Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ville Haapasalo joutuu Suomessa salakuvattavaksi – Venäjällä hän on niin suuri tähti, ettei sitä tohdita tehdä

Kulttuurivieraan, näyttelijä ja tv-persoona Ville Haapasalon tietävät kaikki. Harvat tuntevat.

Armeijan ilmainen johtajakoulutus houkuttaa nuoria – naisia ajaa sisäinen palo, mutta myös tv-sarja on saanut jättämään hakupaperit

Valtaosa johtajakoulutuksen käyneistä uskoo, että koulutuksesta on hyötyä myös siviilielämässä.

Yle Hämeen vt. päälliköksi Mari Kunttu-Kauppi

Yle Hämeessä vt. päällikkönä aloittaa lokakuun alussa Mari Kunttu-Kauppi. Suunnittelevaksi tuottajaksi on nimitetty Laura Hossi.

Posti kiihdyttää pakettitoimituksia – alkaa toimittaa tilauksia samana päivänä pääkaupunkiseudulla

Saman päivän toimitukset pakettiautomaatteihin alkavat syksyllä. Myöhemmin palvelu laajenee muualle Suomeen. Syksyllä alkavat lisäksi lauantaitoimitukset Jyväskylässä, Lahdessa ja Porissa.

Lahden MM-hiihtolähetykset tavoittivat miljoonayleisöjä

Lahden kisat tavoittivat miljoonayleisöt

Nepalin auttaminen sydämenasia Mount Everestin valloittajalle

Vuorikiipeilijä ja yrittäjä Antti Inkinen antoi tilat avustusten keräämiseen Nepalin maanjäristyksessä kärsineille, koska asiakkaat pyysivät. Lahtelaisella kiipeily- ja joogasalilla kerätään makuupusseja ja joogataan hyväntekeväisyystunnelmissa. Nepalilaisten hätä koskettaa reppureissaajia, joista tunnettu Madventures-kaksikko antoi keräykselle kasvot.

Sisukkaat pingisveteraanit pitävät seuratoimintaa pystyssä

Pöytätenniksen eli pingiksen pelaaminen on hiipunut 1980-luvun huippuvuosista. Seuratoiminta pyörii pitkälti lajin veteraanien voimin. Vetäjiä ja junioreita kaivataan mukaan toimintaan.

Hiihtokeskusyhdistys: "Jos lunta ei ole kaduilla, ihmisille ei tule mieleenkään lähteä mäkeen"

Suomalaisissa laskettelukeskuksissa lumivarmuus on viime vuosina kasvanut sitä mukaa, kun lumetuskalustoon on satsattu. Hiihtokeskusyhdistyksessä on kuitenkin pantu merkille, että ihmiset eivät nouse suksilleen tai laudoilleen, jos luonto ympärillä on lumeton.

Olympiamitalisti Enni Rukajärvi ja muut huippulaskijat lähtivät taistoon ilmastonmuutosta vastaan

Talviurheilun ystävät kampanjoivat ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi nyt myös Suomessa. Yhdysvalloista alkunsa saanut Protect Our Winters -ilmastoliike on Suomeen rantauduttuaan kerännyt lyhyessä ajassa joukkoihinsa monia nimekkäitä suomalaislaskijoita.

Pesetkö lapsen kuravaatteita turhaan?

Kun rapa roiskuu pihaleikeissä, vaativat kuravaatteetkin hoitoa. Liian tiheä konepesu kuluttaa kangasta, kun taas huolimaton vanhempi voi saada haalarin haisemaan.

Kolumni: Yhdeksäsluokkalaisilla jännät ajat – lukioon vai amikseen?

Ammatillinen koulutus ja ylioppilastutkinto avaavat molemmat ovia eteenpäin, mutta huonoilla papereilla ei pitkälle pötkitä, miettii Yle Lahdessa työelämään tutustunut Jutta Pusa, joka on keväällä vaikean päätöksen edessä. Yhteishaussa on tärkeää miettiä, mikä tuntuu oikealta.

Saako ekaluokkalaiselle antaa arvosanoja?

Joulutodistuksia laativa opettaja joutuu painimaan erilaisten vaatimusten ristipaineessa: on oltava realistinen, mutta kannustava. Etenkin eri lähtötasolla kouluun tulleiden ekaluokkalaisten arviointi aiheuttaa unettomia öitä. Joissakin kouluissa numeroarvosanat on korvattu hymynaamoilla tai pupujen korvilla. Miten pienten lasten taitoja pitäisi arvioida?

Ravivalmentaja Jonne Väkeväisen menestysresepti: "Kunnioita ja ymmärrä hevosta"

Kiinnostava tulokas ravivalmentajien kaartissa. Näin on luonnehdittu Jonne Väkeväistä, jonka hevoset ovat menestyneet jopa yli odotusten.

Pelicansin alivoimapeli takkuaa – Aravirran usko kompuroivaan joukkueeseen säilyy

Tappiokierteessä kompuroinut Pelicans tavoittelee edelleen vähintään kahdeksatta sijaa. Tavoitteesta ollaan jäljessä, mutta oikeaan suuntaan mennään vaikka kynsillä raapimalla, vakuuttaa joukkueen päävalmentaja Hannu Aravirta.

Viimeiset varusmiehet aloittavat vuodenvaihteen jälkeen Hennalassa

Hämeen rykmentti vastaanottaa viimeiset alokkaansa tammikuussa. Sitä ennen joulun alla kotiutuu lähes 90 varusmiestä.

Radio- ja tv-museon kohtalo edelleen auki Lahdessa

Lahden kaupunginhallitus palautti asian uudelleen valmisteluun kustannusten selvittämiseksi. Museorakennuksen ostamista ei käsitelty kokouksessa lainkaan.

Kolumni: Netin riitapukarit vellovat kiukussaan turhaan

Netissä on helppo rähistä ja ymmärtää keskustelukumppania tahallaan väärin. Katariina Katla kirjoittaa kolumnissaan, että kasvokkain ihminen pyrkii päinvastoin välttämään turhia konflikteja.

Stars of the Stadium pitää välivuoden – lumilautailijatähtiä ei nähdä tammikuussa Lahdessa

Tapahtumaa ei järjestetä aikatauluongelmien ja talviolympialaisista aiheutuvien päällekkäisyyksien vuoksi. Lumilautailukisa palautetaan

Lääkärille pääsee Päijät-Hämeessä nopeasti

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoonpääsykyselyn mukaan kaksi kolmasosaa potilaista pääsee lääkärille alle kahdessa viikossa ja loputkin alle kuukaudessa.

Lomamökkiyrittäjä konkurssiin kelvottoman porakaivon takia – Päijänteen rantaomaisuuden arvo miljoonissa

Padasjokelainen mökkiyrittäjä Maria Jokinen asetettiin konkurssiin vuosi sitten. Jokinen oli teettänyt mökkikyläänsä porakaivon, jonka vesi todettiin kelvottomaksi.

Kirjastoautot jäävät joulutauolle

Autot kulkevat reiteillään perjantaihin asti. Kirjastoautot palaavat tien päälle vuodenvaihteen jälkeen.

Saako työnantaja rangaista tupakointikiellon rikkomisesta?

Tupakkakieltojen noudattamista seurataan työpaikoilla tarkasti. Sauhuttelusta voi tulla kovia seurauksia kuten jopa potkut. Miltä näin järeät keinot tupakoinnin hillitsemiseksi kuulostavat? Noudattavatko työntekijät tupakointikieltoja?

Järvikunnan koulu Pukkilantien varteen Orimattilaan?

Kaupunginhallitus linjaa koulun sijaintia tänään. Myös yleisö pääsee sanomaan sanansa koulun rakennuspaikasta.

Mustankallion tunneli suljetaan autoilta

Tunnelissa tehdään viemäritöitä. Kevyt liikenne voi käyttää tunnelia normaalisti.

Kuka teillä tekee kotityöt?

Nuoret perheet jakavat kotityöt keskenään tasaisemmin kuin vanhempansa. Kuka sinun kotonasi kokkaa, siivoaa, hoitaa lapset ja käyttää koiran lenkillä?

Joulukylän luukut aukeavat Lahdessa viikonloppuna

Lanun aukion joulutorille pääsee tutustumaan lauantaiaamusta alkaen. Yrittäjät toivovat joulukylästä vetoapua kaupalle.

Seijan katkomia sähköjä korjataan vielä pitkään

Myrsky iski lujaa läntiseen Suomeen. Päijät-Hämeessä tuulet kiihtyivät aamun aikana. Sähköjen korjaaminen saattaa venyä paikoin myös lauantaihin.

Verkkoyhtiöt varautuvat myrskyyn

Ihmisiä kehotetaan varautumaan Hämeessäkin laajoihin sähkökatkoihin ensi yönä ja perjantaina.

Paristonäpistys paljasti teräaseet ja huumeet

Mies varasti lahtelaisesta tavaratalosta paristoja. Kiinniotossa epäillyltä löytyi huumeita ja teräaseita.

Autoilijoita kehotetaan välttämään Kouvolantietä Heinolan päässä

Tiistaina tapahtuneen onnettomuuden jälkien korjaus haittaa liikennettä. Rekan kuljettaja kuoli ulosajossa.

Peltipoliisi lähettää pian sakotuskuvan automaattisesti

Poliisin nopeusvalvontakameroiden tekniikka on uudistumassa. Jatkossa poliisien ei enää tarvitse hakea kameraa tolpasta kuvien takia.

Milloin ihminen on tarpeeksi vanha päättämään omasta joulustaan?

Pariskuntien ja perheiden vuosittainen kissanhännänveto joulunvietosta on taas ajankohtainen. Pitääkö jouluna olla sukulaisten kanssa ja kumman sukua tavataan vai saako lapsetonkin pariskunta viettää joulunsa keskenään, jos niin tahtoo? Kuka päättää perheessäsi joulusuunnitelmista?

Rekka ajautui ojaan - kuljettaja kuoli

Onnettomuus tapahtui tiistai-iltana Kouvolantiellä lähellä Hirvisalontien risteystä. Tie oli tapahtumahetkellä erittäin liukas.

Golffari Mikko Ilosen menestys toi palkinnon kotikaupungilta

Ilonen saa Lahden kaupungilta 2 000 euron tunnustuspalkinnon.

Hartola ja Sysmä haluavat ensihoidon takaisin

Hartolassa ensihoitoa tavoitellaan omaksi toiminnaksi vuoden 2015 alusta alkaen. Ensihoidon tilaaja olisi sosiaali- ja terveysyhtymä, kunnat vastaisivat sen kilpailuttamisesta.

Kolumni: Lapsen sairastuminen on vanhemman pahin pelko

Kun lapsi sairastuu vakavasti, vanhemman pitäisi pysyä urheana ja rohkeana. Kolumnissaan Hanna Kopra kirjoittaa, että jokaisen pitäisi kantaa kortensa siihen kekoon, josta rakennetaan uusi lastensairaala – ennen kuin on liian myöhäistä.

Kaupunki ei syrjinyt ikämiestä – ex-poliitikko korvauksiin Heinolalle

Heinolan kaupunkia vastaan oikeutta käynyt entinen valtuutettu ja virkamies Matti Seppä on hävinnyt työsyrjintäkanteensa. Ex-poliitikko viritti juttunsa Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa sen jälkeen, kun Heinola ei palkannut häntä geodeetin virkaan.

Nostalgiaherkuille kovat odotukset: Maku ja muisto eivät aina kohtaa

Lapsena nautitut limsat, karkit ja muut herkut ovat jääneet monen mieleen niin, että niiden maut ja tuoksut muistetaan edelleen tarkasti. Kun vuosien jälkeen tuotantoon palautettuja nameja kokeilee, ne eivät ehkä enää vastaakaan omaa makumuistoa.

Lahden evakkotorin kuusi on pätkä ja paksu – katso video kuusen matkasta

Lahden torikuusi matkasi tänään Hollolan Tiilikankaalta Lahden torille. Sijoituspaikka on uusi, kun toriparkkityömaa on siirtänyt toritoiminnot teatterin ja kirjaston välimaastoon. Kuusi on nyt normaalia puolet pienempi, mutta tuuheaoksainen ja leveä.

Hakesiilo palaa Nastolassa

Tulipalo havaittiin maanantaina iltapäivällä kello 15 aikaan. Sammutustöiden arvioidaan jatkuvan muutamia tunteja.

Mikä saa ihmiset heikoille jäille?

Viikonvaihteen auringonpaisteessa järvien jäillä näkyi jo ulkoilijoita ja pilkkijöitä Etelä-Suomessakin. Jäät ovat silti vielä heikkoja. Miksi jäille mennään, vaikka se voi olla vaarallista?

Lahdessa rähinä mainospaikoista – kenen "lakana" laillinen

Business Cityssä on leimahtanut kiista mainospaikkojen vuokrauksesta. Kiistan juuret ulottuvat viiden vuoden taakse, jolloin Lahti Mainos Oy oli katsonut sopivia seinämainospaikkoja. Se ei kuitenkaan saanut kaupungilta tarvittavia lupia. Nyt toinen toimisto on samoilla apajilla.

Asfalttityöt tulivat Lahdelle kalliiksi – kaupunki maksoi lähes 400 000 euroa ylihintaa

Lahti pohtii jatkotoimia siltä varalta, että asfalttikartelliasian käsittely jatkuu oikeudessa. Asfalttikartellien arvioidaan vaikuttaneen Lahdessa vuodesta 1998 vuoteen 2002.

Autot vaurioituivat hinauskuntoon kolarissa Padasjoella

Onnettomuus sattui varhain maanantaina aamulla. Kuljettajat selvisivät rytäkästä ehjin nahoin.

Heinola tarvitsee toisen psykiatrisen sairaanhoitajan koululaisten kriisien hoitoon

Tällä hetkellä yksi ihminen hoitaa tehtävää alakouluikäisistä lukiolaisiin ja ammattikoululaisiin. Koulutusjohtaja Juha Patrakan mukaan Heinolassa halutaan vastata nuoren hätähuutoon mahdollisimman varhain.

Mitä lapsuuden makunautintoa sinä kaipaat?

Herkkuhyllyjen sisältö uudistuu jatkuvasti. Moni onkin jäänyt kaipaamaan omasta lapsuudestaan tuttuja makuja ja tuoksuja. Minkä herkun sinä palauttaisit kauppojen hyllyille?

Herkkuhyllyille kaivataan lapsuuden kadonneita makumuistoja

Siesta-limonadia, Lola-suklaapatukoita, Pastirol-pastilleja ja muita menneen ajan herkkuja kysellään tuon tuosta valmistajilta. Toisinaan toiveisiin myös vastataan. Makumaailma kuljettaa meidät takaisin lapsuuden ja nuoruuden tunnelmiin.

Joutjärven uintikielto purettiin

Avantouimarit pääsevät taas polskuttelemaan Lahden Joutjärveen. Tuoreiden tulosten mukaan veden laadussa avantouintipaikalla ei ole ongelmia.

Näkökulma: Katseessa on voimaa

Ihminen voi viestittää huomaamattaan kanssaeläjille sekä myönteisiä että kielteisiä viestejä: yhteisymmärrystä, lupaa lähestyä tai kehotusta kääntyä kannoillaan. Toimittaja Heikki Ahonen kirjoittaa kolumnissaan toisinaan toivoneensa, että olisi jättänyt vilkaisematta.

Roskalaatikot roihusivat Lahden yössä

Jäteastiat paloivat Kirveskadulla ja Lahden keskustassa. Poliisi epäilee tulipaloja tahallaan sytytetyiksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle