Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

YIT:n toimitusjohtaja vaihtuu – yhtiö antoi tulosvaroituksen maanantaina

Yhtiöllä on ollut viime aikoina merkittäviä kannattavuushaasteita Toimitilat-segmentissä.

Lapissa rakentajien työtilanne on heikentynyt

Rakennusliitosta kerrotaan, että kesän jälkeen työmaita on saatu valmiiksi ja rakentajia on joko irtisanottu tai lomautettu.

Massiivipuusta rakennettu päiväkoti nousemassa Jyväskylän Kuokkalaan – kustannukset lähemmäs 10 miljoonaa

Päiväkoti on mitoitettu noin 220 lapselle, ja se tulee toimimaan alueensa vuoropäiväkotina.

Kunnantalosta remontoitu kotiseututalo on kovassa käytössä

Pysyvien näyttelyiden lisäksi Kuninkaantuvassa järjestetään kesäisin vaihtuvia näyttelyitä.

Rovaniemen kaupunki myy rakennuskehotusten myötä saamansa yksitoista tonttia

Rovaniemen kaupunginhallitus päätti asiasta maanantaina kokouksessaan.

Jyväskylän Hippos-hankkeelle uusi rahoittajakandidaatti – "Merkittävä askel eteenpäin"

Hippos-keskuksen kokonaiskustannusten arvioidaan nyt olevan noin 150 miljoonaa euroa.

Kanttilan rakenteita tutkitaan remonttisuunnittelua varten

Kanttilassa tehdään pienpurkua rakenteiden kunnon selvittämiseksi.

Rakennusyhtiö YIT:ltä tulosvaroitus

Yritys odottaa kohteidensa valmistuvan loppuvuonna ajallaan koronapandemiasta huolimatta.

Nämä suuret remontit mullistavat Hakaniemen seuraavien vuosien aikana: Hämeentien katutyömaa on vasta alkusoittoa, sillä edessä on uudistusten aalto

Hakaniemen seutu muuttuu lähivuosina rajusti. Esimerkiksi mereltä vallataan tilaa asunnoille ja hotellille.

Kuopion torin tuntumaan rakennetaan uusia vuokra-asuntoja

Asunnot rakennetaan Puijonkadun, Suokadun ja Maljalahdenkadun väliselle alueelle.

Jyväskylän ytimeen kaavaillaan yli 10-kerroksisia tornitaloja – Kauppakulman kortteli menisi täysin uuteen uskoon

Kauppakulman korttelin nykyistä rakennuskantaa pitäisi purkaa uudisrakentamisen tieltä.

Forssan monitoimikeskuksen urakoitsijat on valittu

Forssan monitoimikeskuksen rakennustyöt alkavat marraskuussa.

Vanhan talon kunnostus on kuin hyppy tuntemattomaan – Keijo Särkijärvi on jo voiton puolella: "Jouluna olisi tarkoitus ottaa ensimmäiset löylyt"

Kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten säilyttämistä tuetaan vuosittain miljoonilla eurolla.

Hattulassa tonttien vuokraaminen on kiinnostanut rakentajia

Jos tontin lunastaa viiden vuoden sisällä vuokrauksen alkamisesta, niin vuokrasumma hyvitetään myyntihinnassa.

Rakentaminen hiipumassa Lapissa – loppuvuonna aloitetaan työmaita 62 miljoonalla eurolla

Loppuvuoden suurimpia aloitettavia rakennustyömaita ovat Länsi-Pohjan psykiatritalo Kemissä ja Muonion kunnan uusi palveluasumisyksikkö.

Suomen vanhimpiin elokuvateattereihin kuuluva Kino Sampo Riihimäellä palautettiin 1950-luvun ulkoasuunsa

Yli satavuotias nuorisoteatterinkin tilana toimiva elokuvateatteri sai taas lisää käyttöikää.

Rahanpuute ja venyvät kaavaprosessit autioittavat taloja myös kaupungeissa – Karun kaunis puutalo odottaa purkutuomiota

Lahden keskustan kupeessa rapistuu useita tyhjillään olevia taloja. Yksi autiotaloista kätkee palan esikoislestadiolaisten historiaa.

Joensuussa Penttilän ja keskustan asunnoissa hyvä hintakehitys

Kiinteistömaailman mukaan paras arvoennuste on pienillä ja uusilla asunnoilla.

Kiinteistömaailma: Uusimmat ja vanhimmat asunnot kallistuvat lähivuosina eniten

Keväällä asuntokauppa notkahti koronan seurauksena, mutta tilanne on myöhemmin oiennut.

Paltamo rakentaa uuden kunnantalon puusta

Vanhan kunnantalon korjaaminen olisi tullut jopa puoli miljoonaa euroa kalliimmaksi.

Oulun Karjasillan koulun purkaminen alkaa – suojeltu osa joudutaan rakentamaan suurelta osin uudestaan runsaiden vaurioiden vuoksi

Kun uutta myöhemmin rakennetaan, pyritään säilyttämään ulkoilmeen lisäksi myös luokkatilojen sisäilme ja tilaratkaisu.

Tällainen on maalaiskylän kerrostalo – Valkamat selvittivät lupaviidakon ja tekivät viljankuivaajasta kodin: "Tulva ei ainakaan tule lattialle"

Kun rakennuksen käyttötarkoitus muuttuu, rakennuslupa harkitaan tarkasti. Valkamat odottivat unelmansa toteutumista vuosia.

Turussa suuret rakennushankkeet polkevat pienempien yli lupaprosessissa – rakennusvalvonta edelleen ruuhkautunut

Turku palkkasi pahasti ruuhakautuneeseen rakennusvalvontaan lisää lupien käsittelijöitä kesän aikana. Lupamäärissä uudet palkkaukset eivät vielä näy, mutta vuoden loppuun mennessä tahdin on määrä kiihtyä.

Lehto Group luopuu Hämeenlinnan linja-autoaseman alueen rakentamisesta

Linja-autoaseman alueen tontit tulevat varattaviksi uusille toimijoille.

Imatran seurakunta rakentaisi kerrostaloja vanhan seurakuntakeskuksen paikalle – jopa 60 parvekkeellista asuntoa Vuoksi- ja Tainionkosken kirkko -näkymillä

Imatran seurakunta suunnittelee purkavansa vanhan seurakuntakeskuksen ja tarjoavansa tonttia sijoittajalle kerrostalojen rakentamista varten.

Omakotitaloasuminen kiinnostaa talojen ostajia ja rakentajia – Jyväskylän kaupungin tonttihaussa ennätysmäärä hakijoita

Tonttikiinnostuksen lisäksi kiinteistöjen kauppa on jopa kasvanut kevään jälkeen, ylittäen koronaa edeltävän ajan.

Valtio uudistaa Kauppakadun kiinteistöään yli 20 miljoonalla eurolla

Valtio on tehnyt suuren investointipäätöksen Joensuuhun, ja uudistaa itselleen nykyaikaisen virastotalon Kauppakadulle.

Äänekoskella vuokrataloyhtiö peruskorjasi kaksi kerrostaloa ja suunnittelee kuuden talon purkamista

Asukkaat ovat jo muuttaneet pois, mutta purkamisen aikataulu ei ole vielä selvillä.

Täällä tehdään ennätyksiä, kun muu matkailuala kärsii: kiirepäivänä paistuu yli 1 000 pizzaa, hotelli myy ei-oota ja loma-asuntoja ostetaan jopa sokkona

Koronakesä nosti jo ennestään kovan kysynnän pilviin. Hankoon on pitkästä aikaa tulossa myös uutta hotellikapasiteettia.

Yli satavuotiaan yhdistyksen pyörittämä hoivakoti voi joutua lopettamaan Nokialla – kaupunki ei ole antanut lupaa uudelle rakennukselle

Siunauksela ry:n mielestä hoivakodin nykyinen, vuonna 1912 valmistunut rakennus voitaisiin purkaa.

Talonmiehet tulevat takaisin – Imatran vuokra-asunnot nimeää kiinteistöille tiettyjä huoltohenkilöitä

Imatran Vuokra-asunnot ottaa lokakuun alussa käyttöön aluetalonmiesmallin, jossa tietyt henkilöt huolehtivat tietyistä kiinteistöistä.

OYSin tulevaisuuden sairaalan C-talon rakentaminen alkaa ensi vuonna – rakentajaksi on valittu NCC

C-rakennukseen tulee tilaa muun muassa leikkaustoiminnalle, syöpätautien hoidolle sekä avohoidolle.

Kokkolan toinen tornitalo alkaa rakentua ehkä jo vuodenvaihteen jälkeen

Pikiruukin Loiste on harjannostajaisvaiheessa, ja samalla alkaa Luotsin ennakkomarkkinointi.

Uusille asunnoille myönnettyjen rakennuslupien määrä notkahti kolmanneksella alkukesällä

Eniten väheni liike- ja toimistorakentamiseen myönnetty kuutiomäärä, joka jäi hieman yli puoleen vuodentakaisesta.

Monikylä jälleen valtuustoon Forssassa

Uuden monitoimikeskuksen arvioidut kustannukset ovat nousseet.

Yhteisöasuminen kiinnostaa vanhoja ja nuoria yhä enemmän – ihmisen ikävä toisen luo muuttuu todeksi kun ikää karttuu

Senioreita kiinnostaa toisten tuoma turva, nuorempia resurssien jakaminen. Sijainti keskustassa on tärkeää.

Pullantuoksuinen asunto on teennäinen, toteaa välittäjä Markku Rautanen – korona-aika muutti hänen työnsä, mutta parempaan suuntaan

Erityisesti pääkaupunkiseudulla myytiin kesäkaudella pientaloja jopa enemmän kuin aiempina vuosina.

Esitys: Vaaranlammen koulu rakennetaan vanhalle paikalle

Virkamiesten mukaan Koulukujan sijainti Korkalovaaran kerrostaloalueen läheisyydessä on hyvä, koska lapsia riittää alueella myös tulevaisuudessa.

Torstai 17.9.2020 (tv)

Syysmyrsky iski Suomeen. Hallitus haluaa saada Suomeen lisää työpaikkoja. Suomessa halutaan edistää puurakentamista. Sää.

Kerrostalojen rakentaminen hiipunut Rovaniemellä – Kemissä ja Torniossa on vielä hiljaisempaa

Yksi syy rakentamisen hiipumiseen on koronaepidemia, jonka vuoksi majoituskäyttöön tarkoitettujen sijoitusasuntojen kysyntä on vähentynyt.

Oulun torinrantaan suunniteltu maamerkki, Terwa Tower etenee

Tornihotellin rakentaminen voisi alkaa vuonna 2023.

Tulipalo vaurioitti kerrostaloasuntoa pahoin Oulun Kaakkurissa – kolme henkilöä loukkaantunut

Tiedotteen mukaan kaikki huoneistossa olleet vietiin jatkohoitoon ja asunnossa ollut kissa eläinlääkäripäivystykseen.

Rakentaminen hiljenee Lapissa viime vuodesta

Vuosi sitten rakennushankkeita oli viidenneksen enemmän.

Rakennusteollisuus toivoo, että työvoiman saanti Baltiasta turvattaisiin uudella matkustuskuplalla – työntekijäliitto: höpö höpö, sääntöjä ei noudateta

Työntekijäpuolta edustava Rakennusliitto on huolissaan koronan leviämisestä ulkomaisen työvoiman mukana.

Karsikon koulun tontilla tehdään maanrakennustöitä

Joensuun uuden koulurakennuksen suunnitelmat valmistuvat marraskuun alkuun mennessä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle