Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sähkötyökalut, akkukoneet, K-Rauta, kauppias,  Jyri Metsälä.

Akkukäyttöisyys syrjäyttää bensapelit pienkoneissa hurjaa vauhtia – yksi käyttäjäryhmä suosii edelleen väistyvää voimanlähdettä

Myös verkkovirtaan kytkettävät johdolliset mallit ovat suuresti korvautuneet akkuversioilla. Hintaerot ovat kutistuneet selvästi.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Päältäajettavan ruohonleikkurin alle jäänyt mies menehtyi Pirkkalassa

Onnettomuus sattui Pirkkalassa perjantaina puoliltapäivin.

Markku Harju hoitaa siiliä

Villieläinhoitolassa hoidetaan robottiruohonleikkureiden silpomia siilejä nyt päivittäin – villieläimet tunnistavia robotteja saadaan vielä odottaa

Robottiruohonleikkurien turvastandardit edellyttävät esimerkiksi ihmisen jalan tunnistamista. Pientä siiliä tai oravaa laitteet eivät tunnista – vielä.

Siiliä ruokitaan

Siileistä pitää Englannissa meteliä Queen-tähti, Suomessa ei juuri kukaan – aktiivien mielestä nyt pitää herätä, tai siilejä ei enää ole

Loukkaantuneita tai aliravitsemuksesta kärsiviä siilejä hoitavat vapaaehtoiset toivoisivat, että Suomessa kiinnitettäisiin enemmän huomiota siihen, mitä rauhoitetulle eläimelle on tapahtumassa.

Läheltä

Kuhmoisissa Papinsaaren hautausmaalta varastettiin työkaluja 20 000 euron edestä

Varastosta on viety muun muassa kaksi päältä ajettavaa ruohonleikkuria, moottorisaha, lehtipuhallin, trimmeri ja painepesuri.  Poliisi pyytää vihjeitä tapaukseen liittyen.

112 numero paloauton kyljessä

Ruohonleikkuri paloi autotallissa, isommilta vahingoilta vältyttiin

Leikkuri syttyi tuleen polttoaineletkun vaihdon yhteydessä.

neljä ihmistä ryteikköisessä maastossa kitkemässä jättipalsamia

Aluksi oli valtava jättipalsamimeri – sitten alkoi 10 vuoden toivottomalta tuntuva urakka

Ryteikköinen maasto teki vieraslajin hävittämisestä vaikeaa, mutta nyt tulokset näkyvät.

Mikkeliläinen villieläinhoitaja Jarmo Lautamäki ja viirupöllö Viiru.

Näännyttävän kuuma sää toi asukkaita villieläinhoitolaan Mikkelissä – "hirvittävän kiireinen kesä"

Kuumuudessa nääntyneet linnunpoikaset ja oravat ovat hyppineet pesistä ennen aikojaan.

Leena Laari

Mökkitontin lupiinimeri muutettiin ruohonleikkurin avulla nurmeksi – tutkija kehottaa kaikkia ihmisiä viikatehommiin

Monenlaiset keinot ovat käytössä taistelussa lupiineja vastaan. Leena Laari hoitaa homman ruohonleikkurilla.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Ruohonleikkuri sytytti tulipalon Ulvilassa – yksi loukkaantui lievästi

Paritalon päätyrakennusta ja kattoa juoduttiin purkamaan sammutustöiden takia.

Ikaalinen

Työntekijä jäi hautausmaalla ruohonleikkurin alle ja kuoli: Syytteet kuolemantuottamuksesta hylättiin

Ikaalisten seurakunnan työntekijöiden syytteet kuolemantuottamuksesta hylättiin. Seurakunta tuomittiin työturvallisuusrikoksesta.

Ikaalinen

Seurakuntaa syytetään kuolemantuottamuksesta: Työntekijä jäi hautausmaalla ison ruohonleikkurin alle

Syyttäjä vaatii kahdelle Ikaalisten seurakunnan työntekijälle ankaraa sakkorangaistusta. 

Ari-Pekka Jeskanen esittelee robottiruohonleikkurinsa pohjaa.

Ari-Pekka Jeskanen leikkasi nurmikkoa aiemmin 72 tuntia kesässä – Nyt pihan siistii "Topi", joka häätää tontilta myyrät ja käärmeet

Naapurimaihin verrattuna robottiruohonleikkurit yleistyvät Suomessa hitaasti; itse tekemistä pidetään yhä arvossaan.

Akkuruohonleikkuri.

Akkuruohonleikkuria ostamassa? Älä usko valmistajien ilmoittamiin neliömetreihin yhdellä latauksella – Suomen kostea nurmi on hankala leikattava

Akkuruohonleikkurissa huoltotarpeita on vähän, mutta ne ovat sitäkin tärkeämpiä. Paras leikkuri on sellainen, johon saa varaosia.

Läheltä

Mies ajoi humalassa ruohonleikkurilla

Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

Poliisi-kyltti auton katolla.

Kauhavalla varastettiin ruohonleikkureita parinkymmenen tuhannen euron edestä

Ruohonleikkurit vietiin maatalousliikkeestä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Voikukkien takana mies leikkaa ruohoa ruohonleikkurilla.

Myös ruohonleikkuri voi olla päästötuholainen – pian pahimmat pölläyttelijät kielletään

Vuodenvaihteessa puutarhojen pienkoneiden päästöille tuli voimaan uusi EU-laajuinen rajoitus.

Läheltä

Ruohonleikkuri putosi perävaunusta kesken ajon kakkostiellä Porissa

Päältä ajettava leikkuri oli perävaunussa ilman kiinnitystä.

Ikaalinen

Mies kuoli jäätyään ruohonleikkurin alle hautausmaalla Ikaalisissa

Mies oli ollut ajamassa ruohonleikkurilla, johon oli liitetty peräkärry, kun ne kaatuivat.

Valkoinen hirvi hyökkää sorkalla robottiruohonleikkurin kimppuun.

Video: Valkoinen hirvi poltti päreensä omenansyöntiä häiritsevään robottiruohonleikkuriin Ruotsissa ja pamautti laitteen mäsäksi

Hirven ja ruuan väliin ei kannata edes robottiruohonleikkurin tulla, todettiin Ruotsissa.

Poliisiauto

Teinipojat varastivat Vieremän kunnan pakettiauton – auto pyörähti katon kautta ympäri ojaan

Pakettiauto vaurioitui ulosajossa ja pojat loukkaantuivat lievästi.

Sputnik viihtyy ulkona, mutta joutuu nyt odottamaan sisällä haavojensa paranemista sekä sitä, että infektioriski on ohi.

Robotic lawn mower injures pet in western Finland

Maria Frände's cat Sputnik received several lacerations on his legs after getting caught in a robomower's orbit.

Robottiruohonleikkuri

Sormet silpuksi saksalaistestissä – kaikki robottiruohonleikkurit eivät tunnista leikkiviä lapsia

Robottileikkurit tunnistivat seisovan lapsen, mutta eivät maassa makaavan lapsen kättä. Myös Suomessa vaarallinen robottileikkuri on vedetty myynnistä.

Vaahteranlehtiä maassa

Puutarhuri antaa helpotuksen syystöihin – jätä vaahteranlehdet suosiolla nurmikolle

Syksyllä limaiset vaahteranlehdet alkavat ällöttää kotipuutarhuria. Niitä ei tarvitse haravoida, vaan jättää talveksi maahan tai kerätä pensaiden suojaksi.

Ruohonleikkureita

Tee ainakin nämä, kun ruohonleikkurin talviloma alkaa: tyhjennä tankki, putsaa pohja ja vaihda öljyt

Ruohonleikkurit jätetään kesän jäljiltä turhan usein oman onnensa nojaan, mikä lyhentää niiden käyttöikää. Syyshuoltoon riittää muutama asia.

Ylen aamu-tv: Ruohonleikkuri kilpurina

Tiesitkö tästä lajista? Päältäajettavilla ruohonleikkureilla on kisattu Suomessa jo 10 vuotta

Kilpailuissa testiin joutuvat niin ajajien takapuolet kuin ruohonleikkureiden moottorit ja taka-akselit.

pitkäksi kasvanutta ruohoa

Päältäajettavilla ruohonleikkureilla surmansa saavat keski-ikäiset ja iäkkäät – "nuori ja vetreä saattaa ehtiä hypätä pois"

Kattavaa tutkimusta päältäajettavien ruohonleikkureiden vapaa-ajan tapaturmista ei ole tehty.

Nurmikkoon ruohonleikkurilla leilattu hymynaama.

Peltoteos nostaa hymyn lentomatkustajan kasvoille – kesän inhokkityöstä tuli harrastus: "Tässä ei ole mitään järkeä"

Kajaanin lentokentän läheisyydessä olevalle pellolle ilmestyy kesäisin valtavan kokoinen hymyilevä naama. Elävän tilataideteoksen tarkoituksena on ilahduttaa ihmisiä.

Uutisvideot: Ukkosta ja rautaisia mimmejä jääradalla!

Ruohonleikkureilla ajettiin kilpaa 12 tuntia järven jäällä – katso video hyisestä kisasta

Laviassa Satakunnassa ajettiin lauantaina ruohonleikkurien kuninkuuskisa, 12 tunnin kestävyysajo Le Mans.

Mies käynnistää pientä traktoria.

Kaupungin vanhoista työkoneista tuli hurja myyntihitti: "Puhelin soi koko ajan"

Kouvolalle sataa eri puolilta maata tarjouksia vanhoista lumiauroista, hiekoituslaitteista ja pikkutraktoreista. Kaupunki arvioi, että kauppoja syntyy kymmenillätuhansilla euroilla.

Satu Mäkelä-Nummela Pekingin olympiakisoissa 2008.

Vanhemmat palkitsivat suomalaisen olympiavoittajan ruohonleikkurilla

Satu Mäkelä-Nummelan olympiakullan varmistuttua vanhempien kaikki kolme puhelinta soivat lähes tauotta. Vieraitakin kävi onnittelukäynnillä toistasataa.

Köyhä teinipoika pyysi donitseja, sai yli 200 000 euroa

Memphisissä Yhdysvalloissa asuvan 16-vuotiaan pojan elämän muutti hänen päätöksensä tarjoutua donitsipalkalla kantamaan asiakkaan ostokset kaupasta.

Ruohonleikkuri on liian pitkäksi kasvaneen nurmikon keskellä.

Eikö ruohonleikkuri käynnisty talven jälkeen? Nykybensa pilaantuu talven aikana

Kaikki eivät pidä huolta laitteistaan vuodenaikojen vaihtuessa. Moottorikelkka odottaa kesän ajan ensilunta pihan nurkassa ilman suojausta, ja ruohonleikkurit ja muut kesälaitteet jäävät talven tullessa lumen alle. Väärä säilytys on pahimmillaan laitteen tuho.

ruoho

Postinjakajat tarttuvat ruohonleikkureihin tiistaina – Palvelun suosio on vielä arvoitus

Paljon keskustelua herättänyt Postin uusi ruohonleikkuupalvelu starttaa liikkeelle tiistaina. Postin mukaan palvelu on saanut osakseen kiinnostusta ympäri Suomen, mutta varsinaisia tilausmääriä ei vielä paljasteta. Palvelun suosion uskotaan kasvavan huippuunsa vasta keskikesän tienoilla.

Stihlin saha.

”Ei ammattikäyttöön” – Eikö ammattilainen saa käyttää tavallisten kuluttajien koneita?

Valmistaja ilmoittaa usein käyttöohjeissa, että laitetta ei saa käyttää ammattikäytössä. Kesätyöntekijä ei siten saisi leikata nurmea tavallisella ruohonleikkurilla tai siivooja imuroida asiakkaan kotona tämän omalla imurilla. Kuulostaa oudolta.

Mies ja ruohonleikkuri.

Kiinteistötyönantajat: Vaikea uskoa, että kuka tahansa voi alkaa leikata nurmikkoa

Posti kertoi torstaina, että se alkaa tarjota postinjakelun yhteydessä ruohonleikkuuta. Ruohonleikkuu on kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksen mukaista työtä, alan työnantajajärjestö huomauttaa.

Postin työntekijä leikkaamassa ruohoa.

Posti palvelee tuorein keinoin: Ruohonleikkuu tiistaipostin yhteydessä

Ruohonleikkuu on Postin tarjonnassa aina elokuun loppuun asti. Asiakkaalla pitää itsellään olla ruohonleikkuri.

VPK-nuoria sammutustöissä

VPK-nuori osaa paikata isän sormen ja sammuttaa palavan ruohonleikkurin

Lapset ja nuoret ovat innostuneet vapaapalokunnan toiminnasta Laviassa. Pienessä kylässä monet koululaiset juhlistavat tänään 60-vuotiasta nuoriso-osastoa.

Varastohallissa palo Kouvolassa

Varastohallissa syttynyttä tulipaloa on tänään sammutettu Hepokujalla Kouvolan Anjalassa. Pelastuslaitos sai nopeasti palon rajattua.

Husqvarna ruohonleikkurin käyttöohje

Kenellä on vastuu havereista, jos käyttöohje on täyttä siansaksaa?

Husqvarna lähetti päivitetyn ruohonleikkurin käyttöohjeen.

Puutarha.

Molempi parempi: Toinen antaa puutarhansa rehottaa, toinen on pedantti nyppijä

Puutarhan syystyöt ovat parhaillaan käynnissä. Moni miettii, onko kaikki työt tehtävä syksyllä, vai voiko jotain siirtää kevääseen. Puutarha muistuttaa omistajaansa – tarkka on tarkka syystöistäkin, mutta suurpiirteisestikin puutarhaa voi hoitaa. Eikä kumpikaan ole väärin.

Poikkeuksellisen laaja murtosarja selvisi – epäilyille kelpasivat niin aseet kuin ruohonleikkurit

Poliisi on selvittänyt eri puolille maata ulottuvan omaisuusrikosvyyhdin. Jutussa on vangittu kolme pirkanmaalaista miestä, joita epäillään lähes sadasta asunto-, mökki- ja työmaamurrosta. Osa rikoksista on tehty Päijät-Hämeessä.

Mökkimurtoja Salon seudulla

Varkaat ovat ottaneet mukaansa työkaluja, elektroniikkaa ja olutta.

Pasi Tulensalo ja Pasi Viitamäki kunnostavat ruohonleikkuria kisakuntoon hetkeä ennen starttia.

Ruohonleikkuristakin saa aika menopelin

Päältäajettavan ruohonleikkurin saa pienellä virityksellä kulkemaan jopa reilusti yli 100 km/h. Nurmikon leikkaaminen näin kovassa vauhdissa onnistuu huonosti, mutta toinen vaihtoehto on ottaa osaa leikkurien nopeuskilpailuun. Kisakoneita voi viritellä melkein mielin määrin.

Roopetar -alus kerää romua Päijänteellä.

Päijänteen saaria siivotaan romusta

Roopetar -alus kerää tällä viikolla saariasukkaiden jätteitä kyytiin ja kuljettaa ne kierrätykseen. Järvi-Suomen alueella ainoastaan Jyäskylässä romunkeräys on näin laajaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle