Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Etäluettava mittari voi tuoda yllätyksen sähkölämmittäjälle

Sähkön laskutus muuttuu koko maassa reaaliaikaiseksi lähivuosina etäluettavien mittareiden myötä. Ensimmäinen lasku mittarin vaihdon jälkeen voi olla yllättävän iso varsinkin sähkölämmittäjillä.

Pappi: Pudasjärveltä käännytetty päätyi vankilaan Angolassa

Viikonloppuna Pudasjärveltä käännytetty angolalainen Antonio Dalas on joutunut suoraan vankilaan Angolassa, kertoo Raahen rovastikunnan lääninrovasti Erkki Piri. Turvapaikkaa hakenut Dalas vietiin putkaan Ouluun torstaina ja käännytettiin pikavauhtia. Hän ehti asua Suomessa kolme vuotta.

Laivakankaan kultakaivos Raahessa

Raahessa puidaan kultakaivoksen vesiä

Raahessa käsitellään maanantaina Laivakankaan kultakaivoksen vesienpurkujärjestelyjä. Kaivosyhtiö Nordic Mines haluasi jo aloittaa jätevesilleen tarkoitetun purkuputkensa rakentamisen sekä johtaa vesiä purkupaikkaan. Putken paikkaa koskeva ympäristölupaprosessi on vielä kesken.

Kärpät juhlii naisten Suomen mestaruutta

Oulun Kärpät on voittanut jääkiekon naisten Suomen mestaruuden. Joukkue kukisti Tampereen Ilveksen 5-1 (3-0, 0-1, 2-0) neljännessä loppuottelussa sunnuntaina Raksilassa ja vei finaalisarjan nimiinsä voitoin 3-1.

Puolukka kärsi lämpimästä syksystä

Puolukka on kärsinyt selväsi viime syksyn lämpimistä ilmoista. Oulun yliopiston biologian laitoksen talviseurannan mukaan syksyllä uuteen kasvuun lähteneet puolukat kärsivät laajoja vahinkoja talven pakkasilla.

Oulun lentoaseman pysäköintialue

Helsingistä lennetään mieluiten Ouluun

Helsinki-Vantaan lentoasemalta matkustettiin tammikuussa eniten Ouluun. Oulun lentoasemalle matkusti tammikuussa Helsingistä yli 75 000 matkustajaa, mikä on enemmän kuin Tukholmaan. Kasvua edellisvuodesta kertyi 56 prosenttia.

Lapsen esittämä rouvashenkilö juopuu Johannes Nyhomin lyhyt elokuvassa Las Palmas.

MusiXine esittää: Katso huvikses lyhytelokuvia

Musiikkielokuvatapahtuma MusiXine alkaa Oulussa perjantaina. Elokuvatapahtuma tarjoaa erikoisnäytöksessä näytteitä syksyllä järjestettävästä pohjoismaisesta elokuvatapahtumasta.

Hailuodon jäätie.

Kevät etenee - Hailuodon jäätie suljetaan

Vettä on kertynyt jäätielle niin paljon, että jäätie suljetaan torstaina puoliltapäivin. Jää on ohentumassa alle 40 sentin ja vesi on noussut tielle keskellä merta.

Tulipalo Kiimingissä

Tuli tuhosi talon Kiimingissä

Tuli on tuhonnut omakotitalon Kiimingissä. Palokunta sai hälytyksen hieman ennen puolta kuutta torstaiaamuna. Henkilövahingoilta vältyttiin.

Juha Hietala (vas.) Kuusamon rajavartioaseman päällikkö.

Rajavalvonta vaarassa löystyä

Valtion rajavalvontaan suunnittelemat säästöt pakottavat rajavartioston pitäytymään tulevaisuudessa perustehtävässään.

Laivakankaan kultakaivos Raahessa

Ympäristöministeri väläyttää kaivosten lupakäytäntöjen tiukentamista

Ympäristöministeri Ville Niinistön mukaan on mietittävä, voidaanko kaivoksille antaa jatkossa poikkeuslupia toiminnan käynnistämiseen, ennen kuin esimerkiksi kaikki jätevesijärjestelmät ovat kunnossa. Asia nousi ajankohtaiseksi, kun Raahen kultakaivoksen jätevesiongelmat tulivat ilmi.

Haukiputaan Länsituulen yhtenäiskoulu.

Palveluverkkosuunnitelma loppusuoralla

Valtion ja kuntien väliseen maankäyttöön keskittyvä selvitystyö on loppusuoralla Oulun seudulla. Valmista työtä päästään arvioimaan viimeistää syksyllä.

Ilmahavainnekuva Oulun Länsi-Toppilaan suunnitellusta asuinalueesta.

Länsi-Toppilan kehittämiseen halutaan asukkaat mukaan

Oululaisen asuntoalueen rakentamiseen toivotaan asukkaiden panosta. Länsi-Toppilaan rakentuu parhaillaan uusi asuntoalue neljän rakennusliikkeen toimesta.

Pudasjärven kaupungintalo.

Pudasjärven lastensuojelussa huomautettavaa

AVIn mukaan Pudasjärvellä on henkilökunnan koulutusasteessa parantamisen varaa lastensuojelutyössä. Perheryhmäkodin ja tuetun asumisen henkilöstön koulutus ei ole kaikilta osin ajantasalla.

Tietotekniikkayritys Tiedon pääkonttori Helsingissä.

Tieto vähentää väkeään

Tietotekniikkayhtiö Tieto on aloittamassa koko konserniaan koskevat yt-neuvottelut. Yhtiö vähentää väkeä ja tavoittelee kymmenien miljoonien säästöjä.

Liikkuvan poliisin moottorikelkka

Pohjoisen poliisilla ratkaistavanaan lähes mahdoton yhtälö

Oulun seudun poliisit ovat erittäin huolissaan valtiovallan kaavailuista supistaa poliisitoiminnan määrärahoja. Henkilöstön vuosia jatkunut niukkuus näkyy jo nyt rikostilastoissa.

Henna Virkkunen puhujanpöntössä Saalastinsalissa Olussa

Virkkunen ei tarjoillut yllätyksiä Oulussa

Kuntauudistuksen aluekierroksella ei kuultu kuntaministeriltä uusia avauksia. Henna Virkkusen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla on hyvä tilanne väestörakenteen suhteen moneen muuhun maakuntaan verrattuna. Silti toimia vaaditaan. Kunnat eivät ole olleet suopeita hankkeelle.

Ydinjätteen loppusijoitusluolaa louhitaan Eurajoella.

Pyhäjoki tyrmää ajatuksen ydinjätteiden loppusijoituksesta

Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen ei pidä tarpeellisena pohtia ydinjätteen loppusijoittamista Pyhäjoelle. Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä selvittää tämän vuoden aikana korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoituskysymystä yhden tai kahden sijoituspaikan pohjalta.

Laivakankaan kultakaivokselle kaivetaan valumavesiojaa.

Korhonen vaatii kaivoksille valvontamaksua

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Martti Korhonen vaatii teollisuudelle valvontamaksua. Esimerkiksi kaivosyritysten olisi Korhosen mielestä maksettava aiheuttamistaan valvontakustannuksista.

Säräisniemi

Kunnat kärkevinä rakennepalaveriin

Vaala ja Nivala valmistautuvat ensi maanantaina Oulussa järjestettävään kuntauudistuskuulemiseen kärkevin lausunnoin. Vaala ei halua jakautua esityksen mukaisesti kahtia, ja Nivalassa huolettaa pakkoliitos.

Toppilan lämpövoimala Oulussa

Turpeen verotuksen kiristys nostaisi kaukolämmön hintaa

Turpeen verotuksen kiristäminen tietäisi Oulun Energialle isoja lisäkustannuksia. Oulun Energiassa muistutetaan, että verotuksen kiristäminen nostaisi selvästi kaukolämmön hintaa.

Accenture.

Eropakettitarjoukset ex-nokialaisille annettu

Accenture on tarjonnut irtisanoutumispakettia useille kymmenille entisille Nokian työntekijöille Oulussa, arvioi Uusi Insinööriliitto. Eropaketti on herättänyt suurta kiinnostusta yrityksen työntekijöiden keskuudessa muun muassa siksi, koska Accenturen pelätään aloittavan yt-neuvottelut.

Mies kuoli lumikuorman alle Pyhäjärvellä

Katolta tippunut lumikuorma on vaatinut kuolonuhrin Pyhäjärvellä. Perheellinen, viisikymppinen mies löytyi kotitalonsa pihalta hautautuneena lumikasaan.

Hailuodosta pyydetty lohi.

Lohenkalastus keskeytetty

Lohenkalastus on keskeytetty Suomen lipun alla purjehtivilta aluksilta tältä keväältä torstaiaamusta alkaen. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Suomen 4000 lohen kiintiö Itämeren pääaltaalla on täyttynyt.

Hitura on osa Suomessa meneillään olevaa kaivosbuumia

Hiturasta löytyi lisää nikkeliä

Nivalassa toimivasta Hiturasta on löytynyt lisää nikkelimalmia. Kaivosyhtiö hakee ympäristölupaa vanhan avolouhoksen laajentamiseen.

Roxette -yhtyeen laulaja Marie Fredriksson.

Roxette tulee kesällä Ouluun

Ruotsalainen 90-luvun suosikkibändi Roxette konsertoi Oulun Qstockissa ensi kesänä. Festivaali järjestetään Kuusisaaressa heinäkuun lopussa.

Kaivostraktori

Raahen kultakaivoksen jätevesisoppa sakenee

Lupaviranomainen vaatii jätevesiensä kanssa kamppailevalta Raahen kultakaivokselta tarkkoja selvityksia ongelmiin johtaneista syistä. Mikäli Nordic Mines ei saa tilannetta nopeasti hallintaan, väläyttää kaivosta valvova ylitarkastaja jopa kaivoksen sulkemisen mahdollisuutta.

Blue1 -yhtiön kone nousee

Särö ikkunassa keskeytti Blue1:n lennon

Blue1:n lento KF217 Helsingistä Ouluun joutui palaamaan kesken matkan keskiviikkona puolen päivän aikaan. Syyksi matkustajille ilmoitettiin särö lentokoneen ikkunassa.

Hitsaaja työstää ruoripotkuria.

Telatek nousi kanveesista - työllistää jo kymmeniä

Telatekin Taivalkosken konepajan työtilanne on kohentunut alkuvuoden aikana lähes kolmen vuoden takaisiin huippulukemiin. Konepajan liki kaikki työntekijät ehtivät olla vuosia lomautettuina, mutta nyt Telatek työllistää noin 70 ihmistä.

Turvavyötä lukitaan.

Turvallinen autoilu ei kiinnosta Jokilaaksossa

Liikkuva poliisi aloitti maanantaina turvalaitteiden valvontakampanjan Oulaisissa ja Ylivieskassa. Poliisi kirjoitti yhden päivän aikana yli sata sakkoa turvavyön käyttämättömyydestä.

Fennovoiman viestintäjohtaja Maira Kettunen on käynyt jo tutuksi pyhäjokisille.

Fennovoima tyytyväinen liikahdukseen ydinjätekiistassa

Fennovoima toivottaa tervetulleeksi suunnitelman kartoittaa ydinjätteelle myös toista loppusijoituspaikkaa. Elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen asettaman työryhmän tavoitteena on pohtia sekä yhteisen loppusijoituspaikan, että useampien luolastojen hyötyjä ja haittoja.

Nuoriso loisti poissaolollaan Pyhäjoen ydinvoimakeskustelussa.

Ydinvoimakeskustelu veti väkeä Pyhäjoella

Pyhäjoen lukion Pauha-sali kävi pieneksi kun parisataa ihmistä kokoontui Pyhäjoella keskustelemaan ydinvoimasta. Yleisö halusi tietää Säteilyturvakeskuksen asiantuntijoilta esimerkiksi ydinvoimalan vaikutuksista ympäristöön.

Laivakankaan kultakaivos Raahessa

Raahen kultakaivos haluaa laskea jätevesiään ympäristöön

Raahen Laivakankaan kultakaivoksella on paljastunut huolestuttavia jätevesiongelmia. Kaivosyhtiö Nordic Minesin vasta pari kuukautta kultaa tuottaneen kaivoksen keräysallas on jo liki täynnä. Yhtiö haluaisi päästää muun muassa rautaa ja mangaania sisältäviä vesiä luonnonvesiin.

Oulu myy Condian osakkeensa

Oulu myy Terveystalolle osuutensa työterveysyhtiö Condiasta. Condia tarjoaa työterveyspalveluja muunmuassa Kuusamolle, Kalajoelle ja Oulun seudun koulutuskuntayhtymälle.

Ouluun havitellaan englanninkielistä kätilökoulua

Oulussa on tällä hetkellä Pohjois-Suomen ainoa kätilöitä kouluttava oppilaitos. Lähimmät vastaavat koulut sijaitsevat Kuopiossa ja Jyväskylässä. Nyt OAMK pyrkii saamaan opetusluvan myös englannin kielellä. Siinä kilvassa oppilaitos olisi maan ainoa.

Kastellin monitoimitalon arkkitehtikilpailun voittaneen työn havainnekuva.

Kastellin monitoimitalon palvelut ulkoistetaan

Oulun kaupunginvaltuusto on hyväksynyt selvin numeroin Kastellin monitoimitalon toteuttamisen elinkaarimallilla. Kiistaa on ollut rakennukseen liittyvien palvelujen ulkoistamisesta. Päätös syntyi valtuustossa äänin 47-15. Neljä äänesti tyhjää.

Koskinen: Turpeella tärkeä rooli myös tulevaisuudessa

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) puolustaa turpeen asemaa tulevaisuuden energiamuotona. Vihreiden ympäristöministeri Ville Niinistö on puhunut turpeesta luopumisesta ja kiristäisi heti turpeen verotusta.

Hailuodon jäätie.

Jäälle noussut vesi sulki jäätien Hailuotoon

Hailuodon jäätie on jouduttu sulkemaan ainakin pariksi päiväksi jäälle nousseen veden vuoksi. Jäätien uudelleen avaaminen riippuu lähipäivien säästä.

Ilokaasua käytetään mm. hammaslääkäripelon hoidossa.

Hammaslääkäripelko ajaa ammattiauttajalle

Joka toinen hammashoitopotilas kärsii hammaslääkäripelosta. Yhä useampi suomalainen hakeekin ammattiapua hammaslääkäripelkoon, ja etenkin lasten nukutushoidot ovat yleistyneet.

Pohjavesipato Rokualla

Oulun seudun pohjavesialueet laitetaan järjestykseen

Oulun ympäristökuntien sekä Muhoksen ja Pudasjärven harjualueet tutkitaan pohjavesien varjelemiseksi. Tutkimusprojektissa alueet määritellään kolmeen tärkeysluokkaan.

Hiihtokeskukset kasvattivat myyntiään

Iso-Syöte ja Ruka kasvattivat asiakasmääriään hiihtolomaviikoilla. Myynti kasvoi viime vuoteen verrattuna Iso-Syötteellä viimeisellä hiihtolomaviikolla jopa yli kymmenen prosenttia.

Vanhemmat silittävät vauvaa sairaalan synnytysosastolla.

Äidinmaidosta huutava pula pohjoisessa

Oulun yliopistosairaalan äidinmaitokeskuksessa on kärsitty jo muutama viikko äidinmaitopulasta. Varastossa on tällä hetkellä vain puolet tarpeesta.

Ketjukolari Oulun moottoritiellä

Oulun moottoritiellä sattui perjantaina iltapäivällä ketjukolari. Kolarissa oli osallisena alustavien tietojen mukaan neljä autoa.

Kuusamo-opistossa on järjestetty pitkään muun muassa taideopetusta.

Pohjoisen kansanopistot kiristelevät nyörejään

Pohjois-Suomen kansanopistot miettivät tulevaisuuttaan kuumeisesti. Monessa opistossa harkitaan tällä hetkellä esimerkiksi kurssitarjonnan supistamista, hankintojen karsimista tai henkilöstövähennyksiä säästösyistä. Vyötä joudutaan kiristämään, koska valtio leikkasi kansanopistojen rahoitusta vuoden alusta alkaen.

Ihmisiä kauppakeskus Zeppelinin laajennuksen avajaisissa.

Zeppelinin kasvojenkohotus kannatti

Pohjois-Suomen suurin kauppakeskus Zeppelin on päässyt laajennukselle asettamiinsa kävijätavoitteisiin. Zeppelinin lähes 10 000 neliön laajennus otettiin käyttöön marraskuun alussa.

Veripalvelun postikorttikutsu

Flunssa-aika verottaa verivarastoja

Suomen Punaisen ristin veripalvelun kriittinen veripula ei ole vielä kohentunut, ja parhaillaan jylläävä flunssa-aalto vaikeuttaa tilannetta entisestään. Helpotusta veripulaan haetaan muun muassa liikkuvasta veripalvelusta.

Kuusamossa riehuneelle rikollisjoukolle isot korvausvaatimukset

Röyhkeitä rikoksia urakoineilta kuusamolaisnuorukaisilta vaaditaan tuntuvia vahingonkorvauksia Oulun käräjäoikeudessa. Syytteessä on viisi 16-18 -vuotiasta nuorta miestä, jotka muun muassa viime vuoden syksyllä valuttivat maahan satoja litroja öljyä teollisuusalueella.

Röyhkeät varasveljekset poliisin haaviin Oulussa

Poliisi on napannut kaksi Ruotsista Ouluun sukulaisvierailulle tullutta nuorta laukkuvarasta. 12- ja 15-vuotiaat veljekset ovat myöntäneet ryöstäneensä väkivalloin kasseja useilta vanhuksilta.

Revontulet taivaalla

Taivas on tulessa koko kevään

Yötaivaan harrastajille on luvassa levoton kevät. Auringon viimeaikaiset voimakkaat purkaukset tietävät loimuavia revontulia, joita alan harrastajat ovat jo saaneet ihailla viimeiset yöt lähes koko Suomen alueella.

Vihannin pikainen kosiomatka tuo rukkaset

Vihannin ajama nopea kuntaliitos Raahen seudun kuntien ja Oulaisten välillä näyttää epätodennäköiseltä. Liitossuunnitelmat ovat kaatumassa kuntien vastustukseen ja liian tiukkaan aikatauluun.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle