Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kansanmusiikkipitäjässä tiedetään, miten lapset saadaan soittamaan läpi elämän – 40 vuotta sitten kehitetty näppäripedagogiikka on kovassa nosteessa

Kaustislainen näppäripedagogiikka on saanut Suomen Kulttuurirahaston apurahan, jonka avulla toimintaa voidaan laajentaa.

Korona leikkasi konservatorion hakijamääriä selvästi – monessa oppilaitoksessa ja seurassa nuorten harrastusinto säilyi

Moni nuori aloittaa harrastuksen tänä syksynä normaalisti koronasta huolimatta.

Ylä-Savon musiikkiopistolle koronatukea – alentaa oppilasmaksuja perheiltä, joilta korona on vienyt tuloja

Koronapandemia vaikutti oppilaiden perheiden sekä ylläpitäjäkuntien talouteen.

Keski-Karjalan musiikkiopisto kehittää etäopetusta koronatuella

Musiikkiopisto sai valtiolta tuntuvan lisärahoituksen toimintansa turvaamiseen epidemiatilanteessa.

Musiikkiopiston valintakokeet jäivät väliin – ei merkittävää vaikutusta hakijamääriin Riihimäellä

Normaalisti oppilasvalinnat julkistetaan kesäkuussa. Tänä vuonna ilmoitus siirtynee elokuuhun.

Musiikkiväki iloitsee: konservatorion rakennustyöt käynnistyvät Joensuussa

Maanrakennustyöt yliopiston Carelia-salin vieressä alkavat toukokuussa. Uusien tilojen pitäisi valmistua ensi vuonna.

Hämeenlinnan Sibelius-opisto valitsee ensi vuoden musiikin opiskelijat ilman pääsykoetta

Oppilaat valitaan musiikin opetukseen ja kuoroon ilmoittautumisjärjestyksessä.

Musiikin osittainen etäopetus saattoi tulla jäädäkseen Keski-Pohjanmaan Konservatoriolle

Etäopetuksessa on huomattu, että oppilaat ovat harjoitelleet aiempaa innokkaammin.

Keski-Karjalan musiikkiopisto siirtyy etäopetukseen, käytössä useita verkkokanavia

Monet lasten harrastukset ovat jääneet pakkotauolle, kun harjoituspaikkoja on suljettu. Musiikissa etäopetuskin onnistuu.

Musiikkineuvos Klaus Järvinen on kuollut

Klaus "Klasu" Järvinen tuli tunnetuksi television Levyraadin tuomarina 1976–1989.

Youtube on muusikolle inspiraation lähde, mutta kaikkea näkemäänsä ei kannata matkia – Kuopion viulukilpailun tuomari Elina Vähälä: "Pitää osata olla lähdekriittinen"

Uusi viulistisukupolvi on aiempaa tyylitietoisempi, arvioi Kuopion viulukilpailun tuomariston puheenjohtaja Elina Vähälä.

Kemin kaupunginorkesterin kohtalo edelleen kysymysmerkki – päätös lakkauttamisesta siirtyy ensi vuoteen

Asiasta päätetään vasta kun tiedetään, miten lakkauttaminen vaikuttaisi valtionosuuksiin.

Joensuu otti aikalisän konservatorion vuokra-asiassa

Vuokraisännäksi ja tulevan konservatoriorakennuksen omistajaksi on vaihtunut ruotsalainen Hemsö.

Suomen Pankin entinen pääjohtaja Erkki Liikanen kehuu peruskoulua kulttuurikasvattajana: "Elämän moninaisuuteen kuuluu myös monipuolinen sivistys ja kulttuuri"

Kulttuurilla ja musiikilla on valtava merkitys ihmisten arjessa. Ne lisäävät hyvinvointia ja tasaavat ihmisten sosiaalista epätasa-arvoisuutta.

Kulttuuriväki puolustaa Kemin kaupunginorkesteria – lakkauttaminen tekisi loven myös Meri-Lapin musiikkiopetukseen

Kulttuuri- ja tiedesäätiö Kemi 2000 ja Meri-Lapin jousikvartetti painottavat orkesterin tärkeyttä musiikkikoulutuksessa.

Kansalaisopistot yhteen tai ainakin toimintaa tiiviimmäksi Riihimäen seudulla?

Riihimäen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan nimittämän työryhmän on tarkoitus selvittää kansalaisopistojen yhdistämisen edut ja haitat.

Kankaanpään Seutu: Kankaanpään ja Parkanon musikkiopistot yhteen?

Kankaanpään ja Ylä-Satakunnan musiikkiopistojen yhdistämisestä on käyty alustavia neuvotteluja.

Perinteiset instrumentit pitävät pintansa musiikkiopistoissa

Musiikin opiskelu ja harrastaminen musiikkiopistoissa on ylipäätään säilyttänyt suosionsa.

Tornion pop & jazz -konservatorio avaa ovet työssäkäyville aikuisille

Aikuisopinnot räätälöidään tarpeen mukaan, joten opiskelu onnistuu myös työn ohessa. 

Suomalaisen musiikkikampuksen laajennustyöt alkavat

Jyväskylässä Pitkäkadulla sijaitseva musiikkikampus saa laajennuksessa kaksi lisäosaa.

Suunnitteletko lapsellesi musiikkiharrastusta? Muista ainakin nämä asiat: Kehu lasta oikealla tavalla ja osallistu, mutta älä tyrkytä

Musiikillisissa taidoissa voi kehittyä periaatteessa mille tahansa tasolle riippumatta siitä, missä iässä harjoittelu on aloitettu, sanoo asiantuntija.

Musiikkiopisto luopui kokonaan pääsykokeista – musikaalisuustestillä on vaikea mitata motivaatiota

Imatran Musiikkiopisto ottaa jatkossa oppilaat ilmoittautumisjärjestyksessä. Koko musiikkiopistojen pääsykoejärjestelmä on isossa murroksessa.

Kaustisen musiikkilukion sisäilma ajaa oppilaita ja opettajia evakkoon

Kunta on jo varautunut tälle vuodelle lukion remonttiin tai uusien tilojen rakentamiseen.

Konservatorion uusille tiloille viritellään jo alkusoittoa

Joensuun kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen, että tilojen suunnittelua Carelia-salin yhteyteen jatketaan.

Luostarivuoren koulun ahdisteluväitteissä ryvettynyt musiikinopettaja lähtee eläkkeelle Kaarinassa

Musiikinopettaja on ollut pitkään virkavapaalla. Hän on nyt ilmoittanut Kaarinalle siirtyvänsä eläkkeelle.

Ankara soitto-ope on enää muisto – nyt konserteissa soitetaan Cheekiä eikä kaikista yritetä leipoa ammattimuusikkoa

Aiemmin musiikinopetuksessa vain parhaat päästettiin esiintymään. Nyt lavalla nousevat kaikki, sillä se motivoi harrastamaan.

Kokkola-palkinnot Gun-Maj Peltoniemelle ja Keski-Pohjanmaan konservatorion Jousiorkesterille

Kokkola päätyi 2018 kiittämään Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin entistä intendenttiä elämäntyöstä. Konservatorion Jousiorkesteri puolestaan ansaitsee kunniaa musiikkikasvatuksellaan.

Musiikkiopistojen ja soittotuntien suosio pitää pintansa maakunnassa

Piano ja viulu ovat suosituimpia soittimia.

Dosentti Esa Lilja: Suomalaisen metallimusiikin menestystarina juontaa juurensa tasa-arvoiseen musiikkikoulutukseen

Metallibändejä on Suomessa asukasta kohden enemmän kuin missään muualla maailmassa. Ei siis ihme, että Helsinkiä on toisinaan kutsuttu metallimusiikin maailman pääkaupungiksi. Metallimusiikin ympärille syntynyttä alakulttuuria hyödynnetään jopa Suomen maakuvan rakentamisessa. Nyt myös akateeminen maailma on löytänyt metallin tutkimuksen.

Musiikinopetus on vaikeaa ja sen taso heittelee – siksi yliopistossa keksittiin matto, joka laittaa lapset laulamaan ja hyppimään

Jyväskylän yliopistossa kehitettyyn musiikkimattoon voi ohjelmoida mitä tahansa ääniä. Sitä voi soittaa tai käyttää apuvälineenä musiikinopetuksessa.

Researcher: Time to unmask Finland’s blackface Christmas tradition

The time is here for the Netherlands’ controversial Black Pete Christmas tradition, in which whites don blackface to masquerade as Santa Claus' servant. Finland has a similar seasonal blackface tradition that is rarely discussed.

Pitkän linjan ammattilainen kertoo, mikä suomalaisessa musiikinopetuksessa mättää: "Omaan työhön on uskottava, muuten on parempi lopettaa"

Juuri eläköityneen kuopiolaisen musiikinlehtori Matti Sariolan mielestä musiikinopettajan täytyy jatkuvasti seurata nuorisokulttuuria ja päivittää päätään.

Kankaanpään musiikkiopiston pilkotut tilat eivät ole käyttäjien mieleen: "Pelkään, että asiakkaat häipyvät"

Sisäilmaongelmista kärsivän Kankaanpään musiikkiopiston tilat joudutaan sulkemaan. Kaupunki aikoo hajauttaa opetuksen useaan eri rakennukseen.

Ahkerat lapset harjoittelivat väsymättä, silti oppi ei mennyt perille – soitonopettaja ihmetteli syytä ja ryhtyi ratkomaan oppimisvaikeuksia

Johanna Hasu kirjoittaa oppikirjan, joka auttaa oppimisvaikeuksien kanssa kamppailevia musiikin harrastajia.

Sisäilmaongelmat tyhjentävät Kankaanpään musiikkiopiston

Pahimmin oireilevat työntekijät siirtyvät korvaaviin tiloihin heti syyslomien jälkeen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle