Uusimmat artikkelit
Perhe totesi, ettei aurinkopaneeleita kannata asentaa katolle – paras paikka löytyi sontasäiliöstä
Sähkön kohonnut hinta ja 50 prosentin investointiavustus ovat lisänneet maatilojen halua käyttää aurinkoenergiaa. Yhä useampi aurinkopaneeli asennetaan maatilalla kuitenkin katon sijasta maahan.
Järvisydämen kylpylän putkistoa kloorataan ainakin tämä viikko – legionellabakteerin häätö aloitettiin maanantaina
Rantasalmella sijaitsevan Hotel & Spa Resort Järvisydämen kylpylän suihkutiloissa todetun legionellabakteerin karkoitustoimenpiteet on aloitettu ja klooraus kestää ainakin viikon.
Uudenkaarlepyyn sikalapalossa kaikki eläimet saatiin turvaan – 1 000 sikaa siirretään toisille tiloille
Palo sai alkunsa tiloissa, joissa eläimiä ei ollut. Siksi suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Apua muilta tilallisilta järjestyi nopeasti, ja sikoja siirretään parhaillaan.
Lappeenrannassa paloi yöllä viljakuivaamo – sammutustyöt ohi, jälkivartiointi jatkuu
Kuivaamo oli täydessä palossa, kun pelastuslaitoksen yksiköt saapuivat paikalle. Kuivaamon pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä.

Yrittäjät Heidi ja Janne Haajanen pohtivat tulevaa tuotantosuuntaa – tilan kanala tuhoutui tulipalossa pari viikkoa sitten Mäntyharjulla
Kanalan tulipalossa kuoli 250 kanaa, vain noin 40 kanaa säilyi elävinä. Heidi Haajanen kiittää Välitä viljelijä -hankkeen työntekijöitä avusta tulipalon jälkeen.
Eettisesti tuotettu liha oli liian kallista ja siksi Jari Ollikkala sulkee haikein mielin sikalansa ovet: “Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa”
Sikatilojen määrä vähenee vuosi vuodelta Suomessa. Kävimme kahdella uusimaalaisella pientilalla, joista toisessa tehtiin joulusiivousta ja toinen joutui myymään viimeiset kinkkunsa.
Pohjalainen kansanedustaja hakee lakialoitteellaan maatilojen tuotantorakennuksille verovapautta
Ilmajokelaisen kansanedustaja Juha Mäenpään aloitteen on allekirjoittanut myös joukko muita kansanedustajia niin oppositiosta kuin hallituspuolueista.

Yksitoista lehmää kuoli Juankoskella navetan lattian petettyä
Pihattonavetan betoniset tukipalkit pettivät ja noin 30 lypsylehmää putosi syvään lietekuiluun.

Vanha navetta paloi Miehikkälässä – eläimiä tai ihmisiä ei altistunut palolle
Navetta tuhoutui palossa täysin.

Tuli levisi maastoon heinäladon palosta Ruskolla
Pelastuslaitos on saanut palon rajattua. Heinälato tuhoutui kokonaan.

Ison sikalan sähkökeskus vaurioitui palossa Mikkelissä: yli 3000 eläimen vesihuolto ja ilmastointi rikkoutui
Kuumuus, hiilidioksidi ja jano uhkasivat sikoja. Eläimiä juotettiin sammutusautojen säiliövedellä ja sikalan ikkunoita irrotettiin.
Suuri sikala kärsi mittavia vahinkoja tulipalossa Kruunupyyssä – Siat selvisivät palosta
Pohjanmaalla Kruunupyyssä suuren sikalan toinen siipi tuhoutui tulipalossa varhain torstaiaamuna. Pelastuslaitos onnistui rajaamaan palon alueelle, jossa ei sillä hetkellä ollut sikoja, joten eläimset selvisivät palosta vahingoittumattomina. Nyt paikalla on menossa jo jälkivartiointi.
30 lehmää kuoli palossa Pihtiputaalla – navettarakennus tuhoutui täysin
600 neliön navetta tuhoutui palossa. Viereiset rakennukset on saatu suojattua.
Navetan katto sortui Lievestuoreella – 70 lehmää säilyi vahingoittumattomina ja nyt eläimet saavat väliaikaisen sijan
Lehmille järjestetään kuljetus tilapäiseen majoituspaikkaan.
Käytöstä poistettu navetta kärsi mittavat palovahingot Miehikkälässä – poliisi tutkii syttymissyytä
Tulipalosta ei aiheutunut henkilö- tai eläinvahinkoja.
Joulurauha laskeutui Sinkkolan navettaan Joensuussa
Suosittu kotieläinpiha luo joulun tunnelmaa tontuilla, valoilla ja joulumusiikilla.
Kekripukki saapui Kajaaniin – valmis pukki ei meinannut mahtua ulos ladosta
Kekripukki poltetaan Kajaanissa jo 18. kertaa.
Varastokäytössä ollut vanha navetta tuhoutui tulipalossa Mäntyharjulla
Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.
Navettapalon tutkinta jatkuu Kouvolassa – karkuun lähteneet eläimet on saatu kiinni
150 naudan navetta paloi Jaalassa viime torstaina.
Salama iski vanhaan navettaan Suomussalmella
Palo saatiin nopeasti rajattua.
Ulkorakennuspalo sai todennäköisesti alkunsa salamaniskusta Vöyrillä
Vanha eläinsuoja ja lato tuhoutuivat täysin tulipalossa. Jälkiraivaus kestää vielä tunteja.

Rälläkän kipinä sytytti tulipalon Ylistarossa
Tulipalo saatiin nopeasti haltuun ja onnettomuudesta selvittiin vähäisin vahingoin.
Vanha navetta syttyi palamaan Laukaassa – pelastuslaitoksen mukaan tuhoutuu täysin
Palossa ei loukkaantunut ihmisiä eikä eläimiä.

Tuhannen neliön kanala paloi Maskussa
Pelastuslaitoksen mukaan tulipalossa on menehtynyt noin 7 000 kanaa.
Maastopalo levisi vanhaan kanalaan Somerolla
Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

Vanha navetta paloi Merikarvialla
Palaneen, noin 200 neliön suuruisen navetan lähellä olevat rakennukset säästyivät liekeiltä.
Mikkeliin nousee oululaisen julkkisrakennuksen 14-kerroksinen "pikkuveli" – esikuva on päätynyt useaan kirjaan ja mediahuomion kohteeksi
Idea 14-kerroksisen rakennuksen ulkonäköön tuli Oulun viljasiilojen tilalle nousseesta kerrostalosta.

Nepalilainen kylä jakaa käteistä naisille, jotka kieltäytyvät karjasuojasta kuukautistensa aikana
Ikivanha chhaupadi-perinne asettaa naiset ja lapset vakavaan vaaraan.
Hallituskriisi vaikutti myös Navettasuoraan: vasikoiden nimeksi tuli Rinne ja Rosvopaisti
Areena-lähetyksessä mentiin Mustolan tilalla paikkoihin, jotka eivät näkyneet navettasuoran 360-kameroissa.
Navettasuoraa on katsottu tuhansien tuntien ajan – "Toivottavasti nyt on ymmärrystä siitä, miten huippuoltavat heillä on"
Mustolan tilan isäntä toivoo, että Navettasuora360 on lisännyt ihmisten ymmärrystä maitotilan elämästä.
Kysyimme, mitä vastaantulijat ajattelevat lehmistä ja navetoista – "Nehän suihkutetaan siellä hyvin ja hierotetaan hierontalaitteissa"
Tampereella ja Pudasjärvellä moni on huolissaan maitotilallisten pärjäämisestä, koska aihe on ollut paljon esillä.

Ponnahus Galleria tuo nykytaiteen vanhaan viljamakasiiniin
Ponnahus Galleria on pystyttänyt vuoden sisään jo kuusi pop up -nykytaidenäyttelyä.

800 neliötä maatalousrakennuksia tuhoutui Ilmajoella – palokunta luonnehti suurpaloksi
Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla tuhoutui keskiviikkona useita maatilarakennuksia raivoisassa tulipalossa. Syttymissyyksi epäillään lämpökeskusta.

Sikalassa kärähti sähköpääkeskus Loimaalla – eläimille ei vahinkoa palosta
Loimaalaisessa sikalassa oli 3000 lihasikaa ja 500 emakkoa, kun sähköpääkeskus syttyi tuleen maanantai-aamupäivällä.

Nurmossa Etelä-Pohjanmaalla 1 100 sikaa kuoli tulipalossa – palo-osastointi pelasti suursikalan laajemmalta vahingolta
Maanantaiaamun tulipalo tuhosi sikalasta noin 25 prosenttia eli yhden palo-osaston. Tuotantoa pystytään jatkamaan tiloissa osittain.

Tyhjillään ollut navetta tuhoutui tulipalossa Kannonkoskella
Pelastuslaitoksen yksiköt ehtivät kertaalleen käydä paikalla ennen kuin tuli lopulta roihahti navettarakennukseen.

Hevoset pelastuivat tulen keskeltä – vanha navetta tuhoutui tulipalossa Kannuksessa
Palon syttymissyy ei ole vielä selvillä.

Salama sytytti navetan tuleen Vaalan Manamansalossa
Varastona toiminut vanha navetta tuhoutui palossa täysin.

Turvekasa syttyi tuleen Paltamossa – paikalla olleiden rivakat toimet säästivät navetan ja eläimet
Turvepalosta ei syntynyt vahinkoa eläimille, ihmisille eikä rakenteille.

Iso viljasiilo paloi Asikkalassa
Palo levisi pesäkkeinä maastoon. Noin sadan metrin päässä siilosta paloi pylväsmuuntaja, joka syötti sähköä siiloon.

Sikalan katto romahti Ristijärvellä sunnuntaiaamuna
Romahduksen syyksi epäillään katolla ollutta lumikuormaa.

Säkylän suurkanala-alueelle jopa 560 000 lintua
Kanala-alue koostuisi useista kanaloista, joissa olisi kussakin 70 000 munivaa kanaa.

Kajaanin viljasiilot kirvoittivat keskustelun somessa – miten tyhjät rakennukset voitaisiin hyötykäyttää?
Facebookin vilkkaassa keskustelussa kajaanilaiset ovat ehdottaneet siiloille monenlaista uusiokäyttöä.

Mies jäi jumiin navetan katolle Suomussalmella
Peltikatolle jumittunut mies odotti pelastajia 40 minuuttia.

Salossa pelastetaan 300:aa sikaa romahtaneesta sikalasta
Pelastuslaitoksen mukaan ihmisiä ei ole loukkaantunut romahduksessa.

Louhimokin muuttaa Kalevan navettaan
Kalevan navettaa peruskorjataan parhaillaan Seinäjoella monen eri toimijan kulttuurikeskukseksi.

Mikkelissä viljasiiloa puretaan jo perustuksista – liikenne palautuu normaaliksi helmikuussa, jos työmaalla ei tule yllätyksiä
Liikenteen palauttamista normaaliksi voisivat hidastaa maaperästä tehdyt yllättävät löydöt tai liian kova pakkanen.

Mikkelissä viljasiilon työmaalla valmistaudutaan perustusten purkuun
Viljasiilon ja valssimyllyn perustukset puretaan noin viiden metrin syvyydestä saakka.

Vanha navetta paloi Ylämaan Pentinkylässä
Pelastuslaitos jatkaa ilmiliekeissä olleen vanhan navetan jälkisammutusta Lappeenrannan Ylämaan Pentinkylässä.