Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Räppäri Hassan Maikal on nähnyt, miten syrjäytyneet nuoret ajautuvat lähiöissä jengien vietäviksi: "Ainoa yhteisö, joka tukee ja ymmärtää"

Tänä syksynä rap ja jengiväkivalta on noussut otsikoihin. Kulttuurivieras, räppäri Hassan Maikalille asiassa ei ole mitään uutta. “Tähän pitää puuttua nyt. Muuten menemme samaan, mitä on tapahtunut jo Ruotsissa tai Britanniassa.”

Ruotsalaisen Einár-räppärin kuolema herättää kysymyksiä jengiväkivallasta – räppäreiden mukaan Suomi ei ole suojassa vastaavilta hirveyksiltä

Einárin kuoleman arvioidaan liittyvän jengirikollisuuteen. Palefacen ja Töölön Ketterä -yhtyeen Matti8:n mukaan on olemassa riski, että vastaavaa tapahtuu myös Suomessa, jos eriarvoistumista ei pysäytetä.

Suomessa keskustellaan nyt gangsta rapin väkivaltaisuudesta – genren nuoret tekijät eivät usko alkuunkaan, että musiikki tekisi kenestäkään rikollista

Myös Suomessa nuoret musiikintekijät ottavat yhä enemmän vaikutteita gangsta rapista, jonka kuvastoon kuuluu myös rikollinen elämäntyyli ja jengielämän ihannointi.

Kanye West on historiaa – jatkossa räppäri tunnetaan virallisesti nimellä Ye

Artisti on käyttänyt uutta nimeä jo pitkään lempinimenään ja on myös julkaissut samannimisen albumin.

Hip hop -festivaali Blockfestin perustaja rikoksia tekevistä räppäreistä: Kilpaillaan mieluummin musiikissa kuin tappelussa

Blockfestin perustajan Kalle Kallosen mukaan katujengien välinen nokittelu voi aiheuttaa väkivallan uhkaa joillain gangsta rap -keikoilla.

Räppäri, poliitikko, nuorisoidoli, shamaani: tällainen mies on mielipiteitä jakava Milad "Slim Mill" Dehghan, joka sai potkut perussuomalaisista

Milad Dehghan tietää, että provoamisella saa näkyvyyttä. LEVELI-podcastissa hän pilkkaakin poliitikkoja ja intoilee salaliitoista. Dehghan kannattaa sellaista sananvapautta, jossa koronarokotekriittisistä puheistakaan ei tarvitse kantaa vastuuta.

Yeboyah kritisoi n-sanan käyttöä räpissä, sitten sähköposti täyttyi vihasta – "Työmahdollisuuksia menettää, kun vähemmistön edustajana puhuu näistä asioista"

Yeboyah käsittelee musiikissaan isoja teemoja kuten rasismia ja naisten oikeuksia. Julkisuudessa hänestä voi syntyä ärhäkkä kuva, mutta räppäri uskoo, että niin kävisi, vaikka hän olisi hiljaa.

Perjantai 17.9.2021 (radio)

THL on antanut ohjeen 3. koronarokotuksesta. Suomessa puhutaan hoitajien koronarokotuksista. Suomessa puhutaan hoitajien rokotuksista. Englantilainen poplaulaja Ed Sheeran esiintyy Suomessa ensi kesänä. Sää on poutaista ja pilvistä.

Ed Sheeran esiintyy Helsingin olympiastadionilla ensi kesänä

Sheeran on ensimmäinen uudistetulle Olympiastadionille toistaiseksi julkaistu ulkomainen esiintyjä. 

Hiphop-festivaalin järjestäjä poliisin tehovalvonnasta: "Mikäli kaikkialle tehtäisiin valvontaa tällä tasolla, tapauksia tulisi esiin samassa suhteessa"

Seinäjoen Hiphop-festivaalin järjestäjien mukaan on erikoista, että alueella on muitakin nuorille suunnattuja kesätapahtumia, mutta niissä ei ole samanlaista huumausaineiden tehovalvontaa. Poliisin mukaan tehovalvonnalle on syy.

Seinäjoen Hiphop-festivaalien tehovalvonnassa paljastui 30 huumerikosta

Poliisi etsi huumeita hiphop-festivaaleilla ja tapahtuma-alueen välittömässä läheisyydessä sekä Seinäjoen keskustassa. Poliisin haaviin jäi pääasiassa kannabista, mutta myös amfetamiinia, kokaiinia ja huumelääkkeitä.

Blockfest ilmoitti peruvansa festivaalin – järjestäjä: "Tämä olisi ollut vältettävissä"

Tapahtumaa siirrettiin jälleen vuodella. Pirkanmaa asetettiin hiljattain koronapandemian leviämisvaiheeseen. Tälle vuodelle hankitut liput käyvät ensi kesänä järjetettävässä tapahtumassa.

Suomen ensimmäinen hiphopiin keskittyvä opintolinja käynnistyy Jyväskylän Korpilahdella ensi viikolla

Opintolinjalla opiskelijat perehtyvät muun muassa räppiin, DJ-työskentelyyn, breikkiin, graffitiin ja musiikkituotantoon. Uusi, Alkio-opistolla alkava opintolinja, on toteutettu yhteistyössä Kulttuuriyhdistys TUFF!n kanssa.

Sakke Aalto tuotti Behmin menestysalbumia, ja silti harva tuntee häntä – sooloartistina hän on Keko Salata, joka ei uskalla yleisön eteen

Aalto on tehnyt musiikkia esimerkiksi JVG:lle, Mikael Gabrielille ja Cheekille, mutta kovat meriitit eivät ole poistaneet epävarmuutta. Siksi hän poseerasi Keko Salatan valokuvissa pitkään maski naamallaan.

Ed Sheeranista tuli isä ja hän täytti 30 – mullistavan vuoden kokenut supertähti kertoo Ylelle, miten bileet jäivät vähemmälle ja musiikkityylikin muuttui

Maailman suosituimpiin artisteihin kuuluva Sheeran aikoo lähteä ensi vuonna kiertueelle ja haluaa palata konsertoimaan Suomen kesäyöhön. Intohimoisena jalkapallofanina tunnettu artisti sanoo Englannin menestyksen EM-kisoissa yhdistäneen Brexitin jakamaa Iso-Britanniaa.

Rap-legenda 50 Cent esiintyy Tampereen Blockfesteillä elokuussa

Yli 30 miljoonaa albumia uransa aikana myynyt megatähti 50 Cent on festareiden pääesiintyjä.

Rikollisesta elämästä kertova suomiräp kerää miljoonia katselukertoja Youtubessa – ja se kertoo muutoksesta Suomessa

Kotimaisessa räpissä puhutaan aiempaa enemmän rikosten tekemisestä, ja se kertoo yhteiskunnan muutoksesta. Tätä mieltä ovat useat Ylen haastattelemat räppärit. 

Rap-artisti DMX on kuollut – elämäntavat uuvuttivat räppärin vain 50-vuotiaana

Monet julkkikset ovat äityneet muistelemaan poisnukkunutta artistia.

Rap-artisti Mercedes Bentso joutui napit vastakkain koulukiusaamista vastaan toimivan yhdistyksen kanssa

Mercedes Bentso teki muutama vuosi sitten videon koulukiusaamista vastaan. Nyt videon tilaaja haluaa sen pois Youtubesta.

Tiistai 23.3.2021 (tv)

Ravintolat. Retkeily. Rudi Rok. Säätiedot.

Pienenä kiusattu, isompana kiusaaja – rap-artisti Teddy kertoo, kuinka muiden nöyryyttäminen oli hänelle keino selviytyä

Kulttuurivieras Teddyn kappale soi kiusaamista vastaan työskentelevän Break the Fight -toiminnan tunnusbiisinä.

Lähes sata räppäriä piirtää kuvaa suomalaisesta hiphopista Ylen dokumenttisarjassa – Cheek muistelee uransa alkua: "Mä olin niin sairaan huono"

Mist sä tuut? -dokumenttisarjassa kierretään tunnustelemassa seitsemän eri kaupungin hiphop-kulttuuria.

Yhdysvaltalaisräppäri Nicki Minajin isä kuoli jäätyään auton alle – epäilty pakeni paikalta

Robert Maraj , 64, menehtyi saaminsa vammoihin perjantaina alkuillasta paikallista aikaa.

Katso uusin Yle Mix: Hirmuinen ikävä live-esityksiä!

Millaisten keksintöjen avulla saadaan artistit ja yleisö takaisin yhteiseen tilaan?

Ylen aamu tänään: Matkustusrajoitukset kiristyvät edelleen ja koronan leviämistä yritetään estää myös lentoliikenteessä – katso lähetys tästä

Millainen uhka sosiaalinen media on demokratialle? Rap-artisti Yeboyah haastaa vallitsevia ajatusmalleja.

Metallinhohtoisen naamion takaa riimejä laukonut yhdysvaltalaisräppäri MF Doom on kuollut 49-vuotiaana

Salaperäisestä artistista ja tuottajasta muodostui uransa aikana supertähti erityisesti valtavirtapiirien ulkopuolella.

Riimit ratkaisevat voittajan – kaksintaistelut kuuluvat suomalaiseenkin räppiin, mutta Gettomasan ja Lukas Leonin biiffailu yllätti jopa räp-tutkijan

Tutkijan mukaan räp-kulttuurin tunteminen auttaa ymmärtämään dissailua. Suomalaisräppäreiden joulukuinen nokittelu kiinnosti laajasti.

Uusi hiphop-festivaali Kuopionlahdelle ensi kesänä - Hoodfest siirtyy Oulusta Savoon

Kävijätavoite ensimmäiselle järjestysvuodelle on 5 000 festivaalivierasta.

Räp-musiikki on miesvaltaista, ja sitä korjaamaan pidettiin Helsingissä kaksi toisenlaista leiriä: "Hyvää naisräppäriä on vaikea hyväksyä"

Helsingissä järjestettiin tällä viikolla kaksi leiriä naisille sekä trans- ja muunsukupuolisille, sillä moni kokee vaikeaksi päästä sisälle miesvaltaiseen räp-skeneen.

Räppärit tuohtuivat perussuomalaisten vaalimainoksesta uudella radiokanavalla – toimitusjohtaja kertoo, miksi mainos päätyi kanavalle

Monen räppärin mielestä monikulttuurisia arvoja puolustavan räpmusiikin arvomaailma ei sovi yksiin puolueen näkemysten kanssa.

"Toivoisin, että kuuntelijat tekisivät läksyt" – Räppäri Brädi taisteli rasismia vastaan jo nuorena

Muusikko peräänkuuluttaa suvaitsevaisuutta ja kulttuurihistorian ymmärrystä.

Rap-artisti Yeboyah kaipaa alalleen Suomessa kantaaottavuutta: "Perustavanlaatuinen ydin rapissa ja hiphopissa on rasisminvastaisuus"

Yeboyahin eli Rebekka Kuukan visuaalinen Elovena-EP toi muun muassa Emma-ehdokkuuden vuoden tulokkaana ja uutta musiikkia on tekeillä.

Kaksi epäiltyä on saanut syytteen lähes kaksi vuosikymmentä sitten tapahtuneesta Jam Master Jayn murhasta

Syyttäjien mukaan murhan motiivina oli huumausaineiden jakeluun liittynyt kiista.

Ylen aamu tänään: Kasvomaskien käytöstä annettiin suositus – pureeko suomalaisiin pelkkä suositus? Katso lähetys tästä

Vakuuttaako hallituksen koronaviestintä kansalaisia? Suomalaiset intoutuivat veneilemään, meripelastajilla on riittänyt hommaa.

Räppäri Kanye West palasi sittenkin Yhdysvaltain presidenttikisaan – piti kummastusta herättäneen kampanjatilaisuuden Charlestonissa

Westin tekemisiä pidetään julkisuustemppuna. Toiset ovat huolissaan räppärin mielenterveydestä.

Räppäri Kanye West vetäytyy Yhdysvaltain presidenttikisasta

Artisti kertoi aikeistaan pyrkiä Yhdysvaltain presidentiksi vajaat kaksi viikkoa sitten.

Blockfest-festivaali siirtyy ensi kesään – anniskelumääräysten tiukkuus ratkaisi

Blockfesteille 2020 ostetut liput käyvät sellaisinaan myös ensi vuoden tapahtumaan.

Ijahis idja -musihkkafestivála dán jagi dušše soffá alde – temákonsearttain čájehit doarjaga Giehtaruohttasii

Konsearttas loaiddastit rap-artista Ailu Valle, Gájanas-joavku sihke juoigit Iŋgá-Máret Gaup-Juuso ja Juha Tornensis.

Superkokoonpano GG Caravan tekee paluun vuosien tauon jälkeen – "Työtä riittää rasismin kitkemiseksi"

Mustalaismusiikkia räppiin yhdistelevä bändi perustettiin kahdeksan vuotta sitten ajamaan vähemmistöjen oikeuksia ja yhdenvertaisuutta.

Guldal jiena: Jikŋon 2 násti illuda searvat Stjernekampii

Kárášjohkalaš Vegard Bjørsmo lea oassálastimin boahtte čavčča Norgga stuorámus musihkkaprográmmii, Stjernekampii.

Tapahtumien yleisörajoitusten lieventäminen tuli monelle festarille liian myöhään – Tampereen Blockfest yhä valmiudessa

Finland Festivalsin toiminnanjohtajan mukaan tieto on hyvä, mutta suurimmalla osalla tapahtumista tämä kesä meni ohi.

Aikuiseksi kasvanut JVG Ylen aamussa: "Ollaan opittu uran aikana, että se, mikä pelottaa, vahvistaa"

Kymmenessä vuodessa JVG on rikkonut musiikin genrerajoja ja kasvanut areenakiertueen kokoiseksi yhtyeeksi.

Naisten sorrolle Saudi-Arabiassa ei näy loppua: Paikallisesta naisräppäristä pidätysmääräys

Muusikko Asayel Slayn musiikkivideo on herättänyt vihastusta konservatiivisessa maassa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle