaosta. Erimielisyydet äityivät siihen pisteeseen, että Aito suomalainen yhteislistalta valtuustoon noussut, maahanmuuttovastaisuudesta tunnettu valtuutettu jätettiin ulos neuvotteluista.

Lasten ja nuorten urheilun erimielisyydet ratkotaan yhä useammin juristien välityksellä – kiistaa maksuista ja peluuttamisesta

Lasten ja nuorten urheiluun liittyviä erimielisyyksiä ratkotaan aikaisempaa useammin juristien voimin.

Turkki ja Saksa sovittelivat suhteitaan – "natsivertaukset ylittävät rajan"

Saksan ja Turkin ulkoministerit tapasivat keskiviikkona vähentääkseen viime päivinä kasvaneita jännitteitä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle