Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pervyi Kanalin toimittaja Maria Ovjannikova juoksi 14. maaliskuuta uutislähetyksen taustalle kyltin kanssa, jossa luki "ei sotaa".

Suorassa lähetyksessä protestoinut venäläistoimittaja Marina Ovsjannikova saksalaislehden palvelukseen

Ovsjannikova pidetätettiin ja tuomittiin sakkoihin heti sodanvastaisen mielenilmauksensa jälkeen. Hänen on määrä raportoida saksalaismedialle Venäjältä ja Ukrainasta.

Piia Pasanen, Jenni Kokander ja Ernest Lawson lavalla.

Nenäpäivässä lahjoitettiin yli kolme miljoonaa euroa – YleX:n Naurumaraton teki ennätystuloksen

Nenäpäivän tulos ylitti kolme miljoonaa jo toisena vuonna peräkkäin.

Palvelujohtaja Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan te-toimistolta

Työnantajat pääsevät tarjoamaan avoimia työpaikkojaan TE-toimiston verkkolähetysten avulla

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto on aloittanut verkkolähetykset, joissa työantajat esittelevät avoimia työpaikkoja ja ovat suoraan yhteydessä työnhakijoihin.

Ellinoora istuu nojatuolissa, hymyilee

Ellinoora tuo Elämäni Biisiin mukanaan täydellisen pop-kappaleen

Pääseekö Ellinoora yllättämään muut valinnallaan?

Elämäni Biisi ohjelman vieraat istumassa sohvilla, seuraamassa esitystä.

Timo Soini löysi Elämänsä Biisin Irlannista

Timo Soinin Elämänsä Biisi paljastuu

Kuka Yleläinen olet visan kuva jossa on paljon Ylen työntekijöitä

Oletko kuin Peltsi, Viki tai Piia Pasanen? Testaa, ketä yleläistä muistutat eniten!

Rakastatko kovia dokkarerita vai tykkäätkö enemmän hauskoista videoista? Vihaatko syksyä? Entä mikä voisi olla romanttisin paikka Ylellä? Testaa kenen kanssa sydämesi sykkii eniten samaan tahtiin!

Ylen erikoislähetys hallituksen tiedotustilaisuudesta, jossa kerrotaan Suomen Afganistan-operaatiosta

Ylen erikoislähetys kello 11.25: Miten Afganistan-evakuointi onnistui Suomen osalta? Hallitus kertoo suorassa lähetyksessä

Hallitus kertoo siitä, kuinka muutaman päivän Afganistanin evakuointioperaatio onnistui.

Koronavirustesti-opaste Tampereella joulukuussa 2020.

Pirkanmaalla 26 uutta koronavirustartuntaa

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä eli koronanyrkki kokoontuu tänään iltapäivällä. Suoran lähetyksen tilausuudesta voi katsoa Ylen verkkosivuilta kello 15.30.

Vladimir Putin

Putin ei kannata valtakunnallisesti pakollisia koronarokotuksia, vaikka maan koronatilanne heikkenee koko ajan

Venäjällä ilmoitettiin jälleen keskiviikkona ennätysmäärä koronakuolemia. Venäjän presidentti vastailee välivuoden jälkeen kansalaisten kysymyksiin suorassa lähetyksessä.

Lauri Tähkä poseeraa SuomiLOVE logon edessä mustassa nahkatakkissa ja farkuissa.

Kolmas LOVEartisti Lauri Tähkä korostaa illassaan lohtua ja läsnäoloa

Lauri Tähkä on SuomiLOVEn uuden kauden kolmas LOVEartisti.

Esikuva: Petra Olli

Urheilugaalasta tunnustusta eteläpohjalaisille – Tuulikki Kangasluomasta urheilun hyväntekijä ja Petra Ollista esikuva

Tuulikki Kangasluoma on "ekana ja vipana" paikalla. Petra Ollia kiitettiin avoimuudesta ja polun raivaamisesta huipulle.

League of Legends on yksi maailman pelatuimmista ja seuratuimmista peleistä

League of Legendsin MM-loppuottelu ei näykään Ylellä

Yllättävät sopimustekniset syyt estävät finaalilähetyksen näyttämisen lauantaina 31. lokakuuta.

Aleksi "Aleksib" Virolainen

Aleksi Virolaisen OG taistelee jatkopaikasta – seuraa suorana DreamHack Openia

Aleksi "Aleksib" Virolaisen edustama OG:n ja G2 Esportsin välistä huippuottelu näkyy suorana Yle Areenassa ja Twitch.tv:ssä kello 17.30 alkaen.

Neziri ja Hurske

Kuortaneen juhannuskisat järjestetään elokuussa

Yleisurheilijoille on tarjolla edes kotimaan kisoja, kun kansainväliset kisat on peruttu. Kuortane Games järjestetään elokuussa.

Tanskan kuningatar Margareta kuunteli liikuttuneena tanskalaisten onnitteluja

Se meni suoraan sydämeen, kiitteli liikuttunut Tanskan kuningatar onnittelulaulusta

Tanskalaiset onnittelivat laulaen 80-vuotiasta kuningatartaan.

Jalkapalloilta: 100 päivää EM-kisoihin

Jäikö Ylen 100 päivää EM-kisoihin -lähetys välistä? Katso Areenasta jälkikäteen

Jalkapalloilta: 100 päivää EM-kisoihin -lähetyksen voit katsoa klikkaamalla jutun kuvaa.

Yle Tampereen toimittajat Anna Sirén ja Katri Tapola

Kyllä, se on mahdollista! – Katso videolta, kuinka ihmisen sarveiskalvo tulostetaan

Mitä kaikkea ihmiseen voidaan rakentaa keinotekoisesti? Näytämme, mitä kiinnostavaa Tampereen yliopiston kudosteknologia-yksikössä on työn alla.

Janne Auvinen seisomassa Verkatehtaan Vanaja-salin katsomossa.

Logomon ja Verkatehtaan suunnitellut Janne Auvinen kastettiin suorassa tv-lähetyksessä – näyttelijäsuvun lapsesta ei silti ollut esiintyjäksi

Auvinen aloitti Verkatehtaan toimitusjohtajana marraskuussa. Kulttuurijohtajalla on oltava pehmeät arvot, hän uskoo.

Kuinka omasta työpäivästä voi tehdä paremman?

Asiantuntijoiden vinkit työhyvinvointiin – suojaa itsesi tietotulvalta, äläkä unohda suolistoa

Unelmien työpäivän päätapahtuma järjestettiin tänä vuonna Tampereella. Katso tallenne suorasta lähetyksestä Yle Areenassa.

Savupatsas nousee taivaalle New Yorkissa, kun World Trade Centerin kaksoistornit romahtivat terrori-iskuissa 11. syyskuuta 2001.

Mitä jos 9/11 tapahtuisi nyt? "Yle käynnistäisi suoran lähetyksen minuuteissa"

Katso video WTC-iskujen uutisoinnista ja lue, millä tavoilla Ylen toimitus reagoisi globaaliin kriisiin tänään.

Emma Kimiläinen yllätettiin kuvamuokkauksella. Katso miltä näyttäisi formulakuski Emma Kimimäinen.

Kiminlainen vai Kimimäinen? Formulakuski Emma Kimiläinen yllätettiin suorassa lähetyksessä kuvamanipulaatiolla.

Paluun formularadoille tekevä Emma Kimiläinen on kuullut monia väännöksiä nimestään, joka yhdistetään helposti F1 -kuljettaja Kimi Räikköseen.

Urheiluhullut

Yleisurheilijat saivat johtajaksi oman suosikkinsa, joka aikoo palauttaa Suomen mitalimaaksi – miten ihmeessä se onnistuu?

Suomen Urheiluliiton uusi puheenjohtaja Sami Itani on maanantaina Urheiluhullut-ohjelman vieraana.

Perjantain vieraana nähdään 1. maaliskuuta Kari Tykkyläinen, Marzi Nyman, Eric Iljin, Meeri Korte, Mesi Kissaniitty ja Tinna Pehkonen.

“Tule meille kuukaudeksi katsomaan, mitä on masentuneen yksinhuoltajan elämä!” – Mitä kuuluu yh-äidille, joka hiljensi miljonääri Kyösti Kakkosen?

Muun muassa se kuullaan tänään Perjantain erikoisjaksossa, joka juhlistaa 100. suoraa lähetystä Tampereen TTT-Klubilta.

Oscar-gaalan 2019 virallista grafiikkaa.

Oscar-gaala 2019 Teemalla: suora lähetys yöllä, suomeksi tekstitetty versio heti samana iltana

Oscar-valvojaiset jälleen Teemalla 24.–25.2. välisenä yönä.

Urheiluhullut

Voittajan anatomia – uskalletaanko huippu-urheilun armottomuudesta puhua suoraan?

Urheiluhulluissa kysytään, hyväksyykö nyky-yhteiskunta ne lainalaisuudet, joita voittaminen huippu-urheilussa vaatii. 

Jenni Pääskysaari yllätettiin SuomiLOVE-tyyliin suorassa tv-lähetyksessä

SuomiLOVE-juontaja Jenni Pääskysaari yllätettiin suorassa lähetyksessä – ystävän sanat liikuttivat kokeneen yllättäjän

Suositun juontajan menneisyydestä paljastui myös hopeasija Ilmakitaran MM-kisoista 90-luvulla.

Uusi Loiriplukari-laulu: "Onko Susanna Laineen tukka oikea?"

Muusikko Kalle "Loiriplukari" Taivainen teki uuden kappaleen suorassa lähetyksessä ja tatuoi sen jälkeen tunnuksensa juontajan käsivarteen

Monialainen taiteilija tekee musiikin lisäksi kuvataidetta ja pitää tatuointistudiota sukelluskeskuksessa Mosambikissa.

Mies hymyilee leveästi.

Presidentti Trump pitää tv-puheen muurista parhaimpaan katseluaikaan – demokraatit vaativat tv-kanavilta vastaavaa ruutuaikaa omalle viestilleen

Jotkut kommentaattorit ovat ehdottaneet, että tv-kanavat lähettäisivät Trumpin puheen viiveellä, jotta faktantarkistajat voisivat käydä läpi suorassa lähetyksessä Trumpin väitteiden paikkansapitävyyttä.

Paula Vesala esiintyy Senaatintorin perinteisessä uudenvuoden juhlassa

Myrskysää sotki Ylen suunnitelmat uudenvuoden suorasta lähetyksestä

Yleisradion julkaisujohtaja Ismo Silvo kertoo, miksi harvinainen päätös Senaatintorin uudenvuoden tapahtumasta jouduttiin tekemään.

Nikita Fouganthine Yle Perjantain lähetyksessä 16. marraskuuta.

Åmselen kolmoismurhaaja Yle Perjantain suorassa lähetyksessä: “Tietenkin kadun tekojani edelleen"

Yle Perjantain vieraana nähtiin myös 40 vuotta henkirikoksia tutkinut Helsingin murharyhmän Juha Rautaheimo. Hänen mukaansa murhissa ei ole mitään kiehtovaa, vaan tekijä täytyy vain saada selville.

Mikä murhassa kiehtoo?

Yle Perjantai tänään: Kolmoismurhaaja Nikita Fouganthine ensimmäistä kertaa suorassa tv-haastattelussa

Yle Perjantain lähetyksessä TV1:ssä kello 21:05 mukana myös Helsingin murharyhmän entinen rikosylikomisario Juha Rautaheimo ja pitkän linjan rikostoimittaja Pekka Lehtinen.

Mikko Kekäläisen Nenäpäivähyppy keräsi heti yli 200 000 euroa

Mikko Kekäläisen Nenäpäivähaaste räjäytti pankin – puolen tunnin lähetyksen aikana lahjoitettiin 200 000 euroa

Mikko Kekäläisen Nenäpäivähaasteen lupauksena oli hypätä uimahyppy kymmenen metrin korkeudesta, pää edellä. Keräystavoitteena oli 50 000 euroa, joka ylittyi moninkertaisesti jo suoran lähetyksen aikana.

Yle näytti suorassa lähetyksessä, mitä Uutis- ja ajankohtaistoiminta tekee

Näin uutiset syntyvät Ylessä, tällaista on vastuullinen journalismi – katso video uutistoimituksen päivästä

Klikkaamalla pääkuvaa voit kurkata Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan kulissien taakse.

Breakdancer Ramona Panula

Miltä kuulostaisi breakdancen olympiakulta? Urheiluhullut selvittää Suomen breikkaritähtien kanssa, missä laji menee tällä hetkellä

Suorassa lähetyksessä keskustelevat maanantaina kansainvälistä menestystä saavuttaneet breikkarit Jussi ”Focus” Sirviö ja Johannes ”Hatsolo” Hattunen.

Vladimir Putin

Putin: En ole valinnut seuraajaa, se on äänestäjien tehtävä – Yle seurasi Venäjän presidentin suoraa linjaa

Venäjän presidentti Vladimir Putin vastasi kansalaisten kysymyksiin suorassa lähetyksessä.

Venäläinen nainen seuraa vauvansa kanssa Presidentin suora linja -ohjelmaa.

Tänään Venäjällä nähdään hämmentävä televisio-ohjelma, jossa Putin lupaa pikkukyliin tieremontteja ja höykyttää kuvernöörejä

Presidentin suora linja on perinne, joka pönkittää tutkija Jussi Lassilan mukaan presidentti Vladimir Putinin henkilökulttia.

Kohtaus Star Wars: The Last Jedi -elokuvasta.

Tähdet yllättivät tavalliset leffakävijät Oscar-gaalassa: hodarijuhlat pystyyn viereisessä elokuvateatterissa

Oscar-gaalan juontaja Jimmy Kimmel johdatti vapaaehtoiset gaalavieraat viereiseen teatteriin tervehtimään tavallisia elokuvankävijöitä.

Sauli Niinistö ja Iivo Niskanen

Olympiavoittaja Niskanen ja mitalirohmu Pärmäkoski palasivat kotiin – Suomen olympiaurheilijat luovuttivat presidenttiparin vauvalle kutomansa torkkupeiton Niinistölle

Yle Urheilu välittää Iivo Niskasen kotiinpaluujuhlan suorana lähetyksenä ja kertoo hetki hetkeltä, mikä juhlissa puhuttaa.

Säätytalo

Vaali-ilta saa historialliset puitteet – Säätytalosta tulee presidentinvaalien tulosillan polttopiste

Presidenttiehdokkaat kokoontuvat Säätytaloon kommentoimaan vaalitulosta.

a teema

A-teeman vieraiden vinkit: Näin flirttailet syyllistymättä seksuaaliseen häirintään

Katso tästä suorassa lähetyksessä nähdyt ihmissuhdetaitokouluttajan pikaopas ja kansanedustajan kauhuesimerkki. Lue myös twitterkansan ohjeet.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle