Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuvassa kouluja.

Vetelissä alkaa koulujen kuntokartoitus – haaveissa on myös vetovoimainen koulukeskus

Kunnassa selvitetään, missä kunnossa koulut ovat ja millaisia rakennuksia tulevaisuudessa tarvitaan.

Ilomantsin koulukeskus talvella. Rakennus on huonossa kunnossa.

Pogostan yläkoulu Ilomantsissa painii sisäilmaongelmien kanssa – tavoitteena siirtää opetus jo kevään aikana muihin tiloihin

Ilomantsissa yläkoulun sisäilmaongelmat ovat menneet niin pahaksi, ettei muuta ratkaisua ole kuin siirtää oppilaat lukion tiloihin. Lukiolaisille etsitään nyt uusia tiloja, jotta muutto saadaan aikaan keväällä.

Lastenlehti Joka Poika vuodelta 1955.

Maanantai 16.1.2023 (tv)

Hyvinvointialueet. Lukiot. Lastenlehdet. Sää.

Suomalainen ajokortti.

Paltamossa uusille lukiolaisille ilmainen ajokortti ensi syksystä lähtien

Mikäli opiskelija keskeyttää lukion, peritään häneltä kulut takaisin. Kainuussa myös Puolangalla lukiolaisia houkutellaan kuntaan ilmaisella ajokortilla.

Petri Honkonen talvimaisemassa.

Lukiolaisten vastustus ei kääntänyt tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkosen päätä – haluaa edelleen luopua ylioppilaskirjoituksista

Suomen lukiolaisten liitto vastustaa ministeri Honkosen ajatusta lopettaa ylioppilaskirjoitukset. Sen sijaan liitto toivoo muun muassa pakollisten kirjoitettavien aineiden lukumäärän vähentämistä.

Kevätlukukausi alkaa ja lappilaiset lähtevät taas koulutielle – Pelkosenniemellä päättyy pitkä evakko

Inarissa koulut alkoivat jo viime tiistaina, mutta muissa Lapin kunnissa kouluihin palataan joululomalta tänään. Pelkosenniemellä päättyy koulun pitkä evakko, kun opetus alkaa uudessa rakennuksessa.

Katedralskolan i Åbo

Turku lisää ensi syksyksi sata uutta lukiopaikkaa – lukiot tarvitsevat myös tilaa

Paikkojen rajallisuuden ja hakijoiden suuren määrän vuoksi Turun lukioihin vaadittavat keskiarvorajat ovat nousseet.

Joukko opiskelijoita.

Perjantai 9.12.2022 (tv)

Siivousala. Kielen opiskelu. Tanssimusiikki. Sää.

Yle-Triplet-artikkeleita monista eri uutisaiheista.

Yleltä löytyy kouluille jo 4 500 videota, joilla yhteiskunnalliset asiat voi tuoda osaksi nuorten arkea

Yle Triplet -palvelu auttaa opettajia pitämään opetuksen ajassa kiinni. Palveluun julkaistaan kolme uutta videota joka päivä.

Nainen katsoo kameraan, taustalla tauluja.

Opiskelijoiden esiintymispelko on lisääntynyt – koulupsykologi antaa neljä vinkkiä, joilla jännittämistä voi helpottaa

Opiskelijoiden esiintymispelko lisääntyi pandemian aikana. Kokkolan suomalaisen lukion ryhmätapaamisissa tilannetta halutaan helpottaa. Seuraava, kevään ryhmäkin on jo täynnä.

MAOL-taulukkokirja

Kanta-Hämeen lukiot saivat valtiolta 430 000 euroa korona-avustusta - rahalla autetaan opiskelijoita takaisin opiskelurytmiin

Koulutuskuntayhtymä Tavastia aikoo käyttää avustusta tukiopetukseen ja opiskeluneuvojan palkkaamiseen.

Tuleva ylioppilas Eino Montin

Eino Montin luki ylioppilaaksi koripalloharjoitusten keskellä – Katso valkolakkien saajat Ylioppilaskoneesta

Koko maassa valmistuu syksyllä noin 4 300 uutta ylioppilasta, mikä on sata enemmän kuin vuosi sitten. Yksi heistä on Oulusta Jyväskylään muuttanut Eino Montin.

Syksyn 2022 ylioppilas Aliisa Turunen Tammerkosken lukiosta.

Aliisa Turunen halusi käydä lukion rennolla otteella ja jätti numeroiden tuijottamisen: ”Tein lukiomatkasta omannäköiseni”

Tapoja suorittaa lukio on yhtä paljon kuin lukiolaisiakin. Aliisa Turunen oli huippuoppilas yläasteella, mutta ei halunnut jatkaa samaa suorittamista enää lukiossa. Päätös oli oikea.

Kaksi kukkapaitaan pukeutunutta pientä tyttöä ja tummansiniseen pusakkaan pukeutunut pieni poika hymyilee ja poseeraa kameralle luokkahuoneessa.

Keskellä suomenkielistä kaupunkia on koulu, jossa puhutaan ruotsia – oppilaat opettivat suomea puhuvan kaverin saamaan kokeesta kympin

Kotka Svenska Samskolanissa opiskellaan ruotsiksi, mutta monet oppilaat puhuvat keskenään suomea. Täällä kaksikielisyys on vahvasti läsnä.

Koulunuorisotyöntekijä Jemina Liukkonen keskustelee oppilaiden kanssa välitunnilla Mikkelin Rantakylän yhtenäiskoululla.

Nuorisotyöntekijät ovat tuttu näky yläkouluissa – asiantuntija: "Lukiolaisten oletetaan olevan itseohjautuvia selviytyjätyyppejä"

Mikkelin yläkouluissa on saatu hyviä kokemuksia koulunuorisotyöstä, ja nyt sitä viedään myös lukioon. Työn tarkoituksena on kouluviihtyvyyden lisääminen ja yksinäisyyden vähentäminen.

Kuvassa on kolme lukiolaista, jotka vastaavat ministeri Honkosen heittoon siitä, että yo-kirjoitukset tulisi nykymuodossaan lopettaa.

Lukiolaiset eivät niele ministerin ehdotusta yo-kirjoitusten lakkauttamisesta – ”Ne konkretisoivat oppimista”, sanoo abiturientti

Ministeri Petri Honkonen ehdottaa, että korkeakouluihin haettaisiin jatkossa pelkällä pääsykokeella. Lukiolaisten mielestä se eriarvoistaa opiskelijat.

Opettaja liitutaulun edessä opettamassa solmisointi-käsimerkkejä (solmisointi,  käsimerkki). Oppilas tekee solmisointeja.

Mikä on opetusheijastin? Miten kansa suhtautui alkujaan peruskouluun? Testaa tietosi peruskoulusta!

Hyvää huomenta koululaiset, on pistokokeen aika. Tällä kertaa aiheenamme on peruskoulu, joka täytti juuri 50 vuotta. Voitte aloittaa, mutta ei sitten kurkita vastausta kaverilta!

Eero Ylönen, Ville Mononen, Junia Karjala ja Venla Kosola.

Suurin osa suosittujen lukioiden opiskelijoista on tyttöjä – professorin mielestä ilmiö on haitaksi sekä tytöille että pojille

Isojen kaupunkien suosituimmissa lukiossa poikia on usein enää kolmannes tai sitäkin vähemmän.

Neljä venäläisopiskelijaa.

Lukiomarkkinointi itärajan takana on tuottanut tulosta: Kiteellä ja Tohmajärvellä joka neljäs tänä syksynä lukion aloittanut on Venäjältä

Kiteen ja Tohmajärven lukiot ovat houkutelleet opiskelijoita Venäjältä jo useamman vuoden ajan. Nyt Kiteen lukiossa opiskelee 40 venäläistä ja Tohmajärvellä 15.

Placeholder-kuvituskuva, jossa on sininen kartta ja teksti: Läheltä.

Ranuan kunnanhallitus hyväksyi uuden koulun hankesuunnitelman

Uuden lukion ja yläkoulun rakentaminen vaatii vielä kunnanvaltuuston päätöksen.

vasemmalla A-M Honkalaso (15v.), keskellä Ella Vainio (17v.), oikealla Pauli Viimaranta (16v.)

Helsinkiläiseen lähiöön nousee massiivinen 8 000 opiskelijan kampus – näin opiskelijat kommentoivat muutosta

Myllypurossa liikkuu ensi syksynä päivittäin tuhansia opiskelijoita, kun rakenteilla olevat koulurakennukset valmistuvat. Helsingin kielilukiolaiset odottavat jo uuteen koulurakennukseen pääsyä.

Lahden lukio Gaudian opiskelijoita kävelemässä poispäin koululta.

Mopotus kuuluu yhä moneen lukioon – Ronja Karjalaiselle, 17, jäi oman koulun ryhmäyttämistapahtumasta hyvä fiilis

Mopotusperinne elää vahvana Ähtärin lukiossa Etelä-Pohjanmaalla, mutta tapahtuman luonne on muuttunut vuosien aikana. Rehtorin mukaan sisältö on nykyään samankaltainen kuin penkkareissa ja potkiaisissa.

Satelliittikuva jossa näkyy savua ja  Zaporižžjan ydinvoimala.

Perjantai 26.8.2022 (radio)

Zaporižžjan ydinvoimalassa oli vaaratilanne. Ihmiset arvostelevat toimeentulotukea. Lukiolaiset väsyvät koulussa. HJK selviytyi Eurooppa-liigaan. Sää on poutainen.

Poliisin hälytysvalo

Poliisi tavoitti Kempeleen koulu-uhkauksen tekijän – ei todellista uhkaa

Poliisi on selvittänyt Kempeleen lukioon kohdistunutta koulu-uhkausta.

Lukiolaisbarometri kertoo opiskelutyön muuttuneen raskaammaksi

Valtaosa lukiolaisista pitää opiskelua raskaana ja ystävystyminen on monelle hankalaa – näin opiskelijat kommentoivat tuoretta Lukiolaisbarometriä

Opiskelijoiden jaksaminen on Lukiolaisbarometrin mukaan koetuksella, mutta samaan aikaan lukiolaiset ovat yhä tyytyväisempiä opetukseen.

Kaarinan lukio

Kaarinassa lukiolaisten paluu lähiopetukseen viivästyy viikolla – väistötilat eivät valmistu ajoissa

Kaarinan lukiossa sattui iso vesivahinko juuri ennen syyslukukauden alkua.

Vaasan Variskan yhtenäiskoulu

Moni pohjalaislapsi palaa koulutielle tällä viikolla

Vaasan Palosaarella evakossa olleet Vanhan Vaasan alakoulun oppilaat pääsevät vihdoin uuteen Variskan yhtenäiskouluun.

Lahden lukio Gaudian opiskelijoita kävelee koulun pihassa.

Suomen suurimpiin kuuluva lukio aloitti Lahdessa – väenpaljous ja parkkipaikkojen puute arveluttavat oppilaita

Suomen suuret lukiot suurenevat ja pienet pienenevät. Lahdessa aloitti keskiviikkona lukukautensa uusi suurlukio, jossa opiskelee yli 1 300 lukiolaista.

Opinto-ohjaaja ja kirjailija Liisa Huhta seisoo Tampereen yhteiskoulun lukion edessä

Liisa Huhta kirjoitti kirjan nuorten uupumuksesta ja huolestui siitä, miten paljon lukio vaikuttaa työelämältä

Lukio on Liisa Huhdan mukaan nykyään tehokkaampaa kuin aiemmin: monella tapaa lukiotyö vaikuttaa työelämältä. Siellä on suoriutumispaineita ja siellä keskustellaan tehokkuudesta sekä pyritään lisäämään sitä.

Koulupojat istuvat kiikussa.

Koulut alkavat, ja syrjimättömyys on nyt myös oppilaan velvollisuus – "Ei jätetä ketään ulkopuolelle", sanoo ysiluokkalainen Gaius Tolonen

Peruskoulut alkavat lähes kaikkialla kuluvan viikon aikana. Luokissa puhutaan paljon kiusaamisesta, sillä opetussuunnitelmaan on lisätty vaatimus syrjimättömyydestä ja opettajilla on enemmän keinoja puuttua kiusaamiseen.

Kolme henkilöä seisoo koulurakennuksen portailla.

Kittilän, Muonion ja Tervolan koululaiset aloittavat lukuvuoden ensimmäisinä Lapissa – useimmissa kunnissa opinahjot avautuvat 10. elokuuta

Syyslukukauden aloitusaika vaihtelee Lapin kuntien välillä jopa viikon verran. Ensimmäiset koulut avaavat ovensa 9. elokuuta., viimeiset 16. elokuuta.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Sallassa nostettiin opiskelutaidot ja tunnetaidot oppiaineeksi peruskoulussa

Uuden valinnaisaineen tunneillla opitaan myös stressinhallintataitoja ja medialukutaitoja. Tavoitteena myös parantaa luokkahenkeä ja koulun yhteishenkeä.

Nuori nainen hymyilee lippahattu päässään.

Biologian olympialaisista tuli mitali Polvijärvelle

Polvijärven lukion Jenni Ruokolainen on voittanut pronssia biologian olympialaisissa Armeniassa.

Päivi Viljasalo seisoo puistossa.

Päivi Viljasalon, 42, koulunkäyntiongelmille löytyi selitys vasta aikuisena, ja hän palasi ammattiopistoon – kaikille ei käy yhtä onnellisesti

Pelkän perusasteen tutkinnon suorittaneiden osuus nuorista on säilynyt viime vuosikymmenet huolestuttavalla tasolla. Tutkijoilla ei ole selvää käsitystä siitä, miksi kehitys junnaa paikallaan.

Kolme nuorta seisoo  Vesalan peruskoulun pihamaalla.

Katso, miten hyviä arvosanoja oman lähikoulusi oppilaat saivat tänä keväänä – tulokset kertovat eriarvoistumisesta, sanoo tutkija

Ylen selvityksen mukaan tyttöjen keskiarvo peruskoulussa on yli puoli numeroa korkeampi kuin poikien. Erot vähenevät lukiossa. Koulumenestykseen vaikuttaa sukupuolta enemmän kuitenkin vanhempien tausta.

Tiilirakennus, jossa toimii Rovaniemen Lyseonpuiston lukio.

Katso, millaisilla papereilla pääsi lukioon ja ammatilliseen kouluun Lapissa

Millainen todistus vaadittiin, että pääsi lukioon Lapissa? Savukoskella riitti 5,8:n keskiarvo, mutta maakunnan halutuimpiin ei valittu alle kahdeksan keskiarvolla.

Tampereen Lyseon lukio kuvattuna pilvisessä säässä.

Hakijakadon kokenut tamperelainen huippulukio käynnistää uuden haun – tarjolla on ainakin yhdeksän paikkaa

Tampereen lyseon lukioon olisi päässyt jopa 5,33:n keskiarvolla eikä kaikkia aloituspaikkoja saatu täyteen yhteishaussa.

Joona Pimiä, 15, istuu Tapolan tehtaan edessä.

Huippulukioon 5,3:n keskiarvolla päässyt ei ota paikkaa vastaan – äidin suosituksesta hakenut Joona Pimiä sen sijaan ottaa

Tamperelainen 15-vuotias Joona Pimiä pääsee opiskelemaan Tampereen lyseon lukioon kasin keskiarvolla. Vielä viime vuonna lukion keskiarvoraja oli 9,25.

Siiri Hautakorpi

Eetu Kivimäki pääsi rakennusalalle, Siiri Hautakorpi jatkaa lukioon – lähes jokainen peruskoulun päättävä nuori haki ja sai syksyksi opiskelupaikan

Toisen asteen yhteishaun tulokset on saatu tänään. Peruskoulun päättävistä nuorista 97 prosenttia pääsee syksyllä jatko-opintoihin. Lukioiden ja ammattioppilaitosten lisäksi erityisoppilaitokset kiinnostivat tänä keväänä.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Polvijärvellä on Pohjois-Karjalan paras lukio, kertoo tuore vertailu

Myös viime vuonna Polvijärven lukio ylsi parhaimmaksi STT:n tekemässä lukiovertailussa.

Mies tarttuu naista olkapäästä.

Teemme juttua: oletko kokenut seksuaalista häirintää koulussa?

Kerro meille luottamuksella, jos opettaja on häirinnyt sinua koulussa seksuaalisesti.

Rap Duo JVG:n Wille Galle Fried studiolla Helsingin Punavuoressa.

Suosikkiartisti VilleGalle ponnisti pitkälle käymättä lukiota – "Duunareita pitäisi arvostaa enemmän, eikä amis ole huono vaihtoehto"

JVG:n VilleGallesta ei koskaan tullut ylioppilasta. Hänestä tuli ilmastointiasentaja ja yksi maan suosituimmista artisteista.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Haukiputaan, Pudasjärven ja Vaalan lukiot kymmenen parhaan joukossa STT:n vertailussa

Lukiovertailussa suurten lukioiden kärkisijan vei helsinkiläinen Brändö gymnasium. Pienten lukioiden ykkönen oli Kotkan Svenska Samskola.

Nuorisoa Hietaniemen uimarannalla.

Poliisi tyhjensi nuorison suosimia paikkoja juhlijoista – Yle seurasi opintonsa päättävien juhlintaa ympäri Suomen

Opintonsa päättäviä juhlittiin lauantaina eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Lappeenrannassa uudet ylioppilaat laskivat ruusuja sankarihaudalle, ja Kajaanissa ysiluokkalaiset polttivat kumia koulun pihassa.

Ungdomar sparkar boll på skolgård

Etelärannikko loisti STT:n lukiovertailussa tänä vuonna – kärjessä Brändö gymnasium ja Kotka Svenska Samskola

Brändö gymnasiumin rehtori uskoo, että opiskelijoita on onnistuttu tukemaan hyvin opinnoissaan.

Ylioppilaslakki

Tampereen ja ympäristökuntien lukioissa poikkeuksellisen suuri määrä pitkän matematiikan laudatureja

Eniten laudatureja kirjoittivat Tampereen klassillisen lukion ylioppilaat. Pitkän matematiikan merkitys on kasvanut korkeakouluhauissa.

 väitöstilaisuuden väittelijä Liisa Vesterinen.

Tutkija: Lukivaikeus on kuin sormenjälki, kahta samanlaista ei ole – lisäaika ylioppilaskirjoituksissa olisi taattava kaikille lukivaikeuksista kärsiville

On olemassa myös dyskalkuliaksi nimettyä matemaattista lukivaikeutta. Liisa Vesterinen toivoo, että lukivaikeudet opittaisiin tunnistamaan nykyistä varhemmin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle