Uusimmat artikkelit
Eropäiväkirjat-sarja kertoo yhden elämän lopusta – ja uuden alusta Yle Areenassa 19.10.
Eropäiväkirjat seuraa, miten elämän suuresta kriisistä selviää
Ylen kysely: puoluekanta vaikuttaa huomattavasti parisuhdemarkkinoilla – katso tästä, ketkä eivät olisi valmiita seurustelemaan kanssasi
Tässä jutussa poliittisesti eri tavoin ajattelevat pariskunnat kertovat, miten eri mieltä olevan kumppanin kanssa voi elää sovussa. Katso jutusta, miten sinuun suhtauduttaisiin parisuhdemarkkinoilla.
Suomessa erotaan yleisimmin elokuussa – Turun ensi- ja turvakodissa tiedetään miksi
Kesälomien jälkeinen eropiikki näkyy Turun ensi- ja turvakotiyhdistyksessä lisääntyneinä yhteydenottoina ja normaalia pidempinä jonoina.
Heinäkuu on maistraattien superkuukausi: pareja vihitään jopa vartin välein
Heinäkuun aikana Helsingissä toteutetaan satoja siviilivihkimisiä. Avioparit maistraatin ovella perjantaina eivät tienneet ruuhka-ajasta.
Julia Thurénin kolumni: Puoliso ei saa päättää toisen palkasta
Rahariita muuttuu taloudelliseksi väkivallaksi, kun toinen osapuoli valitsee vahingoittaa toista rahan avulla. Tilanne pitää tunnistaa, jotta sen voi lopettaa, kirjoittaa Thurén.
Boomerit rikkovat ikääntyvien parisuhteiden normeja: ”Mun luona ei sitten olla ilman kalsareita”
Yhä enemmän on parisuhteita, joissa asutaan erillään. Ne muuttavat käsitystämme eri ikäryhmille sopivasta käyttäytymisestä. Tutkijoiden mukaan ikääntyvän väestön parisuhteista tiedetään liian vähän.
Aito Avioliitto ei päässytkään vuokralle haluamaansa tilaan – varaus peruttiin yhdistyksen arvojen takia
Kalliolan Setlementtitalo aikoo vastedes selkeyttää tilavaraustensa ehtoja. Aito Avioliitto pitää tapahtunutta epäasiallisena ja syrjivänä.
Sateenkaaripareja vihkineitä pappeja ei ole viime vuosina rangaistu, mutta ”harmaa alue” repii kirkkoa yhä
Kiista samaa sukupuolta olevien vihkimisestä on vellonut kirkon sisällä jo vuosia. Piispainkokous valmistelee uutta esitystä asiasta, ja se voisi valmistua uudelle kirkolliskokoukselle ensi keväänä.
Viro sallii ensimmäisenä Baltian maana samaa sukupuolta olevien avioliitot
Parlamentin tänään hyväksymä uusi perhelaki astuu voimaan ensi vuoden alussa.
Äiti vihki poikansa homoliittoon kirkossa – siitä seurasi kaksi kantelua ja uhkauksia
Sosiaalisessa mediassa kuohahti, kun kävi ilmi, että ylivieskalainen kirkkoherra Eija Nivala vihki poikansa ja tämän miesystävän. Hänestä tehtiin kaksi kantelua Oulun hiippakuntaan.
Historiallinen käänne: Miehen sukunimen valitsi viime vuonna enää alle puolet aviopareista
Avioparien sukunimivalinta vapautui vuonna 1986. Muuhun kuin miehen sukunimeen päätyy nykyään noin 53 prosenttia naimisiin menevistä.
Harjun seurakunta avaa ovensa sateenkaaripareille – kappalainen: ”On toista ihmistä rakastavaa, ettei vihkimistä suljeta keneltäkään pois”
Tamperelaisen Harjun seurakunnan tilat ovat käytettävissä vihkimisen, avioliiton siunaamisen ja hääjuhlan järjestämiseen kaikille pareille heidän sukupuoleensa katsomatta.
Oletko tehnyt tai harkitsetko avioehdon tekemistä? Kerro kokemuksestasi Ylelle
Yle etsii haastateltavaksi avioehdon tehnyttä tai avioehdon tekemistä harkitsevaa henkilöä tai pariskuntaa.
“Mitäpä tässä suotta odottamaan”, sanoo morsian Nani Alanen helposti muistettavasta vihkipäivästä ja menee töistä suoraan alttarille
Kajaanilaiset Nani Alanen ja Jere Tikka suunnittelivat jo juhannushäitä vuodelle 2024, mutta päättivätkin tarttua toisenlaiseen tilaisuuteen. Moni muukin kaivertaa sormukseen 2.3.2023.
Suurin osa eteläpohjalaislapsista asuu aviopariperheissä
Kaikki neljä pohjalaismaakuntaa ovat Tilastokeskuksen aviopari-tilaston kärjessä.
Mies lähti kalaan eikä vastannut enää puhelimeen – yhdessä yössä Jarna Sipposesta tuli yksinhuoltaja, eikä kukaan neuvonut, mitä tehdä
Moni nuori leski kokee jääneensä yksin ja ilman apua. Kun toinen kuolee, edessä on suru, järkytys ja paperisota, johon ei valmista mikään. Järkytyksen keskellä ei ole aina voimia hakea apua.
Amandalla, 31, on tuhansia tykkäyksiä Tinderissä, mutta tarjolla vain satunnaista säätöä – artesaanideittipalvelu lupaa apua deittailu-uupumukseen
Janakkalalaiset yrittäjät perustivat palvelun, joka etsii pysyvää parisuhdetta kaipaavalle kumppaniehdokkaan ja järjestää treffit. Pettymys perinteisiin deittipalveluihin näkyy väsymyksenä ja turhautumisena.
Savonlinnan kirkoissa saa nyt rukoilla samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja puolesta
Pastoraalisen ohjeen mukaan rukouksissa on pidettävä huoli siitä, etteivät ne rinnastu avioliiton vihkimiseen tai siunaamiseen.
Indonesian seksikiellon pelätään karkottavan turisteja – Balin-lomailijoilla ei ole hätää, sanovat asiantuntijat Ylelle
Indonesiassa on käynnissä nuorten ja vanhojen sukupolvien välinen vääntö, jonka vanhat ovat voittamassa, sanoo indonesialainen tutkija.
Cassandra, Tiina ja Sampo ovat kaikki pettäneet kumppaniaan: ”En kanna syyllisyyttä siitä, että olen pettänyt”, Tiina pohtii
Tiina ei tunne pettämisestä syyllisyyttä, Sampo ei ole vielä osannut pyytää anteeksi ja Cassandran suhde jatkui pettämisen jälkeen.
Mattilat tuskastuivat 600 kilometrin viikoittaiseen harrastusmatkaan, nyt perhe asuu kahdessa kodissa tuntien ajomatkan päässä toisistaan
Lahjakkaiden lasten harrastaminen voi pakottaa perheitä asumaan erossa toisistaan. Mattilan perheessä tytärten viulunsoitto jakoi arjen Uuraisille ja Porvooseen.
Perheasioiden neuvottelukeskuksessa on tungosta
Seurakuntayhtymän perheneuvontapalveluilta kysytään eniten apua parisuhteen vuorovaikutusongelmiin.
Perheneuvontaan pitkät jonot Turussa – loma-aika nostaa edelleen ongelmat esiin
Perheneuvojan mukaan pariskunnat hakevat apua liian myöhään. Eniten hiertävät kommunikaatio-ongelmat.
Mirja Kultasaaren lopullinen päätös avioerosta kypsyi ennen koulujen alkua – "Kumpikaan meistä ei aikuisena tarvinnut kämppäkaveria"
Elokuu ja alkusyksy on vilkasta aikaa parisuhdeneuvonnassa, kun moni pari pohtii eroa kesälomien jälkeen. Esimerkiksi Joensuussa seurakunnan tarjoamassa keskusteluavussa on nyt noin kahden kuukauden jonot.
Laura Hallamaan kolumni: Nauroin "bridezilloille", kunnes aloin järjestää omia häitäni, eikä naurata enää
Ei ole olemassa hirviömorsiamia. On vain stressaantuneita morsiamia, joiden jokainen toive nähdään bridezillailuna, kirjoittaa Hallamaa.
Sunnuntai 3.7.2022
Terveydenhuollon sijaispula. Droonit. Elokuvateatterit. Avioehdot. Kuiva maasto. Sää.
Naisen kanssa avioitunutta naispastoria ei valittu Jokioisten kirkkoherraksi – epäilee tulleensa syrjityksi
Terhi Latvalan mukaan muun muassa hänen seksuaalinen suuntautumisensa ja perhesyyt vaikuttivat viran täyttöön.
Häitään vuosia siirtäneet rynnistävät nyt alttarille, hääpukuliike palkkasi jo lisää henkilökuntaa – hääpari: "Vihdoin naimisiin"
Pitopalvelussa on nyt puolet enemmän häätilauksia kuin koronavuosina. Hääpukuliikkeen ompelimon varausajat ovat täynnä. Mari Koivistoinen ja Heikki Pulkka ovat siirtäneet häitään jo kahdesti.
Kesähäät tulossa? Muistakaa hääkarkkien lisäksi myös avioehto
Avioerossa usein pahin yllätys liittyy rahaan ja sen jakoon. Siltä välttyy, kun tekee avioehdon. Jos ette pysty keskustelemaan avioehdosta, jättäkää häät väliin, suosittelee Puoli seiskan Matti Toivonen.
Lauantai 21.5.2022 (radio)
Keskustelut Turkin kanssa. Venäjän maakaasu. Avioliitot. Saksan myrsky. Suomen sää.
Johnny Deppin ja Amber Heardin taistelu oikeudessa on ollut poikkeuksellisen rumaa, ja nyt se lähenee loppuaan – tästä oikeusjutussa on kyse
Näyttelijät vaativat toisiltaan miljoonakorvauksia kunnianloukkauksesta ja herjauksesta. Oikeudessa on käsitelty lähisuhdeväkivaltaa, päihteiden käyttöä ja yleistä sekoilua.
Yle Ukrainassa: Pariskunnat kiirehtivät Kiovassa naimisiin – Ukrainan lipun väreihin pukeutunut morsian: "Huomisesta ei koskaan tiedä"
Sota on riisunut häistä ylimääräisen. Moni astelee vihille tavallisissa vaatteissa, jopa verkkareissa. Naimisiin voi mennä videon välityksellä, jos puoliso on rintamalla.

Perheen yhteinen sukunimi ei ole ikiaikainen perinne – moni muukin perheeseen liittyvä uskomus on sepitettä
Perinteistä perhemallia haikailevien olisi hyvä muistaa, että uusperheet, adoptioperheet ja huoltajuuskiistat eivät ole vain nykyajan ilmiöitä.
Sara Al Husaini pakotettiin naimisiin Irakissa: “Suomessa pakkoavioliittoa ei ymmärretä”
"Suomessa pakkoavioliittoa ei ymmärretä."
Etäyhteydet tulivat jäädäkseen Vaasan perheasiainneuvottelukeskuksessa – moni asiakas kokee sen hyväksi ja helpommaksikin tavaksi tapaamisissa
Viime vuonna etäyhteyksinä tapahtuneita asiakastapaamisia oli lähes kuusisataa, alkuvuoden aikana jo lähes sata. Pareja rasittaa samat asiat vuodesta toiseen, vuorovaikutusongelmat ja puhumattomuus.
Turun Martin seurakunta avaa tilansa sateenkaariparien vihkimiseen
Martin seurakunta on viides turkulainen seurakunta, joka on päättänyt avata tilansa samaa sukupuolta olevien parien avioliiton vihkimiseen.
Lopen seurakunnan kaikki kirkkotilat ovat myös sateenkaariparien käytössä
Lopen seurakunnan kirkkoherra ja kirkkoneuvosto päättivät yhdessä kirkkoneuvoston viimeisimmässä kokouksessa, että kirkkotilat ovat kaikkien parien käytössä.
Tuomiokirkkoseurakunta sallii samaa sukupuolta olevien vihkimisen Turun tuomiokirkossa
Turun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto hyväksyi sateenkaariparien vihkimisen äänin 12 – 1, yksi seurakuntaneuvoston jäsenistä äänesti tyhjää, ja yksi jätti eriävän mielipiteen päätöksestä.
Sateenkaariparit pääsevät jo ruotsiksi vihille Suomen kansallispyhäkössä, ehkä pian suomeksikin – Turun seudun seurakunnat avaamassa oviaan
Turun seudun seurakuntien seurakuntaneuvostot käsittelevät kirkkojen tilojen avaamista samaa sukupuolta oleville pareille. Vihkipappi täytyy hakea useimmiten edelleen niin kutsuttujen sateenkaaripappien joukosta.
Tämä hääpäivä ei helposti unohdu: Muoniossa kolme paria lipuu avioliiton satamaan päivämäärällä 22.02.2022
Sellaisiakin vuosia on ollut, jolloin Muonion kirkossa ei ole siunattu avioliittoon yhtäkään paria. Tänään kirkkoherra Anu Toivosella on edessään kiireinen ilta.
He sanovat tänään "tahdon" – nuoripari Paltamosta ja varttuneempi pariskunta Savonlinnasta paljastavat, miksi menevät naimisiin juuri 22022022
Maistraatissa kaikki vihkimisajat menivät kuin kuumille kiville. Kirkoissa palindromipäivän hääbuumi ei näy niin isosti.
Kempeleessä järjestetään seurakunnan ihka ensimmäinen vihkipäivä juuri "palindromipäivänä" – avioliittoon astuvia hemmotellaan mukaan otettavilla minihääkakuilla
Paikan päällä on myös mahdollisuus otatattaa hääkuva ja tilaisuus monikamerataltioidaan. Kempeleen seurakunnan yleiseen vihkitilaisuuteen osallistuu palindromipäivän 22022022 iltana kolme paria.
22.2.22 on päivämäärä, joka kaiverretaan moneen sormukseen – tänään saattaa olla vuoden suosituin vihkipäivä
Digi- ja viestintäviraston kaikki vihkiajat on varattu tänään koko maassa. Myös seurakunnissa järjestetään häätapahtumia.
Harvinainen päivämäärä 22.2.2022 sai kuopiolaisparit liikkeelle: yksistään Kuopiossa vihitään tänään tiistaina kuutisenkymmentä hääparia
Tänään poikkeuksellisen moni savolaispariskunta vihitään avioliittoon maistraatissa tai evankelisluterilaisessa kirkossa.
Monissa seurakunnissa keskustellaan taas siitä, kenelle kirkkovihkiminen kuuluu – homoparien vihkimistä vastustanut aloite kumottiin Oulussa
Oulun tuomiokirkkoseurakunta äänesti eilen siitä, saavatko samaa sukupuolta olevat parit yhä mennä naimisiin seurakunnan tiloissa. Samankaltaisia tasa-arvoiseen avioliittolakiin liittyviä tilakysymyksiä käsitellään nyt seurakunnissa ympäri Suomen.
Koronapelko haihtumassa – vihkialttari kutsuu jälleen hääpareja
Vihkimisiä on seurakunnista ensi kesäksi varattu tavanomaisen kesän vauhdilla. Näyttää siltä, että parien koronapelko on katoamassa, kerrotaan Hämeenlinna-Vanajan seurakunnasta. Myös Lahden seudulla on vihkimisiä varattu mukavasti.

Avioliitosta tuli nuorille aikuisille vähemmistön elämäntapa – jo sata vuotta povattu muutos toteutuu nyt ainakin osittain
Avoliitot, erillissuhteet ja muut perhemuodot ovat menneet avioliittojen ohi alle 40-vuotiaiden elämässä. Suomalaisilla on kuitenkin paljon "piilevää patriarkaalista ajattelua", sanoo tutkija.
Perhe-eläkeuudistus toi vuoden alusta myös avoleskille mahdollisuuden saada leskeneläkettä – avioleskien eläkkeen kesto rajattiin kymmeneen vuoteen
Ennen vuotta 1975 syntyneet aviolesket voivat edelleen saada leskeneläkettä loppuelämänsä ajan. Myös leskeneläkettä jo saavien tilanne pysyy ennallaan.
Riikka Suomisen kolumni: Vallalla on yhä romanttisen yksiavioisen rakkauden ihanne – mutta moni hakee sille vaihtoehtoa
Mistä on kyse avoimissa suhteissa?
Voiko yksi ihminen täyttää kaikkia toisen tarpeita? Kun Essi Miettinen, 29, päätti kokeilla avointa suhdetta, hän sopi kolme sääntöä kumppaninsa kanssa
Avoin suhde haastaa parisuhteen kirjoittamattomia sääntöjä.