Uusimmat artikkelit
Vuoden tamperelainen -äänestyksen voitti ylivoimaisesti Ylen radio- ja tv-juontaja Jenni Poikelus
Poikelus keräsi peräti kolmasosan kaikista annetuista äänistä. Vuoden tamperelainen -äänestys keräsi tänä vuonna lähes 6 000 ääntä.
Pirkko Saision kirjoittama Tehdas on perhe- ja ihmissuhdedraamaa kenkätehtaalla
18-osainen sarja uusintana Areenassa ja TV2:ssa.
Uusi Päivä -sarjaa kritisoitiin sen kalleudesta, mutta 2010-luvun kotimainen tv-ilmiö on säilyttänyt suosionsa
Ylen vuosina 2010-2018 tuottamaa päivittäisdraamaa tehtiin yhdeksän tuotantokautta.
Sohvaperunoihin vihdoin mukaan savolaisia! Uudet jaksot alkavat perjantaina 10.2.
Sohvaperunoiden 15. tuotantokaudella vanhojen tuttujen sohvaperunoiden seuraan liittyy peräti neljä uutta kokoonpanoa. Uudet jaksot alkavat 10.2. Yle Areenassa ja Yle TV2:ssa.
Elämäni Biisistä kuvattiin jakso, jonka tähtinä ovat ukrainalaiset – ukrainalaisjuontaja: "Tämä on suuri kunnia meille kaikille"
Jakso toteutettiin hyväntekeväisyytenä ja se kuvattiin Tampereen Mediapoliksessa. Erikoisjakso näytetään myöhemmin syksyllä myös Ylellä.
Tuija Siltamäen kolumni: Mitä kertoo ajastamme se, että piiskaavista hyvinkääläisistä etsitään ajan kuvaa?
Toimittajat ja esseistit yrittävät olla leimautumatta elitisteiksi ja yrittävät nähdä realityssä suuria merkityksiä, Siltamäki kirjoittaa.
Kivikasvoista tuttu Ilkka Lähteenmäki on kuollut
Lähteenmäki oli kuollessaan 80-vuotias. Hän teki pitkän uran laulajana, tv-viihdyttäjänä ja kaupunginvaltuutettuna. Asiasta kertoi ensin Länsi-Uusimaa-lehti.
Ylen Luovien sisältöjen päätoimittajalta: Poliittinen satiiri on merkki terveestä demokratiasta
Poliittinen satiiri on tyylilajina katsojien rakastama ja samaan aikaan kirjoittajille haastava rasti. Hyvin tehtynä se kolkuttelee sovinnaisuuden rajoja, puhuttaa, ärsyttää ja naurattaa, kirjoittaa Vilén.

Riku Rantala on rikosten penkkiurheilija ja informaatiovaikuttamiseen perehtynyt reservin kapteeni, joka neuvoo pitämään taukoja sotauutisten seuraamisessa
Maailmanmatkaajajournalisti Riku Rantala pohtii podcastissaan M/S Mystery, miksi nuoret miehet katoavat ruotsinlaivoilta. Sissikapteeni seuraa myös informaatiovaikuttamista, jossa Ukraina on johdossa.
Jarno ja Perttu tekevät paluun! Tällainen on Sohvaperunoiden kokoonpano kaudella 13
Sohvaperunoiden uudet jaksot alkavat 4.3.2022
Lukiolaispojan hullu animaatiohitti tavoitti miljoonayleisön – nyt Tuomas Toivainen, 23, katsoi vanhan jaksonsa ja kertoo miksi onnistui
Rovaniemeläinen Tuomas Toivainen loi 16-vuotiaana Hullu - hullumpi - yläaste -sarjan. Nyt sitä on tehty jo viisi tuotantokautta ja tekijä on urallaan tienristeyksessä.

View-Master avasi korsolaiselle pikkutytölle kokonaisen maailman ja auttoi Jenni Pääskysaarta unelmoimaan
Vantaan Korsossa ei ole helppo unelmoida. Lapsuudesta ammentavan Mielen maantiede -kirjan kirjoittanut Jenni Pääskysaari löysi mummulastaan stereokuvakoneen, ja tajusi, että maailma on nähtävä itse.
Katsojia houkutellaan nyt elokuviin versioimalla kotimaisia tv-sarjoja – Syke- ja Sorjonen-elokuvat tehtiin ilman Elokuvasäätiön tuotantotukea
Elokuvasäätiön johtajan mukaan tv-sarjoihin pohjautuvat elokuvat ovat samalla viivalla muiden kanssa. Jos rahahanat ovat kuitenkin auenneet tuotannolle jo toisaalla, säätiö ei välttämättä tukea myönnä.
Rakastetun Ransu Karvakuonon näyttelijä Pertti Nättilä on kuollut
Ylen Pikku Kakkosen Ransu-koiralle äänen antanut Nättilä kuoli 87-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana.

“Aivan ihailtava rakkauselämä!” – Ulla-Maija Paavilainen harrasti nuorempana kädestä ennustamista, Puoli seitsemän juontajat pääsivät testiin
Kirjailijana ja toimittajana työskentelevältä Paavilaiselta on ilmestynyt tänä vuonna jo kaksi kirjaa. Puoli seitsemän -ohjelman haastattelussa hän kertoi yllättävästä nuoruuden harrastuksestaan.

Salaliittoteorioihin uskovan käännyttäminen on vaikeaa – havaintopsykologi Jukka Häkkinen: "Joskus on hyväksyttävä, että ollaan eri mieltä"
Koulutus, älykkyys, epävarmuuden sietokyky tai jokin tietty persoonallisuuden piirre eivät tutkimusten mukaan näyttäisi selittävän salaliittoteorioihin uskomista. Mutta yksi asia sitä voi kuitenkin ennustaa: nimittäin se, että uskoo johonkin toiseen salaliittoteoriaan.
Entinen malli ja matkailuyrittäjä Saimi Hoyer nimitettiin valtakunnalliseksi maaseutukasvoksi – "Koen itseni hyvinvoivaksi maaseudulla"
Perustelujen mukaan Saimi Hoyer on tuonut maaseutua myönteisesti esiin julkisuudessa. Tunnustuksen myönsi Suomen Kylät ry. "Uskallan sanoa, että nyt palkittiin oikeassa asiassa", hän toteaa.
Oletko kuin Peltsi, Viki tai Piia Pasanen? Testaa, ketä yleläistä muistutat eniten!
Rakastatko kovia dokkarerita vai tykkäätkö enemmän hauskoista videoista? Vihaatko syksyä? Entä mikä voisi olla romanttisin paikka Ylellä? Testaa kenen kanssa sydämesi sykkii eniten samaan tahtiin!
Tätä et näe telkkarista – Elämäni Biisi -ohjelman kulisseissa pohditaan Katja Ståhlin hameen paljastavuutta "Ettei näy sieluun asti"
Elämäni Biisi -ohjelma alkaa viikonloppuna, ja sitä kuvataan jälleen Tampereen Mediapoliksessa. Pääset tutustumaan juontaja Katja Ståhlin kanssa ohjelman kulisseihin.
Kannattaako ryhtyä kevytyrittäjäksi? Oletko käyttänyt jotain laskutuspalvelua? Kerro meille kokemuksistasi
Laskutuspalveluiden käyttäjien eli niin sanottujen kevytyrittäjien määrä kasvaa Suomessa, ja laskutuspalveluita käytetään nykyään monilla aloilla. A-studio selvittää laskutuspalveluiden hyötyjä ja haittoja.
Metsolat ja Hovimäen ohjannut Carl Mesterton on kuollut 91-vuotiaana
Ohjaajan tunnetuimpiin tuotoksiin kuuluvat televisio-sarjat Metsolat ja Hovimäki.
Kokki Henri Alén pelkää, että ravintola-alalle tulee työntekijäpula koronan jäljiltä – "Monet ovat vaihtaneet alaa, ja minä ymmärrän heitä"
Suomalaisia ravintoloita ei arvosteta tarpeeksi, mikä on näkynyt hallituksen ravintolarajoituksissa. Täällä on voinut jonottaa ennen aamuyhdeksää baariin, mutta työpäivän jälkeen ei ole saanut ostaa ravintolasta lasillista viiniä, Alén sanoo.
"Kyllä lähtee!" – Selvitimme, kuka on hauskin Kummeli ja sen, missä legendaariset Kummeli-sketsit kuvattiin
Kummelin ensimmäisestä jaksosta tulee tänään kuluneeksi 30 vuotta. Jutun lopusta löydät joukon tunnettuja sketsejä ja niiden kuvauspaikat kartalla.
Koomikko ja tv-juontaja Joonas Nordman oli lapsena tv:n orja ja ahmi kaiken – nyt hän on tv-tähti, joka ei katso omia ohjelmiaan
Kulttuurivieras Joonas Nordmanin mielestä tosi-tv on muuttunut viime vuosina rankemmaksi ja limaisemmaksi. Hänestä ohjelmien tekijöiden ja katsojien pitäisi kysyä itseltään, voisiko oma äiti tai lapsi osallistua siihen.

Huutokauppakeisarin apumies Markku Saukko odottelee jo pääsyä kameran eteen – Korona-aika on kulunut maanrakennushommissa ja nikkaroidessa
Markku Saukko on paitsi innokas puutöiden tekijä myös vanhojen esineiden keräilijä. Kotiverstaalta löytyy jopa yli 450 erilaista höylää ja varastossa on myös viisitoista separaattoria.
Tosi-tv -ohjelmaan osallistunut Valto Harvistola A-studiossa: "Tuotannon pitäisi perehtyä osallistujien taustoihin paremmin"
Tosi-tv:lle pitäisi mediatutkijan mukaan luoda eettiset säännökset, joilla voitaisiin taata muun muassa mielenterveyspalvelut.
Yllättävä konfettisade pilasi sirkuksen tv-shown ja muutti sen hengenvaaralliseksi: "Moni itki backstagella, että miten tämä näin meni"
Sirkus Bravuuri voitti Talent Suomi -kilpailun dramaattisten vaiheiden jälkeen.
Rovaniemeläislähtöinen Antti Arvola Voice of Finland -matkastaan: "Nuorempana en kehdannut laulaa niin, että muutkin kuulivat"
32-vuotiaan laulajan tie kykykisaan lähti kesäisestä illanvietosta.

Kokeneen televisioesiintyjän ja juontajan ohje videopalavereihin – Peter Nyman: "Pitää välttää resting bitch face -ilmettä"
Entinen uutisankkuri ja televisioesiintyjä työskentelee nykyisin mm. viestintä- ja esiintymisvalmentajana.

Kokki Henri Alén ei usko kolmen viikon ravintolasulun vaikuttavan ja rajoitukset jatkuvat: "Stay home, stay safe ja tehkää juurileipää"
Alénin mielestä sulun jälkeen pitäisi hyödyntää keinoja, joilla viruksen leviämistä esimerkiksi ravintoloissa voidaan estää.
14-vuotias suomalaistyttö haaveilee kuuluisan laulajan urasta – nyt ensimmäinen askel on otettu: "Jos jokin menee pieleen, niin haluan patologiksi"
Lappeenrantalainen Diana Bourtovski sai lauluesityksellään kaikkien neljän tuomarin äänet ja meni heittämällä jatkoon Talent Suomen uudella kaudella.
Bidenin virkaanastujaisissa esitetyn runon suosio ei yllättänyt suomalaista lavarunoilijaa: "Runous on niin siisti juttu!"
Lavarunoilija Juho Kuusi paitsi kirjoittaa ja esittää runoja, myös opettaa niiden kirjoittamista.

Levyraadista tuttu Pirkko Liinamaa on kuollut 88-vuotiaana
Pirkko Liinamaa oli vakiojäsenenä Mainostelevision lähettämässä musiikkiohjelma Levyraadissa vuosien ajan.
"Turvavälit, kamerat, käy!" – tv-sarjojen tuotanto vaatii nyt kummia järjestelyjä, mutta tahti kiihtyy: työn alla on ennätysmäärä uutta katsottavaa
Roba- ja Sekasin-tv-sarjojen kuvauksissa noudatetaan tarkkoja koronamääräyksiä, mikä näkyy katsojille, jos on tarkkana.

Lola Odusoga ei puhu kehopositiivisuudesta, koska ei pidä sanasta: "Itse olen puhunut aina suvaitsevaisuudesta kaikilla osa-alueilla"
Lola Odusogan menestyksekkäästä missivuodesta tulee kuluneeksi 25 vuotta.
Duudsonit ovat temppuilleet jo 20 vuotta, eikä kolhuilta ole vältytty – Kuinka hyvin sinä tunnet HP:n, Jukan, Jarnon ja Jarpin edesottamuksia?
Pohjalaisten rämäpäiden sekopäisiäkin temppuja on esitetty kotimaan lisäksi ulkomailla yli 150 maassa.

Katso Ylen uutisten laulava joulukortti: Juontajien joulutervehdys kajahtaa talvimaisemasta
Iloinen laulutervehdys kannustaa yhteistyöhön ja naapuriapuun.

Katja Ståhl paljasti suorassa lähetyksessä käsivartensa, jota koristi THL:n Mika Salmisen kuva: "Tulee turvallinen olo"
Katja Ståhl kertoi Puoli seitsemän -ohjelmassa myös uudesta kirjaprojektistaan.

Ylen aamu tänään: Ruoan verkkokauppa – "Hypätty parissa kuukaudessa viisi vuotta eteenpäin" Katso lähetys tästä
Kisa pormestarin pesteistä kiihtyy. Poliisikoirat ovat mukana myös seksuaalirikosten tutkinnassa. Duudsonit puhuvat loppuunpalamisesta.
Lahdessa kuvataan Ylen Elossa 24h –ohjelmaa
Elossa 24h -ohjelmasarjan viides tuotantokausi kuvataan 18.11.2020 eri puolilla Suomea. Tällä kertaa mukana on myös Lahti.

Yksi paikka on erityinen Sami Hedbergille Helsingissä, ja se johtuu isän sanoista siellä: "Se yksi lause on jäänyt ikuisiksi ajoiksi mieleeni"
Ennen kuolemaansa isä ehti sanoa pojalleen tärkeät sanat. Stand up -koomikko, näyttelijä ja kulttuurivieras Sami Hedberg muistaa ne aina.

Hyvinvointivalmentaja Karita Tykkä suosittelee kakkapäiväkirjaa: "Oppii löytämään asioita jotka sopivat, ja niitä jotka tekevät ikävän olon."
Myös arkisilla rutiineilla voi Tykän mukaan vapauttaa energiaa.

Tero Saarisen maailmassa sormenpäissä voi olla silmät ja selkä voi maistella asioita
Palkitulle tanssija-koreografille iho on utelias elin.
Susanna Laine joutui viimeisessä Puoli seitsemän lähetyksessään näyttelijä Anu Sinisalon “kuulusteluun” – paheet paljastettiin
Juontajan herkkuruoka syntyy mikrossa.

Ti-Ti Nallen talo siirtyy Hämeenkyröön
Toiminta on taas nalleperheen luojan Riitta Korpelan omissa käsissä.

"Korona-aika voi tuoda esiin erilaisia kupruja työpaikoilla" – Anna Sorainen opiskeli työyhteisösovittelijaksi, jotta osaisi auttaa entistä paremmin kriisitilanteissa
Aivan kuten parisuhteessakin myös työpaikoilla voidaan tarvita ulkopuolista auttamaan hankalien tilanteiden selvittämisessä.
Mies, joka hankkii kaiken käytettynä, arvostaa suoraviivaisia kirppiskauppoja: "Epämääräisyys on hirveintä"
Näyttelijä Elias Westerberg on aktiivinen nettikirppisten kuluttaja. Melkein kaiken löytää hänen mukaansa kierrätettynä, kun malttaa odottaa ja etsiä.

Seestynyt Wallu Valpio: “Ihmisen pitää viettää se tietty könykausi”
Monitoimimies kutsuu itseään mediamaailman Paavo Väyryseksi.
Lopelta kipinöivät tulenliekit niillekin, jotka eivät nuotiolle pääse – katso tallenne #Ylenotskilla
Lopen Iso-Melkutin on eteläsuomalaisten retkeilyn suosikkikohteita. Yle pystytti laavulle illaksi nuotion, joka sytytettiin Puoli seitsemän -ohjelmassa..