Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tieliikennekeskus varoittaa: rankkasateet ja myrskypuuskat voivat vaikeuttaa tieliikennettä

Koko kesäkuun sademäärä saattaa tulla alas taivaalta tämän päivän ja ensi yön aikana.

Seksihelle sai toimittajat villiintymään – meteorologeja nolottaa

Juhannukseen saakka todennäköisesti on keskivertoa kuivempaa ja viileämpää, Ilmatieteen laitoksen yksikönpäällikkö sanoo.

Huono ajokeli Uudellamaalla

Räntää ja sohjoa, poliisi kehottaa varovaisuuteen tieliikenteessä.

Kevätsäähän kolea käänne Keski-Suomessa – odotettavissa on vesi-, lumi- ja räntäkuuroja

Äitienpäivän jälkeen säässä on tapahtunut käänne kylmempään suuntaan.

Pian kylmenee ja nopeasti, lämpenemiseen menee koko viikko – lähes koko maahan liikennevaroituksia räntä- ja lumisateen takia

Jäämereltä puskee iso massa kylmää ilmaa, joka jää pyörimään Suomen ylle pitkäksi aikaa.

Kelirikko heittelee jo pohjoisen sorateillä ajavia – teiden kunnossa on isoja alueellisia eroja

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kelirikosta on ennakoitu jopa helppoa, mutta lumitilanne heikentää näkymiä pohjoisosissa.

Kelirikkotilanne heikentynyt viime viikkoina

Painorajoitettuja teitä on Savo-Karjalassa noin 230 kilometrin matkalla.

Räntäsade haittaa aamuliikennettä – pelti on rytissyt pitkin aamua

Ajokeli on huono ja paikoin jopa erittäin huono.

Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen ennakoidaan maltillista kelirikkoa – ensimmäiset merkit näkyvät jo sorateillä

Sateinen ja leuto talvi on syönyt päällystettyjen teiden pintoja. Painorajoituksiin ei vielä ole turvauduttu.

Kesänopeudet tulevat

Maakunnassa ei ole tarvetta jättää talvinopeusrajoituksia voimaan huonojen tieosuuksien vuoksi.

Etelä-Savossa huristellaan pian kesänopeuksilla – nopeusrajoituksia ryhdytään vaihtamaan ensi viikolla

Kevään heittelevillä säillä turvallinen ajo tarkoittaa kuitenkin useimmissa tapauksissa matalemmissa nopeuksissa ajamista.

Kevään kelirikko on nyt tavallista vaikeampi Kaakkois-Suomessa – takana leuto ja märkä talvi

Kaakkois-Suomen teillä on jo jouduttu tekemään kevään kunnossapitotoimia eli teiden tasausta ja murskeen lisäämistä, koska kelirikko syö teiden pintoja.

Kelirikko on tuonut painorajoituksia tiestölle Pohjois-Savossa

Kelirikkokauden vaikeutta ja kestoa on ely-keskuksen mukaan vaikeata arvioida.

Ajokeli on paikoin erittäin huono – Pohjois-Karjalassa voimakkaan tuulen varoitus

Tuulen nopeus voi olla puuskissa Pohjois-Karjalassa 20 metriä sekunnissa.

Keskiviikko 4.3.2020 (radio)

Finnair aikoo lomauttaa koko henkilöstön. Italia sulkee koulut koronaviruksen takia. Joe Biden on menestynyt parhaiten demokraattien esivaaleissa. Ajokeli on huono.

Pohjoiseen luvassa etelän sohjokeli huomiseksi – Useista ulosajoista huolimatta vakavilta vahingoilta on tänään vältytty

Torstaina saderintama on jo Lapissa. Idässä lunta voidaan saada jopa 10–15 senttiä.

Tieliikennekeskus varoittaa jopa erittäin huonosta ajokelistä Keski-Suomessa

Ajokeliä heikentävät vesi- tai räntäsade sekä voimakkaat tuulet.

Meteorologi varoittaa: Molemmat kädet rattiin, myräkkä tuo huonon ajokelin – luvassa räntää, loskaa ja lunta

Myräkän kulun, sen tuomien sateiden ja tuulten ja lämpötilojen ennustaminen on tällä kertaa hyvin hankalaa.

Hiihtolomat lisäävät liikenneonnettomuuksia Lapissa

Lapissa on sattunut viikonloppuna tavallista enemmän liikenneonnettomuuksia.

Tarjolla tänään: vettä, viimaa ja liukkautta

Viikkoa aloitellaan Pohjois-Karjalassa todella kurjassa säässä ja hankalassa ajokelissä.

Viikonloppuna pelti rytisi ympäri Lappia – kolme loukkaantui

Lumipyry ja huono ajokeli aiheutti paljon vaikeuksia liikenteessä.

Poliisi: useita kolareita Kuopion moottoritiellä iltapäiväliikenteessä – ajokeli on lumisateen vuoksi huono

Prisman tuntumassa ennen iltapäiväneljää sattuneessa kolarissa oli pelastuslaitoksen mukaan osallisena oli peräti kahdeksan autoa.

Idässä ja Lapissa hytistään pakkasessa, etelässä ja lännessä ollaan plussalla

Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä monin paikoin.

Kuljettaja lipsautti autonsa kaiteeseen 4-tiellä Jyväskylässä

Onnettomuus sattui torstaina kello 15 jälkeen Mannilan liittymän lähistöllä.

Kainuussa Suomussalmella kahden auton nokkakolari – yksi kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti

Päivystävän palomestarin mukaan sää oli luminen, mutta ajokeli ei ollut erityisen huono. 

Ajokeli on paikoin erittäin huono

Pohjoisessa voi sataa lunta tai räntää, etelässä sade tulee vetenä.

Tienpitäjät ihmeissään liukkaiden teiden kanssa: "Suolaa mennyt nelinkertainen määrä"

Tänä talvena maanteillä on käytetty suolausta ja hiekoitusta selkeästi normaalia enemmän. Nopeat lämpötilavaihtelut aiheuttavat päänvaivaa tienhoitajille.

Tervolassa auto katolleen – kuski selvisi ilman vakavia vammoja

Onnettomuus tapahtui neljä kilometriä huoltoasema Kuksasta pohjoiseen päin. 

Arkeen palataan sateisessa säässä, pohjoiseen ajokelivaroituksia – aurinko pilkistänee torstaina ja perjantaina

Pohjoiseen ja Koillismaalle ennakoidaan tulevaksi yöksi huonoa ajokeliä jäätävän tihkusateen vuoksi.

Lumi ja sohjo huonontavat aamun ajokeliä suuressa osassa maata – iltapäiväksi helpottaa

Etelässä päästään lähipäivinä yli viiden lämpöasteen.

Lapin pelastuslaitos muistuttaa liukkaista teistä ja katoilta tippuvista lumista

Myös Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä.

Pohjoisen teillä nyt huonot ajokelit – osa pikkuteistä liukkaita sään lämpenemisen takia

Uudenvuodenaatoksi ja uudenvuodenpäiväksi on luvassa normaali tiekeli.

Sää lauhtui äkkiä – useita ulosajoja Etelä-Karjalan teillä

Huono ajokeli oli yhteydessä sunnuntaina Etelä-Karjalan liikenteessä sattuneisiin ulosajoihin.

Uusivuosi vaihtuu pikkupakkasessa ja kirkkaassa säässä

Matka seesteiseen vuodenvaihteeseen on pomppuista lauhan ja kylmän vaihtelua.

Joulun menoliikenne ei aiheuttane enää ruuhkia – tänään voi olla vielä normaalia työmatkaliikennettä

Etelä-Suomessa ajetaan märässä säässä ja Lapissa tulee lunta, mutta ajokeli ei ole tieliikennekeskuksen mukaan mitenkään erityisen huono.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle