Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kristillisten kansanedustaja Päivi Räsänen.

Hätiköidyt sote-säästöt uhkaavat kasvattaa kustannuksia entisestään – kansanedustaja Räsänen toivoo säästöaikatauluun joustoa

Sote-palveluista tulisi kolmessa vuodessa säästää 1,4 miljardia euroa. Kiireiset sopeutustoimet uhkaavat heikentää palveluita, vaikka se ei ollut sote-uudistuksen tarkoitus.

Potilas sängyssä makaamassa ja lääkäri pitää hänen kädestään kiinni.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen yt-neuvottelut käyntiin: muutoksia työnkuviin ja tekijät potilastyöhön

Valtion tiukka talouskuri vaatii hyvinvointialueita tehostamaan toimintaansa. Etelä-Pohjanmaalla säästötavoite on 56 miljoonaa euroa, josta siivu otetaan myös henkilökunnasta.

Laaja kuva Assi-sairaalan työmaasta, maassa vähän lunta.

Sairaaloiden työnjako on menossa uusiksi – hyvinvointialuejohtaja: ”En usko, että suomalaiset ovat valmiita purkamaan hyvinvointivaltiota tässä tahdissa”

Työvoimapula pakottaa sairaalat keskittämään kriittisiä palveluitaan. Selvitys sairaala- ja päivystysverkosta julkaistaan ennen joulua.

Anonyymi ihminen katsoo televisiota pyörätyolissa.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on maksanut ostopalvelulaskujaan myöhässä – ”Kylmää kyytiä yrittäjille”

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen maksuissa ostopalveluyrityksille on ollut pitkiäkin viiveitä koko hyvinvointialueen ensimmäisen toimintavuoden ajan.

Tarmo Martikainen kokoushuoneessa.

Varhan talouden tasapainottamistavoite palautui takaisin 270 miljoonaan – ministeriö tyrmäsi suppeammat säästöt

Valtiovarainministeriö piti valtuuston pari viikkoa sitten hyväksymää 230 miljoonan euron suunnitelmaa riittämättömänä.

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan logo hälytysajoneuvon ovessa.

Synkät talousnäkymät vaativat Eloisalta tiukkoja sopeutustoimia: ”kohtuuttomat vaatimukset mahdottomassa aikataulussa”

Hyvinvointialueen ensimmäinen vuosi on sisältänyt runsaasti säästötoimenpiteitä.

Ihmisiä Iitin terveysaseman odotustiloissa.

Päijät-Hämeessä päästiin sopuun hoitajien kymmenien miljoonien palkkarästeistä – maksaja tosin ei ole vieläkään varmistunut

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä maksoi vuosia eri suuruista palkkaa eri ihmisille samoista tehtävistä. Erot johtuivat aiempien työnantajien erilaisista palkkausjärjestelmistä.

Etelä-Karjalan keskussairaalan päivystys.

Hyvinvointialueen säästötarve kaksinkertaistui 120 miljoonaan euroon – edes keskussairaalan lopettaminen ei riittäisi

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtaja kokee, että leikkaukset koskettavat jokaista suomalaista.

Etelä-Karjalan keskussairaala. Päivystys/ opasteet.

Ministeriön säästövaatimukset pöyristyttävät hyvinvointialueilla: ”Pelastustoimi pitäisi lakkauttaa seitsemän kertaa” – eikä sekään riitä

Valtiovarainministeriön arvion mukaan jopa kolmannes hyvinvointilalueista on tulkinnut virheellisesti valtion rahoituksen kasvua talouden tasapainotusohjelmissaan. Etelä-Karjalassa kyse on 60 miljoonasta eurosta.

Ambulanssi sairaalan edessä.

Satakunnan aluevaltuusto sai isojen asioiden päätösvallan itselleen

Aluevaltuusto päätti hallintosäännön päivittämisestä Satakunnan hyvinvointialueella.

Etelä-Karjalan hyvinvointialue -kyltti.

Etelä-Karjalan hyvinvointialue aikoo vähentää 30 kuntoutuspaikkaa

Hyvinvointialue suunnittelee vähentävänsä ostopalveluja esimerkiksi asumispalveluissa, vuokratyövoiman käytössä sekä työtoiminnassa.

Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen seisoo terveyskeskuksen edustalla.

Somero ja Varha kiistelevät kiinteistökaupasta

Varha katsoo, että myyjä tiesi kiinteistön huonosta kunnosta, joten kauppa tulisi joko purkaa tai kauppasumma palauttaa hinnanalennuksena.

Siun soten logo auton ovessa.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen työntekijöiden tehtäväkuviin muutoksia – yt-neuvottelut alkamassa

Hyvinvointialueen uusi palvelustrategia voi muuttaa esimerkiksi työntekijöiden palvelussuhteiden ehtoja.

Terveyskeskus-kyltti

Yli 10 000 työntekijää pannaan talouskoulutukseen, koska hyvinvointialueen pitää säästää 56 miljoonaa

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue tavoittelee lähivuosina 56 miljoonan euron säästöjä. Yhteistä ymmärrystä haetaan laittamalla 10 000 työntekijää ja 700 esimiestä talouskoulutukseen.

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen johtaja Olli Naukkarinen istuu studiossa ja katsoo kameraan.

Oma Hämeen johtajalta tiukka viesti hallitukselle säästöpakosta: ”Toivon, että järki voittaisi sielläkin päässä”

Kanta-Hämeen hyvinvointialue joutuu tekemään vielä uuden talouden tasapainottamisohjelman. Tavoitteena 50 miljoonan lisäsäästöt.

Sairaala Novan ruokalan kattolamppuja ja käytäviä.

Mittava kiirepäivystysten keskittäminen lykkääntyy

Hyvinvointialuejohtaja muutti talousarvioesitystä kolmen toimenpiteen osalta. Lopullisesti Keski-Suomen hyvinvointialueen talousarvion hyväksyy aluevaltuusto.

Olavinlinnan talvimaisemassa.

Savonlinnan talous sukeltaa miljoonia – kaupunginjohtaja: ”Valtionosuusmekanismi on epäoikeudenmukainen järjestelmä”

Savonlinnan kaupungin valtionosuudet putoavat ensi vuonn alle puoleen ja sen jälkeen mahdollisesti vielä enemmän.

Porträtt på kvinna som ser in i kameran och ler lite. I bakgrunden entré till mötesrum.

Pohjanmaan aluehallitus keskusteli säästöistä pitkään ja hartaasti, päätökset tehdään ennen joulua

Päätökset 30 miljoonan euron säästöistä tehdään Pohjanmaan hyvinvointialueen muutosneuvottelujen päätyttyä.

Lahden Sotekeskuksen aulatila ja Digiklinikan mainostaulu.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue ei pysty säästämään valtion vaatimassa tahdissa

Päijät-Hämeen hyvinvointialue ei onnistu kattamaan alijäämiään tavoiteaikaan mennessä. Lain mukaan hyvinvointialueiden pitää kattaa kertyneet alijäämänsä vuoteen 2026 mennessä.

Ivalon kaupunki kuvattuna kopterista talvisena iltana.

Lapin kuntien veroprosenteissa on isoja vaihteluita – korotuksia on tulossa useimpiin kuntiin

Yli puolet Lapin kunnista korottaa tuloveroprosenttia ensi vuonna. Korkein veroprosentti on Kemissä: 9,6 prosenttia ja matalin Inarissa: 6,4 prosenttia.

Iso luentosali, jossa aluevaltuston jäsenet osallistuvat kokoukseen.

Pohjois-Pohjanmaan aluevaltuusto nuiji pöytään valtiovarainministeriön vaatiman säästölistan

– Toisin kuin brändilupauksessa kerrotaan, asukkaiden palvelut eivät näillä päätöksillä parane. Se pitää tunnustaa, sanoo valtuuston puheenjohtaja Kai Pajala (kesk.).

Suomalaisten kuntien vaakunoita.

Kuntien valtionosuudet kutistuvat ensi vuonna – ministeriöltä tuli yllättäen 415 miljoonan euron lisäleikkaus kunnille

Viime vuoden verotus valmistui vasta lokakuun lopussa ja valtiovarainministeriö ilmoitti sen tarkoittavan kuntien valtionosuuksien pienemistä. Kyse on soterahoituksen kiemuroista.

Omkring 50 människor sitter i ett auditorium.

RKP vetää käsijarrua Pohjanmaan hyvinvointialueen säästöissä – ”Monien toimenpiteiden aikataulu on liian tiukka”

RKP:n valtuutetut ovat huolestuneita suunnitelluista säästöistä, jotka ovat valtuustoryhmän mukaan liian suuria. Myös aikataulua pidetään liian nopeana. Toimenpiteet eivät onnistu, RKP uskoo.

kuvakollaasissa vastasyntynyt vauva sylissä, terveysaseman seinäkyltti, sairaanhoitaja laitteiden äärellä sekä vanhuksia aterioimassa.

Katso, miten terveyspalveluistasi leikataan – kone näyttää, mitkä terveysasemat ja palvelut ovat lähdössä

Talousvaikeuksien kanssa kamppailevat hyvinvointialueet ovat julkistaneet säästöjä eri puolilla maata. Sote-koneesta näet, miten leikkaukset osuvat omalle alueellesi.

Sairaanhoitaja Jonna Hietajärvi testaa hengityskoneen toimintaa sairaalassa.

Päivystys saattaa jatkua Oulaskankaalla ja Raahessa – tällaiset ovat hyvinvointialue Pohteen säästösuunnitelmat nyt

Päätöksiä paikallisista sotekeskuksista ja sairaaloiden jatkosta tehdään ensi vuonna.

Lapin hyvinvointialueen johtaja Jari Jokela.

Näin Lapin hyvinvointialue yrittää säästää 98 miljoonaa: Palvelut kauemmaksi, suppeammat aukioloajat ja lisää digipalveluita

Lapin hyvinvointialueen johtaja Jari Jokela toteaa, että talouden sopeuttamistarve ei tullut yllätyksenä, mutta sen määrä ja mittakaava on odotettua suurempi. Kysyimme Jokelalta, miten valtavat säästöt saadaan aikaan.

Henkilö selaa puhelimella Mielenterveystalon omahoito-ohjemien ohjeita.

Mielenterveyden hoito painottuu liikaa Kela-terapioihin, sanoo asiantuntija – siksi tarvitaan lyhyitä hoitoja

Terapiainterventiot nousivat esille pari viikkoa sitten, kun Yle uutisoi, että osa hyvinvointialueista suunnittelee muutoksia pitkiin psykoterapioihin.

Kaksi miestä istuu pöydän ääressä papereita katsomassa.

Varsinais-Suomen aluevaltuusto hyväksyi supistetun säästöohjelman – tavoitteena nyt 230 miljoonan euron säästöt

Aluevaltuusto kävi pitkän keskustelun säästöohjelmasta. Äänestyksessä voitti keskustan, SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kanta virkamiesesitystä pienemmistä säästöistä.

Hoitokodinasukas istuu hoitajan ja rollaattorin avulla sängylleen.

THL kannattaa hoitajamitoituksen lykkäämistä

THL:n johtava asiantuntija uskoo, että ilman hallituksen esittämää iäkkäiden ympärivuorokautisen hoivan henkilömitoituksen jäädyttämistä tavoitteen alittavien hoivakotien määrä kasvaisi entisestään.

Mies puhuu puhujanpöntössä Lapin yliopiston auditoriossa.

Lapin hyvinvointialueella hurja alijäämä – tämän vuoden talousarvio 86 miljoonaa euroa pakkasella

Hyvinvointialueen johtaja tekee aluehallituksen kokouksessa uuden esityksen tulevien vuosien talousarviokehykseksi.

Seinällä oleva Palvelupisteet kyltti, jonka takana mies astuu sisään ovesta ja toinen hahmo kävelee poispäin.

Ylen Oulun vaalipiirin kansanedustajakysely: Ei hyvinvointialueiden purkamiselle ja sote-uudistuksen uudelleenkäynnistykselle

Kyselyyn vastanneet Oulun vaalipirin kansandustajat eivät innostu ajatuksesta aloittaa hyvinvointialueita eikä soteuudistusta alusta.

Kaksi hoitajaa ottaa käsidesiä kaapista

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät on huolissaan sote-leikkauksista: säästöistä aiheutuu kohtuutonta keskittämistä

Yrittäjäjärjestö pelkää, että kiireessä tehdään vääriä päätöksiä, jotka kostautuvat entistä pidempinä hoitojonoina.

Tarmo Martikainen istuu mietteliään näköisenä.

Varhan johtaja: Aluehallitus rikkoi hallintosääntöä, vesitetty säästöohjelma ei riitä

Varhan torstaina lähettämän tiedotteen mukaan Varhan johtaja Tarmo Martikainen jätti tiistain kokouksessa eriävän mielipiteen vaikeiden talouspäätösten siritämisestä aluevaltuustoon.

Fem personer står kring två bord och diskuterar.

Vöyrillä ei pureskelematta niellä Pohjanmaan hyvinvointialueen säästösuunnitelmia – kunnanjohtaja: leikkaukset kohtuuttoman kovia

Pohjanmaan hyvinvointialue aikoo lakkauttaa 50 hoitopaikkaa. Näistä 22 Vöyrillä, jossa jo aikaisemmin on lakkautettu kymmenkunta paikkaa. Isossa kunnassa on haastavaa järjestää korvaavaa kotihoitoa.

Lapin aluevaltuuston valtuutettuja äänestystilanteessa.

Lapin hyvinvointialue perustelee Mehiläis-muutoksen laillisuutta sote-uudistuksen ennakoimattomilla muutoksilla

Lapin hyvinvointialueen hallitus hyväksyi selvityksen, jolla vastataan Kilpailu- ja kuluttajaviraston kysymyksiin Suomen suurimman sote-ulkoistuksen jatkon laillisuudesta.

Vaasan keskussairaalan H-talon etupiha

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman haluaa purkaa koko sote-mallin

Sote-uudistuksessa muodostetut hyvinvointialueet kärsivät kovista talousongelmista. Monilla alueilla puhutaan vuosittaisista, kymmenien miljoonien säästötavoitteista.

Mehiläinen Länsi-Pohjan keskussairaalan aulassa on hiljaista marraskuisena perjantai-aamupäivänä

Keminmaan valitus Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen meni läpi – erityisesti Kemi joutuu maksamaan muiden kuntien erikoissairaanhoidon menoja

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin valtuuston päätöksen, jonka perusteella kunnat olisivat maksaneet itse kuntalaisten käyttämästä erikoissairaanhoidosta.

Aallokko rakennustyömaa Seinäjoen keskustassa.

Seinäjoen kaupunki ja hyvinvointialue pääsivät sopuun Aallokon kohtalosta – Seinäjoki tulee vastaan 9 miljoonalla eurolla

Kaupungin ja hyvinvointialueen neuvotteluryhmät ovat päässeet sopuun kiinteistöön liittyvästä kiistasta. Lopullisen hyväksynnän tekevät kuitenkin vielä valtuustot.

Henkilökuvassa Riku Lehtinen, kassavirtakonsultti.

Kokenut konsultti selvitti yksinkertaisen tavan, miten Suomi voi välttyä sairaaloiden sulkemisilta

Liikkeenjohdon asiantuntija Riku Lehtinen kohdistaisi hyvinvointialueiden säästöt keskijohtoon ja hallintoon. Silloin säästämisen tarve pienenisi selvästi, koska matala organisaatio tuo muita hyötyjä.

Kaisa Juuso.

Ministeri Kaisa Juuso vuokralääkäreiden palkkiokatosta: ”Vaarana, että enimmäishinnasta tulee samalla myös vähimmäishinta”

Hintakattomekanismin vaarana on, että hyvinvointialueiden olisi entistä vaikeampi saada henkilökuntaa ja kustannukset vain kasvaisivat.

Ihmisiä kävelee Oulun Toripoliisin patsaan takana

Oulun kaupunki huolestui Pohteen säästösuunnitelmista – vaatii päätösten vaikutusten ennakkoarviointia ennen kuin keinoista voidaan edes päättää

Kaupunki muistuttaa, ettei suunnitelluilla säästöillä lisättäisi eriarvoisuutta tai heikennettäisi kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia sote-palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden vaikeutumisella.

Säkylä valokyltti läheltä.

Säkylän kunta sivaltaa hyvinvointialuetta: ”Loppuraportti yltää kehnoimman raportin mitalisijoille”

Kunnan mukaan hyvinvointialueen poliittisille päättäjille on mahdollisesti tahallaan annettu virheellistä tietoa ainakin Säkylän sote-keskuksen tilanteesta.

Hätänumero 112.

Kylän palohenkilöstö lupaa tehdä töitä euron tuntipalkalla Pohjois-Pohjanmaalla

Raution palohenkilöstö ja kyläyhdistys aikovat antaa vastaehdotuksensa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen säästötoimenpiteisiin. Ehdotus jätetään Pohteen aluevaltuutetuille ja viranhaltijoille.

Kemin Länsi-Pohjan Keskussairaalan etuoven Länsi-Pohja -kyltti.

KKV selvittää Meri-Lapin sote-ulkoistuksen laillisuutta nopeutetulla aikataululla

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on tehnyt Lapin hyvinvointialueelle selvityspyynnön Meri-Lapin sote-ulkoistuksesta. Vastausaika on normaalia lyhyempi eikä KKV myönnä vastaamiselle lisäaikaa.

Iin kunnanjohtaja Marjukka Manninen seisoo Iin rautatieasemalla.

Hyvinvointialueen raju säästölista sai kuntajohtajat älähtämään: ”Palveluiden luvattiin parantuvan”, ihmettelee Marjukka Manninen

Miljoonasäästöjä kritisoivan kannanoton on allekirjoittanut 22 kuntajohtajaa Pohjois-Pohjanmaalta. Alueella on yhteensä 30 kuntaa ja kaupunkia.

Ilmakuva Kemin keskustasta helmikuussa 2022

Kemi kaavailee veronkorotusta – kaupunginhallitus perustelee sote-uudistuksen aiheuttamilla maksuilla

Kemin kaupunginhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi veronkorotusta. Sitä perustellaan negatiivisilla valtionosuuksilla, joita Kemin täytyy maksaa ensi vuonna 1,6 miljoonaa euroa.

Matti Mikkola makaa sairaalasängyllä. Kaksi hoitajaa auttaa miestä sänkyyn.

Sote-uudistus koitui ulkoistussopimuksen kohtaloksi Etelä-Pohjanmaalla – lakia tulkitaan eri tavoin hyvinvointialueilla

Etelä-Pohjanmaalla päädyttiin irtisanomaan Kuusiolinna Terveys Oy:n palvelusopimus vuosia etuajassa. Yritys on tuottanut neljän kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut jo kahdeksan vuoden ajan.

Kuusiolinna Terveys, Alavuden pääterveysasema ja etupihalla kyltti.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue sanoi hyvästit Kuusiolinnalle, mutta valtuutettujen rivit repeilivät – kokoomus esitti lisäaikaa

Aluevaltuusto sai nyt toistamiseen päättää Kuusiolinna Terveys Oy:n palvelusopimuksesta. Hyvinvointialueen ja yrityksen neuvotteluissa ei löytynyt muita laillisia vaihtoehtoja kuin irtisanominen.

Opastekyltti Armilan terveysaseman edustalla.

Etelä-Karjalassa kerätään nimiä adressiin, jolla puolustetaan lähellä olevia terveysasemia

Kansalaisadressi aiotaan luovuttaa Etelä-Karjalan hyvinvointialuejohtajalle loppuvuodesta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle