Uusimmat artikkelit
Työttömyysturvan muutokset kirpaisevat myös korkeakoulutettuja – katso kolme esimerkkiä
Duunariliitot ovat pitäneet kovinta meteliä hallituksen työelämä- ja sosiaaliturvamuutoksista, mutta leikkaukset vaikuttavat myös korkeakoulutettuihin.
Rakennusalan työttömyys uhkaavassa kasvussa – Lahti mukana kehittämässä uusia palveluita alan työpaikkojen lisäämiseksi
Lahden, Jyväskylän ja Kuopion yhdessä toteuttaman haastekilpailun voittajan kanssa voidaan laatia yli neljännesmiljoonan arvoinen palvelusopimus.
Pohjois-Pohjanmaan talous- ja työllisyysluvut jatkavat hiipumistaan – orastavaa nousua ennakoidaan vuodelle 2025
Uuden työvoimabarometrin mukaan valtaosa maakunnan yrityksistä on pystynyt sopeutumaan tilanteeseen, ja jos henkilöstöä on vähennetty se on tehty harkitusti. Konkurssien määrä on kuitenkin noussut.
Yhä useampi yritys joutuu taas turvautumaan lomautuksiin – lomautusmäärät voivat nousta finanssikriisin tasolle
Lokakuussa työttömien määrä nousi yli 20 000 henkilöllä ja kokoaikaisesti lomautettujen määrä 10 000 henkilöllä vuodentakaisesta. Moni yritys turvautuu nyt lomautuksiin.
Vety- ja akkualan miljardi-investoinnit pohjalaismaakuntiin toimivat veturina koko maan viennille, arvioi ministeriö
Investointeja on luvassa akkualalle, vetytehtaisiin sekä tuulivoimaan maalla ja merellä. Ensi talvesta on silti vielä tulossa hankala.
Pohjois-Pohjanmaalla työttömiä yli 3000 enemmän kuin vuosi sitten, Kainuussa työttömyys kasvoi hieman
Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste oli lokakuun lopussa 10,9 prosenttia, Kainuussa 8,6 prosenttia.
Työttömien määrä jatkaa kasvuaan Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla
Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla oli lokakuun lopussa noin 6 900 työtöntä, mikä on noin 750 enemmän kuin vuosi sitten.
Työttömyys kasvoi lokakuussa sekä miehillä että naisilla – ekonomistin mukaan pahin on vielä edessä
Työvoimatilanteen määrää arvioineet ekonomistit näkevät, että taantuma tekee työttömyysluvuista tulevaisuudessa entistä huonompia.
Työttömien työhakijoiden määrän kasvu kiihtynyt Satakunnassa
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli lokakuussa 9,2 prosenttia.
Riku Reponen, 29, asuu työllisyyspalvelujen naapurissa, mutta ei ole koskaan tehnyt töitä
Terveysongelmista kärsivä Riku Reponen ei usko koskaan työllistyvänsä. Miksi pitkään työttömänä olleiden määrä kasvaa lukuisista hankkeista huolimatta?
Auli Viitalan kolumni: ”Kannustinloukku” on keksitty sana, joka levisi kuin korona
Kannustinloukku-sana oli nerokas keksintö, koska se herättää tunteita ja sopii otsikkoon, pohtii Viitala.
Lomautusten määrä nousee lähes 2000-luvun finanssikriisin tasolle, ennustaa ministeriö
TEM:in ennusteen mukaan lomautusten määrä kasvaa voimakkaasti syksyn aikana.
Helsingissä on alueita, joissa jopa kolmannes nuorista on saanut toimeentulotukea – kartta näyttää erot kaupunginosien välillä
Itäisessä Helsingissä jopa kolmannes nuorista on joutunut turvautumaan toimeentulotukeen tänä vuonna.
Etelä-Savossa on lähes 300 lomautettua enemmän kuin vuosi sitten
Lomautukset johtuvat pääosin rakennusalan taantumasta, jonka kestoa on vaikea ennustaa.
Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa yhä – tutkija: ”Meneillään on selvästi trendi”
Lomautettujen määrä kasvoi koko maassa 87,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tutkijan mukaan tilanne näyttäytyy haasteellisena.
Työttömien määrä on kasvanut Pohjois-Pohjanmaalla – myös lomautuksia huomattavasti enemmän viime vuoteen verrattuna
Työttömien määrä on kasvanut erityisesti Pyhännällä. Tätä selittävät taloteollisuuden vaikeudet ja talotehtaan yrityskonkurssi.
Lomautettujen osuus työttömistä kasvaa Hämeessä
Työttömien määrä kehittyy eri suuntiin Kanta- ja Päijät-Hämeessä, kertoo Hämeen ely-keskuksen syyskuun työllisyyskatsaus.
Työttömyys väheni Lapissa yhä syyskuussa
Työllisyystilanne on Lapissa muuta maata parempi. Lapissa työttömyysprosentti oli 9,2 ja koko maassa 9,4 prosenttia.
Nälkämaassa leipää riittää samalla kun muualla maassa jaetaan kurjuutta – Sotkamossa kaikkien aikojen ennätys
Kainuun työttömien määrä vähenee edelleen toisin kuin lähes kaikkialla muualla maassa. Kainuun alhaisin työttömyysprosentti on Sotkamossa, 4,3 prosenttia.
Lomautettujen määrä nousi rajusti Kaakkois-Suomessa – työttömien määrä laski vain Luumäellä, Miehikkälässä ja Virolahdella
Lomautettujen määrän lisäksi myös nuorten, pitkäaikaistyöttömien, yli 50-vuotiaiden ja ulkomaalaisten työttömien määrät ovat kohonneet.
Työttömien määrä nousi Pirkanmaalla enemmän kuin muissa maakunnissa
Pirkanmaan työttömyysaste oli syyskuussa 9,1 prosenttia, kun maan keskimääräinen työttömyysaste oli 9,4 prosenttia.
Työttömyys on nousussa Etelä-Pohjanmaalla, myös lomautettuja aiempaa enemmän
Lomautettujen lukumäärä syyskuun lopussa oli 679, jossa nousua oli peräti 361 henkilöä viime vuoden vertailuajankohtaan.
Vain kourallinen Consolis Parman Forssan työntekijöistä on halunnut muuttaa työn perässä
Firma yritti uudelleensijoittaa suljettavalla tehtaalla työskennelleitä henkilöitä muihin Parman tehtaisiin, joita on kaksitoista eri puolilla Suomea.
Tekoäly voi kirjoittaa työhakemuksen ja viilata ansioluetteloa – katso miten homma käytännössä toimii
Nopeasti suosiotaan kasvattavaa tekoälyä voi käyttää työnhaussa hyväksi työpaikkojen etsimisessä, asiakirjojen tekemisessä ja työnhakuun valmistautumisessa.
Ilmajoen, Seinäjoen ja Isonkyrön yhteisten työllisyyspalveluiden yksityiskohdat selventyvät
Suunnitelman mukaan jokaisessa kunnassa on oma toimipiste. Ilmajoen toimipisteessä kunnantalolla työskentelee kuusi omavalmentajaa, jotka auttavat työttömiä työnhaussa.
Oulusta tulee vastuukunta 11 kunnan työllisyysalueelle – uudistuksen tavoitteena tehostaa työllistymistä
Työvoima- ja elinkeinopalvelut siirretään vuoden 2025 alussa valtiolta kunnille tai työllisyysalueille. Oulun seudun työllisyysalue on laaja.
Etelä-Savon työllisyyspalvelut jakautuvat kahteen alueelliseen kokonaisuuteen ja Keski-Savoon
Etelä-Savon te-palveluita järjestetään vuodesta 2025 alkaen Savonlinnan, Mikkelin ja Keski-Savon työllisyysalueen voimin.
Työvoimapalvelut muuttuvat 2025 – Katso kartasta Savo-Karjalan työssäkäyntialueet
Kunnilla on tietoa paikallisista koulutuksista ja elinkeinopalveluista. Tämän toivotaan hyödyttävän työnhakijoita.
Savo-Karjalassa on ylitarjontaa myyjistä ja talonrakentajista – lähihoitajiakin on työttömänä, vaikka heistä on pula
Katso Ylen koneesta työttömien työnhakijoiden määrä maakunnittain ja ammatin mukaan.
Lahti haluaa järjestää TE-palvelut itse
Työllisyyspalveluiden uudistus siirtää tehtäviä kunnille vuoden 2025. Lahti käy omalla työllisyysalueellaan muun muassa sitkeän rakennetyöttömyyden kimppuun.
Kun lähes koko tehtaan väki irtisanottiin, käärittiin Kemissä hihat – nyt kaksi vuotta myöhemmin suurin osa on työllistynyt
Irtisanotuille on tarjottu koulutusta ja työllistymispalveluja sekä tukea vapaa-aikaan ja työkykyyn.
Avoimien työpaikkojen määrä romahti: ”Vaikka työtön kuinka haluaisi työpaikan, hän ei sitä saa”, sanoo Mika Maliranta
Avointen työpaikkojen määrä on vähentynyt rajusti vuoden takaiseen verrattuna, paljastavat työ- ja elinkeinoministeriön tilastot.
Lapissa työttömyys väheni elokuussa – koko maassa työttömien määrä kasvoi
Lapissa oli elokuun lopussa alle 7 600 työtöntä työnhakijaa, mikä on 400 vuoden takaista vähemmän.
Sata lomautettua pompautti Ähtärin työttömien työnhakijoiden osuuden roimaan kasvuun
Maakunnan alhaisimmat työttömien työnhakijoiden osuudet olivat Evijärvellä, Kuortaneella, Isojoella ja Karijoella. Ähtärissä sen sijaan on muuta maakuntaa huomattavasti korkeampi osuus, 10 prosenttia.
Kainuun työttömyys on ennätyksellisen matalalla
Kainuussa oli elokuun lopussa 2 433 työtöntä työnhakijaa, mikä on vähiten työnvälitystilaston ensimmäisen tiedon, eli vuoden 2006 jälkeen.
Työttömyysluvut synkkenivät edelleen Pohjois-Pohjanmaalla – varsinkin rakennusalan vaikeudet näkyvät
Elokuun lopussa työttömien työnhakijoita oli noin 2 200 vuoden takaista enemmän. Suurissa rakennusalojen ammattiryhmissä työttömyys on selvästi lisääntynyt.
Työllisyys koheni elokuussa naisten ansiosta
Työllisiä naisia oli elokuussa 49 000 enemmän kuin viime vuonna. Rakentamisen ja teollisuuden kasvavat haasteet eivät vielä näkyneet työllisyyskehityksessä.
Tornio avaa nuorille työllisyyspalvelu Ohjaamon
Palvelupisteen tarkoitus on työllisyyspalvelujen ohella antaa neuvontaa kaikenlaisissa elämäntilanteissa.
Etelä-Pohjanmaalla varmistellaan, että työllisyyspalvelut pysyvät lähellä – valtuustot päättävät viimeistään lokakuussa yhteisalueista
Etelä-Pohjanmaalle on tulossa kolme työllisyysaluetta. Yhdessä on 10 kuntaa, yhdessä 3 ja yhdessä ainakin 5. Suupohjan kunnat neuvottelevat vielä rannikon kuntien kanssa ylimaakunnallisesta alueesta.
Pohjanmaan kauppakamarilta ja suurilta työnantajllta kovaa kritiikkiä uudistukselle, joka siirtää työvoimatoimistot kuntien vastuulle
Työnantajat pelkäävät palvelujen pirstaloituvan, lisäksi yritykset ovat huolissaan siitä, että uudistus ei kannusta hakemaan työpaikkaa yli aluerajojen.
Työttömyysvakuutuksen maksuihin tulossa ennätyssuuri alennus – näin se näkyy sinun kukkarossasi
Työllisyysrahasto esitti elokuun lopulla historiansa suurinta alennusta työttömyysvakuutusmaksuihin. Käytännössä työntekijän maksu lähes puolittuisi nykyisestä ensi vuonna, mikä puolestaan nostaisi käteen jääviä tuloja.
Jouduin lomautetuksi, miten saan rahat riittämään? Lue neljä kysymystä ja vastausta
Kokosimme tähän juttuun keskeisiä kysymyksiä ja vastauksia sinulle, joka jouduit lomautetuksi.
Lahti maksaa pitkäaikaistyöttömistään sakkoa yhtä paljon kuin aiemminkin, vaikka työllisyystilanne parani
Kaupungin työttömyysaste oli kesäkuussa alhaisin viiteentoista vuoteen. Työllisyystoimet ovat kuitenkin purreet huonosti pitkäaikaistyöttömyyteen.
Heikki Hiilamon kolumni: Onko väliä, perustuuko turvasi pahan päivän varalle avustukseen vai vakuutukseen? Kyllä on
Sosiaaliturvan periaatteet on ymmärretty Suomessa sekavasti. Se on johtanut järjestelmään, jossa duunari maksaa itselleen vakuutusta työttömyyden varalta, mutta muut päättävät, miten raha käytetään.
Niin moni nuori on nyt Kiinassa työttömänä, ettei uusia lukuja enää julkaista – rohkeat ryhtyvät pienyrittäjiksi
Yhä useampi kiinalainen nuori haluaa pois urapolulta, jota vanhemmat ovat hänelle syntymästä saakka tasoittaneet.
Pientalovalmistajan konkurssi ravistelee alle kahden tuhannen asukkaan Pyhäntää – seutujohtaja: ”Järkytys koko seutukunnalle”
Talotehtaan konkurssi uhkaa yli 200 työpaikkaa. Hankalin tilanne saattaa olla ulkomaisella työvoimalla, arvio Haapaveden–Siikalatvan seudun kuntayhtymän seutujohtaja Tarja Bäckman.
Vuorotteluvapaan lakkauttaminen ei näy vielä hakijoiden määrissä Varsinais-Suomessa – huolestuneita kyselyjä silti paljon
Petteri Orpon hallitus aikoo lakkauttaa vuorotteluvapaajärjestelmän.
Lahden työttömyysaste oli heinäkuussa alin 15 vuoteen
Lahden työttömyystilanne on silti edelleen vaikea muun muassa pitkäaikaistyöttömyyden lisääntymisen vuoksi.
Työttömien työnhakijoiden määrä on lähtenyt kesällä nousuun
Työttömien työnhakijoiden määrä on noussut myös viime vuodesta. Samalla avointen työpaikkojen määrä on vähentynyt reilusti.
Työttömyys vähenee yhä Kanta-Hämeessä
Työttömien työnhakijoiden määrä väheni heinäkussa vuodentakaisesta 110:llä henkilöllä.