Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

"Kannattaa varoa, ettei käy kuin taksiuudistuksessa" – Apteekkarit tyrmäävät kilpailu- ja kuluttajaviraston ideat apteekkialan avaamisesta

Kilpailuvirasto KKV esitti selvityksessään useita toimenpiteitä asiakkaiden ja yhteiskunnan lääkekustannusten alentamiseksi. Suomen Apteekkariliitto korostaa, että lääkebisneksessä kilpailua voidaan käyttää renkinä, mutta lääkeala tarvitsee aina sääntelyä.

Viranomainen haluaa vapauttaa itsehoitolääkkeiden myyntiä Suomessa – Tutkimusjohtaja: “Kilpailun pitää tulla myös apteekkien ulkopuolisesta myynnistä”

Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimusjohtajan mukaan osa uudistuksista on välttämätön toteuttaa, mikäli lääkemyynistä halutaan halvempaa.

Influenssarokotteet loppuivat jo osasta apteekkeja – julkisella puolella uskotaan rokotteiden kuitenkin riittävän

Moni ottanee tänä vuonna elämänsä ensimmäisen influenssarokotteen. Toisaalta kaikki riskiryhmäläiset eivät jaksa odottaa rokotuskampanjan alkamista.

Pleksit, maskit ja visiirit vaikeuttavat asiakaspalvelua – apteekissa asioiva toivoo yksityisyyttä: "En haluaisi tietää työkaverin lääkityksiä"

Maskit ja visiirit vaikeuttavat kuulemista. Apteekissa tarvitsemansa lääkkeen nimen voi kirjoittaa vaikka paperilapulle.

Uutissuomalainen: Ministeri Pekosen mukaan lääkkeet eivät tule ruokakauppoihin

Akuutein lääkejakelua koskeva uudistus on joulukuussa eduskuntaan tuleva lääkelain muutosehdotus, jonka on määrä muun muassa sujuvoittaa uusien apteekkien perustamista.

Kolmen apteekin murtosarja ratkeamassa

Niinivaaran, Liperin ja Enon apteekkimurtojen takana on esitutkinnan mukaan samoja tekijöitä, joista yksi on yhä vangittuna. Murrot etenevät syyteharkintaaan.

Aseistautunut mies ryösti Pieksämäen apteekista lääkkeitä

Kukaan ei loukkaantunut ryöstötilanteessa.

Suojamaskien kauppa vilkastui Etelä-Savossa

Kysynnän kasvun vahvistavat useat apteekit Mikkelissä, Pieksämäellä ja Savonlinnassa.

Kasvomaskien menekki kolminkertaistui S-ryhmän kaupoissa – "Huomasi selvän piikin menekissä"

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei ole vielä antanut virallista suositusta maskien käytöstä. Lisätietoa odotetaan torstaina.

Apteekit turvautuivat uuteen nettipalveluun lääkkeiden saatavuushäiriöiden takia – lääkehaku etsii puuttuvan pillerin

Lääkkeiden saatavuushäiriöt yleistyivät taas. Apteekkariliiton nettipalvelu näyttää reaaliajassa, missä lääkettä on varastossa.

"Korona-puhelin" sulkeutuu Kajaanissa heinäkuun aikana

Asiointiavusta oli konkreettista apua karanteenissa olijoille.

Joensuu lopettaa korona-ajan asiointiavun

Palvelua on käyttänyt vajaat 200 ikäihmistä.

Apteekkariliitto: Jopa kymmenys pois kalliiden lääkkeiden hinnoista muuttamalla verotusta ja lääketaksaa

Apteekkiverosta saatavat tulot puolittuisivat, mutta myös lääkekorvauksista valtiolle tulevat kustannukset laskisivat.

Maaliskuun kysyntäpiikki löi lääkeyritykset ällikällä – saatavuus on nyt palannut normaaliin, mutta miten käy, jos toinen korona-aalto tulee?

Kevään koronapandemia on ollut tulikoe suomalaiselle lääkesaatavuudelle. Häiriöilmoitusten määrä kohosi merkittävästi viime keväästä, mutta pahimmalta vältyttiin.

Vihreiden ex-puheenjohtaja Touko Aalto siirtyy Apteekkariliiton leipiin

Aallosta tulee Apteekkariliiton yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja.

Kotkan kaupungin asiointipalvelu yli 70-vuotiaille päättyy – työntekijät palaavat takaisin omiin töihinsä

Palvelun kautta on tehty viikoittain noin 150 kauppa- ja apteekkikäyntiä.

Rovaniemellä saa puhelinpalvelusta asiointiapua ja neuvontaa

Rovaniemi on aloittanut soittokierroksen kaikille yli 70-vuotiaille ja avaa myös puhelinpalvelun kaikille kuntalaisille.

Farmaseutti: "Kohtaamme sairaita ihmisiä useita kertoja päivässä" – apteekit suojaavat työntekijöitään kaikin keinoin koronatartunnoilta

Apteekit haluavat asiakkaiden viipyvän myymälässä mahdollisimman vähän aikaa. Parasta olisi, jos sisään ei tultaisi lainkaan.

Apteekkiin yritettiin murtautua Mikkelissä

Tekijöiksi epäillyt miehet jäivät kiinni lähistöltä.

Apteekkien päivystys loppuu Vaasassa

Vaasassa päivystää vuoroviikoin yksi keskustan kolmesta apteekista. Päivystävä apteekki on auki arki-iltaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin sekä pyhäpäivinä kello 22 saakka. Päivystys loppu 5.4.

Korona siirtää apteekkiasiointia verkkoon – lääkkeiden kotiinkuljetukseen liittyy vielä haasteita

Lääkkeiden kotiinkuljetuksessa on vielä apteekeilla selvitettävää, sillä osa lääkkeistä vaatii kylmäkuljetuksen. Kuljetuskustannuksetkaan eivät saa nousta kohtuuttomiksi.

Eksote kokosi yhteen asiointiapua tarjoavat tahot - tiedot voi etsiä kunnittain

Ensisijaisesti kauppa-apua kannattaa pyytää läheisiltä ja naapureilta.

Ministeriön määräyksestä ei piitattu – ihmiset yrittävät hamstrata lääkkeitä yli kolmeksi kuukaudeksi

Suomen Apteekkariliiton mukaan asiakkaat ovat sosiaali- ja terveysministeriön linjauksen jälkeenkin pyrkineet hakemaan ylimääräisiä lääkemääriä.

Urpolan apteekki Mikkelissä palvelee nyt vain luukkujen kautta – proviisori: "Haluamme vähentää koronatatunnan riskiä"

Apteekki rakensi tuulikaappiinsa kaksi palveluluukkua, joiden kautta kaikki asiointi apteekissa nyt tapahtuu.

Lomautettu kuoronjohtaja keksi tavan auttaa – ryhtyi vapaaehtoiseksi karanteenissa oleville yksinäisille vanhuksille

Kouvolan kaupungin puhelinpäivystäjä etsii vanhukselle vapaaehtoisen, joka auttaa sähköisen kauppa- tai apteekkitilauksen tekemisessä.

Suomalaiset ovat ostaneet hengityssuojaimet loppuun pian myös rautakaupoista – suojaimista voi olla pulaa koko kevään

Ihmiset ostavat nyt hengityssuojaimet loppuun kaikista liikkeistä, vaikka terveille niistä ei ole apua suojautumisessa.

Poliisi: Soukan ja Kauklahden alueella apteekkeihin kohdistuneita varkauksia

Länsi-Uudenmaan poliisi epäilee, että tekoihin liittyy kaksi nuorta miestä.

Kuluttajille on myyty lasinpesunesteestä tehtyä käsidesiä – hurja kysyntä sai huijarit ja rahastajat liikkeelle

Apteekkeihin toimittavissa tukuissa on nyt jatkuva pula käsidesituotteista.

Apteekki päätti ottaa tuulikaappiin vain yhden asiakkaan kerrallaan Tervakoskella henkilökunnan terveyden takaamiseksi

Käytäntö otettiin käyttöön perjantaina iltapäivällä, eikä se ole apteekkari Vuorion mukaan lopullinen ratkaisu.

Käsidesit käyvät nyt kaupaksi myös Kainuussa – apteekissa hyllyt osin tyhjiä, kaupassa myydään ei oota

Käsidesien menekki on kasvanut selvästi koronavirukseen varautumisen takia.

Käsidesiä myydään nyt moninkertainen määrä tavalliseen verrattuna – paikoin jopa ostorajoituksia

Koronavirus ja flunssakausi ovat saaneet ihmiset ostamaan käsidesiä.

Lääkkeitä päätyy yhä vessanpönttöön tai roskikseen – Apteekkiin palauttaminen säästää luontoa, ylijäämälääkkeiden arvo sata miljoonaa

Apteekkiin lääkkeitä palauttanut: "Helposti tulisi laitettua viemäriinkin, mutta omatunto sanoo, ettei niitä voi sinne laittaa. "

Joutsassa apteekki muuttaa lähemmäs valtatien vilinää

Apteekkarin mukaan uusia tiloja on etsitty apteekille jo pidemmän aikaa.

Ouluun suunnitellaan kolmea uutta apteekkilupaa – "Oulussa on luontaisia paikkoja mihin vielä apteekkeja mahtuisi"

Ouluun on tulossa lisää apteekkeja. Fimeasta arvioidaan, että luvat tulevat hakuun syksyllä.

Krista Kiuru: Hoitajien siivoaminen ja pyykkääminen loppuu, hoitajamitoitus etenee – Rahaa yksityisen terveydenhuollon Kela-korvauksista

Hoitajamitoitukseksi tulossa seitsemän hoitajaa kymmentä vanhusta kohti. Lähivuosina tarvitaan hoitajia yli 4000 lisää.

Farmasialiitto aloittaa lisätyö-, ylityö- ja vuoronvaihtokiellon apteekeissa työehtosopimusneuvotteluiden nopeuttamiseksi

Liitto hylkäsi tänään työnantajaliitto Aptan viimeisimmän sopimustarjouksen.

Apteekit tarjoavat lääkkeitä varastotilanteen mukaan, vaikka perusteena pitäisi olla hinta

Itä-Suomen yliopiston kyselytutkimuksen mukaan vain pienessä osassa apteekeista löytyy viitehintaputken edullisin valmiste.

Asiakkaan tulisi pystyä vaihtamaan lääkkeensä apteekissa edullisempaan vaihtoehtoon, mutta todellisuudessa se ei onnistu

Apteekit eivät pysty tarjoamaan edullisinta vaihtoehtoa muun muassa saatavuusongelmien ja varaston vanhenemisen riskin takia.

Pharmacists want more flexibility to help manage drug shortages

Critical drugs such as the breast cancer treatment letrozole and epi-pens have been in short supply.

Suomussalmen apteekista Vuoden opetusapteekki – "Se tuo työelämään uutta intoa"

Monet apteekin nykyisistä työntekijöitä ovat päätyneet Suomussalmelle harjoittelun kautta. 

Lääkkeitä on nyt vaikeampi saada kuin koskaan aikaisemmin ja ongelma on maailmanlaajuinen – "Tilanne ei ole koskaan ollut näin paha"

Apteekkariliitto ehdottaa helpotukseksi apteekkien laajempaa oikeutta vaihtaa lääkkeitä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle