Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Asiakkaita Kokkolan Prismassa.

Joulukauppaa tiiraillaan epävarmoissa tunnelmissa – TOK uskoo yhä useamman nipistävän kulutuksesta

Hintojen nousu ja kuluttajien ostovoiman heikkeneminen tullee heijastumaan myös joulukauppaan, uskovat Kesko ja Turun Osuuskauppa.

Tyhjä parkkipaikka Zsar Outlet Villagen edessä.

Ostospalatsi Zsar on tyhjä jouluun mennessä – luksus ei enää toimi itärajalla, kiinteistökehittäjä suosittelee siirtymistä halpikseen

Kiinteistöalan kehittäjät ovat sitä mieltä, ettei ostoskylä Zsar voi jatkossa toimia entisellä toimintamallilla.

Kontulan ostoskeskuksen pohjoinen sisäänkäynti talvella.

Kontulan ostari on järkyttänyt ihmisiä vuosien varrella, mutta nyt se on muuttunut – vietimme illan kulmilla ja näimme sen kaksi eri puolta

Kontulan ostari on viime vuosina poliisin mukaan rauhoittunut. Se on mahdollista, kun alue vakiinnuttaa paikkansa.

Zsar ostoskylän sisäänkäynti.

Suurin osa konkurssissa olevan ostoskylä Zsarin liikkeistä lopettaa sunnuntaina – muutama jatkaa jouluun saakka

Mahdollisten kauppakeskustoiminnan jatkajien kanssa on käyty keskusteluja, kertoo pesänhoitaja.

Turun keskustassa sijaitsevan Wiklundin korttelin sisäpihan parkkipaikka.

Turku ja TOK allekirjoittivat esisopimuksen Turun kauppahallin väistötiloista

Turun kauppahalli tarvitsee mittavan peruskorjauksen ja sille on etsitty väistötiloja keskustasta. Lokakuussa Turun kaupunginhallitus päätti aloittaa neuvottelut Turun Osuuskaupan kanssa Wiklundin sisäpihasta.

Nari ruokakaupan yrittäjäpariskunta ja heidän lapsensa

Puhoksen ostarille Helsinkiin tullaan jopa Kainuusta asti, mutta pian osa siitä jyrätään – yrittäjät siirtyvät remontin ajaksi väistötiloihin

Puhoksen ostoskeskuksen yrittäjien työn jatkuminen halutaan turvata remontin aikana väistötiloilla. Ideana on pitää kauppojen ja ravintoloiden toiminta käynnissä saumattomana.

Kuorma-auto, pakettiauto ja nosturiauto jouluvalojen asennustyössä Oulun rotuaarilla.

Oulun Rotuaarilla avataan joulukatu tänä iltana – myös kausivalot sytytetään

Valot syttyvät Rotuaarin aukion ohjelmallisessa tapahtumassa kello 18 jälkeen. Kausivalotkin sammutetaan öisin, eleenä energiansäästöä kannustamaan.

Kauppakeskus Opri Lappeenranta.

Kauppakeskus Opri tyhjenee vuoden loppuun mennessä Lappeenrannassa – kiinteistöomistajat kaavailevat tilalle asuinkerrostaloja

Kerrostaloissa olisi 6– 7 kerrosta. Kiinteistöomistajat ovat jättäneet kaupungille hakemuksen alueen kaavan muuttamiseksi.

Ilmakuva tavaratalosta ja parkkipaikasta Lahdessa

Kärkkäisen tulo Rovaniemelle yhä auki, suunnittelu on alkutekijöissään

Rovaniemen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina asemakaavan muutoksen Kärkkäisen tontille.

Placeholder-kuvituskuva, jossa on sininen kartta ja teksti: Läheltä.

Valkeakosken Koskikara-kauppakeskus laajentunee lähivuosina, uutta ulosajoreittiä suunnitellaan Valkeakoskenkadulle

Kattoparkki laajenisi ja uusi ulosajoreitti kulkisi rakentamattoman, puustoisen tontin läpi Valkeakoskenkadulle. Nykyistä liittymää Tehtaankadulle on moitittu tukkoiseksi.

matala kaupparakennus parkkipaikan takana, parkkipaikka täynnä autoja

Tavarataloketju Kärkkäisen tonttivalitus kaatui – hallinto-oikeus ei ota asiaa käsittelyyn

Hallinto-oikeus katsoo, ettei Kärkkäisellä ole valitusoikeutta asiassa.

Kauppakeskus Stella ulkoapäin Mikkelin torin puolelta kuvattuna.

Kauppakeskus Stellan tilajärjestelyt jatkuvat Mikkelissä

Osuuskauppa Suur-Savo kertoo ilmoittavansa suunnitelmistaan tarkemmin vuodenvaihteessa.

Asiakkaita kävelemässä Zsar ostoskylässä.

Venäläisille suunnatun ostoskeskuksen taustalla vaalirahakohusta tuttu liikemies – suomalaiselle pikkupankille jäi miljoonien saatavat

Outlet-kylä Zsarin konkurssissa suurimpia häviäjiä ovat yhtiöön sijoittaneiden lisäksi pörssilistattu pankki ja kaksi rakennusliikettä. Selvitimme luksuskauppakeskuksen taustavaikuttajat ja omistajat.

Zsar Outlet Village -kauppakeskus Virolahdella Vaalimaalla.

Itärajan palatsimainen Zsar on nyt virallisesti konkurssissa – venäläisille kohdistettu ostoskylä avattiin vain vuosi ennen koronaa

Zsar Outlet Villagella sekä sen tytäryhtiöllä on niskassaan yli 20 miljoonan euron velat, joita ne eivät pysty maksamaan. Pesänhoitajan mukaan kauppakeskuksen liikkeet ovat auki vielä parisen viikkoa.

Kuvassa on kauppakeskus Sykkeessä sijaitsevan ravintola Pancho Villan etuovi.

Kauppakeskus Syke on lähes normaalisti avoinna – rasvapalosta syntyi jonkin verran savuvahinkoja

Tulipalon alkulähteenä toiminut ravintola sekä sen yläpuolella sijaitsevat toimitilat pysyvät toistaiseksi suljettuna savuvahinkojen vuoksi.

Lahdessa kauppakeskuksen edustalla seisoo joukko ihmisiä. Rakennus tyhjennettiin tulipalon vuoksi.

Lahdessa kauppakeskus Syke tyhjennettiin tulipalon vuoksi – kaupat ovat todennäköisesti taas maanantaina auki

Ravintolan rasvakattilasta alkunsa saaneesta palosta ei syntynyt henkilövahinkoja. Palo on sammutettu, jälkiraivaus ja vartionti jatkuvat.

Sokos Helsingissä.

Sokoksen tulipalon syyksi vahvistui teknisen laitteen vika

Poliisi jatkaa palon selvittämistä, mutta ei epäile rikosta.

Sokos Helsingissä.

Tulipalosta kärsinyt Helsingin keskustan Sokos saadaan auki huomenna tiistaina – tulipalo rajoittui kosmetiikkaosastolle

Tavaratalossa on jatkettu maanantaina savunpoistoa ja varmistettu ionisointikäsittelyillä, että rakennuksessa on turvallista asioida ja työskennellä.

Sokos Helsingissä.

Tulipalosta kärsinyt Helsingin keskustan Sokos pysyy kiinni vielä ainakin maanantain

Sokoksen ketjujohtaja toivoo, että tavaratalo saataisiin auki alkuviikosta.

Ostoskeskus Paletti Kyyjärvellä.

Kauppakeskus Paletin myynti helpottaisi Kyyjärven taloudenpitoa, mutta pikkukunta kaipaa ongelmien ratkaisuun myös naapuriapua

Pieni Kyyjärven kunta on jo pitkään yrittänyt päästä eroon omistamastaan kauppakeskus Paletista. Liikepalvelut ovat asukkaille tärkeitä, mutta kiinteistön arvon alentuminen rumentaa kunnan talouslukuja.

Sähköautojen latauspisteen kyltti Seinäjoen Ideaparkissa.

Ideapark muutti autojen latauspisteetkin maksullisiksi kallistuneen sähkönhinnan vuoksi – kauppakeskuksissa mietitään kuumeisesti säästöjä

Tuhansien neliöiden kokoisissa kauppakeskuksissa energiansäästöä etsitään lähes kaikkialta. Energiatehokkaita ratkaisuja on kuitenkin usein tehty jo ennakkoon, kerrotaan pohjalaisista kauppakeskuksista.

Kauppakeskus Paletti Kyyjärvellä

Kuka ostaisi kauppakeskuksen 600 000 eurolla? Kyyjärven Paletille etsitään yhä uutta omistajaa

Liikerakennuksen ostajaksi haetaan nyt erityisesti tahoa, joka haluaisi kehittää kauppakeskusta, sanoo Jukka Akselin kiiinteistön myyntiä hoitavasta Infoniasta.

Esboseniorer promenerar i ett köpcentret Sello.

Espoon kauppakeskus Sellossa useita poliisipartioita – etsitty henkilö löytyi aseen kanssa Helsingistä

Poliisi löysi etsityn henkilön käsiaseen kanssa Helsingin päärautatieasemalta.

Tyhjän tontin laidassa on kukkaistutuksia, tontin vieressä on kerrostaloja.

Rauman Tarvontorin ostoskeskuksen rakentamisen aloitus vaatii myös tiedot linja-autoaseman liikennejärjestelyistä

Rauman Tarvontorin uuden ostoskeskuksen rakentamisen toivotaan konkretisoituvan vielä tänä vuonna. Rauman kaupungin mielestä alkuperäiseen suunnitelmaan tehdyt muutokset eivät ole olleet huono asia.

Kauppakeskus Valkea Isokadulta kuvattuna, autoja tien vieressä parkissa

Oulun nuorisopalvelut jalkautuu kauppakeskus Valkean tiloihin parin kuukauden ajaksi

Kauppakeskus Valkeassa testataan nuorten kohtaamispaikkaa yhdessä Oulun kaupungin nuorisopalveluiden kanssa. Kohtaamispiste avautuu huomenna keskiviikkona.

matala kaupparakennus parkkipaikan takana, parkkipaikka täynnä autoja

Savon Sanomat: Kärkkäinen varannut tavaratalolle tontin Kuopiosta

Tontti on lähellä Juustoporttia ja kauppakeskus Matkusta. Savon Sanomien mukaan tontista on jo maksettu varausmaksu.

Kauppakeskuksessa syttynyt palonalku havaittiin nopeasti.

Video: Metropol-kauppakeskuksessa syttyi tulipalo Joensuussa – sammutustyöt haittasivat liikennettä Torikadulla

Paikalle saapui yksiköitä kuudelta eri pelastusasemalta. Alkuarvion mukaan palo sai alkunsa rakennuksen katolta.

Ihmisiä kauppakeskus Iso-Kristiinassa

Lappeenrannan pääkirjasto avaa väistötiloissa kauppakeskus Isossa-Kristiinassa elokuun alussa – hiljaista tilaa juurikaan ole

Elokuun loppupuolella järjestettävässä avajaistapahtumassa asiakkaat saavat ehdottaa nimeä Lappeenrannan väistökirjastolle, joka tulee olemaan käytössä vuoden 2024 loppuun saakka.

Nina Maalahti ja skotlanninterrieri Maya kauppakeskus Iso-Kristiinassa.

Laki sallii koirat ruokakaupoissa – käytännössä se on silti kielletty: "Suomalaiset ovat tarkkoja hygieniasta"

Asenteet muuttuvat hitaasti koiramyönteisemmiksi. Lemmikinomistajan on vielä vaikea tietää, saako koiran ottaa mukaan kahvilaan tai kauppaan.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen logo paloauton ovessa.

Auto syttyi tuleen kauppakeskuksen parkkihallissa Joensuussa

Paikalle saapuneen autoilijan nopea sammutustyö esti pahimman tuhon kauppakeskus Iso Myyn parkkihallissa.

Liukuportaat kauppakeskus Oprissa.

Kauppakeskus Lappeenrannan keskustassa puretaan – tilalle toivotaan sisäleikkipuistoa ja kivijalkakauppoja, lopulta raha ratkaisee

Lappeenrannan keskustassa kauppakeskus Opri on tullut käyttöikänsä päähän. Kaupunkilaiset toivovat tilalle lapsiperheiden palveluita ja viihtyisää oleskelua. Lopulta raha ratkaisee.

Havainnekuva Joensuun uudesta kauppahallista

Joensuun torin uuden kauppahallin rakentaminen alkaa syksyllä – yli 5 miljoonaa maksava rakennus valmistunee ensi kesäksi

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa päätti liikerakennuksen rakentamisesta kokouksessaan tiistaina. Rakennuksesta järjestetään syksyllä myös nimikilpailu.

We food ruokakauppa.

Hävikkiruokakauppa WeFood lopettaa, koska toiminta muuttui verotettavaksi – Kirkon Ulkomaanavun rahoitusjohtaja: "Ideaa emme kuoppaa"

Kirkon Ulkomaanavun perustama WeFood on myynyt lahjoituksina saatua hävikkiruokaa yhteensä 400 000 kg verran. Redin WeFood-myymälä suljetaan lopullisesti 31. heinäkuuta.

Moskovassa Venäjällä on jonotettu hampurilaisravintolan aukeamista.

McDonald'sista tuli Maukas ja Zara muuttui Zarinaksi – länsifirmat lähtivät Venäjältä, mutta tilalle tuli erehdyttävän tuttuja tuotteita

Venäläisyhtiöt ovat täyttäneet markkinaraon, joka syntyi länsimaisten yhtiöiden poistuttua markkinoilta. Monet tuotteet muistuttavat huomattavan paljon länsimaalaisia.

Paikallisliikenteen bussi Seinäjoen asemanseudulla.

Seinäjoen paikallisliikenne kesäaikaan

Paikallisliikenteen kesäaikataulut ovat voimassa elokuun 9. päivään saakka. Seinäjoella paikallisbussit eivät liikennöi kesälauantaisin.

Kouvolan tori, kerostaloja ja Pohjola-talo

Suomen kaupunkien keskustat laitettiin järjestykseen – viimeiseksi jäi Kouvola: "Olemme noususuunnassa, tosin hitaasti"

Keskustojen elinvoimalaskennassa Kotka erottui olemalla koronan aikana entistä elinvoimaisempi, myös Lappeenranta menestyi hyvin. Kouvolan keskusta oli raportissa heikoin.

Ihmisletka kuljettaa kirjan kädestä käteen Lappeenrannassa

Ihmisletka kuljetti kirjan kädestä käteen kirjastosta ostoskeskukseen – ensimmäinen kirja on nyt muuttanut Lappeenrannassa

Lappeenrannan kaupunginkirjasto muuttaa väistötiloihin kauppakeskukseen mittavan peruskorjauksen ajaksi. Kauppakeskuskirjasto avaa ovensa elokuussa.

Uuden kauppakeskuksen sijainti kartalla.

Kotkan uuden kauppakeskuksen tiloista iso osa jo varattu – rakennustyöt Jumalniemessä voisivat alkaa syys–lokakuussa

Suurin vuokralainen uudessa kauppakeskuksessa olisi valtakunnallinen vähittäiskaupan ketju. Vähittäiskauppaketjuista Jumalniemessä sijaitsevat tällä hetkellä K-Citymarket ja Tokmanni.

Tyhjä tontti kauppakeskus Veturin edustalla

Kauppakeskus Veturi teki historiansa toiseksi parhaan myyntituloksen huhtikuussa – kävijämäärät nousivat varsinkin maskisuosituksen höllennyttyä

Käytännössä Veturin myynti lähestyy pikkuhiljaa normaaliaikoja, vaikkei sekään vielä ole varmaa, mitä normaalit ajat ovat Ukrainan sodan aikana ja pandemian jälkilaineilla.

Rajalla Kauppakeskus Torniossa

Kauppakeskustoimiala toipumassa koronakaudesta

Kaupunkikeskustojen ulkopuolisissa kauppakeskuksissa myyntilukemat ovat jo lähellä pandemiaa edeltävää tasoa.

Jasmin Kytöpuro vaaterekin ääressä kierrätysvaatekaupassa.

Käytettyjen vaatteiden arvostus kasvaa, Jyväskylän ydinkeskustaan kaksi uutta myymälää: "Myynti on ylittänyt kaikki odotukset", sanoo yrittäjä

Second hand -vaatteet ja myymälät ovat osa kestävän kuluttamisen trendiä. Jyväskylässä uusien liikkeiden toivotaan lisäävän koko keskustan vetovoimaa.

Ihmisiä seisovat ostoskeskuksessa ja kuuntelevat orkesterimusiikkia.

60 muusikkoa esitti yllättäen Ukrainan kansallislaulun kauppakeskuksessa Vaasassa – flashmob liikutti monet sotaa paenneet kyyneliin

Tapahtuma kauppakeskuksessa Vaasassa kokosi yhteen satoja ihmisiä, joista suuri osa oli sodan vuoksi kotinsa menettäneitä ukrainalaisia. Paikallisten orkesterien ja kuorojen liikuttava flashmob-esitys Ukrainan kansallislaulusta nosti tunteita pintaan.

Uuden kauppakeskuksen sijainti kartalla.

Uuden kauppakeskuksen rakennustyöt käynnistymässä Kotkassa – venäläisten turistien ostovoimaan luotetaan, vaikka heitä nyt ei olekaan

Kotkan kaupunki ja A. Ahlström Kiinteistöt ovat sopineet myyvänsä Suka Invest Oy:lle lisää maata Kotkan Tähti kauppakeskuksen rakentamista varten.

Kauppakeskus Lippulaivan suunnittelussa kuunneltiin myös nuorten toiveita nettikyselyllä.

Tavallinen ostari ei enää riitä: kauppakeskuksessa on nykyään metro, kirjasto, asuntoja ja päiväkoti – Espoonlahden Lippulaiva avautuu torstaina

Pääkaupunkiseudulle avataan jälleen uusi kauppakeskus. Asiakasvirtaa toivotaan tulevan Espoonlahden metroasemalta, joka saadaan käyttöön ensi vuoden aikana.

Järvenpään Jampan ostokeskuksen tulipalo perjantaina 25. maaliskuuta 2022.

Järvenpään ostoskeskuspalo sai ilmeisesti alkunsa lasten tulitikkuleikeistä – alaikäiset epäillyt korvausvelvollisia mittavista vahingoista

Poliisi on saanut paljon tapaukseen liittyviä yleisövihjeitä. Alaikäiset epäillyt eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta he ovat vahingonkorvausvelvollisia aiheuttamastaan vahingosta.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Vartija sammutti ripeästi tulipalon alun lappeenrantalaisessa kauppakeskus Galleriassa – asiakkaat ja henkilökunta ohjattiin hetkeksi ulos rakennuksesta

Etelä-Karjalan pelastuslaitos hälytettiin maanantaiaamuna lappeenrantalaiseen kauppakeskus Galleriaan, jonka UPS-keskuksessa oli syttynyt pieni tulipalon alku.

Havainnekuva Joensuun uudesta kauppahallista

Joensuun tulevaan kauppahalliin etsitään toimijoita – kaupunkilaisten toiveita kuunnellaan

Aikaisintaan ensi vuoden kesänä valmistuvaan kauppahalliin etsitään erityisesti ravintoloita, kahviloita ja erikoisliikkeitä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle