Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Läheltä

Kuhmon uusi sotekeskus halutaan kaupungin keskustaan

Kainuun hyvinvointialue esittää, että kaupunki sijoittaisi uuden sotekeskuksen keskustaan linja-autoaseman läheisyyteen. Kuhmon kaupunginhallitus käsittelee asiaa seuraavassa kokouksessaan.

Ilmakuva Savonlinnan pääterveysasemasta toukokuussa 2022.

Savonlinnaan avattiin tukikeskus seksuaaliväkivallan uhreille

Esimerkiksi raiskauksen uhreille on tarjolla terveydenhuollon palveluita ja keskusteluapua.

Egentliga Finlands välfärdsområdes fullmäktige i Åbo den 27.4.2022.

Turunmaan sairaalan muutos sote-keskukseksi eteni Varhan aluehallituksessa

Sairaalan tilat ovat huonokuntoiset, ja edessä on iso peruskorjaus.

Rovaniemen seurakunnan krematorio Tavivaaran hautausmaan kappelin kyljessä.

Rovaniemen krematorio tuhkaa myös Oulun vainajat – vainajien säilytystiloja on lisätty seurakunnassa ja Lapin keskussairaalassa

Vuoden alussa Rovaniemellä oli niin paljon vainajia, että Lapin keskussairaalassa oli pahoja säilytysongelmia.

Laborantilla kädessä kaksi koeputkea täynnä verta.

Ilman lähetettä ostettavien laboratoriotestien kysyntä kasvaa kohisten – moni nuori kasvissyöjä testaa, saako tarpeeksi hivenaineita

Moni yksityinen terveyspalveluyritys on tarjonnut ilman lääkärin lähetettä hankittavia laboratoriotestejä jo vuosia. Viime aikoina kysyntä on kuitenkin kasvanut voimakkaasti.

Ilmakuva tyhjästä Tiuruniemen sairaalasta

Vanhan funkkissairaalan kova kohtalo: ikkunat rikottu, komerot sekä kaapit revitty ja heitetty pihalle

Lappeenrannan Joutsenossa sijaitseva vanha kulttuurihistoriallisesta arvokas tuberkuloosiparantola on jatkuvan ilkivallan kohteena.

Birthe ja Ole Rademacher jumppaavat kotonaan. Painoina toimivat limutölkit.

Analyysi: Tanskalainen hymyilee, koska hänellä on oma lääkäri

Maksuton ja nopea omalääkäri on Tanskan perusterveydenhuollon ydin. Sellainen on jokaisella tanskalaisella, lompakon paksuudesta riippumatta, kirjoittaa toimittaja Satu Miettinen.

Birthe ja Ole Rademacher kotinsa puutarhassa.

Kaikki pääsevät heti lääkäriin Tanskassa

Suomalaiset terveyskeskukset ovat kriisissä. Tanskassa omalle lääkärille pääsee nopeasti. Voisiko Tanskan malli toimia Suomessa?

Taivalkosken terveyskeskus vuonna 2017.

”Epäilevästi suhtaudun tähän uuteen systeemiin” – Taivalkosken vuodeosaston paikkamäärän suunniteltu kaventaminen herätti arvostelua

Pohde järjesti tiistai-iltana tiedotustilaisuuden Taivalkosken terveyskeskuksen muutoksista kunnan valtuustosalissa vuodeosaston henkilökunnalle ja kuntalaisille.

Lääkärin vastaanottohuone Tipotien sosiaali- ja terveysasemalla Tampereella.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue supistaa terveyspalveluita kesäksi – vanhuspalveluihin ei saatu tarvittavaa sijaismäärää

Varsinais-Suomen hyvinvointialue joutuu sulkemaan osan terveysasemista, terveyskeskuksista ja hammashoitoloista ja osassa toimitaan supistetulla aikataululla kesän ajan.

Mielen chat - palvelu kännykällä

Terveysasemien chat-palvelulle isot odotukset Pirkanmaalla – palvelu on tarkoitus laajentaa pikaisesti koko alueen kattavaksi

Tällä hetkellä chat-palvelulla on käyttäjiä muutamia tuhansia kuukaudessa. Määrän toivotaan nousevan moninkertaiseksi. Chatissa saa sairaanhoitajalta arvion omasta hoidon tarpeestaan.

Terveyskeskuslääkäri Tuire Saloranta vaihtaa tutkimuspöydän suojaa.

Yli 9 000 allekirjoitti Pohjois-Karjalan terveyskeskuksia puolustaneen adressin

Adressi luovutetaan aluevaltuuston puheenjohtajalle tiistaina. Hyvinvointialueen palveluverkosta päätetään kesäkuussa.

Pitkäniemen sairaalan hallintorakennuksen julkisivu.

Oikeusasiamiehen kanslia tekee yllätystarkastuksen Pitkäniemen sairaalaan

Kolmipäiväisestä tarkastuksesta ei ole kerrottu etukäteen. Myöskään tarkastuksen syytä ei ole kerrottu.

Mies katsoo kameraan tietokoneen äärellä.

Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkopalvelut laajenevat – chat-asioida voivat pian myös entisen Seututerveyskeskuksen asiakkaat

Tunnistautumista vaativat hyvinvointialueen verkkopalvelut avautuvat kesäkuun aikana entisen Seututerveyskeskuksen kuntiin. Muuramessa ja pohjoisessa Keski-Suomessa joudutaan vielä odottamaan.

Kaksi poliisin tutkijaa katselee liikennemerkkien takana kadulla ylöspäin onnettomuussiltaa kohti.

Yli puolet Espoon siltaonnettomuudessa loukkaantuneista nuorista on päässyt kotiin

Leikkaushoitoa vaativia vammoja on ollut seitsemällä.

Helsingin yliopiston professori Kristiina Patja A-Talkin haastattelussa.

Tarvitaanko jokaiselle alueelle sairaala? Asiantuntija pelastaisi terveydenhuollon keskittämällä palveluita

Helsingin yliopiston professori Kristiina Patjan mukaan suomalaiset tarvitsevat ennen kaikkea matalan kynnyksen lääkäripalveluja.

Romahtaneen sillan onnettomuuspaikka Espoon Tapiolassa. Kuormalavalla valtavasti pahvia, puuta ja muovia. Pelastushenkilöstö ja poliisi tutkivat paikkaa.

Silta romahti Espoon Tapiolassa: 24 ihmistä loukkaantui, kenelläkään ei hengenvaaraa

Loukkaantuneet ovat koululaisia. Joukossa on yksi opettaja. Suurimmalla osalla vammat ovat raajavammoja.

Kolumnisti Ulla Järvi, Yle

Ulla Järven kolumni: Sairaaloiden maineenhallinta johtaa omituisiin tilanteisiin

Kun osastolääkäri vertaa työpaikan tilannetta uppoavaan Titaniciin, sairaalan johto toivoo, ettei huolia jaettaisi mediaan. Terveydenhuollon julkisuus on nykyään hämmentävää.

Valkoisen robotin pää, jossa kaksi kameraa silmien kohdalla ja lisäksi kameroita pään yläpuolella.

Helsinkiläissairaalaan tulee avaruuskäyttöön tarkoitettu robotti, joka harjaa potilaiden hiuksia

Laakson sairaalan uusin työntekijä on Välkky-robotti, joka tukee ja auttaa muuta henkilökuntaa. Kyse on kahden kuukauden mittaisesta kokeilusta.

Päiväni Päivystyksessä -interaktiivinen podcast

Sairaanhoitajat kertovat, millaista on työskennellä päivystyksessä: ”Ei tämä ole mikään hotelli”

Interaktiivinen podcast Päiväni päivystyksessä on toteutettu päivystyksessä työskentelevien sairaanhoitajien kokemusten pohjalta. Klikkaa itsesi päivystysovien sisään ja aloita työvuorosi hoitajana.

Kolme sairaanhoitajaa keskustelemassa pukuhuoneessa, taustalla audiogrammi ja hymiöitä

Astu hoitajan kenkiin ja kokeile, miten pärjäät päivystyksen työvuorossa – tällaista on joutua valitsemaan potilaat, joita autat

Päivystysruuhkat puhuttavat hoitoalalla jatkuvasti. Nyt pääset kokemaan, millaista on päivystyksessä työskentelevän sairaanhoitajan kiireinen arki. Oletko valmis työvuoroon?

Lapin keskussairaalan laajennuksen jälkeen päivystykseen otetaan käyttöön uusi sisäänkäynti.

Lapin keskussairaalassa kärähti kylmälaite – palomiehet tarkastivat tilanteen

Tehtävään varauduttiin suurena rakennuspalona, ja keskussairaalalle lähti lukuisia yksiköitä.

Ajoluiska drive-in-koronanäytteenottoon

Etelä-Saimaa: Etelä-Karjalan hyvinvointialue varautuu karsimaan jopa kolmanneksen vuokrakiinteistöjensä määrästä

Etelä-Karjalan hyvinvointialue maksaa vuokrakiinteistöistään kuukaudessa 2,3 miljoonaa euroa.

Raahen sairaalan sisäänkäynti

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue kerää kuntien ja kuntalaisten kommentteja sosiaali- ja terveyskeskuksista

Hyvinvointialue suunnittelee tulevien vuosien sosiaali- ja terveyskeskusten palveluja ja määrää Pohjois-Pohjanmaalla. Lausuntoja ja näkökulmia kysytään niin virallisilta tahoilta kuin asukkailtakin.

Forssan sairaalan kyltti

Oma Hämeen aluehallitus joutui äänestämään useita kertoja hyvinvointialueen säästökeinoista

Forssan sairaalan asema nousi esiin yhtenä kipupisteenä, kun Oma Hämeen hallitus käsitteli hyvinvointialueen talouden tasapainottamisohjelman toimeenpanoa.

Sisäänkäynti yleislääketieteen poliklinikalle Kainuun keskussairaalassa.

Hoitojonoja puretaan Kainuussa ilta- ja viikonlopputöinä – Kajaanissa kiireetöntä hoitoa odottaa lähes 2 000 potilasta

Kainuun hyvinvointialueelta kerrotaan, että hoitojonoja puretaan etenkin perusterveydenhuollosta ja suun terveydenhuollosta, mutta myös erikoissairaanhoidon klinikoilla.

Jukka Palokangas. Taustalla ambulanssi.

Soite järjestää historiansa suurimman suuronnettomuusharjoituksen – Kirkonmäen urheilukentällä harjoitellaan ison potilasmäärän hallintaa

Kirkonmäen lisäksi harjoitus näkyy Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa, mutta se ei vaikuta sairaalan tai ensihoidon normaaliin toimintaan.

Lapualainen Heli Karhumäki esittelee sähköpotkulautaonnettomuudessa loukkaamaansa kättä.

Heli Karhumäki mursi ranteensa skuuttionnettomuudessa, kun katse herpaantui hetkeksi – sen jälkeen hän vannoi, ettei enää skuuttaile

Ensimmäiset sähköpotkulautaonnettomuudet on jo nähty pohjalaissairaaloissa. Suurin osa onnettomuuksista sattuu kuljettajan ollessa päihtyneenä.

Pysäköintikyltti koronanäytteenottoon tulevia varten.

Etelä-Savossa luovutaan koronanäytteiden ajanvarauksista – tapaukset lisääntyneet mutta tehohoidolle ei ole tarvetta

Koronaa sairastavia hoidetaan tarvittaessa edelleen, mutta ajanvarauksellisista koronanäytteenotoista ja koronaneuvonnan puhelimesta luovutaan. Resursseja siirretään muuhun hoitotyöhön.

Kuvassa kukkia ja koronapikatesti, joka näyttää tartuntaa.

Kainuussa koronapotilasmäärät ovat lievässä nousussa sairaalassa

Koronaa on tällä hetkellä selvästi aiempaa enemmän liikkeellä, ja potilasmäärät ovat olleet viimeisten viikkojen aikana hienoisessa kasvussa.

Käytettyjä kasvomaskeja roskiksessa metroasemalla.

Pohjanmaan hyvinvointialueella koronatapausten määrä on noussut rajusti – potilaita on myös tehohoidossa

Keski-Pohjanmaalla tilanne on rauhallisempi. Etelä-Pohjanmaalla sen sijaan tilanne on myös kääntynyt pahempaan suuntaan. Maskisuosituksista luovutaan kuitenkin todennäköisesti jollain aikavälillä.

Kaksi hoitajaa ottaa käsidesiä kaapista

Professorit tarttuisivat rohkeasti ”pyhiin lehmiin” – näin asiantuntijat pelastaisivat julkiset terveyspalvelut

Julkinen terveydenhuolto on ongelmissa, eikä tilanteeseen ole helppoja ratkaisuja. Asiantuntijat toivovat päättäjiltä vähemmän vippaskonsteja ja enemmän päämäärätietoisuutta.

Keski-Suomen keskussairaala Novan kyltti ja rakennus.

Koronavirusta löytyy edelleen Jyväskylän jätevesistä, mutta sairaalan pedille päätyy enää vain harva

Jyväskylässä jätevesinäytteissä koronavirusta on esiintynyt viime aikoina hieman alkuvuotta enemmän. Sairaalaan on koronan vuoksi tullut hoitoon tämän vuoden aikana vain yksittäisiä henkilöitä.

Hoitaja sairaalasängyn luona.

Tehohoitoon joutuneiden koronapotilaiden määrä on kasvanut, mutta THL ei ole huolissaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronatilanne on rauhallinen ja vaihtelu tapausmäärissä on normaalia.

Kymenlaakson keskussairaalaan opastekyltti.

Koronapotilaiden määrä on kasvanut Kaakkois-Suomessa

Infektioylilääkäri arvelee, että liikkeellä saattaa olla uusi koronan alatyyppi. Varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole.

Acuta-kyltti

Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiavussa pistettiin työtavat uusiksi, eivätkä akuuttilääkärit enää karkaa muualle

TAYSin Acutassa lääkäreiden määrä on oleellisesti parantunut vain muutamassa vuodessa. Esimerkiksi tiimityöskentelyyn panostamalla päivystyksestä on saatu rakennettua mieluisa työpaikka.

Valkoinen kerrostalo. Talon seinässä punainen risti ja teksti oys.

Tehohoitoon joutuneiden koronaviruspotilaiden määrä on pysynyt viime aikoina vakaana Oysissa

Tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrä on vaihdellut tämän vuoden aikana nollasta kahteen.

Hammaslahden terveysasema.

Pyhäselän terveysasemalla Joensuussa on sisäilmaongelma – muutto väistötiloihin edessä

Pyhäselän terveysaseman kaikki palvelut jatkuvat sisäilmaongelmasta huolimatta toistaiseksi ennallaan. Suunnitelma terveysaseman muutosta valmistuu kesäkuun loppuun mennessä.

Odotustilan katossa roikkuu kyltti lastenpsykiatrian poliklinikalle.

Kainuun hyvinvointialueen taloutta yritetään tasapainottaa kymmenen vuotta sitten keksityillä keinoilla

Painopiste on ennaltaehkäisevässä hoidossa ja esimerkiksi terveysasemien rakentamisessa edessä on tarkan euron linja.

Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa Kotkan keskussairaalan ulkopuolella.

Kiireetöntä leikkausta joutuu odottamaan Kymenlaaksossa miltei kaksi kuukautta

Odotusaika on liki tuplaantunut vuodesta 2020. Syynä on henkilöstöpula.

Kainuun uuden keskussairaalan pääsisäänkäynti kuvattuna keväällä.

Sote-keskuksiin digipalveluja, akuutti sairaanhoito keskussairaalaan? Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus pohtii palvelujen tehostamista

Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi aiemmin pal­ve­lui­ta kos­ke­van jär­jes­tä­mis­suun­ni­tel­man pe­riaat­teet ja lin­jauk­set. Nyt aluehallitus ryhtyy täsmentämään suunnitelmia.

Ilmakuva Lieksan terveyskeskuksesta.

Tohmajärven ja Lieksan terveyskeskussairaaloissa lääkäripula – akuuttia hoitoa tarvitsevia potilaita ohjataan muualle

Tohmajärven ja Lieksan terveyskeskussairaaloiden hoitoa muutetaan väliaikaisesti kuntouttavaan suuntaan. Tohmajärven akuuttipotilaita ohjataan Kiteelle, Lieksan Nurmekseen.

Raptor sali Siltasairaalassa.

Uudessa Siltasairaalassa perutaan leikkauksia henkilöstöpulan vuoksi

Ortopedian leikkaukset jatkuvat Peijaksen, Lohjan, Hyvinkään ja Porvoon sairaaloissa normaalisti.

Satapsykiatrian rakennustyömaa

Satapsykiatrian uudessa rakennuksessa ei enää tarvita omia huoneita henkilökunnalle, kun tekoäly tehostaa tilojen käyttöä

Pilotin perusteella uusi järjestelmä kasvattaa Satapsykiatrian tilojen käyttöastetta nykyisestä 30 prosentista noin 80 prosenttiin.

Lääkäri meilahden sairaalassa.

Hospital waiting lists lengthen

Finnish hospitals are still struggling to clear the backlog of patients needing treatment that built up during the Covid pandemic.

Kvinna i läkarrock och munskydd står framför sjukhusingång och tittar in i kameran.

Pohjanmaalla on liikkeellä norovirusta tavanomaista enemmän – myös koronatapausten määrä kasvussa

Toistaiseksi norovirus ei laajemmin ole päässyt leviämään keskussairaalan osastoille. Infektio-osastolla tapauksia on kuitenkin tavanomaista enemmän.

TYKS

TYKSin psykiatrian osastolla väkivaltatilanne – kolmelle työntekijälle lieviä vammoja

Turun yliopistollisen keskussairaalan psykiatrian osastolla tapahtui hoitotoimenpiteen aikana väkivaltatilanne, jossa loukkaantui työntekijöitä. Väkivaltatilanteesta ei ollut vaaraa TYKSin mukaan ulkopuolisille.

Taysin julkisivu.

Tampereen yliopistolliselta sairaalalta puuttuu kesältä ainakin sata hoitajaa – opiskelijoita koulutetaan antamaan suonensisäistä hoitoa

TAYS kärsii hoitajapulasta. Palkankorotukset eivät ainakaan vielä ole houkutelleet lisää ihmisiä hoitotyöhön.

Isokyröläinen Jaakko Kohtala loukkasi vasemman kätensä puita pilkkoessaan.

”Kauhea paukahdus vaan kuului”, kertoo halkaisukoneessa kätensä telonut Jaakko Kohtala – Elossa 24h jatkuu uudella kaudella

Isokyröläinen Jaakko Kohtala teloi kätensä pahoin halkoessaan puita. Hyvä hoito auttoi paranemaan nopeasti. Käden operointi nähdään vasta alkaneella kaudella.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle