Uusimmat artikkelit
Kemissä tehdään taas teatteria – uusissa tiloissa yleisölle esittäytyy myös uusia tekijöitä
Teatteritoiminta Kemissä on ollut viime vuodet kovassa paikassa. Yhdistyspohjaisena aloittanut uusi teatteri pääsee nyt kunnolla alkuun, kun pankkisali on saanut uuden elämän teatteritalona.
Käräjäoikeus tuomitsi Lehtisaaren taposta lähes 11 vuotta vankeutta
32-vuotias mies tuomittiin kymmeneksi vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen taposta. Nainen tuomittiin törkeästä avunannosta.
Onko hätäpuhelun 23 sekuntia ratkaiseva todiste Ulvilan murhassa? Kirjan julkaissut entinen tutkinnanjohtaja ei usko ulkopuoliseen tekijään
Eläköitynyt rikosylikomisario Pauli Kuusiranta on sitä mieltä, että Anneli Aueria vastaan kerättiin riittävät todisteet. Myös Auerin asianajaja Juha Manner valmistelee kirjaa Ulvilan tapahtumista.
Kirja, joka avasi murhatutkinnan, laittaa jonkinlaisen pisteen ratkaisemattomalle henkirikokselle
Kemissä vuonna 1955 tapahtunut murha on noussut esille siitä tehdyn kirjan vuoksi. Kirjaa ja aiheesta tehtyä tv-sarjaa seuraa pian teatteriesitys, sillä Elli Immon murhassa riittää käänteitä.
Poliisi lavasti uudelleen Kokkolan murhatapahtuman kulun
Mies ammuttiin kuoliaaksi taloyhtiön pihamaalla päiväsaikaan. Tapauksesta on vangittuna kaksi ihmistä murhasta epäiltynä.
Ilpo Härmäläisen murhan käsittely saatiin päätökseen hovioikeudessa – puolustus toi viimeisenä päivänä kaksi uutta todistajaa kuultavaksi
Turun hovioikeudessa on käsitelty tammikuussa Ilpo Härmäläisen henkirikosta. Käräjäoikeus tuomitsi murhasta lähes 70-vuotiaan miehen viime keväänä. Tuomiosta valitettiin hovioikeuteen.
Helsingin hoviokeus on tuominnut kolmannen miehen elinkautiseen Lohjan raa'asta murhasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antaman lausunnon mukaan Olli Matias Tuovisen katsotaan olleen teon aikana syyntakeinen.
Kemiläinen 20-vuotias Elli Immo koki karun kohtalon lähes 70 vuotta sitten – tuore äänikirja esittelee teorian murhaajasta
Kirjailijakaksikko Elina Backman ja Heidi Holmavuo teki tutkivaa journalismia niin perusteellisesti, että se käynnisti uudelleen murhatutkimukset.
Sini Ahlqvist asui hienossa talossa, josta tuli hetkessä murhan tapahtumapaikka – tällainen oli huumeparonin tyttären lapsuus
27 vuotta sitten kotkalainen rikollispomo Osmo "Lusu" Ahlqvist murhattiin kotonaan perheen lasten ollessa paikalla. Tytär Sini Ahlqvist alkoi puolitoista vuotta sitten selvittää isänsä vieraaksi jäänyttä menneisyyttä.
Kaikki kolme Koskelan henkirikoksesta murhatuomion saanutta ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä tuomiosta – syyttäjä ja omaiset eivät
Tuomituilla on aikaa valittaa tuomiosta lokakuun 4. päivään saakka.
Court dismisses charges in Viking Sally murder case
The defendant faced charges in the murder and attempted murder of a German couple aboard a Baltic ferry 34 years ago.
Britanniaa kuohuttaneessa murhatapauksessa tunnustus: poliisi myönsi siepanneensa ja raiskanneensa Lontoossa kadonneen naisen
Kohti kotiaan kävelleen naisen sieppaus nostatti Britanniassa keväällä kiivaan keskustelun naisten turvattomuudesta. Britannian poliisia on arvosteltu sekä tehottomuudesta että muistotilaisuuden kovaotteisesta hajottamisesta.
Etelä-Savossa sytytetään kynttilöitä Koskelan henkirikoksen uhrin muistolle perjantaina
Kynttilätempauksella halutaan nostaa kiusaamisen ja kouluväkivallan ongelmaa esiin.
Koskelan henkirikoksen 16-vuotiasta uhria muistetaan tänään eri puolilla Suomea – kynttilöitä sytytetään myös Kymenlaaksossa
Eri puolilla Suomea viedään perjantaina kynttilöitä henkirikoksen uhrina joulukuussa kuolleen pojan muistolle.
Koskelan murhasta syytettyjen puolustus selitti väkivaltaa vapaaottelun katsomisella – "Lajin seuraamisessa voisi olla 16 vuoden ikäraja", ehdottaa vapaaottelun ammattilainen
Koskelan murhasta syytettyjen käsitys ihmisen väkivallan kestokyvystä perustui vapaaotteluvideoihin, väittää puolustus.

Ylen aamu tänään: Trumpin ensimmäinen julkinen puhe presidenttikauden jälkeen – millaisen perinnön hän puolueelleen jätti? Katso lähetys tästä
Voidaanko kuntavaalit järjestää turvallisesti? Suomipunkin historia kansien väliin. Jälkihiki ruotii viikon urheilutapahtumat.
Homicides in Finland up by a quarter in 2020
Last year's figures include 57 manslaughter and 33 murder cases.
Suursuosion Areenassa saavuttanut rikossarja esitetään joulupäivänä radiossa
Johdatus Raisa Räisäsen katoamistapaukseen.
Saudi-Arabiassa jaettiin tuomioita toimittaja Khashoggin kohua herättäneessä murhatapauksessa
Ankarimmat tuomiot ovat 20 vuoden vankeusrangaistuksia.

Viiltäjä-Jackin murhaamat naiset saavat vihdoin kasvot – tuore kirja kertoo, mitä on olla köyhä nainen Viktorian ajan Englannissa
Brittihistorioitsija haluaa palauttaa sarjamurhaajan uhreille heidän tärkeimmän omaisuutensa, ihmisarvon.

Rovaniemen murhatapauksen käsittely alkaa hovioikeudessa
Rovaniemen hovioikeus käsittelee tapausta kaksi päivää.

Itsepäinen pikkurikollinen Jallu oli poliisin kahvihuoneen kestovitsi – murharyhmän ex-pomo Juha Rautaheimo sanoo "kaipaavansa häntä oudosti"
Murharyhmän johtaja kirjoitti eläkepäivillään muistelmat, jotka avaavat näköalapaikan Suomen rikoshistorian kovaan ytimeen.

Kanadan syrjäseuduilla ihmisiä murhannut kaksikko oli kuvannut videoviestin ennen kuolemaansa
Videoviesti voi auttaa Kanadan poliisia selvittämään Kanadaa kuohuttaneiden murhatapausten taustoja.
Robbie Coltrane: Ratkaisevat todisteet – tähtinäyttelijä tosielämän rikostarinoiden äärellä
Näyttelijä Robbie Coltrane avaa tosielämän rikosjuttuja.

"Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois" – vuonna 1969 Tauno Pasanen ampui neljä poliisia pihalleen ja antautui naapurille
Harva tiesi mitään Pihtiputaasta ennen maaliskuuta 1969. Sitten tapahtui joukkosurma, joka käänsi koko Suomen katseen kyläpahaseen. Juttu on julkaistu vuonna 2019.

SVT: Ruotsin poliisi houkutteli rahalla todistajia valehtelemaan Palmen murhatutkinnassa
Ruotsin yleisradion haltuunsa saaman nauhan perusteella poliisi yritti saada päihteenkäyttäjiä oikeudessa Christer Petterssonia vastaan.

Anneli Auer denied bumper wrongful imprisonment compensation
Anneli Auer demanded 2.5 million euros in additional compensation from the District Courts.

Anneli Auer ei aio valittaa käräjäoikeuden korvauspäätöksestä hoviin
Auer vaati käräjäoikeudessa noin 2,5 miljoonan euron lisäkorvauksia.

Anneli Auer valittanee saamistaan korvauksista hovioikeuteen
Auer todettiin syyttömäksi miehensä murhaan. Hän on saanut syyttömänä istumastaan vankila-ajasta noin puolen miljoonan euron korvaukset.

Southwest Finland Court denies additional 2.5m-euro claim from Anneli Auer
Anneli Auer, the central figure in a high-profile murder case, previously received a record damages payout of nearly half-a-million euros in autumn 2016.

Perjantai 19.1. 2018 (radio)
Politiikan tutkijat arvioivat presidentti Niinistön ensimmäistä kautta. Oikeus käsitteli Anneli Auerin korvauksia. Suomessa halutaan, että äidit imettävät vauvoja enemmän ja pitempään. Suomen liikkuvin kunta on Asikkala. Viikonloppu on talvinen.

Anneli Auer ei saa miljoonakorvauksia valtiolta
Anneli Auer vaati yhteensä 2,5 miljoonan euron korvauksia tulojen vähentymisestä sekä syyttömästi vangitulle tarkoitettuja korvauksia eli koppikorvauksia.

Anneli Auer haluaa koppikorvauksia myös seksirikostuomionsa ajalta – vaadittu summa paisuu liki 2,5 miljoonaan
Auerin mukaan vangitsemiset romuttivat suhteen lapsiin.

Anneli Auer vaatii valtiolta miljoonakorvauksia – istui syyttömänä yli 600 päivää
Anneli Auer todettiin joulukuussa 2015 syyttömäksi miehensä murhaan. Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsittelee 2,5 miljoonan euron korvausvaatimusta keskiviikkona, ratkaisua odotetaan alkuvuodesta.

Perttu Häkkinen opastaa kotisaarensa pimeälle puolelle – rakkaalla kaupunginosalla on murhanhimoinen menneisyys
Idyllistä Laajasaloa näyttää leimaavan määrittelemätön pimeys, joka on konkretisoitunut korkean profiilin henkirikoksina. Saarta rakastava toimittaja-kirjailija Perttu Häkkinen vie meidät historian sekä surman siipien havinaan.

Auer valmis sopimaan korvaussummasta
Alkuperäinen korvausvaatimus on 2,5 miljoonaa euroa. Korvausvaatimusta käsittelevä oikeudenkäynti alkoi valmisteluistunnolla.

Anneli Auer seeks €2.5mn more for wrongful imprisonment
One of Finland's highest-profile legal sagas of the past decade has taken yet another twist, with the main figure, a convicted sex offender, seeking to increase her record-high damages payment nearly five-fold.

Herätys: Auer vaatii lisäkorvauksia, buffetit kyllästyivät mässäilyyn, sää viilenee
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Anneli Auer vaatii valtiolta lisäkorvauksia
Korvausoikeudenkäynti alkaa keskiviikkona. Lisäkorvausvaade 2,5 miljoonaa euroa.

Auer-urkinnoista tuomittiin yli 40 poliisia – suurimmalle osalle sakkoja
44 poliisia tuomittiin käräjillä virkarikoksista ja neljän syytteet hylättiin.

Malesia epäilee pohjoiskorealaista diplomaattia osallisuudesta Kim Jong-namin murhaan
Poliisi vahvisti Kim Jong-namin kuolinsyyksi myrkyttämisen ja kertoi, että hänen ruumishuoneelleen on yritetty murtautua.

Anneli Auer hakee miljoonien lisäkorvauksia valtiolta
Anneli Auerille maksettiin syyskuussa yli puolen miljoonan euron korvaukset.

Rikosoikeuden professori Auerin tilaisuuksista – Rangaistuksen kärsineillä yhtäläinen sananvapaus
Sosiaalisen median ja turvallisuustekijöiden paineen alla Anneli Auerin kaksi kirjatilaisuutta jouduttiin perumaan Mikkelissä. Professori Matti Tolvanen muistuttaa, että sananvapaus kuuluu rikoksensa sovittaneille.

Länsi-Savo: Anneli Auerin esiintymiset Mikkelissä perutaan – taustalla somekohu
Ulvilan murhamysteeristä tunnetuksi tulleen Anneli Auerin piti tulla markkinoimaan Mikkeliin kirjaansa. Mikkeliläiset ovat vastustaneet esiintymistä ankarasti, kertoo sanomalehti Länsi-Savo.

Auer korkeimman oikeuden ratkaisusta: "Olen oikeusmurhan uhri"
Korkein oikeus hylkäsi Anneli Auerin vaatimuksen lapsiin kohdistuneen seksuaali- ja väkivaltarikostuomion purkamisesta.

Julmasti surmattu 8-vuotias sai poikkeustutkinnan, Anneli Auer ei – oikeusministeri torppasi
Auerin asianajaja anoi viranomaisfarssin puolueetonta jälkikäsittelyä Onnettomuustutkintakeskuksessa. Vastaavanlainen tutkinta on tehty kerran, vuonna 2012.

Auerin Murhalesken muistelmia myydään tietokirjana: "Tekijän ei tarvitse olla tietokirjailija"
Suomen tietokirjailijat eivät hyväksyisi Anneli Aueria jäsenekseen. Hän voi silti vapaasti julkaista tietokirjoja.

Auerin tapausta hyödynnetään oppimateriaalina – poliisikoululaiset oppivat Ulvilan surmatutkinnan virheistä
Suomen rikoshistorian erikoisimpiin henkirikoksiin kuuluvaa tapausta käytetään esimerkkinä, kun tulevia poliiseja perehdytetään esitutkintaan.

Anneli Auerin muistelmateos kiinnostaa suomalaisia – kirjastoissa ennätysmäärä varauksia
Kirjakaupoissa kiinnostus ei näkynyt ennen julkaisupäivää.

STT: Auer hakee lisää korvauksia
Miehensä murhasta syyttömänä vankilassa istunut Anneli Auer ei tyydy Valtionkonttorilta saamaansa korvaukseen, Auer ilmoittaa STT:lle.