Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Oululaisen Bittiumin tytäryhtiö solmi 19,4 miljoonan euron sopimuksen EKG-etälaitteiden toimittamisesta Yhdysvaltoihin

Bittium Biosignals solmi sopimuksen jo aiemmin yhteistyökumppanina toimineen jälleenmyyjän Preventice Solutionin kanssa.

Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Sunit Oy:n yhteistyö kehittää paikallista testausosaamista – "Tämä tuo Kainuuseen selvää kilpailuetua"

Kajaanin ammattikorkeakoulussa voidaan tuottaa yrityksille tärkeitä palveluita ilman monien kuukausien jonoja.

Kansainvälinen puolustusbisnes askeleen lähempänä Kajaanissa – "On mahtavaa päästä kotikaupungissa esittelemään tuotteitamme"

Kajaanissa on koolla noin 150 eurooppalaista päättäjää ja yritystä tutustumassa puolustusteknologiaan.

Oululaisyhtiö Bittiumin uusi älypuhelin lupaa äärimmäistä tietoturvallisuutta

Bittiumin uutuuspuhelin perustuu Android 9 Pie-järjestelmään, johon on rakennettu kerroksittainen tietoturva.

Brexit voi osua myös kainuulaisiin yrityksiin: "Tuskin mitään äkkijarrutuksia on tulossa"

Britannian EU-ero, eli brexit voi mahdollisesti vaikuttaa kainuulaisiin yrityksiin.

Suomalaisen insinöörin neronleimaus Humu täristää musiikin eloon – Keksintö on piilotettu myös elokuvateatterin penkkiin ja auton istuimeen

Espoolainen Flexound on kehittänyt äänentoistolaitteen, joka tuo tuntoaistin mukaan musiikin tai elokuvan ääniraidan kuunteluun. Lisensoimalla innovaatiota pikkuputiikki voi mullistaa autojen ja elokuvateattereiden äänimaailman.

Kolme päivää opiskelua Suomessa, sitten lykästi – Matthías Gíslason pääsi töihin Bittiumille, joka hamuaa osaajia ulkomaita myöten

Kajaanin Bittiumissa työskentelevä islantilainen Matthías Gíslason on kotoutunut Suomeen erittäin hyvin.

Bittiumin Hannu Huttunen on Oulun yliopiston vuoden alumni

Oululaisen Bittiumin toimitusjohtaja Hannu Huttusen valintaan vaikutti hänen pitkäaikainen työ Pohjois-Suomen talouselämnän hyväksi.

Pitkä työ palkittiin – moni uransa itse rakentanut yrittäjä löi rahoiksi Pohjois-Savossa

Entisen Trust Kapitalin perustajat nousivat yrityskaupoilla koko maan suurituloisimpien joukkoon.

Suomi myi reppuja ja sinfoniaorkesterikeikkoja Hornet-vastakauppoina – tulevissa hävittäjäkaupoissa vanha meno ei onnistu

Hornet-kauppoihin pääsi mukaan 220 suomalaista yritystä. Säädökset ovat muuttuneet. Nyt asejätit valmistelevat yhteistyötä muutaman kymmenen yrityksen kanssa.

Bittium kiinnostaa hävittäjävalmistajia – toimitusjohtaja: "Voi tarkoittaa lisätyövoiman tarvetta Suomessa"

Oululainen Bittium on vahvoilla, kun kansainväliset hävittäjäkoneiden valmistajat etsivät kumppaneita Suomen uusiin hävittäjäkauppoihin.

Bittium laajentaa terveysteknologiaan: ostaa kaksi kuopiolaisyritystä

Oululaisyhtiö ostaa muun muassa sydämen seurantalaitteisiin erikoistuneet Mega Elektroniikan ja MegaKoton. Kauppahinta on kahdeksan miljoonaa euroa.

Analyysi: Suomen rahoittajat muuttuvat

Tuoreimmat verotiedot kertovat, että Suomen talous uusiutuu – rakennemuutosta esiintyy siis muuallakin kuin juhlapuheissa.

Suuri veropäivä: Kaikki Ylen jutut silmäätekevien tuloista täällä

Suurituloisimmat liikepohatat, poliitikot, viihdejulkkikset, naiset ja muut mielenkiintoiset ovat kootusti tässä.

Yritysmaailmassa rikastuneet miehet kovatuloisimpia Pirkanmaalla

Miesvoittoisen listan kärjessä on kiinteistö- ja rahoitusalalla toimiva Jouni Oja yli kahdeksan miljoonan euron pääomatuloillaan.

Oululainen teknologiaosaaminen mylläsi tulokärjen – Juha Sipilä trimmasi Elektrobitin kuntoon 2000-luvun alussa

Pohjois-Pohjanmaan teknologiavaikuttajat jyräävät vuoden 2015 pääomatulojen kärjessä Elektrobit-kaupan ansiosta. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) myi Elektrobit-omistuksensa vain reilut pari vuotta ennen mittavaa yrityskauppaa.

Pohjoisen Elektrobit-miljonäärit suurituloisimpien kärjessä

Kuuden suurituloisimman suomalaisen joukossa on peräti neljä pohjoispohjalaista henkilöä. Pohjoisen Suomen miljonäärit jättivät 7.sijalle pankkivaikuttaja Björn Wahlroosin.

Lapin yliopistolle rahaa muotoilun osaamiskeskukseen

Lapin yliopisto on saanut  625 000 euron rahoituksen muotoilun osaamiskeskuksen perustamiseen. Suuri osa rahoituksesta on Euroopan aluekehitysrahastolta.

Veikko Lesosen perustama JOT Automation siirtyy kiinalaiskonsernin osaksi

Automaatioratkaisujen toimittaja JOT pyrkii kansainvälistymään kiinalaisomistuksessa. Lesosen yrityksellä on vaiheikas menneisyys ja yhteys myös pääministeri Sipilään.

Ainutlaatuista maailmassa: Ouluun tulee uusi huippumoderni teknologian testausympäristö

Ouluun rakennetaan uusi huippumoderni tietoliikenneverkkojen testausympäristö. VTT ja Oulun yliopisto rakentavat uudenlaista teknologia- ja pilotointiympäristöä. Siinä voidaan kehittää teollisuuden tarvitsemia internet- ja 5G-ratkaisuja.

Kännykkävalmistuksen paluu Saloon herättää toiveita: Tuleeko tietoturvasta uusi vientihitti?

Yhdysvaltalaisen Turing Robotic Industriesin ilmoitus aloittaa vahvalla tietoturvalla suojattujen älypuhelinten valmistus Salossa on taas nostanut pintaan kysymyksen uudesta Nokiasta. Suomesta löytyy vankaa tietoturvaosaamista, vakuuttavat Ylen Aamu-tv:n vieraat.

Liikemies Juha Sipilä toi yritysmaailman johtamisopit politiikkaan

Pääministeri Juha Sipilä on ollut jopa 40 yrityksen johtotehtävissä, ostanut lentokoneen sekä helikopterin ja tehnyt itselleen miljoonaomaisuuden. Yle Uutiset kertoo, millainen liikemiestausta Sipilällä on.

Bittium jakaa lähes 600 miljoonaa osakkeenomistajille

Entinen Elektrobit vaihtoi nimensä Bittiumiksi heinäkuussa.

Elektrobit on nyt Bittium

Elektrobitin Automotive-liiketoiminnan myynti on saanut lainvoiman ja samalla yhtiön nimi muuttui.

Elektrobitin Automotive-liiketoiminnan myynti Continentalille varmistui

Elektrobitin osakkeenomistajat päättivät ylimääräisessä yhtiökokouksessa Automotive-liiketoiminnan myymisestä saksalaiselle Continentalille. Kauppahinta on 600 miljoonaa euroa. Kaupan myötä menee Elektrobit-brändi ja yhtiön nimi muuttuu Bittiumiksi.

Elektrobitin suuret suunnitelmat osakkeenomistajien syynissä

Osakkeenomistajat käsittelevät torstaina oululaisen teknologiayritys Elektrobitin suuria kauppasuunnitelmia. Yhtiön Automotive-liikentoiminta on menossa saksalaisyritykselle.

Elektrobit julkisti isoja uutisia

Teknologiayritys kertoi kaupasta, jakautumisen perumisesta ja uudesta nimestä.

Autojen ohjelmistot nostivat Elektrobitin tuloksen huikeaksi

Langatonta teknologiaa ja autojen ohjelmistoja suunnitteleva Elektrobit menestyi viime vuonna loistavasti. Kasvun syynä oli hyvä kehitys autoteollisuudessa. Sijoittajat palkitsivat tuloksellisen toiminnan osakekurssin selvällä nousulla.

Osakesalkkuun tyrkyllä kaksi suomalaista tulokasta

Elektrobit jakautuu ja tuo tästä syntyvän Bittium-yhtiön Helsingin pörssiin. Valtion pönkittämä Savo-Solar puolestaan listautuu Ruotsiin.

Teknologiayhtiö Elektrobit jaetaan kahtia

Teknologiayhtiön Wireless -liiketoimintayksikkö halutaan eriyttää omaksi pörssiyhtiökseen ensi kesänä. Jakautumissuunnitelma edellyttää yhtiökokouksen hyväksyntää.

JOT myy yksikön Ginolisille ja kasvattaa omistustaan yhtiöstä

JOT Automation haluaa keskittyä langattomaan viestintätekniikkaan. Kaupan myötä muutama työntekijä siirtyy Ginolosille.

Elektrobit irtisanoo työntekijöitä Kajaanissa ja Tampereella

Elektrobit irtisanoo enintään 19 työntekijää Kajaanin ja Tampereen toimipisteistä. Irtisanomisilla Elektrobit laskee säästävänsä noin miljoona euroa vuodessa.

Ex-nokialaisille kovasti kysyntää Oulussa

Oulun jätti-irtisanomisten jälkeen enää noin puolet entisistä nokialaisista on työttömiä työnhakijoita. Ex-nokialaisista kiinnostuneiden yritysten lukumäärä ja kirjo ylittää odotukset. Uusia töitä on löytynyt etenkin pienistä ja keskisuurista yrityksistä

Elektrobit aloittaa yt-neuvottelut Kajaanissa ja Tampereella

Teknologiayhtiö suunnittelee tehostavansa toimintojaan Wireless-liiketoiminnoissaan Suomessa. Yt-neuvottelujen arvioidaan johtavan enintään 20 työntekijän irtisanomiseen.

Elektrobit työllistää kymmeniä Oulussa

Elektrobit aikoo avata uuden tuotekehitysyksikön Ouluun. Yksikön arvellaan työllistävän tämän vuoden loppuun mennessä noin 40 ohjelmistosuunnittelijaa.  Yksikkö keskittyisi autoteollisuuden ohjelmistoihin.

Friday's papers: Ukraine plane aftermath, Microsoft layoff reaction, and a good day for RoPS

The press is dominated by the loss of Malaysian airlines flight MH17 in Ukraine and the mass layoffs announced by Microsoft on Thursday, but Finnish football also gets a look in after a sterling performance from northern club RoPS.

JOT Automationille toimipiste Piilaaksoon

Uuden toimipisteen uskotaan vahvistavan yhtiön tunnettavuutta Amerikassa.

Elektrobit lomauttaa 90 työntekijää

Keskiviikkona päättyneiden yt-neuvottelujen tuloksena oululainen teknologiayhtiö Elektrobit lomauttaa väkeä langattoman tietoliikenteen Wireless-toiminnoista Suomessa.

Elektrobit aikoo lomauttaa liki sata

Langattoman tietoliikenteen verkkolaitteiden tuotekehityksen kysynnän lasku painaa Elektrobit-yhtiötä.

Elektrobit vuoden kurssiraketti, Tiimari ja Talvivaara suurimmat miinustajat

Pörssit ovat olleet tänä vuonna nousukiidossa. Frankfurtin pörssin pääindeksi ylsi tänään kaikkien aikojen ennätykseen. Vuosi on ollut hyvä myös suomalaissijoittajille.

Oulu ylivoimaisesti maakunnan suurin yritystukiharava

Rahapotin suurimmat siivut menivät Oulun Energialle, satamalle ja tekniselle liikelaitokselle. Yritysten tukilistan kärkipää täyttyi tutuilla nimillä.

Juha Sipilän perheeltä merkittävä lahjoitus Keskustalle

Juha Sipilä ja hänen vaimonsa lahjoittivat puolueen Pyörät pyörimään -kampanjalle yhteensä 50 000 euroa ja perheen sijoitusyhtiö 25 000 euroa. Aamupäivällä Sipilä kertoi sijoitusyhtiönsä myyneen kaikki Elektrobitin osakkeet.

Elektrobit lomauttaa enintään 150

Teknologiayhtiö Elektrobitin lomautukset koskevat langattoman teknologian tuotekehitysyksiköitä Oulussa, Kajaanissa ja Tampereella.

Taloussanomat: Sipilä myi osakkeita lähes 300 000 eurolla

Juha Sipilän ja hänen sijoitusyhtiönsä yhteenlaskettu omistusosuus Elektrobit-yhtiön osakkeista on yhä yli viisi prosenttia.

Elektrobitin yt-neuvottelut alkavat

Elektrobitin yt-neuvottelut voivat johtaa 150 lomauttamiseen Oulussa, Kajaanissa ja Tampereella.

Puolustusteollisuuden tuotteita valmistava Elektrobit muutti turvallisempaan ympäristöön

Elektrobitin Kajaanin tuotantolaitos on kokonaisuudessaan muuttanut Renforsin Rannan yrityskeskukseen. Entisen paperitehtaan pääkonttorin tilat on remontoitu autoteollisuuden ja langattomien teknologioiden ohjelmisto ja laiteratkaisuihin erikoistuneen Electrobitin tarpeisiin sopiviksi.

Elektrobit julkisti oman älypuhelimen ja tabletin

Oululainen Elektrobit on julkistanut tiistaina Yhdysvalloissa uuden android-käyttöjärjestelmää käyttävän älypuhelimen ja tablettitietokoneen sekä niihin liittyvän yhteysmoduulin.

Elektrobit myy tytäryhtiönsä Englantiin

Test Tools -tuoteliiketoiminta myydään Anite Oy:lle. Kauppahinta on 31 miljoonaa euroa.

Elektrobit varoittaa odotuksia huonommasta tuloksesta

Tulosvaroitus johtuu asiakkaan rahoitusvaikeuksista, Elektrobit tiedottaa. Viime neljännes saattoi jäädä hieman tappiolliseksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle