Uusimmat artikkelit
Talven polttopuukauppa käynnistyi etunojassa, mutta ”pakkasten jälkeen on jono”, sanoo klapikauppias
Syksyn ja talven polttopuukauppa on käynnistynyt tänä kesänä tavallista aiemmin.
Polttopuun hamstrausta ei ole havaittavissa, mutta kotitaloudet varautuvat talveen tavallista aikaisemmin
Materiaali- ja polttoainekustannukset ovat nostaneet polttopuun hintaa viime vuosina. Kauppiaiden mukaan hinnankorotuspaineta ei ole tällä hetkellä näköpiirissä.
Metsähallitus muistuttaa retkeilijöitä: telttasaunoihin ja omien majoitteiden tulisijoihin on tuotava puut itse
Metsähallitus ylläpitää Suomen kansallispuistoissa ja muilla valtion suojelualueilla tulentekopaikkoja sekä retkeilyrakennelmien ja tupien tulisijoja, joihin on tarjolla polttopuita paikan päällä.
Halkohullujen tukiryhmän perustanut Markus Savolainen tietää, miten parhaat polttopuut syntyvät – neuvoo luottamaan luonnon apuun
Kuivat polttopuut pelastavat, kun kylmä syksy taas alkaa. Kysyimme kokeneelta polttopuiden tekijältä, Halkoholistien tukiryhmä -someyhteisön perustajalta, vinkkejä työhön.
Vakavat käsivammat lisääntyvät kevään puutöiden seurauksena – käsikirurgit tekevät sesonkiaikaan leikkauksia yötä myöten
Vakavilla käsivammoilla tarkoitetaan sellaista vammaa, joissa sormet tai esimerkiksi koko raaja lähtee irti. Noin puolet koko Suomen vakavista käsivammoista hoidetaan Tampereella TAYSissa.
Kallistunut sähkön hinta on voinut lisätä puiden polttoa kotona – asukkailta kysytään nyt, onko sillä ollut vaikutusta ilmanlaatuun
Lappeenrannan seudun ympäristötoimi kartoittaa asukkaiden kokemuksia ja mielipiteitä tulisijojen käytöstä ilmanlaatuun Lappeenrannassa, Lemillä, Taipalsaarella ja Savitaipaleella.
Kainuussa on iso huoli koivuhalon riittämisestä, lisäksi puun hinnan korotuspaineet ovat kymmeniä prosentteja
Suomussalmella polttopuun riittävyydestä ja hinnasta puhutaan kansallisena huolena, sillä ensi talveksi puun saamisesta ei ole mitään takuita. Kajaanissa polttopuu menee kaupaksi 20 prosentin hintojen nostamisesta huolimatta.
Yhä useampi talo lämpenee tänä talvena puulla, ja se närkästyttää naapureita – näillä vinkeillä estät savuhaitat
Kaupungit saavat vuosittain valituksia puunpoltosta syntyvistä savuhaitoista pientaloalueilla.
Tulisijat käyvät kuumina ja päästöt ovat lisääntyneet, sillä osa polttaa pesässä yhä mitä sattuu
Tulisijat käyvät ennätyskuumina, ja puunpolton päästöt huolettavat. Kuntaviranomaisilla ei ole juuri mittauslaitteita pienhiukkaspäästöjen havaitsemiseen. Epäkohtaan yritetään etsiä ratkaisua.
Puun polton savukaasuja vähentävän laitteen kysyntä on saanut nostetta energiakriisistä
Ihmisten kiinnostus puun polttoon on kasvanut kallistuneen sähkönhinnan myötä.
Polttopuuvaras aiheuttaa turvallisuusriskin retkeilijöille – väsynyt vaeltaja voi olla pulassa, jos erätuvalla on vastassa tyhjä liiteri
Klapivarkaudet ovat lisääntyneet Metsähallituksen ylläpitämillä nuotiopaikoilla. Vorojen mukaan lähtee satojen eurojen arvosta puuta.
Polttopuun ei ole pakko olla koivua – nuohoojamestari: ”Kannattaa miettiä käyttötarkoitusta, onko omaan uuniin tarpeen olla juuri koivuklapia”
Koivuklapi on lämpöarvoltaan paras. Puun lämpöarvo kertoo, kuinka tehokkaasti puulla voi lämmittää. Tutkijan mielestä kuitenkin kaikki suomen puulajit ovat hyviä polttaa.
Kukaan ei ole kieltämässä puulämmitystä, mutta sen päästöjä halutaan leikata
Pienhiukkaspäästöistä puolet tulee puunpoltosta ja ensi talvena puuta palaa kotien tulipesissä entistä enemmän.
Seurakunta lahjoittaa Juvalla polttopuita talousvaikeuksien kurittamille: “Lämpö kuuluu perustarpeisiin”, sanoo diakoni
Hintojen nousu koettelee kansalaisia laidasta laitaan. Juvan seurakunnasta kerrotaan, että diakoniatyö saa jatkuvasti uusia asiakkaita.
Polttopuusta saa maksaa pitkän pennin – "Kuivan koivuklapin hinta on kaksinkertaistunut"
Teollisuudellakin on tarvetta koivupuulle. Venäjän tuontia korvaavaa puuta hankitaan kotimaasta.
Korkeat sähkölaskut täyttävät tulisijat – puut pitää polttaa puhtaasti, sanovat tutkijat
Asiantuntijan mukaan puun pienpoltto on yksi merkittävimmistä ulkoilman pienhiukkasten lähteistä.
Klapien tarve näkyy jopa nuotiopaikoilla – joku vei polttopuut ilmeisesti mönkijällä, joten kaupunki päätti pystyttää puomin
Nuotiopaikoille on yleensä hankalaa päästä peräkärryn kanssa, joten isommat puuvarkaudet ovat harvassa. Tampereen nuotiopaikoilta retkeilijöiden reppuihin katoaa muutama kirves vuodessa.
Pelastajia huolettaa vanhojen tulisijojen käyttöönotto – pitkään käyttämättä olleet tulisijat ja hormit täytyy tarkistaa ennen käyttöönottoa
Sähkön hinnan nousu on innostanut ihmisiä hamstraamaan puita ja ottamaan vanhoja tulisijoja käyttöön Tulevana talvena puulla lämmittäminen on entistä suositumpaa.
Nikkaroi polttopuuhylly, jolla voit ennakoida – hylly tämän päivän ja huomisen puita varten
Alkaa taas olla aika valmistautua talveen.
Moni hamstraa nyt polttopuita, mutta se voi aiheuttaa palovaaran – kokosimme kolme ohjetta klapien säilyttämiseen
Polttopuukauppa on käynyt tänä vuonna poikkeuksellisen vilkkaasti. Tämä on saanut pelastusviranomaiset kantamaan huolta paloturvallisuudesta.
Kokematon metsuri tarvitsee malttia – muista nämä vinkit, jos suuntaat ensimmäistä kertaa klapitalkoisiin
Kun energian hinta nousee, polttopuiden kysyntä on kovaa. Polttopuukauppiaiden mukaan tässä vaiheessa vuotta yleensä vasta aloitellaan kauppaa, mutta nyt varasto saattaa olla jo myyty.
Perjantai 9.9.2022 (tv)
Kuningatar Elisabet. Polttopuut. Yhteislaulu. Sääennuste.
Torstai 8.9.2022 (radio)
Puoluekannatuksessa ei isoja muutoksia. Varavoimaloita tarvittiin Suomessa. Polttopuukauppa on vilkasta. Ukraina muutti sotastrategiaa. Sääennuste.
Osa polttopuukauppiaista on myynyt jo klapit loppuun, vaikka niiden pitäisi riittää talveen: "En ehdi sahata niin paljon kuin on kysyntää"
Klapikauppa käy ylikuumana. Niin polttopuukauppiaan kuin kuluttajankaan näkökulmasta valmista ratkaisua asiaan ei ole.
Klapikauppa käy nyt ennätyksellisen kuumana – kuuntele, riittääkö polttopuuta läpi talven
Energian hinnan nousu on piristänyt polttopuukauppaa jopa siinä määrin, että osa kauppiaista pohtii, riittävätkö tehdyt pilkkeet talven myyntiin.
Muuta tiensä päähän tulleen pesukoneen rumpu hauskaksi ja toimivaksi grilliksi
Sekä päältä että edestä täytettävä käy.
Huoli lämmitysenergian riittävyydestä ajaa suomalaisia takkakaupoille: Valmistakkaa saa nyt odottaa kuukausia, uunin korjausta puoli vuotta
Varaavien takkojen ja leivinuunien kysyntä on kiihtynyt kesän aikana. Kaasupula siivittää tulisijojen myyntiä Euroopassa, mikä pidentää toimitusaikoja myös Suomessa.
Kallista sähköä korvataan klapeilla – terveyshaitat kasvavat, jos kuumille markkinoille tuodaan heikkolaatuista puuta
Puun pienpoltto on suurin pienhiukkasten lähde Suomessa. THL on aiemmin arvioinut sen aiheuttavan noin 200 ennenaikaista kuolemaa vuodessa. Kasvavan puulämmityksen terveysvaikutuksia aiotaan nyt seurata.
Tuulen kaatamien puiden ostaminen kiinnostaa Joensuussa ja Kuopiossa – polttopuuta kysytään omakotitalojen lämmitykseen
Tuuli kaatoi puita Joensuun kaupungin metsistä viikonloppuna. Kuopiossa kaupungin vahingot jäivät vähäisemmiksi.
Kova kysyntä ja kasvavat kustannukset nostavat jo pohjalaisten klapikauppiaiden hintoja – polttopuuta myydään nyt ennätyspaljon ja ennätysaikaisin
Polttopuun myyntisesonki on aikaistunut viime vuosista. Epävakaa maailmantilanne ja energian hintojen nousu lisää kysyntää ja nostaa puun hintaa sekä kauppiaiden kustannuksia.
Polttopuusta saattaa tulla pulaa talvella
Polttopuiden kysyntä on vilkastunut ja aikaistunut. Syynä on sekä energian hinnan nousu että Venäjän tuonnin loppuminen.
Polttopuukauppa käy Itä-Suomessa poikkeuksellisen kuumana – energian hinnannousu on saanut kotitaloudet hamstraamaan klapeja
Myös polttopuiden hinnan ennustetaan nousevan tulevana talvena. Klapien hintaa nostaa muun muassa koivuraaka-aineen kallistuminen.
Klapikauppa käy Satakunnassa vilkkaana jo heinäkuussa – kauppias: “Nyt ei ole ollut tinkaajia liikkeellä”
Normaalisti polttopuiden menekki on kovinta syys-lokakuussa, mutta kauppaa on tehty paljon jo heinäkuussa. Puilla lämmittämisen suosio on kasvamassa energian rajun hinnannousun vuoksi.
Omakotitalojen asukkaat hamstraavat nyt polttopuita – yrittäjä: "Tällä menolla puu loppuu kesken"
Takkapuut hankitaan ajoissa, sillä omakotiasujat varautuvat energian hinnan nousuun ja korvaavat puulla muita lämmitysmuotoja. Klapien hinta voi nousta pian.
Oikein lämmitetty sauna on palvelus ilmanlaadulle – lue vinkit juhannussaunan lämmittämiseen
Tuore tutkimus osoittaa, että puunpoltto voi aiheuttaa merkittäviä päästöjä. Juhannussaunan lämmittäjän kannattaa tarkistaa, että lämmittää saunan oikein.
Torronsuon kävijämäärät triplaantuneet ja työllistävä vaikutus noussut rajusti viimeisen 10 vuoden aikana
Tiedot ilmenevät tuoreen kävijätutkimuksen tulosten vertailusta vuoden 2010 tutkimuksen tuloksiin. Torronsuon käyntimäärän huima kasvu on näkynyt ajoittain ruuhkina tulentekopaikoilla ja pitkospuilla.
Lopella klapivaras uhkaili kirveellä ja pakeni metsään, poliisi joutui turvautumaan etälamauttimeen
Hämeen poliisin tiedotteen mukaan varas oli rikoskumppaninsa käynyt useamman kerran polttopuuvarkaissa samassa paikassa.
Polttopuut huvenneet entisestään – klapit loppuneet useilta kauppiailta
Kyselyjä polttopuista kauppiaille tulee edelleen, vaikka monessa omakotitalossa jo luotetaan siihen, että aurinko lämmittää päivällä ja sähkö yöllä.
Polttopuita ostettaisiin enemmän kuin ehditään tehdä – puumalalainen puukauppias Arto Salo "Kymmeniä kuormia olisi vielä saanut ajella"
Puukauppiaan pitää Etelä-Savossa myydä jo ei-oota, kun puut eivät riitä kaikille. Puukauppias pohtii polttopuun nousseen kysynnän taustalla olevan muun muassa nousseet energiakustannukset ja koronan tuoma mökkeilyinto.
Perjantai 4.2.2022 (tv)
Koronatilanne. Polttopuut. Talviolympialaiset. Sääennuste.. Pahoittelemme, että perjantain lähetyksessä ei ole tekstitystä.
Pienet klapikauppiaat myyvät jo eioota – isot ja kokeneet yrittäjät myyvät polttopuita koko kevään ajan
Polttopuiden kysyntä on vilkasta. Ihmiset ovat siirtyneet lämmittämään uunejaan puulla, koska sähkön hinta on korkealla. Myös lisääntyvä mökkeily ja etätyöskentely lisäävät klapien kysyntää.
Polttopuut ovat menneet kuin kuumille kiville, ja nyt klapien hinta uhkaa nousta – moni yrittäjä myy jo "ei oota"
Sähkön hinta ja lisääntyneet etätyöt ovat kasvattaneet polttopuiden menekkiä myös Kanta-Hämeessä. Samalla kustannukset klapien tekemisessä ovat nousseet, joten hinnankorotukseen on painetta.
Polttopuiden kysyntä on ollut Itä-Suomessa poikkeuksellisen kovaa – puita pitäisi riittää niin kodin kuin paljunkin lämmittämiseen
Osa yrittäjistä on myynyt tämän lämmityskauden polttopuut loppuun. Kysyjiä riittää silti.
Alkutalven kovat pakkaset tyhjensivät klapivarastot tavallista aikaisemmin – myös sähkön hinnan nousu kiihdyttää puukauppaa
Moni pieni puukauppias myy tällä hetkellä ei-oota. Isommista toimittajista esimerkiksi Polttopuukauppa.com kertoo nettisivullaan puiden olevan toistaiseksi loppu.
Härskit polttopuuvarkaudet puhuttavat Pihtiputaalla
Polttopuita on varastettu Pihtiputaan Ritovuoren laavulta useita kertoja syksyn aikana. Kunta ei toistaiseksi toimita uusia puita laavulle.
Tänä talvena polttopuuta saattaa kulua normaalia enemmän
Kuluvaan talveen näyttää tulleen yksi lämmityskausi lisää. Puilla kiinteistöjään lämmittävien kannattaa tarkistaa polttopuuvarastonsa.
Seuranta paljasti omakotitalojen piipuista tupruavan haitallista yhdistettä – oikea polttotapa estää myös lämmön menemisen harakoille
Lahti kokosi tiedot Launeella omakotitaloalueella ja Hollolassa Salpakankaan kuntakeskuksessa tehdyistä mittauksista. Puunpoltto huonontaa selvästi ilmanlaatua pientaloalueella.
Nuotiopaikan pettymykseen on nyt ratkaisu: Oulussa testataan Suomen ensimmäistä halkoautomaattia
Omakohtainen kokemus innoitti oululaisen Valto Vaaraniemen kehittämään polttopuuautomaattia. Noin viikon käytössä ollut automaatti on herättänyt jo paljon kiinnostusta.
Friday's papers: Covid upswing, climate protests and a firewood vending machine
Despite an increase in Covid hospitalisations, Helsingin Sanomat finds no backing among key MPs for vaccination mandates in Finland.
Puu palaa energiaksi kiihtyvällä tahdilla, mutta EU suitsinee intoa nopeasti – kattiloihin päätyvät enää harvennuspuut ja teollisuuden sivutuotteet
Polttolaitoksista tulee pian selkänoja, joka takaa kotien lämmön häiriötilanteissa, uskoo sähköyhtiön johtaja. Hän ennustaa, että tilalle rakennetaan lämpöpumppuja.