Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Profilbild på Håkan Ekström, JHL.

JHL:n eronneen puheenjohtajan paikkaaja: Tuemme selvityksen tekemistä SAK:sta irtaantumisesta

JHL:n puheenjohtajana toistaiseksi toimiva Håkan Ekström painottaa, että selvityksen teettäminen ei tarkoita irtaantumisen toteuttamista. Päivi Niemi-Laine ilmoitti erostaan eilen torstaina.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta ja PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen saapuivat työnantajaliittojen ja palkansaajakeskusjärjestöjen neuvotteluihin uudesta työmarkkinamallista Helsingissä 24. marraskuuta 2023.

Työmarkkinaosapuolet aloittivat ”Suomen mallin” sorvaamisen, SAK:ssa kuohuu – tästä on kyse

Hallitus uhkaa sementoida palkankorotuskaton lailla, jos työnantaja- ja työntekijäjärjestöt eivät löydä yhteistä säveltä. Keskustelut alkoivat tuulisissa merkeissä, kun JHL:n puheenjohtaja ilmoitti torstai-iltana eroavansa.

En drönar bild av skärgården.

Ahvenanmaan ja Turun saariston väliselle yhteysalusliikenteelle lakkovaroitus

Merenkulkijaliitot ovat antaneet lakkovaroituksen yhteysalusliikenteelle Ahvenanmaan ja Turun saariston välille, koska työnantajapuoli ei ole suostunut neuvotteluihin.

Jakobstads gågata från halpahalli

Poliittiset lakot pysäyttävät työt tiistaina monella keskipohjalaisella työpaikalla

Vuorokauden mittaisilla lakoilla vastustetaan hallituksen kaavailemia työelämään kohdistuvia heikennyksiä.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, PAMin puheenjohtaja Annikä Rönni-Sällinen, Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen ja Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto kertoivat uusista lakoista tiedotustilaisuudessa.

Sairaanhoitaja Ulla Rauma, 37, ei halua osallistua hallituksen vastaisiin työtaisteluihin – syy on aate

Ay-liike vastustaa hallituksen politiikkaa lakoilla. SAK:ssa ja STTK:ssa vasemmiston kannatus on vankistunut. Osaa työntekijöistä ammattiliittojen koettu arvomaailma voi kuitenkin vieroksuttaa.

Rakennus, jonka seinällä lukee uimahalli.

JHL:n lakko yltää urheilupaikkoihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin Satakunnassa

Ammattiliitto JHL vastustaa hallituksen leikkaussuunnitelmia yhdessä muiden SAK:n liittojen kanssa. Vuorokauden mittaiset lakot järjestetään Satakunnassa ensi viikon keskiviikkona.

Eri valmistajien kolmosolutta kylmäkaapissa.

Koffin, Hartwallin ja Olvin työntekijät lakkoon – olut ei lopu: ”Kansalaiset voivat rauhassa lämmittää saunaa ja luottaa”

Ammattiliitto Pron työnseisaukset näkyvät ensi viikolla Koffin, Hartwallin ja Olvin tehtailla. Toimilla on tarkoitus vaikuttaa hallituksen suunnittelemiin työlainsäädännön muutoksiin.

Ministeri Satonen pitää esitelmää juhlasalissa.

Työministeri Satonen: Toivon, että työmarkkinajärjestöt sopivat vientivetoisesta palkkamallista – palkansaajajärjestöt nihkeinä

On yhä auki, saadaanko Suomeen lailla säädetty palkkamalli, jossa vientialat määrittävät palkankorotusten tason.

Linja-autoja Turun keskustassa.

Bussivuoroja jää tänään Turussa ajamatta työnseisauksen takia – lakko näkyy myös ruokakaupoissa ja jäteasemilla

Lakkoaalto pyyhkäisee keskiviikkona Varsinais-Suomen yli. Lakkoilijat vastustavat hallituksen kaavailemia työntekijöihin kohdistuvia heikennyksiä. Vuorokauden mittaiset lakot jatkuvat huomenna Itä-Suomessa.

Mies keltaisessa liivissä rakennuksen edessä.

Kainuussa lakko pysäytti työt neljällä tuotantolaitoksella vuorokaudeksi

Vuorokauden mittainen lakko koskee Kainuussa Kemet Electronicsin tehdasta Suomussalmella, Kuhmo Oy:n sahaa, Pölkyn sahaa Kajaanissa ja Sartorius Biohit Liquidia Kajaanissa.

Oulun tuotantokeittiö Löökissä esimerkiksi sairaaloihin tai kotihoitoon toimitettava ruoka tehdään normaalisti lakosta huolimatta. Kouluruokaa ei Oulussa lakon aikana toimiteta.

Lakkopäivä vaikuttaa yrityksiin ja kuntiin ympäri Pohjois-Pohjanmaata – keittiöitä, liikuntapaikkoja ja kiinteistöhuoltoa lakossa

Lakot ovat pääosin vuorokauden mittaisia, mutta myös tuntien työseisauksia nähdään. SAK ja ammattiliitto Pro järjestävät lakkojen sarjan vastalauseena hallituksen työmarkkinapolitiikalle ja leikkauksille.

Henkilöillä on punaiset liivit päällä ja he seisovat ulkona.

Ammattiliitot aloittavat lakkoaallon Lapista ja Pohjois-Suomesta

Katso tästä jutusta koostettuna lappilaiset lakkokohteet. Niitä on viisitoista.

Lakkovahteja Oulun uimahallin edustalla.

PAM: lakot laajenevat torstaina Itä-Suomeen, kauppoja ja ravintoloita lakon piirissä – katso tästä loppuviikon kohteet

Ay-liike siirtyy asteittain järeämpiin keinoihin osoittaakseen tyytymättömyytensä hallituksen kaavailemiin työelämäuudistuksiin.

Skanskan rakennuskohde Turussa Aurajoen rannalla Prikantiini, Turun Telakkarannan alue.

Työntekijät marssivat ulos TYKSin psykiatrisen sairaalan rakennustyömaalla keskiviikkona

Varsinais-Suomessa on ilmoitettu useista työnseisauksista keskiviikkona 8. marraskuuta.

Ihmisiä seisomassa aukiolla. Vasemmassa reunassa on ammattiliittojen punaisia telttoja.

Rakennusliitto julkisti lakon kohteet Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla

Rakennusliitto toteuttaa tiistaina enintään päivän mittaisia lakkoja Meri-Lapissa, Rovaniemellä ja Oulussa.

Ammattiliittojen puheenjohtajat tiedotustilaisuudessa.

Ensimmäiset lakkokohteet julki – näissä paikoissa työt pysähtyvät ensi tiistaina

SAK:n jäsenliitot tiedottivat tällä viikolla ryhtyvänsä enintään vuorokauden mittaisiin työnseisauksiin vastalauseena hallituksen työmarkkinapolitiikalle ja sosiaaliturvaleikkauksille. Lakot alkavat ensi tiistaina.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (vas.), julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen, Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen ja Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto (oik.) kertoivat uusista järjestöllisistä toimista mediatilaisuudessa Helsingissä 31. lokakuuta.

SAK ottaa kovat keinot käyttöön, ensi viikolla alkavat lakot – ”Pysäytämme tuotantolaitoksia, syntyy kuluja ja haittaa”

SAK:n jäsenliitot ovat tähän mennessä järjestäneet muun muassa ulosmarsseja ja työnseisauksia yksittäisissä yrityksissä.

Juulia Haagel tekee taikinaa.

Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: Palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa

Leipomotyölaki on tähän saakka taannut osalle leipomotyöntekijöistä öisin tuplapalkan. Hallitus aikoo nyt kumota lain. Elintarviketeollisuus kiittelee päätöstä ja pitää ammattiliiton arviota vaikutuksista kärjistettynä.

Kolme Sooci Oy:n työntekijää kuvattuna tuotantolaitoksen laitteiden äärellä Liperissä Ylämyllyllä Pohjois-Karjalassa.

Palkansaajajärjestö SAK luovutti kaakon kansanedustajille vetoomuksen, jotta hallitus luopuisi työelämäheikennyksistään

Kaakkois-Suomessa vetoomuksen on allekirjoittanut noin 500 luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua, jotka edustavat yli 30 000:ta työntekijää.

Päiväkotilapset leikkivät Touhulan päiväkodin pihalla

Ammattijärjestö Tehy on huolissaan Jyväskylän säästötoimista, ainakin päiväkotiapulaisia uhkaa irtisanominen

Tehyn mukaan kaupungin varhaiskasvatuksessa työskentelevät päiväkotiapulaiset ovat irtisanomisuhan alla. Kaikkiaan 20–30 päiväkotiapulaista työskentelee kaupungin päiväkodeissa.

Ihmisiä seisomassa aukiolla. Oikeassa reunassa on ammattiliittojen punaisia telttoja.

”Äänestin perussuomalaisia, mutta en enää”, sanoo työpaikaltaan marssinut – ammattiliitot osoittivat mieltään Tampereella hallitusta vastaan

Ammattiliittoja sapettavat muun muassa paikalliseen sopimiseen kaavaillut muutokset. PAMin Elisa Pendersin mukaan kyse on nyt suomalaisen työläisen taistelusta.

Teräasaita varaston edessä, portti ja ihmisiä portin lähettyvillä

Transval Suomi oy:n työntekijät marssivat tunniksi ulos työpaikaltaan

Työntekijät halusivat ilmaista mielipiteensä maan hallituksen säästötoimille, jotka kurittavat pienipalkkaisia työntekijöitä.

Työministeri Arto Satonen vieraili A-studiossa 27.9.2023

Hallitus ei jousta työelämäkirjauksista – työministeri Satonen: Pöydälle pitää saada saman mittaluokan esitys

Erimielisyyksistä huolimatta hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat avanneet keskustelun työelämäuudistuksista.

Anonyymejä PAM:in lakkolaisia kylttien kanssa.

PAMin mielenilmaukset jatkuvat Mikkelin, Joensuun ja Kuopion toreilla torstaina

PAMin lisäksi mielenilmauksissa ovat mukana Julkisten- ja hyvinvointialojen liitto JHL sekä Rakennusliitto.

Petteri Orpo.

PM meets with labour market leaders; both sides stress need for open dialogue

Amid growing tensions over the government’s planned labour market reforms, Prime Minister Petteri Orpo (NCP) met with union and business leaders for the first time on Wednesday.

Petteri Orpo.

Pääministeri Orpo: Eläkeuudistuksen on vahvistettava julkista taloutta miljardilla eurolla

Pääministeri Petteri Orpo tapasi tänään aamusta ensimmäistä kertaa työmarkkinaosapuolet virka-asunnollaan Kesärannassa keskellä kiristynyttä työmarkkinatilannetta.

Työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan.

Tunnin ulosmarssi sisälsi kahvitauon Oulussa, koska yritykselle ei haluttu suuria vahinkoja – näin ensimmäinen työtaistelupäivä sujui

Tunnin ulosmarsseja ja mielenilmauksia järjestettiin tänään Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Työtaistelutoimet jatkuvat keskiviikkona ja torstaina muualla Suomessa.

Tehy järjesti 20. syyskuuta 2023 Helsingin Rautatientorilta alkaneen mielenosoituksen.

Selitämme, miksi ay-liike ärähtää juuri nyt

Ay-liikkeen työtaistelutoimet hallituksen suunnitelmia vastaan alkavat tänään toden teolla. Luvassa on muun muassa työnseisauksia ja ulosmarsseja.

SAK:n logo.

Katso lista: näitä heikennyksiä ammattiliitot vastustavat työtaisteluilla

Hallitus haluaa heikentää työntekijöiden sopimusehtoja, kiristää ansiopäivärahan ja tukien maksamista sekä rajata lakko-oikeutta.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

Ammattiliitot ilmoittivat uusista työtaistelutoimista Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa – koskevat myös Olkiluodon työntekijöitä

Sähköntuotanto tai voimalaitosten turvallisuus eivät vaarannu työnseisauksen aikana, Sähköliitto tiedottaa.

Tehy järjesti 20. syyskuuta 2023 Helsingin Rautatientorilta alkaneen mielenosoituksen.

Kun Kekkonen nousi valtaan, kaikki pysähtyi: lopulta vain pienet lapset, vanhukset ja sairaat saivat maitoa

Ay-liike iskee nyt hallituksen kaavailemia työelämämuutoksia ja sosiaaliturvan leikkauksia vastaan. Tämä juttu kertoo, miten suomalaiset ovat kautta aikain lakkoilleet. Jopa verta on vuotanut.

Lippu liehuu Norrhydron uuden tehtaan edessä Rovaniemellä.

Ammattiliitot aloittavat työtaistelun hallituksen suunnitelmia vastaan – Lapissa työntekijät marssivat ulos useasta yrityksestä

Sosiaaliturvan leikkaussuunnitelmat, työoikeuksien heikennykset sekä lakko-oikeuteen kajoaminen huolestuttavat pohjoissuomalaisia työntekijöitä.

Riikka Purra.

Purra syyttää ay-johtajia hallitusohjelman vääristelystä ja uhkailusta – liitot eri linjoilla palkattomasta sairauslomapäivästä

Valtiovarainministeri ei ole havainnut työntekijäliittojen olevan halukkaita etsimään yhteisiä nimittäjiä neuvotteluissa.

SAK ja sen jäsenliitot pitivät tiedotustilaisuuden Helsingissä 21. syyskuuta 2023 siitä, miten ne aikovat vastata hallituksen suunnittelemiin leikkauksiin.

Ulosmarsseja, protesteja ja mielenilmauksia: tätä kaikkea on luvassa seuraavan kolmen viikon ajan, SAK kertoo

SAK:n alaiset jäsenliitot aloittavat ensi tiistaina poliittiset mielenilmaukset hallituksen toimia vastaan. Yleislakkoa ei kuitenkaan ole tiedossa.

Mielenosoittajat kantavat suurta banderollia jossa lukee "Maailma tarvitsee yleislakkoa".

Työmarkkinoilla voi kohta rytistä, jos hallitus saa tahtonsa läpi: tästä on kyse

Ammattiyhdistysliikettä hiertää hallitusohjelmassa muun muassa lakko-oikeuden rajoittaminen ja heikennykset sosiaaliturvaan. Näin ay-liike valmistautuu hallituksen toimiin.

Israelin pääministeri

Israelin parlamentti hyväksyi voimakkaasti vastustetun lakiesityksen – tästä on kyse

Voimakkaasta vastustuksesta huolimatta Israelin parlamentti Knesset hyväksyi osan pääministeri Benjamin Netanjahun oikeusjärjestelmää koskevasta lakiuudistuspaketista.

Jarkko Eloranta seisoo metalliportin edessä.

Työntekijärjestöt järkyttyneitä hallitusohjelman kirjauksista – SAK:n Eloranta: “Tasa-arvovihamielinen ohjelma”

Työntekijäjärjestöt ovat vielä varovaisia kommenteissaan mahdollisista toimista, joilla osoitettaisiin mieltä hallituksen työmarkkinatoimia vastaan.

Pitkospuut

Hallitusohjelma heikentäisi työntekijän suojaa, sanoo työoikeuden professori

Helsingin yliopiston työoikeuden professori Ulla Liukkunen katsoo, että työntekijöiden oikeuksiin puututaan hallitusohjelmassa huomattavalla tavalla.

Työmies seisoo Mannerheimintiellä ja katsoo poispäin. Taustalla on keskustakirjasto Oodi.

Uusi hallitus aikoo tehdä mittavia muutoksia työelämään – kokosimme kuusi keskeistä asiaa

Ensireaktioissa työelämäkirjaukset ovat saaneet kiitosta työnantajapuolelta, mutta pöyristyttäneet palkansaajapuolen edunvalvontaa.

Lähikuva pyörätuolin pyöristä.

Henkilökohtaisten avustajien uusi, laajempi lakko alkaa – koskee koko Suomea

Avustajien lakon ulkopuolelle on rajattu tehtävät, joiden tekemättä jättäminen voisi vaarantaa avustettavien hengen tai terveyden.

Kaksi puistotyöntekijää työskentelee värikkäässä kukkapenkissä. Vasemmassa laidassa näkyy pieni puu.

Ay-maksujen verovähennysoikeuden poisto iskisi heikoimmassa asemassa oleviin työntekijöihin, arvioi tutkija

Verovähennysoikeuden poistolla on hyvin konkreettisia vaikutuksia. Tutkijan mukaan ay-liikkeen heikentäminen ilman työntekijöiden oikeuksien turvaamista muilla keinoin voi johtaa jopa Suomen työmarkkinoiden venäläistymiseen.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

SAK:n Eloranta: Hallitusneuvotteluissa kaavaillaan veronkorotusta yli miljoonalle suomalaiselle – yleissitovuus yritetään tuhota “villillä paikallisella sopimisella”

SAK:n puheenjohtaja arvostelee, että muiden tulevien hallituspuolueiden tehtävänä on toimia lähinnä kokoomuksen “rätteinä”.

Pilken päiväkodit ovat lakossa 23.-24.5.2023. Kuvissa Pilken Pyramidi-päiväkoti Oulun Toppilassa.

Lakko alkaa 200 päiväkodissa ja 20 lastensuojeluyksikössä Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla – katso, missä lakkoillaan

Yksityisen sosiaalialan työsopimusneuvotteluissa ei saatu sovintoa. Lakot koskettavat yli 10 000 lasta. Lakot alkavat tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola puhuu  edustajiston kokouksessa Helsingin Hotel Scandicissa Mannerheimintiellä.

STTK:n puheenjohtaja uskoo, että ostovoiman heikentyminen ja palkansaajien päänsäryt jatkuvat

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola uskoo, että inflaatio jatkuu korkeana ja palkansaajien ostovoimahaasteet jatkuvat.

Lähikuva pyörätuolin pyöristä.

JHL: Henkilökohtaiset avustajat aloittavat lakon pääkaupunkiseudulla

Liitto kertoo edustavansa pääkaupunkiseudulla noin 3 000:ta työnantajamallilla työskentelevää henkilökohtaista avustajaa.

Superin luottamusmies, lastenhoitaja Sanna Ängeslevä hymyilee.

Varhaiskasvattaja saa noin satasen vähemmän yksityisellä kuin kunnalla: ”Samasta työstä pitäisi saada sama palkka”

Yksityisten varhaiskasvattajien osalta tiistaina alkavassa lakossa on kyse yksinkertaisesti euroista, eli palkasta.

Oranssinen lippu, jossa valkoisella teksti JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTI: WWW.JUHL.FI. Taustalla ihmisiä.

Oulun Infran ulkoistamista vastaan järjestetään mielenosoitus ennen asiasta päättävää valtuuston kokousta

Ammattiliiton edustajia ja kaupungin Infran työntekijöitä kokoontuu Oulun teatterille maanantaina 22. toukokuuta loppuiltapäivästä, ja he ovat paikalla aina valtuuston kello 17 alkavaan kokoukseen asti.

Läheltä

Oulun Infraa koskeva nelipäiväinen lakko vaikuttaa yleisten roskisten tyhjennykseen ja katujen kunnossapitoon – myös työmaita kiinni

Ulkoliikuntapaikkojen pukuhuoneet ja wc-tilat eivät ole käytössä lakon ajan. Kuitenkin kiireelliset liikennettä haittaavat vauriot pyritään hoitamaan, Oulun kaupungilta sanotaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle