Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Painonnostaja Teemu Roininen nostaa SM-kisoissa 2020.

Painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi ja yllättyi positiivisista vaikutuksista urheilemiseen – "Itselläni oli ennakkoluuloja"

Painonnostaja Teemu Roininen ja ultrajuoksija Juuso Simpanen ovat olleet jo vuosia vegaaneja. Samaan aikaan he ovat olleet myös huippu-urheilijoita.

Taru Lahti-Liukkonen puolustaa verkolla beach volleyn MM-kisoissa.

EM-kisojen supertapahtuma Ylen kanavilla! Tästä löydät EM-viikon suomalaisurheilijat ja lähetystiedot

Neljä vuotta sitten EM-viikkoa vietettiin kahdessa eri maassa seitsemän eri lajin voimin. Nyt EM-viikko Münchenissä, Saksassa kokoaa maanosan parhaimmistoa yhteen yhdeksästä eri lajista.

Elisabeth Rehn katsoo kameraan ulkona.

Elisabeth Rehn ja muut urheilussa vaikuttaneet naiset ottavat kantaa valtapelin pimeään puoleen: "Hyvä veli -kerhoille on saatava loppu"

Kirjeen allekirjoittaneet urheilujohdon tehtävissä toimineet naiset listaavat kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä, epätasa-arvoisesta kohtelusta sekä miesten saunailloissa tekemistä päätöksistä.

Antti Kurvinen.

Suomenmaa: Ministeri Kurvinen peruu Pekingin-matkansa karanteeniriskin takia

Kurvisen mukaan kyseessä ei ole Suomen poliittinen boikotti.

Annika Schleu tävlar i modern femkamp.

Viisiottelun suomalaisurheilijoilta avoin kirje lajiliitolle – vetoavat ratsastuksen puolesta

Nykyaikaisen 5-ottelun suomalaiset kärkiurheilijat eivät hyväksy ratsastuksen poistamista lajista. Urheilijat vetoavat kotimaista lajiliittoa toimimaan asiassa.

Suuri aavikkoseikkailu alkaa itsenäisyyspäivänä

Suomalaismies juoksee joulukuussa maailman suurimman hiekka-aavikon halki – Yle seuraa Jukka Viljasen suoritusta jopa askeleen tarkkuudella

Yle on kehittänyt yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa ainutlaatuisia menetelmiä, joiden avulla seikkailujuoksija Jukka Viljasen uskomatonta suoritusta voi seurata askel askeleelta.

Topias Palmi

Korona iski rajusti nuoriin ja terveisiin huippu-urheilijoihin – kolme suomalaista kertoo pysäyttävät tarinansa kamppailusta jälkitautia vastaan

Edes nuoret huippu-urheilijat eivät välttämättä säästy koronan vakavalta tautimuodolta. Meneillään olevan suomalaistutkimuksen mukaan urheilijat toipuvat koronasta kuitenkin keskimäärin nopeasti.

Japanilainen jalkapalloilija Rinsei Ito on puhunut julkisesti lapsiurheilijoiden kohtaamaa väkivaltaa vastaan.

Joukkuekavereiden itsemurhapuheet saivat nuoren jalkapalloilijan toimimaan rajua simputusta vastaan – Japanin urheilumahdin pimeästä puolesta puhuu vain harva

Kesällä järjestetyt Tokion olympialaiset olivat Japanille urheilullinen jättimenestys. Urheilumahdin taustalla on kuitenkin ilmiö, josta maan vallanpitäjät pysyvät vaiti.

Naisten jalkapallon pääsarjan joukkueista suurin osa pk-seudulla: "Olisiko maakunnissa syytä tehdä vähän enemmän työtä?"

Miksi urheiluyhteisö ei noussut barrikaadeille 11,9 miljoonan euron menetyksen edessä? "Ei sattunut olemaan pääministerin bileitä alla"

Jälkihien urheiluasiantuntijoiden mukaan urheiluväki ei reagoinut riittävän nopeasti ja näyttävästi, kun Sanna Marinin hallitus oli leikkaamassa urheilun tukirahoja.

Kuvassa Tampereen Pyrinnöstä kvartetti.Etualalla Vilma Itälinna ja Saga Vanninen, taustalla Maria Huntingtona ja Miia Sillman.

"Logo rintaan ja eurot tilille -sponsorointi on nykyään harvinaista" – urheiluseurat tarjoavat yhteistyökumppaneilleen näkyvyyden lisäksi elämyksiä

Tarpeeksi merkittävä sponsorisopimus ja kansainvälinen näkyvyys voivat saada seuran harkitsemaan oman nimen vaihtamista. Esimerkiksi Valepa pelaa kansainvälisissä otteluissa nimellä Ford Store Levoranta Sastamala.

Golden Spirit Whitelighters kuvassa.

Suomen juniorit näyttivät mallia – kultaa cheerleadingin MM-kisoista!

Suomi on voittanut ensimmäistä kertaa cheerleadingin junioreiden maailmanmestaruuden. Kilpailu käytiin poikkeuksellisesti virtuaalitoteutuksena.

Suomen cheerleading-maajoukkue seuraa Helsingissä videomateriaalia joukkueiden kilpasuorituksista. MM-kilpailut järjestetään ensimmäistä kertaa virtuaalitoteutuksena.

Yhdysvaltojen mestaruusputken katkaissut naisten cheermaajoukkue voi vain jännittää sunnuntaita – MM-kisat järjestetään virtuaalisesti

Cheerleadingin maailmanmestaruudet ratkeavat viikonlopun virtuaalikilpailuissa. Suomi tavoittelee naisten cheersarjassa kolmatta perättäistä voittoa.

Squaw Valley isännöi talviolympialaisia 1960.

Talviolympialaisia vuonna 1960 isännöinyt hiihtokeskus vaihtoi rasistisena pidetyn nimensä

Squaw Valleyn hiihtokeskuksen nimessä esiintyvää sanaa "squaw" on pidetty alkuperäisväestöä loukkaavana vuosikymmenien ajan. Hiihtokeskus vaihtoi nimensä alkuperäiskansan painostuksesta.

Lasse Kurvinen

Veteraani-ikäinen Lasse Kurvinen puolustaa flat trackin maailmanmestaruuttaan – tällaisesta moottoripyörälajista on kyse

Moottoripyöräilylaji flat trackin ensimmäinen maailmanmestaruus jaettiin vasta viime syksynä. Sen voitti suomalainen Lasse Kurvinen ja nyt hän puolustaa mestaruuttaan.

SM-viikon palkintopystejä.

Kesän 2023 SM-viikko järjestetään Lahdessa

Yle Urheilulla on ollut alusta lähtien vahva rooli SM-viikolla ja Ylen kanavien kautta lajit ovat tavoittaneet useita satoja tuhansia silmäpareja myös kotikatsomoissa.

Henna Blomroos frisbeegolfin kotimaisen kiertueen avauskilpailussa Helsingissä 16. toukokuuta 2021.

Suomeen tuplakultaa frisbeegolfin EM-kisoista

Niklas Anttila ja Henna Blomroos juhlivat Euroopan mestaruutta Tshekissä.

Tuomo Karila painimatolla vastustajan päällä.

Nestehukkaa ja rajuja tyhjennysharjoituksia – suomalaisurheilijat kertovat rääkistä, johon keho on pakotettu historian saatossa tulosten toivossa

Suomalaisten olympiaurheilijoiden käytössä ollut ravitsemustietous ja keinot kilpailuun valmistautumiseen ovat vuosikymmenten varrella eläneet ajan mukana.

Muumit piirretään Muumilaaksossa liitutaululle, mutta rinnalle syntyy usein Pikachu ja Doraemon.

"Pikku-Myy sanoo mitä haluaa, japanilaisille se ei ole mahdollista" – Tokion muumimaailman suunnittelija haluaa kertoa Muumien olevan muutakin kuin söpöjä hahmoja

Japanin Muumilaaksosta haluttiin tehdä paikka, joka esittelee Tove Janssonin taidetta ja tarjoaa elämyksiä luonnossa. Suunnittelija kertoo, että siitä haluttiin tehdä eräänlainen Disneylandin vastakohta, jossa kiireisetkin japanilaiset saavat rauhoittua.

Yukata-asuun pukeutunut nainen juhlii festivaalilla Japanissa.

Olympialaisiin valmistautuvassa Tokiossa pelätään ennätyshelteitä – japanilaiset viilentyvät äänillä, väreillä ja kauhutarinoilla

Japanissa on totuttu kuumuuteen, mutta sitä vastaan käydään kaikilla tavoin. Länsimaisittain japanilaisilla on erikoisia tapoja viilentyä.

Robert Helenius bredvid en boxningssäck.

Päivittäin hurjan määrän lihaa syövä Robert Helenius on ääriesimerkki – asiantuntija kertoo, miten aktiivisen liikkujan kannattaa syödä

Nyrkkeilijä Robert Helenius kertoi syövänsä joka aterialla 400 grammaa jauhelihaa. Ravitsemusterapeutti Petteri Lindblad muistuttaa, että yli puoli kiloa punaista lihaa viikossa on terveysriski.

Nuuksio Backyard Ultra 2021: reittiesittely

Ensin oli majavalive ja sitten tuli juoksulive – Yle kokeilee uudenlaista mobiilituotantoa juoksukisassa, joka päättyy vasta kun yksi juoksija on enää jalkeilla

Yle Urheilu ja tapahtumat kehittää uusia tuotantotapoja. Viikonloppuna kokeillaan ultrapitkää ja ultrakevyttä mobiilituotantoa, jossa seurataan kymmeniä tunteja kestävää juoksukilpailua.

Salibandy kuvitus

Korona-avustus myönnettiin 295 urheiluseuralle – avustuksen suuruus vaihtelee 2000 ja 30 000 euron välillä

Urheiluseuroille myönnettiin korona-avustuksina lähes 3,7 miljoonalla eurolla. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 424.

Juoksijoiden siluetteja

Tutkimus: Harva suomalainen yksilölajin maajoukkueurheilija saa päätulonsa urheilusta – jopa puolet käy töissä

Kihun kyselytutkimuksen mukaan suomalaisurheilijat treenaavat keskimäärin vain viitisentoista tuntia viikossa. Esteenä menestymiselle urheilijat kokevat kuitenkin liian pienen taloudellisen tuen ja huonot harjoitteluolosuhteet.

Antti Vikström jousiammunnan olympiakarsinnassa

Lääkäri Vikströmin unelma on sijoittua olympialaisissa isäänsä paremmin – kisapaikan varmistuminen tuntui hienolta: "Sellaista ei voi montaa kertaa elämässään kokea"

Antti Vikström hankki olympiapaikan jousiammuntaan. Toisen polven olympiaedustaja Vikström työskentelee lääkärinä Haapaveden terveyskeskuksessa.

Jousiampuja Antti Vikström 2019.

Jousiampuja Antti Vikström tähtäsi Tokion olympialaisiin viimeisessä karsintakilpailussa

Antti Vikström hankki Suomelle maapaikan olympialaisiin viimeisessä mahdollisessa kilpailussa. Vikström oli Pariisin olympiakarsintaturnauksessa kolmas.

Sulkapallomailoja rivissä maassa.

SM-viikolla mukana ennätysmäärä lajeja – kisat laajasti Ylen kanavilla

Ensi kesän SM-viikolla kilpaillaan SM-mitaleista neljän päivän ajan maalla, vedessä ja ilmassa.

Emmi Peltonen på tävlingsis i OS 2018.

Emmi Peltonen jäi ilman urheilija-apurahaa – ei lähettänyt hakemustaan ajoissa

Pikajuoksija Lotta Kemppinen sai urheilija-apurahaa talvilajien tukipäätöksien yhteydessä. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi 20 000 euron potin 12 urheilijalle. Katso kaikki apurahoja saaneet tästä.

Koskimeloja Iisa Mäenpää meloo kosken pärskyissä

Aivokuumeen selvittänyt Iisa Mäenpää, 21, on ainoa suomalaisnainen hurjassa ja näyttävässä lajissa – unelmoi vaikeiden aikojen jälkeen vuodesta 2024

Kanoottipujottelija Iisa Mäenpää on kohdannut aivokuumeen ja tasapainohermon tulehduksen. Ne eivät pysäyttäneet sinnikästä hurjapäätä.

Näkymiä uudistuvasta Yle-palvelusta

Ylen urheilupalvelu uudistuu – yle.fi/urheilu ja Yle-sovellus ovat lippusi parhaille paikoille kaikkien aikojen arvokisakesään

Uudistuksen myötä yle.fi/urheilu on entistä tiukemmin hetkessä kiinni. Lisäksi urheilupalvelu on jatkossa käytössä myös Yle-sovelluksessa.

Remontissa oleva Olympiastadionin katsomo ja kenttä.

Olympiastadionin remonttibudjetti ylittyi roimasti – valtio ja Helsingin kaupunki maksavat lähes 80 miljoonan euron lisälaskun puoliksi

Maan hallitus esittää tänään julkistamassaan lisätalousarviossa noin 38 miljoonan euron rahoitusta Helsingin Olympiastadionin ylittyneen remonttibudjetin kattamiseen. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi jo aiemmin oman osuutensa lisälaskusta.

Max Sjövall LPLK

Suursuosioon nousseen urheilulajin suomalainen ykköspelaaja on tuntematon mestari – tällaista on elämä padelin huipulla

Max Sjövall on Suomen ykköspelaaja padelissa. Moninkertainen Suomen mestari tähyää lajissa kansainvälisille kentille.

Skeitin SM, toukokuu 2021.

Hengästyttävää temppujen ilotulitusta ja villejä voitonjuhlia – katso näyttävät kuvat ja videot skeittauksen SM-kisoista

Rullalautailun eli skeittauksen SM-mitalit ratkottiin kuluvana viikonloppuna Tampereella. Mukana nähtiin niin lajin vanhoja konkareita kuin tulevaisuuden tähtiä.

Jaakko Ojanen streetin Suomen mestariksi

Katso parhaat palat skeittauksen SM-kisojen streetin finaaleista

Yle näytti skeittauksen SM-kilpailut Yle Areenassa. Tästä jutusta löydät parhaat palat ja kokonaiset lähetykset skeittauksen SM-tapahtumasta.

Skeittauksen SM: Park finaalit, naiset

Katso tallenne: Skeittauksen SM-finaalit alkoivat Tampereella

Yle välittää skeittauksen SM-kilpailut Yle Areenassa. Perjantain naisten parkin finaalin voi katsoa uusintana oheisesta videosta.

skeittaus pääkuva

Haluatko aloittaa uuden harrastuksen tai alkaa seurata skeittausta? Lähes kuka tahansa voi oppia uuden olympialajin termit ja perustemput

Rullalautailu eli skeittaus on tuhansien mahdollisuuksien laji, joka sopii nuorisoimagostaan huolimatta kaiken ikäisten harrastukseksi.

Lapset ja nuoret palaamassa urheilukentille

Toukokuu tuo tullessaan odotettuja vapautuksia nuorten liikuntaharrastuksiin – kävimme katsomassa nuorten tunnelmia vappupäivänä

Vappupäivän treeneissä oli totuttua enemmän väkeä, kun teini-ikäisten harrastuksia koskevia koronarajoituksia on alettu purkaa asteittain. Yle Urheilu kävi seuraamassa nuorten tunnelmia, videossa äänessä Akseli Kiviranta, Laura Kontola ja Kristiina Riiali.

Poika hyppii jättipalloilla.

Ministeriö myönsi 408 hankkeelle yhteensä 4,5 miljoonan euron seuratuen

Seuratuella kehitetään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia ja tuetaan seurojen elinvoimaisuutta.

Kuvituskuva

Hallitus esitti liikunnalle 18,5 miljoonan euron tukipakettia – puolet potista liikunta- ja urheiluseuroille

Hallitus on sopinut kulttuuri- ja tapahtuma-alan sekä liikunnan ylimääräisestä lisätalousarviosta.

SM-liigan pudotuspelit, hiihtokauden summaus, huumevyyhti ja olympiapurjehdus

Urheiluasiantuntijat perkasivat hiihtotalven – kausi sisälsi iloja ja herätti kysymysmerkkejä: "Paljastaa totuuden, mikä on hiihdon tila tällä hetkellä"

Urheiluasiantuntijat summasivat päättyneen hiihtokauden Ylen aamun Jälkihiessä. Katso koko keskustelu pääkuvaa klikkaamalla.

Göran Hellberg

Suomen ensimmäinen kisapappi Göran Hellberg on kuollut

Hellberg oli urallaan urheilijoiden tukena lähes 50 arvokisoissa.

Tankotanssin maailmanmestarin Oona Kivelän kommentit heti esiintymisen jälkeen.

Tankotanssimestarin varjossa piileksi yksinäinen ja onneton työmyyrä – Oona Kivelä saavutti kaiken, mutta joutui pistämään elämänsä tauolle löytääkseen rauhan

Oona Kivelä valloitti tankotanssimaailman ja marssi mestaruudesta mestaruuteen. Samalla mieli synkkeni vuosi vuodelta.

Stefanie Hagelstam ei välittänyt kehon varoituksista - romahti jatkuvan ylirasituksen, pelon ja surun murtamana

Stefanie Hagelstam ei kuunnellut kehon varoituksia – romahti jatkuvan ylirasituksen, pelon ja surun murtamana: "Uupumus opetti uskomattoman paljon"

Stefanie Hagelstam pakeni äidin kuoleman jälkeistä suruaan crossfitsalille. Sportliv-sarjassa hän kertoo, kuinka uupui niin paljon, ettei enää jaksanut nousta sängystä ylös. Ja kuinka lopulta nousi jaloilleen.

Jalkapallo, kuvituskuva

Urheiluseurat saivat lähes kaksi miljoonaa koronatukea

Avustuksella turvataan urheiluseurojen toimintaa sekä lasten ja nuorten tavoitteellisen kilpa- ja huippu-urheilun edellytyksiä poikkeusaikana

Arthur Guérin-Boëri sukeltaa jään alla giffissä

Katso videolta, kuinka ranskalaissukeltaja teki Heinolassa uskomattoman suorituksen – sukelsi jään alla märkäpuvussa 120 metriä

Arthur Guérin-Boërin ennätys ei ole vertailukelpoinen Johanna Nordbladin ennätyssuorituksen kanssa.

Sami

Sami Romppaiselle kiipeily on elämäntapa, mutta lajin ammattimaistuessa siitä on tullut myös työtä – entistä useampi kiipeilee vain sisätiloissa

Kiipeily on kehittynyt harppauksin viime vuosina ja laji nähdään ensi kertaa myös olympialaisissa.

salonen

Olympiakomitea vetosi päättäjiin lasten liikunnan puolesta

Olympiakomitea on huolestunut rajoitusten vaikutuksista lasten liikuntaan.

Pukki Pohjanpalo

Jääkiekko yhä suomalaisten suosikkilaji, jalkapallo kovassa nousussa

Tutkimuksessa kartoitettiin, mitkä ovat suomalaisia eniten kiinnostavia urheilulajeja.

Freeskissä vaarallisennäköinen loukkaantuminen

Freeskin maailmancupissa järkyttävä kaatuminen – 22-vuotias laskija heilutti kättään piinaavien hetkien jälkeen

Colin Wili, 22, kaatui viimeisessä hyppyrissä freeskin maailmancupissa Aspenissa.

Johanna Nordblad

Hyytävän maailmanennätyksen tehnyt ihmenainen paljastaa rajun urheilulajinsa salat – kertoo, miksi ennätys kuuluu Suomeen: "Meillä mummotkin vetävät kylmässä avannossa"

Jäänalainen pituussukellus ei ole enää pelkästään Guinnessin ennätyskirjan asia, sillä harvemmin otsikoisssa nähty eksoottinen laji on saanut virallisen urheilustatuksen arvon.

Yle Urheilun logo ja etusivu

Uudistamme Ylen urheilupalvelua – lajien tuunaus poistuu

Yle Urheilun verkkopalvelu uudistuu kevään 2021 aikana.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle